Lainasanat

Yle-uutiset kertoo, että kuortanelainen Sulevi Riukulehto päätti poistaa kielenkäytöstään turhat lainasanat. Tavoitteena hänellä on 100 vieraskielistä perua olevaa sanaa. Otsakkeessa luetellaankin muutama, mm. elefantti ja kravaatti.
Minun mielestäni niistä on luovuttukin jo vähitellen. Ei juuri kukaan puhu kravaatista. Kyllä se solmiona tunnetaan, ja siitä on muutenkin jo päästy. Miespoloisten ei ole pakko istua kuumana kesäpäivänä toimistossa kravaatti kaulassa.
Norsukin on paljon yleisempi sana .
Minun lapsuudessani oli joka talossa kiffeli ja kaffeli, arkisemmin kihveli ja kahveli. Nykyisin niitä ei tunneta. Kyllä kieli kehittyy koko ajan.

Mutta Riukulehto ei maininnut yhtä kamalinta lainaa, joka kieleemme pesiytyy ihan väkipakolla: SINÄ-passiivi. Sitä ei suomen kielessä tunneta, mutta niin vain on yhä tutummaksi tullut suomen kielen rääkkääjien valikoimiin. Aina vain se riipii ainakin minun korvaani. Muoti-ilmiö, joka tulee vaikuttamaan vuosia, niin kuin "niinku". Se syntyi jossakin 60-luvun muotivirtauksessa, ja muistan, kuinka aikaansa hyvin seuraava tuttavani opetteli sen käyttöä ihan rasittavuuteen asti. Työnsi sitä joka lauseeseen moneen kertaan. Tunsin itseni maalaiseksi, kun en osannut liittää itse sitä luontevasti niinku joka lauseeseen, niin kuin tuttavani niinku pystyi. Nythän se jo onkin vanhanaikaista.

On myös tullut yhä useammin käyttöön suomen kielen voimallinen sana "rakastaa". Meillä ei ole sille lievennykseksi muuta kuin "tykkää", ja se ilmeisesti kuuluu Facebookin ja muiden chattien maailmaan. Nykyisin mainoskin sanoo, että henkilö "rakastaa" mainostettavaa tuotetta. Ihmiset ovat alkaneet "rakastaa" monia asioita, iltakävelyä, motsarellajuustoa, sateen ropinaa, teatteriretkiä... Sana kärsii inflaation, jos sillä korvataan muut tunnetilat. Kävelystä. ruuasta ja teatterista voi nauttia, niin on näihin aikoihin tehty ja hyvin on selvitty.

Taas minä paneudun näihin juttuihin, mutta kun minusta suomen kielestä täytyy pitää huolta, varsinkin näinä aikoina, kun sitä opettelee niin monet, joiden äidinkieli on jokin muu. Kielikorva on herkkä. Sitä pitää harjoittaa. Riukulehto on oikealla asialla.
6175
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kielellä on eri rekisterinsä, ammatti-ja harrastusryhmien erityiskielet, tavallaan sisäpiirikielet, joissa vilisee vierasperäisiä termejä. Samoin sosiaaliryhmillä, kuten teineillä ja armeijassa on omat puhetapansa, yhteenkuuluvuutta pönkittämässä , ulkopuolinen ei kaikesta tolkkua saa. Periaatteessa kielen puhutut muodot saavat minun mielestäni rehottaa ja elää omaa elämäänsä, kunhan yleiskieli säilyy kaikille ymmärrettävänä ja täytyyhän olla myös säännelty kirjakieli .

Medialla on suuri merkitys kielenhuoltajana, toimittajien oikeakielisyyteen ptäisi enemmän kiinnittää huomiota. Poliitikoillekin kieli on tärkeä työkalu, siksi joskus särähtää korvaan puhetyyliset tai murteelliset ilmaukset. Pääministeri toi vatuloinnin, ja sitä pidän ihan mukavana kielen mausteena. Mutta minua ärsyttää, kun hän sanoo aina virallisissa yhteyksissä , että sitä ja tätä on saatu aikaseksi , aikaiseksi on vähintään yhtä hassu sanonta. Hänen pitäisi nyt saada aikaan muutos tuossa asiassa.

Rakastaa-sana on tosiaan kärsinyt inflaation. Sitä on alettu käyttää myös oudosti, kuten rakastan tehdä ruokaa, rakastan poimia kukkia. Minä ainakin rakastan kukkien poimimista...tai en nyt suorastaan rakasta, pidän siitä, se on mieluista ja mukavaa, hmmm...tykkään siitä . Toisaalta on tärkeintä, missä sävyssä puhuu, kaikki rakkauspuheet kyllä päihittävät vihapuheet.
Kultutammeko rakkauden puheilla puhki ? Itse käytän myös sanontaa "olet minulle rakas". Meillä on synonyymiarsenaaliakin, vanhahtavat sanat lempiä ja armastaa. Vakuuttavasti laulussakin sanotaan : Vain sua mä lemmin, vain sinä olet armain... ja toisessa laulussa sua lemmin, kuin järjetön mä oisin.

Jos on kiinnostunut suomen kielen asioista, kannattaa vierailla Kotuksen ( Kotimaisten kielten keskus) sivuilla. Voi piipahtaa myös Aristoteleen kantapäätä vilkaisemassa. Voi ilmiantaa fraasirikoksenkin !

https://areena.yle.fi/1-2750116

Pasi Heikuran isännöimä Aristoteleen kantapää on Yle Radio 1:n hiuksiahalkova pilkun viilaus- ja höyläysohjelma sitaattien, lentävien lauseiden ja sananparsien maailmasta.
Aristoteleen kantapää kuullaan Kulttuuritunnilla keskiviikkoisin klo 17.20 - 17.45, ja uusintana lauantaisin klo 8.35.
Aristoteleen kantapää odottaa sinunkin vihjettäsi Viikon sitaatiksi, Viikon sitaattivihjeeksi ja/tai Viikon fraasirikokseksi.

1Äänestä
  • Mielestäni kaikkein ikävin uuuuissanoja viljelevä ryhmä on eduskunta. Taviksella,kuten m inäkin, kuluu monesti viikkoja joidenkin uutuussanojen mieltämiseen, ehkä se on omiea aivonystyröiden suorittamaa vatulointia, jos konsessus ei selviä hetkessä.

    Äänestä

Uusia sanoja etenkin tietotekniikan alalta että niitä täytyy laittaa ylös myöhempää googlettamista varten. Nuoret niistä tietävät, mutta vanhemmille ihmisille tuottaa vaikeuksia pysyä vauhdissa rattailla.
En ala tässä nimeämään näitä wapsatteja kun ne kirjoitetaan ties miten.

1Äänestä

Uusimpana "muraatti". Jos ei tiedä mitä sana merkitsee, niin voi vapaasti ihailla seinämaalauksia.

Äänestä
  • Kas, siellä on virne ainakin yhdessä sanassa, ja vielä lainatussa. Oliko se oikea sana muraali, vai miten se nyt oli.

    Äänestä

Virne oli naamallasi, mutta itse kompastuit kuoppaasi !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


makriina.ek kirjoitti:

Yle-uutiset kertoo, että kuortanelainen Sulevi Riukulehto päätti poistaa kielenkäytöstään turhat lainasanat. Tavoitteena hänellä on 100 vieraskielistä perua olevaa sanaa. Otsakkeessa luetellaankin muutama, mm. elefantti ja kravaatti.
Minun mielestäni niistä on luovuttukin jo vähitellen. Ei juuri kukaan puhu kravaatista. Kyllä se solmiona tunnetaan, ja siitä on muutenkin jo päästy. Miespoloisten ei ole pakko istua kuumana kesäpäivänä toimistossa kravaatti kaulassa.
Norsukin on paljon yleisempi sana .
Minun lapsuudessani oli joka talossa kiffeli ja kaffeli, arkisemmin kihveli ja kahveli. Nykyisin niitä ei tunneta. Kyllä kieli kehittyy koko ajan.

Mutta Riukulehto ei maininnut yhtä kamalinta lainaa, joka kieleemme pesiytyy ihan väkipakolla: SINÄ-passiivi. Sitä ei suomen kielessä tunneta, mutta niin vain on yhä tutummaksi tullut suomen kielen rääkkääjien valikoimiin. Aina vain se riipii ainakin minun korvaani. Muoti-ilmiö, joka tulee vaikuttamaan vuosia, niin kuin "niinku". Se syntyi jossakin 60-luvun muotivirtauksessa, ja muistan, kuinka aikaansa hyvin seuraava tuttavani opetteli sen käyttöä ihan rasittavuuteen asti. Työnsi sitä joka lauseeseen moneen kertaan. Tunsin itseni maalaiseksi, kun en osannut liittää itse sitä luontevasti niinku joka lauseeseen, niin kuin tuttavani niinku pystyi. Nythän se jo onkin vanhanaikaista.

On myös tullut yhä useammin käyttöön suomen kielen voimallinen sana "rakastaa". Meillä ei ole sille lievennykseksi muuta kuin "tykkää", ja se ilmeisesti kuuluu Facebookin ja muiden chattien maailmaan. Nykyisin mainoskin sanoo, että henkilö "rakastaa" mainostettavaa tuotetta. Ihmiset ovat alkaneet "rakastaa" monia asioita, iltakävelyä, motsarellajuustoa, sateen ropinaa, teatteriretkiä... Sana kärsii inflaation, jos sillä korvataan muut tunnetilat. Kävelystä. ruuasta ja teatterista voi nauttia, niin on näihin aikoihin tehty ja hyvin on selvitty.

Taas minä paneudun näihin juttuihin, mutta kun minusta suomen kielestä täytyy pitää huolta, varsinkin näinä aikoina, kun sitä opettelee niin monet, joiden äidinkieli on jokin muu. Kielikorva on herkkä. Sitä pitää harjoittaa. Riukulehto on oikealla asialla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu