Hei taasen... pitkästä aikaa.
Tulipa tehtyä kaikenlaista muuta paitsi lojuttua koneen ääressä. Hyvää teki tauko. ;)
Kertokaa mulle onko olemassakaan sellaista naista joka olisi yksinkertainen, siis sellaisissa asioissa joissa olisi hyvä olla. Älykäs pitää olla toki, mutta liian monimutkainen? Ei ei ei.
Osaako kukaan vaan nauttia, ja arvostaa jos on löytänyt onnen ja hyvän kumppanin? Osaako kukaan OIKEASTI päästää niistä existä ja menneistä irti niin että pystyy elämään eteenpäin ja rakentamaan tulevaisuutta? Onko älyä havaita että jotkut tyypit eivät kertakaikkiaan ansaitse lojaalisuutta ja arvostusta ja että kun kumarrat yhteen suuntaan samalla pyllistät toiseen?
Miettii taas sinkkuna elelevä Zorro
Tulipa tehtyä kaikenlaista muuta paitsi lojuttua koneen ääressä. Hyvää teki tauko. ;)
Kertokaa mulle onko olemassakaan sellaista naista joka olisi yksinkertainen, siis sellaisissa asioissa joissa olisi hyvä olla. Älykäs pitää olla toki, mutta liian monimutkainen? Ei ei ei.
Osaako kukaan vaan nauttia, ja arvostaa jos on löytänyt onnen ja hyvän kumppanin? Osaako kukaan OIKEASTI päästää niistä existä ja menneistä irti niin että pystyy elämään eteenpäin ja rakentamaan tulevaisuutta? Onko älyä havaita että jotkut tyypit eivät kertakaikkiaan ansaitse lojaalisuutta ja arvostusta ja että kun kumarrat yhteen suuntaan samalla pyllistät toiseen?
Miettii taas sinkkuna elelevä Zorro
Vastaukset 42
Vanhimmat
siis nykyään kyllä osaa jo arvostaa hyvää kumppania,kotia ja toimivaa parisuhdetta.Aika pätkä nuoruudesta meni takkuillessa.Tai samat kuviot kai kun yleensäkin kellä tahansa.
17w takana ja toivottavasti monta edessä.Viikkositten syntyi peikkotukkainen tyttö,joten nyt arvostaa hyvää ja toimivaa suhdetta jalojaliutta vielä enemmän kuno tuo lapsikin.
No ne exät..ei kai niistä ikinä näissä piireissä pääse..mutta aika auttaa jatulee jotain suhteellisuudentajua ja kun elääarkea oman siipan kanssa,ne palaset loksahtaa josain vaiheessa kohdalleen.
Itse en niinkään kavahda pettämistä tai muita juttuja mutta epälojalius onjotain,mikä saa näkemään punaista.No,onneksi nykyisn on levollinen olo suhteesa..
mukaan sellaisia naisia jossa yhdistyy äly, ulkonäkö, ei ole enään olemassa vapaalla koska seurustelen hänen kanssaan.
Ja se että osaanko arvostaa vastaan että todella.
Sitä on kahlannu naismassan läpi joissa alkaa tökkimään joko liian yksinkertaisuus ja se ettei voi kunnioittaa toista kun ei pidä häntä tasavertaisena.
Ja mitä exiin tulee niin tämä suhde on pyyhkäissyt aika puhtaaksi pöydän, minulla on exiä kavereina mutta ne ei kuulu minun elämääni enään tärkeiden asioiden listalla.
Lojaalisuus on niitä muutamaa ystävää varten ja ei siinä silloin pyllistä eikä kumarra kukaan.
Mä olen kiitollinen siitä että olen löytänyt mun naiseni koska mä en jaksaisi olla kauhean optimisten nykymarkkinoiden suhteen. Kaikki wannabeet ja bisset ja ongelmalliset päät ei todellakaan sytytä.
Oikea rakkaus alkaa olla hämärtyvä käsite näinä päivinä ja sen kyllä huomaa.
Luulisi, että näinkin pienissä piireissä olisi edes jonkinlaista ojaalisuutta ja ymmärtämystä vähemmistöjä kohtaan. Miksi me bisset kuitenkin aina saamme kuulla olevamme jotenkin toisen uokan kansalaisia? Jos edes sitä... Mikä meistä tekee huonompia kuin te muut, täydelliset lepakkounelmat? Ja mikä antaa teile oikeuden arvostella ja haukkua lyttyyn meidät kaikki tuntematta meitä? Meitä voi yeistää ihan yhtä vähän kuin teitäkin.
Minua ainakin vahvasti yksiavioisena bissenä loukkaa suunnattomasti tämä ainainen meikäläisten haukkuminen. Etenkin kun samalla lukee jatkuvasti teidän valitustanne petollisista lepakoista. Itse ainakin myönnän olevani bisse, vaikken koskaan ole miehen kanssa ollutkaan. Mutta pettäjä en ole! Joten pientä säällisyyttä, jos saa pyytää...
mitään pettämisestä sanonut? Totta on että mua ei bisset sytytä, mutta se johtuu tasan siitä että en ole ikinä tavannut yhtäkään bissee joka ei vonkaisi jossain vaiheessa. Eli kaikki bisset joihin minä olen törmännyt on ollut ihan yhden asian perässä ja jos mä puhun omista kokemuksistani niin mä en todellakaan la laitteleen viestin perään "en yleistä" jos joku bisse ottaa nokkiinsa niin voi voi, mä en ole ikinä sanonut että kaikki maailman lesbot pettää.
Ja mitä tulee lojaalisuuteen ja ymmärtämiseen vähemmistöryhmissä niin se on kanssa yhtä potaskaa.
Kyllä mä ymmärrän hyvinkin että joku käsittää että naiset on kaikki "sisaria" toisilleen jne että ollaan yhtä suurta perhettä mutta kun mä en oikeen välitä kuulua vähemmistöön ja ja kutsua itseäni vähemmistöksi siksi että olen lesbo.
Jos kunnioitusta ihmisenä ei muuten saa kuin kaverin avulla niin mun puolesta sen voi antaa olla.
Pienet on piirit ja mä en ole kenenkään äiti, mulla on ystäväni joiden puolesta paljonkin mutta mä en todellakaan ala pitelemään kenekään kättä siksi että se on bisse tai lesbo.
Kukaan ei ole sanonut että lesbot on täydellisiä, on monestikkin tullut ilmi että lesbot eivät aina oikeen ymmärrä ja sulata bissen näkökantaa ja mitä siitä???
Ei kaikki voi rakastaa kaikkia, ei vaikka muka joku vähemmistöisyys sitä vaatisi.
Mä en ota ihmisiä rymittymän mukaan vaan ihmisen ihmisenä ja mä en pidä monista lesboistakaan jne.
Jos susta tuntuu että sä olet toisen luokan kansalainen niin se tunne tulee sun pään sisältä, mä en ole sitä sinne laittanut.
Mukavaa, että pidät oikean rakkauden lippua korkealla suvaitsevaisuuden ja ymmärtäväisyyden hengessä.
Ymmärrän hyvin sen, ettei sellaisen ihmisen kanssa oikein voi seurustella, jota ei pidä tasavertaisena. Menin muinoin kihloihin tyhmänä pitämäni ihmisen kanssa ja seurustelin hänen kanssaan neljä vuotta. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei ongelma ollut siinä toisessa ihmisessä ja hänen yksinkertaisuudessaan vaan oman pääni sisällä. Läheisriippuvaisena en osannut olla yksin, vaan kuka tahansa kelpasi -vaikka sitten joku tyhmä. Minä tein väärän valinnan. Mitä muita syitä kuin läheisriippuvuus voi olla sille, että seurustelee ihmisen kanssa, jota ei voi pitää tasavertaisena?
Voi kuinka helposti jotkut voivatkin nokkaantua... En puhunut sinusta, vaan asenteista. Mutta jos et näe itseäsi pidemmälle, otan osaa.
kun sana bisse luki jossain, ehkäpä sulla oli väärä aihe avautua tuosta kiukustasi?
Ymmärrän kyllä jos sattuu kun kaikki vaan on aina niin ilkeitä.
ne pikku kriteerinsä joilla puoliskonsa valitsee.
Yleensä.
Mä en yhdy tuohon biseksuaalien haukkumiseen, pikemminkin teitä on potkaissut tavaton onni siinä että te voitte jättää tän pelleyhteisön milloin huvittaa, mutta meille muille on elinkautinen täällä.
Ennenkuin täällä vallitsee taas älytön bisse vs. lepakko-taistelu niin muistuttaisin että bisseille on ihan oma palstatilakin varattuna!
Sinä se osaat aina ilmaista itsesi ihan omalla tavallasi! Aina ei oikein tiedä pitäisikö ottaa osaa vai nauraa partaansa. Mainio tyyli sinulla. Oikeasti!
Mitä taas tulee elinkautisiin sun muihin... Itse roikun mieluummin lepakkoluolassa, sillä viihdyn paremmin naisten kuin miesten ympäröimänä. Tuntuu hullulta, että suuntautumiseni takia en olisikaan tervetullut tänne, vaikka naisia rakastankin ja elämäni sellaisen kanssa jaankin. Ja olen aina jakanut. Ja kyllähän ehta lepakko tietää naisistakin enemmän ja osaa niistä paremmin jutustella kuin ison osan elämästään miehille "uhrannut" keskivertobisse. Eli itse annan kyllä täydet pisteet teille lepakoille!
Ja huom!! Sinun taholtasi en ole tuntenut olevani epähenkilö, joten älä vain missään nimessä loukkaannu tai ota tätä henkilökohtaisesti. Vastasin vain sinulle, koska pidin viestistäsi.
Mukavaa kevättä sinne elinkautiseen! ;)
Tämä nyt ei varsinaisesti liity tähän.
Minulla menneisyys ei katoa siskon muodossa. Meillä on alle pari vuotta ikäeroa. Hänen kanssaan tuli paljon nuorena tyhmäiltyä päihteiden kanssa ja muuta.
Hän pyörii rikollisissa piireissä vieläkin ja on pilannut monia alkavia ystävyyssuhteitani. Muutamat tapaamistani naisista, jotka ehtivät olla vasta kanssani hetken ystäviä hän ruinasi/houkutteli kanssaan juomaan ja baariin tai heille yökylään...kummallista. Itselläni on lapsi ja vietän tasapainoista elämää. Toinen naisista on myöskin äiti ja nykyisin hän juo paljon enemmän kuin silloin kun me kaveerasimme. sisarelleni olen monesti joutunut sanomaan, ettei tule kaljakassin kanssa kylään...mutta ei auta. Aina tulee kännissä miehensä kanssa oven taakse, muka lastani tapaamaan. Hänellä on siis mies...sellainen sekopää.
Olen monesti miettinyt miksi viina on ihmisille niin tärkeää. Naisista kaksi joihin tutustuin ovat nykyisin miltei pelkästään siskoni ystäviä. Siskokullalla on tarve aina jotenkin olla parempi,kuin minä tai näyttää minulle jotain??Minä olen menettänyt monia "kavereita" juomattomuuteni takia :(
"Olen monesti miettinyt miksi viina on ihmisille niin tärkeää."
Kerran eräs pultsari, raavas metsien mies, sanoi: "tiedätkö sinä miksi minä juon?" ja siihen "minä juon siksi että minua pelottaa".
Ehkä siskoasi pelottaa.
Minäkin pelkään. Kaikki ajattelevat ja herkät ihmiset pelkäävät. Mutta minulla on toisenlainen tapa selvitä elämästä sen pelon kanssa kuin että tarttuisin puolloon ja antaisin mennä.
Oikeasti voisi pikemminkin kysyä, että miksi kaikki eivät dokaa?
Yritin monta vuotta auttaa ja tukea häntä niinkuin moni muukin. Hän itse on valinnut miehensä ja muut kuviot. Hän ei edes halua muuttua. Minä olen yrittänyt muuttaa elämäntapaani ja yrittänyt selittää ettei ole kivaa jos hän tulee kyläilemään aina humaltuneena.
Olen huomannut hänellä läheisriippuvuuden oireita. Ehkä hän pelkää yksinäisyyttä, en tiedä. Itse en jaksaisi vaan aina ymmärtää ja tukea...rajansa kaikella.
Vähän turhankin läheltä nämä päihdekuviot seuranneena voin allekirjoittaa tämän. Vaikka antaisit elämäsi ongelmaisen puolesta, hän ei tule paranemaan, ellei itse sitä aidosti tahdo. Kukaan muu ei voi sitä hänen puolestaan tehdä. Useimmiten hän tuhoutuu siksi, ettei yksinkertaisesti pysty lopettamaan. Oma tahto on heikko, aine vahva. Siksi on helpointa sanoa, ettei edes tahdo.
Päihdeongelmainen ei todellakaan ole aina herkkä ja ajatteleva. Hän on usein myös henkisesti keskenkasvuinen, vastuuta pakoileva, pessimisti, persoonallisuushäiriöinen. Yhteistä näille ihmisille tuntuu olevan toisaalta hirmuinen kaikkivoipaisuus ja sankariajattelu, toisaalta mieletön vastuun sysääminen omista ongelmista ja omasta elämästä muille, maailmalle, vanhemmille, työnantajalle, ex-vaimoille/miehille, nykyisille kumppaneille, kenelle tahansa tielle osuvalle.
Läheisriippuvuus on myös tavallista. Johtuen juuri tuosta kyvyttömyydestä vastata omasta elämästä. He tarvitsevat jonkun huolehtimaan itsestään, asioistaan, jopa ajatuksistaan. Mutta siihen ei tulisi ryhtyä. Joskus suurinta välittämistä on sanoa ehdoton ei ja kertoa miksi. Niin julmalta kuin se tuntuukin.
Olen itse herkkä ja ajatteleva, oman tien kulkija. En silti tarvitse mitään päihteitä selviytyäkseni maailmassa. Päinvastoin koen, että ne hajottaisivat minut varmasti tässä maailman koneistossa. Päihteet ovat vain jatkuvaa pakenemista, realiteettien syrjään työntämistä, oman itsen unohtamista.
...ajatukseni. Juuri noin käyttäytyy sisareni;
LaikaQ;
"Päihdeongelmainen ei todellakaan ole aina herkkä ja ajatteleva. Hän on usein myös henkisesti keskenkasvuinen, vastuuta pakoileva, pessimisti, persoonallisuushäiriöinen. Yhteistä näille ihmisille tuntuu olevan toisaalta hirmuinen kaikkivoipaisuus ja sankariajattelu, toisaalta mieletön vastuun sysääminen omista ongelmista ja omasta elämästä muille, maailmalle, vanhemmille, työnantajalle, ex-vaimoille/miehille, nykyisille kumppaneille, kenelle tahansa tielle osuvalle. "
No jaa, nainen ei taida yksinkertaisimmillaankaan olla kovin yksinkertainen pakkaus. :)!
Mutta mitä tuohon menneeseen tulee, niin täällä on yksi, joka on menestyksellä päästänyt irti menneestä ja antanut exienkin mennä ja jatkaa elämäänsä toisaalla. Olen tehnyt sen tietämättäni niin hyvin, että minut pyydettiin esimerkkitapaukseksi tutkimukseen, joka käsitteli ratkaisukeskeistä itseterapiaa. Mutta tänäkään päivänä en osaisi sen paremmin selittää MITEN se on tapahtunut, ainakaan kovin lyhyesti.
Mutta tiedätkö, minua on pidetty jopa tunteettomana, kovana ja itsekkäänä, kun olen kieltäytynyt ripustautumasta entisiin suhteisiin! Kun minusta se mikä on loppu, on loppu ja siitä jatketaan eri suuntiin. Annetaan molemmille vapaus parantua ja etsiä uudet kuviot sitten, kun sen aika on. Naisten mielestä se on ollut kummallista ja ovat epäilleet, etten ole oikeasti mitään tuntenutkaan. Hah! Minusta kun tuntuu, että juuri välittämisen pohjalta nuo ratkaisuni syntyvätkin. Siitä että näkee toisen ihmisenä, jolla on oma elämä ja persoona, eron ja kipeiden hetkien jälkeenkin.
Ja nyt tämä suhteemme murun kanssa toimii mainiosti. Voimme puhua vapaasti siitä mitä on ollut, ihan vain menneinä asioina. Kummankaan ei tarvitse haikailla olleita asioita, kun niiden kanssa on tehty välit selviksi silloin, kun se on ollut ajankohtaista.
Soita mulle jos joskus taas olet sinkku! ;)
No ei... toivon että onnesi kestää ja teille kultasi kanssa kaikkea hyvää! Oikeasti!
Tuntuu vaan niin ihanan harvinaiselta moinen joka oikeasti tajuaa että jos katsoo koko ajan taaksepäin törmää päin seinää eteenpäin mennessä.
Suhteet entisiin ovat niin mutkikkaita että melkein olen päätynyt siihen että parempi kun kaikki tosiaan jatkavat elämäänsä ilman sen kummempaa yhteydenpitoa. Moikataan kun tavataan -linjalla.
JOSKUS tosin voi ihan aito tuttavuuskin onnistua, mutta siinä ei sitten ole mitään muuta. Ei entiseen haikailua, tunteita, mitään sellaista.
Olen niin turhautunut että tekisi mieli huutaa ääneen. Tämä asia on vain niin paljon murhetta tuottava. Milloin on ex yhä koko ajan läsnä, milloin soittelee harva se päivä, milloin mitäkin.
Pitäisi lisäksi tajuta normaalin ystävyyden ja toista kainalosauvana pitämisen ero! Jos toinen on liian kiltti niin antaa exän yhä eronkin jälkeen käyttää itseään "roskakorinaan".
Roikkumalla tiiviisti exässä vaikka itsellä olisi uusi suhde voi myös kätevästi pitää sen toisen sinkkuna, niin onpahan käytettävissä jatkossakin! Nimittäin jatkuva exän soittelu ja hänestä jauhaminen alkavat aika pian tympiä uutta ihastusta. Ainakin mua!
Olen sellainen että suhteessa on vain kaksi. Muita ei siihen väliin päästetä. Ei ja ei.
Enkä voi sietää niin tyhmiä naisia että yhä toimivat exänsä roskakorina vaikka ovat tulleet tämän taholta petetyksi ja jätetyksi! Joo joo, tunteet ovat ehkä vielä jossain, mutta itse ainakin saan ne tapettua kun vain muistan toisen tekosia. Kyllä siinä ne tunteetkin kuolee ihan varmasti.
Yksi avain on syyllistää itseänsä kaikesta, JOPA toisen uskottomuudesta, niin ettei sitten itse pääsekään eteenpäin kun on muka "velkaa" exälleen. Sokeaa ja älytöntä. Jokaisella on oikeus jatkaa eteenpäin, kaikki teemme virheitä eikä toisen teoista voi ottaa vastuuta.
Sellaista...
En vain tajua naisia... en kai sitten ollenkaan.
Muru kyllä pomppasi kattoon, kun luki ensimmäisen lauseesi... ;)!
Joo, olen samaa mieltä, että on olemassa todellista ystävyyttä ja sit niitä muita kuvioita, joihin liittyy useimmiten puolelta tai toiselta alitajuinen kyvyttömyys vaan päästää irti ja hyväksyä luopuminen. Onhan se rankkaa. Tuntuu kipeältä myöntää itselleen, että on epäonnistunut, uskonut johonkin mikä ei toimi, ehkä luottanut johonkin, johon ei olisi pitänyt. Mutta ihmisten väliset asiat on sellaisia. Lopputuloksesta ei voi koskaan olla varma ja elää silti pitää.
En minä sitä väitä, etteikö joskus exästä voisi tulla ystävä. Se vaatii hiukan aikaa ja pahempien pölyjen laskeutumista. Se tapahtuu melkein luonnostaan tällaisen ihmisen kanssa. Vaan rakkausuhteeseen kuuluu niin monenlaisia asioita, jotka rikki mennessään kyllä monesti tuhoaa pohjan puhtaalle ystävyydelle. Silloin on viisainta vaan päästää irti ja jatkaa matkaa. Haavat ja mustelmat paranee ajan myötä itsestään.
Olen itse kerran yritellyt suhteessa, jossa häiläsi tällainen jatkuvaa yhteydenpitoa harrastava ex-naisystävä. Erityisesti hän soitteli silloin, kun tiesi meidän olevan yhdessä tuon silloisen seuralaiseni kanssa. Lopulta selvisi, että kyseinen nainen oli ollut erittäin mustasukkainen, suhde oli päättynyt seuralaiseni väsyttyä tähän. Mustis nimenomaan pyrki pitämään entisen tyttöystävänsä sinkkuna puuttumalla tämän elämään jatkuvasti, muka ystävällisenä, ystävyyteen pyrkivänä, huolehtivana. Ei kyennyt myöntämään tappiotaan. Meidän suhteemme kariutui muista syistä mutta jos olisi toiminut, olisi tuo exä ollut pakko laittaa järjestykseen. Toisaalta se, ettei seuralaiseni kyennyt siihen, kertoi myös jotain hänestä.
Olen monta kertaa miettinyt sitä miksi naiset niin helposti jättäytyvät roskiksen osaan suhteissa. Niin heteronaiset kuin me muutkin. Otetaan syyt omille niskoille, annetaan kelvottomille lupa käyttäytyä kuin porsaat, ollaan sokeita sille, että oltaisiin paljon enemmän arvoisia. Ja pidetään tilit tasaavaa ja omaa elämäänsä arvostavaa naista tunteettomana ja epäilyttävänä! Onko se jonkun vanhakantaisen kasvatuksen tulosta? Kuuluuko siellä yhä patriarkkojen ääni? Se tuntuu niin älyttömältä, kun samaan aikaan huudetaan mediassa seksuaalista ja muuta vapautuneisuutta, rajatonta maailmaa. Pahimmat rajat ovat kuitenkin ihmisten sisällä. Ei ihme, että jengi on aivan hämmennyksissä.
Tuo asia nousee esille täällä aina silloin tällöin ja taitaa olla selvä kevään merkki ;), joten nyt exät erityisen tarkkailun alle! Tsoukki!
Missä se ns. normaalin raja meneekään, exän roikkuessa kuvioissa?
Se taitaa olla ihan tapauskohtaista? Onko siinä mitään väärää, jos exän kanssa on jäänyt jäljelle kiintymys-, ystävyyssuhde, ei suinkaan seksi/flirttisuhde.
Jotkut meistä eivät näe exiään milloinkaan, joku muutaman kuukauden välein ehkä, minä viikottain ja pidän sitä normaalina, koska tiedämme rajamme. Exähän voisi olla kuka tahansa ystäväni.
Onko sana "exä" nykyään muodostumassa eräänlaiseksi kirosanaksi, kummajainen? Ollessasi exä, olet tavallista vaarallisempi, arvaamaton liikkeissäsi ja laskelmoinnin maailmanmestari. Exiin vedoten pääsee näppärästi myös vaikuttamaan kumppaniemme muihin ihmissuhteisiin.
Nyt ei pidä ymmärtää väärin, mutta monet naiset ovat mustasukkaisia ystävistämme olivat he exiä tai eivät.
Aikoinaan itse sain sanomista siitä, että vietin aikaani liikaa hetskulikka kavereitteni kanssa ja kun selitin, että he ovat vain kavereita, niin vastaus oli armotta: "mistä sen tietää mitä ne ovat!"
Loppuvetona siis: Jos luottamus suhteessa on kunnossa, niin onko sillä niin merkitystä, mitä ne ystävät edustaa, exiä tai ei-exiä?
Pääasia, että meillä on muitakin, kuin nykyisiä, sillä muuten heistäkin tulee piakkoin exiä ;)
Kyllä minusta on tärkeää pystyä olemaan exienkin kanssa väleissä, ellei suhde ole päättynyt tosi "rumasti". Riippakivi-meininki on ihan eri juttu kuin kaveruus/ystävyys.
Minä ja exäni ollaan parhaita ystäviä edelleen, vaikka erosta on jo yli 2 vuotta. Meillä menee jutut yksiin ja on muutenkin mukavaa (yleensä) toistemme seurassa, ni miksikäs ei hengailtaisi porukoissa. En näe "suhdettamme" minkäänlaisena esteenä mahdollisen seurustelun aloittamiselle, sillä ystävyys on ystävyyttä. Enkä voisi koskaan alkaa seurustelemaan sellaisen naisen kanssa, joka vaatisi minua pysymään erossa exästäni vasten omaa tahtoani!
Ei minulla ainakaan ole liikaa ystäviä, joten vaalin kaikkia ystävyyssuhteitani niin hyvin kuin pystyn.
ex-nainen-asiaa olen itsekin pohdiskellut useampaan otteeseen..
Jos on tullut jätetyksi tai ero on ollut vaikea, niin toki exästä voi olla vaikea päästää irti. Tällaisessa tilanteessa minun mielestäni pitää antaa itselleen aikaa ja surra suru pois.
Minä en ymmärrä sitä, että kuitenkaan ihmisillä ei (suruajan vietettyään) ole tarpeeksi tahtoa jatkaa elämäänsä. Jossain vanhassa exässä roikutaan sitten vuosikaudet kaikkia vanhoja asioita märehtien. Ei ymmärrä tämä tyttö, ei.
Elämän jatkumisesta ja uudesta mahdollisesta suhteestakaan ei yksinkertaisesti tule mitään, jos ihminen käyttää energiansa menneisyyden muisteluun. Yksi mielestäni kamala asia on uuden naisystävän vertailu entisiin! Se on mielestäni hyvin loukkaavaa uudelle naisystävälle. Mielestäni jokainen ihminen pitää ottaa vastaan sellaisena kuin hän on, ilman typeriä vertailuja siitä millainen hän on entisiin verrattuna.
Minusta ainakin on tuntunut hyvältä aina eron jälkeen viettää jonkin aikaa yksikseni eron läpikäymiseksi. Sen jälkeen menneisyys unholaan ja kohti uusia tuulia, keskittyen kokonaan siihen uuteen ihmiseen.
Loistavaa! Kanssasi ihan samoilla linjoilla.
En lähde kauheasti kommentoimaan exiä ystävinä, koska mielestäni he erittäin harvoin voivat olla "samanlaisia" ystäviä kuin muut, kun kerran yhdessä ollaan oltu intiimisti. Mun näkemys.
Eikä kaikista ihmisistä sen takia tarvitse pitää kiinni.
Miksei voisi silloin tällöin olla tekemisissä, ok. Kunhan se ei haittaa uutta suhdetta. Kyse EI todellakaan ole mistään toisten ihmisten poissulkemisesta, vaan siitä ettei menneen pitäisi antaa tuhota nykyistä ja tulevaa.
On se muuten kumma miten nykyään on keksitty vaikka mitkä hienot lääkkeet, mutta sydänsuruun vain ei mitään. On tämä niin karmea olotila ettei kestää meinaa. Kuinkahan monta kertaa sitä ihmissydän sen särkymisen kestää?
Mulla ei ainakaan enää monta, jos yhtään.
"Jossain vanhassa exässä roikutaan sitten vuosikaudet kaikkia vanhoja asioita märehtien. Ei ymmärrä tämä tyttö, ei. "
Ex on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut. (Huomaa preesens!). Aivan kuin pikkulapsi miettii koko ajan karkkia, mietin minä eksääni. Voi sitä iloa ja onnea mitä hän toi minun elämääni!
1001 ja yhdessä yössä mietti kalifi mennyttä elämäänsä ja hän oli laskenut kaikki hetket jolloin hänellä oli ollut iloa ja niitä oli ollut neljä. Silloin, sitä lukiessani nuorena minä mietin että onpas niitä ollut vähän. Mutta minulla niitä ilon ja onnen hetkiä on ollut elämässäni vain yksi. Miksi en siis eläisi siinä hetkessä?
puolestani sinä voit ihan hyvin elää noissa menneisyyden muistoissa, jos haluat =)
Tarkoitin sitä, että itse en jaksaisi, enkä haluaisikaan katsella kumppaninani naista, joka elää menneisyydessään.
Minä haluan, että suhde alkaa "puhtaalta pöydältä" ilman iänikuista menneisyyden vatvomista ja sen mahdollista kaipuuta.
"On se muuten kumma miten nykyään on keksitty vaikka mitkä hienot lääkkeet, mutta sydänsuruun vain ei mitään. On tämä niin karmea olotila ettei kestää meinaa. Kuinkahan monta kertaa sitä ihmissydän sen särkymisen kestää?
Mulla ei ainakaan enää monta, jos yhtään."
Virheistä pitäisi oppia, mutta onko virhe rakastua ja onko virhe, jos antaa tunteiden joskus viedä?
Minulle ainakin sydänsurut ovat opettaneet jotakin. En uskalla enää rakastua. Tuntuu, että viimeistä viedään... Minusta ei ole enää mihinkään. Minusta on tullut sydämetön ja tunteeton.
..että olisit tunteeton ja sydämetön. Pikemminkin kutsuisin sinua lämpimäksi ihmiseksi.
Ja varsin kuumana käyn, kun huomaan, että joku yrittää leikkiä minun tunteillani. Minua ei pyöritetä siinä missä muita, entisiä ja tulevia. Minä arvostan itseäni MYÖS. Joskus mietin, että ehkä liikaakin. Kunnioitan myös niitä ihmisiä, joita kohtaan minulla on tunteita, mutta tunteet voivat kuolla ja kunnioitus sen mukana, jos minua kohdellaan riittävän pitkään riittävän huonosti. Nyt olen siinä pisteessä. Enää minua ei entiset ihastukset hetkauta suuntaan eikä toiseen. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Minä en enää kuvia kumartele.
"Minä haluan, että suhde alkaa "puhtaalta pöydältä" ilman iänikuista menneisyyden vatvomista ja sen mahdollista kaipuuta."
Mä vatvon eksääni siihen päivään asti kunnes uusi löytyy. Minulla on kuitenkin sellainen kutina että tämä aika saattaa olla hyvinkin pitkä.
En tunnista itseäni tuosta.
eron jälkeen tehdään surutyö... meni siinä sitten kuukausia tai vuosia, uusi suhde aloitetaan kun mennneisyys ei enää pidättele. exiä moikataan kun nähdään, ystävät erikseen. elämänkumppani, rakas tai miksi kukakin haluaa häntä kutsua on etusijalla.
on tässä exien kanssa hengailussa nyt eroitettava ehdottomasti.
Voidaan olla exän kanssa ja muistella päivät pääskytysten menneitä "hyviä aikoja" näkemättä ympärillään mitään muuta, työntäen kaikki uusi pois - sairasta minusta.
tai
voidaan elää normaalisti. Ollaan kavereita exän kanssa, ollaan kavereita exän nykyisen kanssa, ollaan kavereita kaikki keskenään ilman mitään muisteluhetkiä viettäen.
Silloin, kun ymmärretään, että menneet on menneitä ja katse tulevaisuuteen ratkaisee, silloin puhumme ystävyydestä, jota exien kanssa voi toteuttaa.
Pitää siis erottaa nämä asiat. Kaikki suhteet eivät pääty katkeruuteen ja jos päättyykin ei ole sanottu, ettei se joskus, joskus ehkä muuttuisi hyväksi ystävyydeksi. Jos tahtoa on - molemmilla. Se on valintatilanne, jokainen toimii niinkuin hyväksi näkee. Mitään sääntöä ei ole tai tapaa, joka todettakoon oikeaksi.
Toiveajattelua parhaimmillaan sanoo nyt moni, mutta niin kauan kuin se onnistuu kohdallani uskon siihen ystävyyden mahdollisuuteen jatkossakin ;)
valittavat sitä, että toisten naisten kanssa on vaikeata tulla toimeen ja että mies olisi jotenkin yksinkertaisempi ja helpoompi.
Naisten monimutkaisuus on samalla naisen vahvuus ja heikkous. Siinä jää jotkut jalkoihin ja sivuun, jotkut pärjäävät, ne ketkä pärjäävät. En tiedä, mitä kykyjä se vaatii. Minulta ne kyvyt puuttuvat. Minulla on myös hankaluuksia naisten kanssa, ihan jo ystävyyssuhteissakin. Kun tähän lisätään vielä ihastumiset, rakastumiset, nykyiset ja entiset, yhtälö on täysin mahdoton ratkaista.
Hyvä huumorintaju voisi auttaa. Muuta lääkettä minulla ei ole. Aikakaan ei paranna kaikkia haavoja.
En ole koskaan aloittanut uutta suhdetta, ennen kuin olen toipunut vanhasta eli välillä oli aina kunnolla aikaa itselle. Jonkun eksän kanssa ollaan vielä ihan hyvissä väleissä vaikka ei eri paikkakunnilla asuvina nähdä kuin kerran pari vuodessa. Puhelimessa tietty jutellaan, mutta ei vanhoja muistellen vaan ihan muusta, kaveripohjalta. Ja nykyinen on hyvin tietoinen asiasta, hänkin pitää jonkunlaista satunnaista yhteyttä entiseensä. Kumpikaan ei kihise mustasukkaisuudesta, me tiedämme mitä meillä on ja tehdään koko ajan töitä suhteen eteen. Välillä se sujuu kuin tanssi, itsekseen ja välillä joutuu muistamaan ettei se tanssikaan niin helppoa ole ja silloin käytetään hiukan enemmän energiaa ja tahdonvoimaa.
Mutta se toinen osa...sopivasti helppoja naisia? Eräs tapaamani tyttö oli toisaalta ihanan easy going eli (sopeutuvainen minun tahtooni ;D) , hänessäkin tosin oli suuria ristiriitoja. Meistä ei tullut onnellisia yhdessä, koska hain haasteellisempaa ja tasa-arvoisempaa kumppania (kukahan nyt on ristiriitainen) mutta onneksi hänkin löysi ihanan tytön.
Nykyiseni, suurin rakkauteni, ei todellakaan ole helppo. Mutta minkäs teet..sen jälkeen kun on taas lyönyt päätä seinään tuntuu niin hyvältä lopettaa :) ja onhan meillä suurin osa ajasta tosi ihanaa.
No haasteellinen saa olla, kunhan ei liian! ;)
Tuossa oli yksi olennainen ja tärkeä pointti tossa sun kirjoituksessasi, nimittäin juuri se että jos on exiä kavereina yhä, niin ne jutut on sitten kanssa "kaverijuttuja"! Eikä yhteisten aikojen ja muistojen märehtimistä, ainakaan henkilökohtaisella tasolla.
Eikä exän mun mielestä saa olla niin olennainen osa suhdetta edes kaverina, siis niin että on koko ajan läsnä, joko fyysisesti tai puhelimitse. Istu siinä sitten rakkaasi kanssa vaikka soffalla kun exä soittelee joka ilta... ei ei.
Joo, ei ne eksät todellakaan kuulu jokaiseen päivään, eihän tässä iässä muitakaan kavereita näe edes viikottain. Juttelu kerran kuukaudessa tai parissa on ok ja yleensä kyllä vielä silloin, kun on omineen.
Toisaalta puhelua ei voi katkaista, jos sattuu istumaan kullan kanssa sohvalla, ettei herätä epäilyksiä. Täytyy sillon vaan muistaa mainita oma ihana rakas (koska se kuitenkin kuuntelee) ja pitää puhelu lyhyenä, niin kaikki sujuu hyvin.
Menneet on kuitenkin menneitä ja pitää elää tässä hetkessä.
Jos joskus antaisi hiukan periksi,
jos joskus maistaisi hiukan suvaitsevaisuutta toisten virheisiin,
jos joskus alentaisi vähän rimaa toisten suhteen ja vaan nauttisi
elämästä niin ehkäpä, ehkäpä..
voisi elää vähän onnellisempana......
Niinpä niin ja joopa joo. Totta.
Lisään vielä tuohon että ja jos joskus oppisi sanomaan ne ikävätkin asiat niin ettei turhaan satuta toista niin eläisi molemmat onnellisempana. Että oppisi muotoilemaan sanottavansa hienotunteisemmaksi. Että arvostaisi sitä ihmistä joka siinä rinnalla kulkee ja jonka syliin on lämmin nukahtaa. Että tajuaisi että elämä on HYVÄÄ vaikka jokainen sen osa-alue ei juuri sillä hetkellä täydellisen hyvin olisikaan!
Mutta... mahdollisuus on joskus olemassa, puolin ja toisin... ja se tekee elämästä ihanaa.
Ja jos ei aina, niin ainakin usein, väärinkäsityksetkin voidaan oikaista ihan vaan puhumalla kunhan pöly on laskeutunut.
Mietiskelee ehkä ei kuitenkaan sittenkään sinkku Zorro ;D
osaa, enkä halua unohtaa mennyttä, sillä jokaisella tapahtumalla ja ihmisellä on ollut jonkinlainen vaikutus minuun ja siihen mikä minusta on tähän mennessä kasvanut.
ja miksi pitäisikään.....
toisaalta olen kyllä aika mustasukkainen :(
unohtaa mennyt siltä osin kuin se haittaa nykyisyyttä ja tulevaisuutta.
Eihän tietenkään kukaan "unohda" menneisyyttään sikäli että tottakai se on muokannut meitä, mutta tarkoitan ainakin itse sitä että menneen EI saa antaa pilata mitään, se pitää sillä tavalla pystyä unohtamaan. Jos raahaa mennyttä mukanaan ja katselee taakseen, ei voi päästä eteenpäin. Siinä sitten tuhoutuu monta ihanaa mahdollisuutta nykyisyydessä, tulevaisuudesta puhumattakaan.
Jokaisella on menneisyys, mutta se on tosiaan menneisyys ja sellaisena sen on hyvä pysyäkin.
Elämä on kuitenkin NYT. Nyt ja huomenna.