Varma teoria

Ennen tontut, keijut, ihmissudet, kummitukset.

Nyt ufot.

Mitähän seuraavaksi?

Kyse joukkoilmiöstä.
101222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Asian voi myös ilmaista kysymysparilla:
1. Kuinka elämä on saanut alkunsa?
2. Mikä ilmiö estää saman tapahtuman toisella planeetalla?
Että näin. Todellakin, kun elämää on maassa, en käsitä mikä ilmiö estää sen ilmaantumisen toiselle planeetalle. Maassakin sitä on niin monissa paikoissa, joissa sitä ei edes pitänyt olla

Äänestä

Tutustu tähän aiheeseen, linkkejä/kirjallisuutta kyllä löytyy ja se on faktaa ,että tämä ei ole mitään fiktiojuttuja vaan todisteita kuvineen/kertomuksineen löytyy, voisipa löytyä sinunkin lähipiiristäsi !?
Ole avoin !!

Äänestä

Vastauksia kahdelle aiemmalle.

A) Elämän esiintymisellä muualla kuin maapallolla ja ufoilmiöllä ei juurikaan ole tekemistä toistensa kanssa.

B) Valokuvia ja kertomuksia on niin keijuista kuin kummituksistakin. Eivät nekään todista mitään. "Ufoista" ei ole yhtään todistetta, voi kun olisikin!

Äänestä
  • >>>A) Elämän esiintymisellä muualla kuin maapallolla ja ufoilmiöllä ei juurikaan ole tekemistä toistensa kanssa.

    Tiedämme, että ihminen pyrkii vierailemaan toisilla taivaankappaleilla avaruusaluksin (joka siellä katsojan mielestä olisi ehkä ufo). Miksi ei muualla esiintyvän elämän voida ajatella pyrkivän samaan?

    >>>B) Valokuvia ja kertomuksia on niin keijuista kuin kummituksistakin. Eivät nekään todista mitään. "Ufoista" ei ole yhtään todistetta, voi kun olisikin!

    Miksi valokuvat ja kertomukset eivät todista mitään? Minä en ole nähnyt useitakaan maailman eläimiä, paikkoja, asioita muussa kuin valokuvissa. Eikö esimerkiksi norsujen olemassaoloa voida todistaa, koska näemme niitä vain valokuvissa?

    Mikä ja millainen on muuten sellainen todiste, mikä hyväksytään? Kenelle se pitää esittää, että se hyväksytään?

    Äänestä

  • Vastataan tässä nyt laveasti ja anteliaasti kaikille yhdessä ja edelliseen erityisesti.

    Luonnollisesti kaikki esitetyt teoriat ovat varmoja. Ne ovat varmasti teorioita eli olettamuksia. Mutta esittäisikö joku teesistä ja antiteesistä koostetun varman synteesin tästä ufokysymyksestä? Pliis?

    Sitten tähän edelliseen:

    >A) Elämän esiintymisellä muualla kuin maapallolla ja ufoilmiöllä ei juurikaan ole tekemistä toistensa kanssa.

    JOS UFOt ovat "toispaikkakuntalaisten" kuljetusaluksia, näillä asioilla vissin varmasti on tekemistä keskenään. Jos haluat saada ihmiset vakuuttuneiksi siitä etteivät ole, väitteesi tueksi odotan mielenkiinnolla sitä peräänkuuluttamaani synteesiä.

    >B) Valokuvia ja kertomuksia on niin keijuista kuin kummituksistakin. Eivät nekään todista mitään. "Ufoista" ei ole yhtään todistetta, voi kun olisikin!

    On jo aiemmin todettu, että todisteiden esittäminen on likimain mahdotonta. Kaikki voidaan kiistää, jopa ammattikuvaajien läheltä ottamat terävät livekuvat. Ainoa keino saada skeptisimmät asia uskomaan olisi kai marssittaa E.T antamaan käsipäivää (mikäli tällä joku räpylä olisi) ja skeptikon sörkittäväksi neuloinveitsinastaloin. Jostain mystisestä syystä mahdollisilla alieneilla ei liene sanottavammin tällaiseen halua.

    Joku sanoi joskus, että jos murhaoikeudenkäynnissä tuotaisiin syytettyä vastaan saman verran aihetodisteita kuin UFOjen olemassaolon puolesta on esitetty, sähkötuolia alettaisiin oitis viritellä. Koska aukottomia todisteita on toistaiseksi mahdotonta esittää, täytyy oma kanta asiassa muodostaa todennäköisyysbotnelta.

    Alan voimakkaasti kallistua skeptismin puolelta vakaumukseen UFOjen olemassaolosta. Olisi aika hurjaa, jos kaikki nämä todisteet, kertomukset, asiakirjat ja havainnot olisivat pelkkää hashahupatia. Tunnen myös ihmisiä, jotka ovat UFOn nähneet. Tunnen heidät jopa niin hyvin, että valalle voin mennä heidän tasapainoisuudestaan ja järkevyydestään. Ainoa asia joka vielä panee hieman tuumimaan on ihmisen terve ominaisuus epäilyyn. Mutta joskushan senkin raja ihmisillä ylittyy. Terveen epäilyksen murtumattomuus yhä lisääntyvistä todisteista huolimatta alkaa mennä jo jääräpäisyyden puolelle, ja se etuliite saattaapi jossain vaiheessa tipahtaa pois.

    Äänestä

  • Särmä kirjoitti:

    Vastataan tässä nyt laveasti ja anteliaasti kaikille yhdessä ja edelliseen erityisesti.

    Edellisen viestini "edellisellä viestillä" en tarkoittanut mrkalaa vaan sitä edellistä. Ehti sherihvi vaan tuikata vastineensa väliin huomaamattani.

    Ja näköjään vielä aika pitkälle samoilla teeseillä.

    Äänestä

  • Särmä kirjoitti:

    Edellisen viestini "edellisellä viestillä" en tarkoittanut mrkalaa vaan sitä edellistä. Ehti sherihvi vaan tuikata vastineensa väliin huomaamattani.

    Ja näköjään vielä aika pitkälle samoilla teeseillä.

    Niinpä ehdin ja tosiaan samat linjat :)
    Olen muuten nyt entinen sheriffi ufot-palstalla, koska sovimme Partakalle.jr:n kanssa, että hän ottaa tästä lähtien hoitaakseen tämän palstan. Itse jatkan toistaiseksi muilla rajatieto-osion palstoilla.

    Äänestä

  • old_profile_15739 kirjoitti:

    Joo, pöljämystyksekseni huomasin sheriffinvaihdoksen tuon edellisen korjauksen lähetettyäni. Lohduttauduin sillä, että titteli pitää näköjään kutinsa kuitenkin muualla.

    Ilmeisesti Partakallen siirtymä UFOsheriffiksi on tapahtunut myönteisen yhteisymmärryksen hengessä, ja voimme edelleen odottaa muikean osaavaa sherifföintiä.

    >>>Ilmeisesti Partakallen siirtymä UFOsheriffiksi on tapahtunut myönteisen yhteisymmärryksen hengessä, ja voimme edelleen odottaa muikean osaavaa sherifföintiä.

    Siirtymä tapahtui ehdottomassa yhteisymmärryksessä ja ainakin itse luotan täysin Partiksen kykyyn pitää palsta "hei äitini on humanoidi ja isäni on ufo" -viestittömässä kunnossa.

    Äänestä

  • old_profile_15739 kirjoitti:

    >>>A) Elämän esiintymisellä muualla kuin maapallolla ja ufoilmiöllä ei juurikaan ole tekemistä toistensa kanssa.

    Tiedämme, että ihminen pyrkii vierailemaan toisilla taivaankappaleilla avaruusaluksin (joka siellä katsojan mielestä olisi ehkä ufo). Miksi ei muualla esiintyvän elämän voida ajatella pyrkivän samaan?

    >>>B) Valokuvia ja kertomuksia on niin keijuista kuin kummituksistakin. Eivät nekään todista mitään. "Ufoista" ei ole yhtään todistetta, voi kun olisikin!

    Miksi valokuvat ja kertomukset eivät todista mitään? Minä en ole nähnyt useitakaan maailman eläimiä, paikkoja, asioita muussa kuin valokuvissa. Eikö esimerkiksi norsujen olemassaoloa voida todistaa, koska näemme niitä vain valokuvissa?

    Mikä ja millainen on muuten sellainen todiste, mikä hyväksytään? Kenelle se pitää esittää, että se hyväksytään?

    Ovatko siis hieman epämuodikkaat kummitukset, keijut, peikot ja tontut yhteismitattavaa todellisuutta, koska niistä on niin paljon vakuuttavia kertomuksia, kokemuksia ja jopa valokuvia? Ovat, jos käytetään samaa logiikka kuin ufoihin uskovat. Suhtaudutteko vakavasti e.m. olentoihin?

    Ufot ovat subjektiivisia havaintoja tai kertomuksia. Sekään ei riitä, että valokuvassa on jotain tunnistamatonta. Hyvä todiste ufoista olisi mitattavissa oleva joukkohavainto.

    Vieraasta älystä hyvä todiste olisi avaruusolioiden välittämä uusi tieto, jonka ihmiskunta voisi todentaa heidän antamansa vinkin perusteella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ufoista kirjoitti:

Ennen tontut, keijut, ihmissudet, kummitukset.

Nyt ufot.

Mitähän seuraavaksi?

Kyse joukkoilmiöstä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu