Olenko ainut joka kärsii enkus? ;'(

MurehtivaLammas

Moi, olen kolmannen vuoden opiskelija lukiosta. Olen nyt ottanut todella huomioon sellaset ns. havaintoja varsinkin enkun kokeisiin liittyen ja varsinkin sukupuoleen. Mä en tiedä ollenkaa, onko näin muillekkin käynyt, mutta koen itseni kokoajan siihen tilanteeseen, että olisin ainut joka kärsii tästä ongelmasta. Mun tapauksessa en ole mikään paras enkun opiskelija, mutta en myöskään se paskin. Mun enkun numero on ollut 7 eli sellainen keskitason meno.

Viime aikoina olen joutunut liian monesti pettymään omien enkun kokeiden tuloksiin ja siihen miten niitä myöhemmin muokataan. Tarkoitan nyt näin lyhyesti, että aina kun teen kokeen ja myöhemmin kun saan kokeen niin pisteytystä on muutettu. Ja pisteytystä on nostettu aina yli riman, sillä että hyvin monesti saan todella huonon arvosanon. Vaikka opettaja on sanonut kurssin alussa, että kaikki mitä tehdään tunnilla vaikuttaa arvosanaan. Myös freewritet. Mun lukiossani varsinkin enkun kursseilla on tehty kymmenittäin freewritteja eli lyhyitä mielipide kirjoituksia tai kertomuksia. No, oon aina tehnyt kirjan mukaan ja kirjotellu niitä. Mutta jtnkin niistä ei koskaan ole mulle mitään apua, varsinkaan sillo jos saan kokeesta todella huonon arvosanan esim. 6. Ja nytkin tässä enkun vitos kurssilla ollessa tuli saatua 5, olin kurssilla kuin mikäkin innokas kiinnostunut opiskelija, mutta jotenkin se kaikki vaiva ja innokkuus riistettiin käsistä ;'( ihan kuin en olisi tehnyt mitään koko kurssilla. Mul on nyt käytynä tasan 5 enkun kurssia, joista yksi kurssi on 7, (melkei) kaikki muut 6 ja nyt on yksi vitonen.

Mun lukiossa on 2 naisopettajaa ja sit yks mies opettaja. Sen kurssin, mistä sain 7, joka oli enkun 4 kurssi niin siinä oli mies opettaja. Sillä oli tosi vahva britti enkun aksentti, se osas paljon paremmi opettaa kuin ne kaks muuta enkun naisopettajaa yhteensä. Se miesope vaati, että moni tekis esitelmän jostain, jossa käyttäis omaa enkun osaamista. Lisäksi opetti paremmin kielioppia eli syvensi monia asioita eikä silleen, että mentiin todella nopeasti aiheen ylitse.

No, siis oon valittanu ongelmistani monesti niille naisopettajille, mutta en ole vielä tähänkään päivään mennessä saanut vastauksia, että miksi pitää muokata niitä pisteytys rajoituksia? miksi pitää niitä freewritteja tehdä, jos niistä ei oo mitään apua, jos kokeesta tulee paskaa silmille? Enkun naisopettajat ovat sitä mieltä, että oman osaamisen kannalta niitä tehdään, mutta miksi pitää sanoa kaikille, että "kaikki mitä tunnilla tehdään (freewrittejen teko myös) niin vaikuttaa arvosanaan". Jotenkin nuo naisopet varsinkin niin niitä ei kiinnostaa se opiskelijoiden oma osaaminen tai sit siinä jtn muuta, mitä mulla jää näkemättä.

Tartten apua, toivottavasti täältä löytyisi joku viisas joka voisi auttaa tällast murehtivaa lammasta laitumella ;'(

4

319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joo sitä se kielten opiskelu lukiossa on nykypäivänä! Ei välitetä hevon vittua toisen tulevaisuudesta, vaan ajatellaan oman navan kautta miltä itestä tuntuu jospa nostettas rimaa ylöspäi. Suosittelisin ottamaan näihin törppöihin yhteyttä esimerkiksi wilman kautta ja uhkailemaan, jos ei vastauksia kuulu niin rehtorille viestitse asiasta ilmoitus! Sun ei todellakaa kuulu murehtia iäisyyttä tällasest asiasta, johon ei vastauksia saada! Nyt vain niskasta kiinni!!

    • äikänmaikka

      Voi murehtiva lammas laitumella! Miten sinä oppisit englantia, kun suomikin (äidinkieli?) tuottaa sinulle isoja vaikeuksia. Kirjoituksestasi on jopa vaikea saada selvää.

      Et varmasti ole ainut, joka kärsii enkus. Vaikeampiakin tapauksia on. Kielet vaan ei ole alaasi. Lukion jälkeen suosittelen ammattikoulua.

      • laudatur1966

        "Miten sinä oppisit englantia, kun suomikin (äidinkieli?) tuottaa sinulle isoja vaikeuksia."

        Älä muuta sano! Itse en esimerkiksi ymmärrä aloittajan toisesta virkkeestä mitään.


    • panosta_lukemiseen

      En osaa muuta sanoa kuin, että panostat siihen englannin kielen opiskeluusi paljon nykyistä enemmän. Se on se ainoa polku eteenpäin. Nykyinen perusvääntösi ei riitä alkuunkaan. Joka päivä puolituntia ekstraa. Sanastoa,kielioppia, lauseen muokkausta, youtube videoiden kuuntelua jne. jne. Aamulla ennen kouluun menoa 15 minsaa ja illalla ennen nukkumaanmenoa 15 minsaa extraa. Olosuhteita ja opettajia et voi muuttaa. Se on mission impossible. Lataat paukut siihen ikiomaan tekemiseesi. Tuloksia tulee varmasti. Kyse ei ole onnistumisesta eikä flaksista vaan osaamisesta. Naps tuosta heti ei mikään muutu , mutta vuoden lopussa olet jo kova luu. Tekemisestä syntyy motivaatio,
      https://www.youtube.com/channel/UCV1h_cBE0Drdx19qkTM0WNw/videos?disable_polymer=1

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1359
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      987
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      370
      808
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      769
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      123
      692
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      604
    Aihe