Ahola Trans

aholatransport



eihyvä

7.10.2017 12:06

Kokkolalainen yritys joka on Euroopassa hyvinkin tunnettu ja kuljettaa suurteollisuuden tuotteita, niin tässä hieman tietoa kyseisestä yrityksestä.
Tämä yritys ei häpeä mitään, nyt he ovat jopa aloittaneet vammaisten ja vanhuksien taksipalvelun joka on ollut jopa Uutisissa ja mediassa esillä sen takia että yrityksen logistiikka ei toimi niin kuin kuljetussopimuksessa ollaan annettu ymmärtää.
Tähän sotkuun on sekoitettu pääministerin Sipilän sukulaisia ja Kokkolasta kotoisin oleva /entinen kansanedustaja Bjarne Kallis sekä Ahola Transport.
Tämä kolmikko on epärehellisin keinoin tyrkyttänyt itsensä etuasemiin ja näin ollen voitti kilpailu tilanteen omaksi hyväkseen Kokkolan Soten tarjouskilpailussa.
Lukekaa suomi 24 kokkola keskustelut niin asia alkaa selkeytyä, miten kyseinen kolmikko on saanut aikaiseksi vanhusten ja liikuntakyvyttömien kustannuksella.
Tämä kolmikko on kuljetustarjonnassa antanut ymmärtää Sotelle että heillä on ollut yhteistä toimintaa Suomen Puolustusvoimien kanssa ja myös Valmet Automotive Uudessa kaupungissa.
Kuin media kysyi yritysjohdolta Valmet Automotivelta ,niin he eivät tunteneet eikä tienneet että heillä olisi koskaan ollut Kokkolan Speys Oy ,n kanssa mitään yhteistä liiketoimintaa joka johtaa Ahola Transpot Kokkolassa. Näin ollen Ahola Transport on antannut Kokkolan Sotelle väärää informaatioa ja sen perusteella saanut etua hinta kilpailu tilanteessa.

PS ! Kuin luette Suomi 24 Kokkola keskustelu niin hämmästytte varmasti.
Olisi hyvä että kaikki yritykset eivät enään käyttäisi Ahola Transportin palveluksia,koska nyt
he ovat ylittäneet ihmisarvon ja kyseinen vanhuuksia kohtaan. Yritys haluaa vain isoa tulosta.
Jossain se raja menee ,ja katson että nyt raja on ylitetty oikein hävyttömästi.
Toivon kumminkin että tulevaisuus on parempi kuin tämä.

Hyvää syksyä kaikille .







4202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sietämätontä

9.10.2017 0:33



Voi kamala. Ei voisi uskoa että on noinkin hävyttömiä yrityksiä ja entisiä kansaneduetaja. Edellinen kirjoitus antaa kyllä hyvän kuvan siittä että mitä se rahan ahneus tuo tullessaan. Kallis oli vissin nimeltään ja on kyllä törkeydenhuippu.

Äänestä

pöö sano lipponen

Äänestä

onko rehellinen firma

Äänestä

Kyllä se on tuo uskonveljeys mikä tässä hommassa maksaa ja hyvä veli systeemit.
Mitäs tuota kadehtimaan,antaa yrittää vaan ja jos rahaa tulee niin so what?
Samat ne on siellä halkokarillakin senssit,eli älä valita jos et osaa....täytyy sit parkua persaukisena tällä palstalla kun muuta ei voi!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


TOSIrealistiKokkolan kirjoitti:

aholatransport



eihyvä

7.10.2017 12:06

Kokkolalainen yritys joka on Euroopassa hyvinkin tunnettu ja kuljettaa suurteollisuuden tuotteita, niin tässä hieman tietoa kyseisestä yrityksestä.
Tämä yritys ei häpeä mitään, nyt he ovat jopa aloittaneet vammaisten ja vanhuksien taksipalvelun joka on ollut jopa Uutisissa ja mediassa esillä sen takia että yrityksen logistiikka ei toimi niin kuin kuljetussopimuksessa ollaan annettu ymmärtää.
Tähän sotkuun on sekoitettu pääministerin Sipilän sukulaisia ja Kokkolasta kotoisin oleva /entinen kansanedustaja Bjarne Kallis sekä Ahola Transport.
Tämä kolmikko on epärehellisin keinoin tyrkyttänyt itsensä etuasemiin ja näin ollen voitti kilpailu tilanteen omaksi hyväkseen Kokkolan Soten tarjouskilpailussa.
Lukekaa suomi 24 kokkola keskustelut niin asia alkaa selkeytyä, miten kyseinen kolmikko on saanut aikaiseksi vanhusten ja liikuntakyvyttömien kustannuksella.
Tämä kolmikko on kuljetustarjonnassa antanut ymmärtää Sotelle että heillä on ollut yhteistä toimintaa Suomen Puolustusvoimien kanssa ja myös Valmet Automotive Uudessa kaupungissa.
Kuin media kysyi yritysjohdolta Valmet Automotivelta ,niin he eivät tunteneet eikä tienneet että heillä olisi koskaan ollut Kokkolan Speys Oy ,n kanssa mitään yhteistä liiketoimintaa joka johtaa Ahola Transpot Kokkolassa. Näin ollen Ahola Transport on antannut Kokkolan Sotelle väärää informaatioa ja sen perusteella saanut etua hinta kilpailu tilanteessa.

PS ! Kuin luette Suomi 24 Kokkola keskustelu niin hämmästytte varmasti.
Olisi hyvä että kaikki yritykset eivät enään käyttäisi Ahola Transportin palveluksia,koska nyt
he ovat ylittäneet ihmisarvon ja kyseinen vanhuuksia kohtaan. Yritys haluaa vain isoa tulosta.
Jossain se raja menee ,ja katson että nyt raja on ylitetty oikein hävyttömästi.
Toivon kumminkin että tulevaisuus on parempi kuin tämä.

Hyvää syksyä kaikille .







Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu