tokon sääntömuutokset

eli.. onko alokasluokassa tehty mitään radikaaleja sääntömuutoksia? onko vielä luoksepäästävyys, seuraaminen kytkettynä sekä taluttimetta, liikkeestä maahan ja seisomaan, luoksetulo ja hyppy? ainii sekä maassa paikallaan olo?

onko jotain muuttunut? yritin katsoa netistä mutta sääntömuutoksista en löytänyt nopeasti muutoksia
10368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Säännöt on muuttunu ja uudet on ollu voimassa viime huhtikuusta.
Alokasluokkaan on tullu muutoksina:paikallamakkuussa on nykyisin kerroin enää 3,kun ennen oli 4 ja luoksetulon kerroin nousi kakkosesta kolmoseen.
Vapaahyppy on muuttunu,niin että nykyisin koira hyppää käskystä itsenäisesti,eli ohjaaja jää paikalleen.Hypyn jälkeen koiralle käsky seiso ja sen pitää jäädä esteen taa seisomaan,ohjaaja menee vasta sitten koiran luo ja luvan saatuaan ottaa koiran perusasentoon.

Äänestä
  • kiitoksia oikein paljon.

    itse kisasin viimeeksi yli vuosi sitten ja nyt taidan aloitella toko uraa myös nuorempani kanssa :)

    Äänestä

  • Tämä toko, ajattelin tuota vanhinta sakemanniani, jolla on kyllä Pk puoelta voi-tulos ja ei siinä mitään voishan sillä toki vieläkin (pk)kisata ikää tulee kahdeksan vuotta nyt keväällä ja kun sen esineruutu on mitä on (opetin sen sille aikuisena, sääntömuutoksen tultua mukaan, eikä siitä koskaan mitään vauhdiksta tullut, eli ykköstulos jäi haaveeksi).Sillä on voi-luokasta parhaimmillaan yli 90 tottelevaisuus, olen kyllä kuullut, että toko olisi vieläkin tarkempaa, noiden nopeuksien y.m.s suhteen, mutta olisihan siitä se raskas maasto-osuus pois alta kuitenkin, eikhän uusien koulutustapojen oppiminen mitenkään itsellekkään tekisi pahaa. Nyt, kun on noita nuorempia kohta 3v ja 1v sakuja niin se varsinainen "koulutus" tahtoo olla sitten noita varten ja tämä "eläkeläinenkin" olisi vielä kovin innokas, kun tottista otetaan.
    Säälittää jättää "vanha sotaratsu" kaiken "kivan" ulkopuolelle pelkät pyörä ja remmilenkit virikkeinään.Tokihan sille on jälkiä tehty, kun se sitä rakastaa.
    Säännöt vaan on vielä hakusessa.
    Vois ihan hyvin niihin tutustua nyt vielä ennen maastojen sulamista, onko säännöt siis vapaasti netistä luettavissa vai voiko niihin tilata jonkun opuksen kennelliitosta?

    Äänestä

  • E.A kirjoitti:

    Tämä toko, ajattelin tuota vanhinta sakemanniani, jolla on kyllä Pk puoelta voi-tulos ja ei siinä mitään voishan sillä toki vieläkin (pk)kisata ikää tulee kahdeksan vuotta nyt keväällä ja kun sen esineruutu on mitä on (opetin sen sille aikuisena, sääntömuutoksen tultua mukaan, eikä siitä koskaan mitään vauhdiksta tullut, eli ykköstulos jäi haaveeksi).Sillä on voi-luokasta parhaimmillaan yli 90 tottelevaisuus, olen kyllä kuullut, että toko olisi vieläkin tarkempaa, noiden nopeuksien y.m.s suhteen, mutta olisihan siitä se raskas maasto-osuus pois alta kuitenkin, eikhän uusien koulutustapojen oppiminen mitenkään itsellekkään tekisi pahaa. Nyt, kun on noita nuorempia kohta 3v ja 1v sakuja niin se varsinainen "koulutus" tahtoo olla sitten noita varten ja tämä "eläkeläinenkin" olisi vielä kovin innokas, kun tottista otetaan.

    Ihan huviksi sitä meilläkin tokoillaan,kun koirat siitä tykkää ja on se ihan hyvää harjotusta nuorillekin koirille niitä pk.kokeita varten.
    Sääntökirjan saa tilata kennelliitosta,tai voi löytyä isommista näyttelyistäkin.Kyllä varmaan voi netistäkin jostain löytyä.
    Vinkkinä voi sanoa,että kun kilpailemaan lähtee,niin kannattaa kattoa semmonen tuomari millä on myös pk-oikeudet,muuten tulee ihan turhia pistemenetyksiä liian tiiviistä seuraamisesta tosi helposti,jos aikasemmin on pk-tottista hinkattu.

    http://personal.inet.fi/koti/koira.juri/koeluokat.htm tuo on ihan hyvä...kannattaa käydä katsomassa ainakin :) hyviä neuvoja myöskin eri asioiden harjoitteluun :)

    Äänestä

  • FAU kirjoitti:

    Tällä sotaratsulla liian tiiviistä seuraamisesta, on meinaan aikoinaan (paremmasta tietämättä)sillä vanhanajan "matkalaukkumallilla" opetettu, ilman eri palkkaa, jos nyt ei sipaisua silloin tällöin siksi mielletä, tää tuomari joka ne komeet pojot antoi on sen tyyppinen tuomari että tunnetusti tykkää varmasta ja rauhallisesta tottelevaisuudesta, nuoremmalla (edellisen pentu)viettihyrrällä joka oikeasti poikittaa ja ahdistaa seuraamisessa sain samalta tuomarilta ja aloluokassa nipinnapin vajaat kahdeksankymmentä,että kyllä niissä tuomareissakin todella on eroja toinen tykkää äitistä ja toinen tyttärestä, kirjaimellisesti.
    Tulin juuri kentältä tottista hinkkaamasta ja mieli on keveä kuten aina hyvän treenin jälkeen, luulen nyt "löytäneeni" lääkkeen tälle keskimmäiselle hektiselle, kun en puhu sille mitään, enkä varsinkaan kieltoja, annan vaan käskyt ja kehun kun se tekee oikein, oli nyt jo paljon tasaisempaa ja rauhallisempaa (jos sillä sellaista voi koskaan olla)se suorittaminen
    Nyt tämä nuorin "koe-eläin" on sitten vahingosta viisastuneena "viety" puoliksi makupaloin,ja laumavietin avulla ja vaan lopuksi hetsaten patukalla saa nähdä mihin sen kanssa joudutaan. Kiitos vinkeistä pitääpäs alkaa opiskelemaan, nuo nopeammat istumiset ja maahanmenot ainakin ja työskentelyt ryhmässä (liekö niitä vai onko mun luuloa) voisivat olla ainakin jotain aivan uutta harjoteltavaa.
    No tulipas sitä tekstiä.

    Äänestä

  • shaure kirjoitti:

    http://personal.inet.fi/koti/koira.juri/koeluokat.htm tuo on ihan hyvä...kannattaa käydä katsomassa ainakin :) hyviä neuvoja myöskin eri asioiden harjoitteluun :)

    Linkistä, tässähän näitä olikin jo pohdittavia.Aivan noin koiran tuntien ajattelin tehdä vielä kysymyksiä jos jaksatte vastailla:
    Eli leikitäänpäs, et olette tuomareina.
    Oletetaan että mentäisiin nyt alokokeeseen.

    1.Luoksepäästävyystesti ok. tykkää yleensä tästä "osiosta" se kun tykkää ihmisistä.

    2.Paikallamakaaminen siis rivissä Koskaan ei ole kokeiltu, en tiedä, oliskohan silti vaan mun perääni.Aika lähekkäin kyllä ovat.
    Menee käskystä maahan ,20metriä ohjaajasta ei pitäis tuottaa vaikeuksia, mutta voi tuottaa tuo toisten koirien läheisyys ja jos ohjaajat poistuvat yhtäaikaa(arvoitus).
    Oletetaan ettei koira nouse ennen perusasentoon käskyä, nousee sivulle nopsasti, makaa yleensä skarppina paikallolossa.
    Eikä hiivi perään, ei ole levoton, eikä hauku.

    3.Seuraaminen taluttimessa talutin on löysällä, saattaa lievästi törmätä vasemmalle käännöksessä,(se puuttuva katsekontakti, pitää silti paikkansa),oikealle kääntyessä pysyy mukana.
    Täyskäännökset hallitsee, istuu ilman erillistä käskyä perusasentoon pysähtyessä.
    Talutin on löysä.

    4.Seuraamien taluttimetta, menee luultavasti paremmin kuin taluttimen kanssa, pitää paikkansa seuraamisessa.

    5.Maahanmeno muuten ok. mutta ehkä hidas.

    6. Luoksetulo, istumisesta? siis tuleeko koiran tulla suoraan sivulle perusasentoon? ei siis edessäistumista, istumisestakin, kyllä käy jos sen kutsuu luokse sivullekäskyllä, tännekäskyn sijaan.
    Parempikin olisi noin koska sillä tahtoo tulla ainakin pk-kokeessa jo liian suuri nopeus ja (ehkä tahallinenkin "huumoria") törmääminen siinä loppuvaiheessa.

    7.seisominen liikkeestä saako antaa käsimerkin vai tulkitaanko se lisäkäskyksi?
    entä ohjaajan lievä hidastus käskyn yhteydessä?No kuvitellaan, että se voi ottaa askelen pari käskyn jälkeen.Tai ehkei sentään kun ei seisominen tule juoksusta.

    8. estehyppy
    Hyppää kyllä esteen yli jos sille sinne heittää jotain mutta hyppäsiköhän välittömästi sen kanssa takaisinkin, eli harjoteltavaa siinä kohtaa riittää.
    Tässä tapauksessa jos tekisin kädellä ikäänkuin heittoeleen ennen hyppykäskyä se varmasti hyppäisi esteen, mutta joutuisin antamaan aika voimakkaan käskyn seiso siinä kun se on esteen tuolla puolen silloin se varmasti pysähtyisi (hölmistyneenä) mutta siitä sitten kai "rokotettaisiin"?.
    No niin ihmiset Tuomaroimaan?
    Ja kertokaa olenko ymmärtänyt Shauren antaman linkin ohjeet ihan poskelleen?
    Katselen vastineenne huomenna.
    Kiitos kaikille etukäteen.

    Tuomaroinnista nyt en sen enempiä tiedä mutta,muutama juttu mitä tuli mieleen.
    Siinä luoksetulossa koira saa tulla joko eteen,tai suoraan sivulle. Se pitää vaan tuomarille etukäteen kertoa,että mihin tulee,muuten ei ole väliä.

    Liikkeestä seisomisessa,jos antaa käsimerkin ja käskyn se on kaksoiskäsky ja alentaa arvosanaa. Nykyisin siitä hidastelustakin tulee sanomista,ennenhän taas ehdottomasti piti pysähtyä,kun antoi käskyn. Nollille liike menee vasta jos koira liikkuu yli kaksi kertaa oman mittansa,parista askeleesta sakotetaan vähän.

    Hypyssä jos huitoo käsillään (muka heittää jotain),niin taas napsahtaa se kaksoiskäsky ja kyllä siitäkin varmaan sanomista tulee,jos pää punaisena joutuu karjasemaan ennen kun se koira seisoo siellä esteen takana.

    Seuraamiset ja perusasennot arvostellaan nykyisin tokossakin joka liikkeessä,että niistä on helppo saada niitä miinuksia jos ei esim. istu suorassa.
    Sitten se kokonaisvaikutelma arvostellaan myös,eli koiran ja ohjaajan yhteistyö,yleensä iloisella esiintymisellä irtoaa hyvät pisteet.
    Kyllä kokonaisuutena tokon alokasluokka on tosi helppo,kun pk-puolelle vertaa,vähänkään kun koira on käsissä,niin hyväksytty tulos kyllä irtoaa. PK-puolella kisanneelle koirakolle helppo nakki ja meillä ainakin koirien mielestä ihan pop-juttu noi toko kokeet.
    Vaikeutuu kyllä luokkien myötä,mutta siellä alokasluokassa välillä,vähän tuomarista riippuen katsotaan kyllä sormien välistä vähän isompiakin rikkeitä kun pieniä hidasteluja,tai törmäilyjä.

    Eikun harjottelemaan, tuo ryhmäpaikallaolo on kokonaan kokeilematta ja kouluttamistahan se tuo esteen takana pysähtyminenkin vaan vaatii, siinä sitä haastetta aina tulee, jos ja kun joutuu miettimään kuinka koirankin saa ymmärtämään mitä siltä milloinkin odotetaan.
    Liikkestäseisominen taitaisi vaatia vaan muutaman "taaksepäin palkkaamissession" ja jos ei sitä tarvitse juoksusta pysäyttää niin ei luulisi niin vaikea olla opettaa, varmaan koirakin nauttisi suuresti kun saisi taas olla "töissä".
    Sitten siinä toki tulisi jälleen uuteen koirakerhoon liittyminen eteen, toki sitä on aina "haistavinaan" tuota jonkinasteista ennakkoluuloa kun on muunrotuisten kanssa harjoittelemassa, vaan eihän nuo poiskaan ole käskeneet.

    No eipä kai sitä tokon takia nyt välttämättä mihinkään uuteen kerhoon tarvi liittyä. Ihan hyvin voi itekseenkin treenata ja meillä ainakin on avuliaita siihen paikallamakuuseen löytyny kentältä aina,jos sitä on halunnu treenata.
    Toko on siitä helppo laji,että tuomari,tai liikkeenohjaaja kertoo aina ja tarkkaan mitä milloínkin pitää tehdä,eli ei ole esim. mitään seuraamiskaaviota mikä pitäis opetella. Tuomari huutelee ne käännökset aina,kun haluaa johonkin käännyttävän,tosin samalla tavallahan ne aina menee jompaan kumpaan suuntaan.
    Kokeeseen voi myös osallistua ilman,että kuuluu mihinkään toko seuraan,eli ei tarvi edustaa kuin itseään siellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tyttö kirjoitti:

eli.. onko alokasluokassa tehty mitään radikaaleja sääntömuutoksia? onko vielä luoksepäästävyys, seuraaminen kytkettynä sekä taluttimetta, liikkeestä maahan ja seisomaan, luoksetulo ja hyppy? ainii sekä maassa paikallaan olo?

onko jotain muuttunut? yritin katsoa netistä mutta sääntömuutoksista en löytänyt nopeasti muutoksia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu