Henkinen herääminen

Uteliasmutteipuhelias

Hei. On tullut kuljettua tätä henkistä polkua vuoden alusta. Kun herääminen tapahtui, olin burnoutissa töistä ja yksinäinen. Poltin, kelailin menneisyyttä ja virheitäni (olen tehnyt ennen sitä todella suuren osan päivästäni) ja kuului naksahdus päässä. Samalla sekunnilla koin saaneeni yhteyden edesmenneeseen isääni. Käsittääkseni, kundaliini energia alkoi virtaamaan avautui kolmas silmä moneksi kuukaudeksi. Koin välähdyksiä otsassani aina kun näin ihmisen kasvot. Ja kun näin puun, sama välähdys kävi otsassa. Jatkoin polttelua pari viikkoa ja koin kuulevani ääniä kuin henget olisivat puhuneet minulle. Psykoosi diagnosoitiin ja löysinkin suljetulta osastolta itseni kolme viikkoa naksahduksen jälkeen. Nyt syön psykoosilääkettä risperdalia, ja minulla on kolmas silmä alkanut jälleen "heräilemään" ja tunnen sen kuin se räpsähtelisi välillä. Pitääkö huolestua? Suljetulla osastolla lääkäri totesi minun olevan mahdollisesti valaistunut, mutta menneen sen överiksi polttelun takia. Ja psykiatri pelkää minun tulevan hulluksi, mutta itselle on uteliaisuus vienyt voiton ja olen lähtenyt etsimään tietoa tästä netissä. Onko mahdollista että olisin voinut saada yhteyden henkiin? Onko muilla samankaltaisia kokemuksia?

5

1984

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jatkanvielä

      Kundaliini nousulla tarkoitan sitä olotilaa joka kesti ensin kuukauden, eufoorinen olo ja seksuaalisesti ylilatautunut. Saatoin saada erektion kaupankassalla nätin tytön oltua tiskillä, ja kaveri sanoi joskus kauppiastytön punastuneenkin kun tulin kassalle. Koin enemmänkin näitä henkien keskusteluita. Tämän kundaliini-kauden jälkeen tulikin toinen ääni kelloon. Koin pahimmat pelkoni jotka kiusasivat minua kuukausia päivittäin. Vasta poltettuani ekan kerran pitkään aikaan niin sain selvitettyä päässäni sen selväksi. Olo on pikkuhiljaa paranemaan päin ja odotan paljon tulevaisuudelta. Kiitos valmiiksi jo jos joku lukee tai vastaa. =)

    • Hengetpuhuu

      Taisin saada yhteyden henkiin viime torstaina. Ravitsevan hernekeittoaterian jälkeen kuulin jostain takaa päin omituisia rusahduksia ja nenääni kantautui mätänevää ruumista muistuttava katku. Onkohan tää henki vaarallinen kun se haisee niin pahalta?

    • PalavaPensas

      Jeesuksen nimessä julistan kaikkien henkivaltojen yli ja edessä täyttä vapautta ja vapautumista uskonnollisuuden siteistä, järjenpäätelmistä, isien perinnäissäännöistä, mielenlinnakkeista, synneistä, kaikista sairauden valloista, kuoleman valloista -> uudestisyntymisiin Jeesuskessa ja Pyhässä Hengessä :-> täyttymään ilolla, riemulla ja Pyhän Hengen voimalla.
      Jeesusken veren kautta, uskon kautta ja kun näin on julistus annettu siitä seuraa loogisesti se mitä Jumala haluaa juuri sinun kohdallasi tehdä joka juuri luit tämän.

      Hab. 2:2

      Ja Herra vastasi minulle ja sanoi: "Kirjoita näky ja piirrä selvästi tauluihin, niin että sen voi juostessa lukea".

      Tämä näky ja nämä kirjoittamani sanat painukoot niin syvälle sinun henkeesi ja sieluusi että ne eivät koskaan sieltä liukene pois vaikka kuinka yrittäisit vastustella.

      Ja sitten ei muuta kuin uskovien kasteelle.

      Näin se homma toimii.

      Mars, mars kasteelle.

    • Uteliasmuteipuhelias

      Siunausta sinulle palavapensas. Uskoni on syntynyt tapahtuneen myötä ja kristukselle olen uskonut sydämmeni. Synninpäästössä olen käynyt ja itkin papin nähden syntieni tähden. Varmaan olisi aika käydä jälleen papin puheilla kun alkaa mielikin kirkastua edellisestä käynnistä. Olen törmännyt kuin kohtalon johdattelemana tilanteisiin, joissa uskovat ihmiset ovat kohdanneet minut ja kannustaneet uskomaan. Elämä on ihmeellistä. Olen alkanut rakastamaan itseäni jo hiukan, ennen olen vihannut itseäni todella syvästi. Kiitos vastauksestasi, olet kuin antanut lisää uskoa minulle. =)

    • Anonyymi

      Aloittaja todella kiinnostavaa! Tää on mun tulkinta mitä sulle tapahtu! Tuo burnout oli oikeasti loppu eli sun "syntiliha" tai joku valhe kului ja paloi vihdoin pois. Siitä tuli myös tuo valaistus. Ehkä lapsena söit jotain tiettyä ruokaa?(joku merkkiruoka) ja tuliko se valo otsassa? Sitten se saattaa olla noor onneksi Olkoon! Et sä mitään lääkkeitä tarvitse.
      Ja asian sivusta Mulla oli nuorena paljon tuota ja näin aina puun myös! Mulla on kans kokemusta noista ihmeellisistä heräämisestä :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      73
      754
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      143
      733
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      666
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      644
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      643
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      624
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      574
    8. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      521
    9. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      27
      511
    10. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      493
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      486
    12. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      466
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      401
      448
    14. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      76
      431
    15. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    16. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      406
    17. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      3
      390
    18. Mikä on toinen nimesi?

      😊
      Ikävä
      28
      384
    19. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      34
      372
    20. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      59
      372
    Aihe