MADISON-MAYFLOWER PUHELINMYYNTIHOMMAT

Rööperin_Veka

Heippa!

Vaan onkos sitä kenelläkään mitään tietoa, jotta minkälainen lafka se taitaa tämä Madison-Mayflower olla? Olen harkinnut näitä puhelinmyyjän tehtäviä heidän Bangkokin toimistossaan ja kovin vaikealta tuntuu saada tietoa "työn" todellisesta luonteesta. Sanoivat ettei mitään tarvitse varsinaisesti myydä. On luvattu kaikkea maan ja taivaan väliltä peruspalkasta työsuhdeasuntoloihin, vaan eivät vanhaa kettua näillä lupauksilla hämää. Vielä en tiedä uskallanko heittäytyä heidän talliinsa ja lähteä toiselle puolelle maailmaa. Mitenhän siellä on työntekijäin oikeusturva ylipäätään järjestetty jos tulee nokkapokka työnantajan kanssa. Ei nimittäin olisi ensimmäinen kerta. Millaista kokemuksia sitä muillla mahtaa olla tästä työnantajasta. Olen kuullut vähän sitä sun tätä. Kuka heittääpi ensimmäisen kiven?

147

20728

    Vastaukset

    • uskaliaastivaan

      Suomessa jos tulee nokkapokka työnantajan kanssa, niin kaikki järjestyy, kengänkuvalla persiisiin.

      Ei toimi muualla, Ruottissa lusitaan äkkiä 6 vuotta täydellä palkalla ja Ranskassa on vielä mutkikkaampaan. Thaikkulassakin on toimivat työlait liittoon kuuluville.

      • liitonmies

        Millaisia liittoja Thaimaassa on ja voiko siitä jäädä kiinni suomen liittoon? paljon kiinnostaa kahden liiton rahat samaan aikaan.




        vai mitä hä?


      • juppeli84

        vai sellaista peliä kyllä nuo kelalle kaikki kiinni jäävät ketkä itseään valtion ja taikkulan palkoilla yrittää samaan aikaan palkita. ruotsissa asuneena jäin näppiä nuolemaan ja työnantaja otti ja jätti kyllä se vaan oikea leipä löytyy suomesta


      • Patthayalainen

        Moni elää mukavasti pattayalla eikä tarvitse paskapuhelinmyyntiin mennä.


    • PäiviPälpättäjä

      Mistä muuten tulee nimi MADISON-MAYFLOWER? Ihan uteliaisuuttani vaan tiedustelen.

      • menkkahaukka

        Näin se vaan on! Alennusmyynnit alkaa


      • Samaamieltä

        Varmasti alkaa!!!!


    • Pattiksen_Tietäjä

      Mummoni sanoi seuraavaa: Joka itsensä ylentää - se alennetaan. Veikkaukseni (kuin monen muunkin) että ensi vuonna kyseinen nyrkkipaja on mennyttä. Sen jälkeen huijataan taas peräkärrybisneksissä.

    • Glouseri

      Kiitos tästä tiedosta! Vaan olisipa kiva tietää jotta minkälaisia tuotteita tämä lafka puhelimitse kaupustelee?!? Ettei suinkaan olisi vaan "ketunhäntä kainalossa" tai mitään vilunkipeliä?!?

      • Ukkelivain

        Kokonaisuutena tästä viestiketjusta kyseisestä yrityksestä saa melko negatiivisen vaikutelman. Tällä hetkellä firman nettisivujen mukaan toiminnassa on kolme toimistoa Thaimaassa, kaksi Bangkokissa ja yksi Pattayalla. Mikäli pitää paikkansa, ei voida puhua enää ihan "pikkupuljusta". Onkohan täällä kirjoitellut useampikin (katkera) entinen työntekijä?


      • SivustaSeurannut

        No tuohan ei pidä ensinkään paikkaansa. Ja näin erikoisasiantuntijana toteasin, että vaikka pitäisikin - niin siinä tapauksessa kasvuvauhti olisi suhteettoman suuri ja mehän kaikki tiedämme miten siinä pelissä käy.


      • pattiksenjore
        SivustaSeurannut kirjoitti:

        No tuohan ei pidä ensinkään paikkaansa. Ja näin erikoisasiantuntijana toteasin, että vaikka pitäisikin - niin siinä tapauksessa kasvuvauhti olisi suhteettoman suuri ja mehän kaikki tiedämme miten siinä pelissä käy.

        Pattayan suomiseurallahan toimisto näyttäisi olevan. Tarkoittaako siis, että kyseisellä virmalla vain pattayalla firma vaikka puhuvat että bangkokissa myös? Kahveella tulee käytyä tuossa lähistöllä viikottain


      • Selityksiäkuullutliikaa

        Ihme homma että firmalla näitä soittopaikkoja ja toimistoja riittää vaikka muille jakaa, kuitenkin suomalaisten tekemää myyntiä tehdään tasan tarkkaan Bangkokissa yhdessä toimistossa (aiemmin oli juu kaksi mutta jengiä jostain syystä alkoi poistumaan yrityksen kengistä niin haipakkaan tahtiin että toinen piti sulkea) ja pattayalla yksi. Lupauksia on kuultu että uusia toimistoja aukee sinne ja tänne mutta ihme homma kun niitä ei sitten olekaan näkynyt.


    • bessimisti

      Kaikki merkittävät puhelinmyyntityöt maailmassa on jo siirretty intialaisille.
      Ne jätkät painavat duunia tosissaan 20 h 20:n euron päiväliksalla.

      En jaksa uskoa tuon otsikon yrityksen menestykseen.
      Palataan asiaan kesällä ja katsotaan onko firmaa enää olemassakaan.

    • Taimaastahaaveilija

      Onko siellä taimaassa muita puhelinmyyntifirmoja mitä voisitte suositella?

      jos voitte laittaa linkkejä. facebookista en ole löytänyt kuin töihinulkomaille online ja Tämä madison mayfloweri

      • goggelijugi

        Kokemusta orangelink nimisestä työpaikasta tai Connector for asiasta?

        Molempiin pohdin hakemista myös. Jos ketjussa on tietäjiä niin laittakaa tänne muita paikkoja niin voin vertailla. Paskaahan se puhelinmyynti on mutta pariksi kuukaudeksi sinne voisi tulla töihin. muista firmoista en löytäny oikein mitään infoa ja tästä firmasta en vielä oikein kirjoitustenne perusteella vakuuttunut.


    • lomalainenthaimaassa

      paljon siellä thaimaassa on palkallisia sairaslomia?

    • luotettavakoijari

      Myönnän olen saanut potkut firmasta ja sitä saatte mitä tilasitte saatana! Olen hyvä työntekijä mutta tämä firma ei osaa arvostaa hyvää työtä vaan miettii omistajat vain rahojaan ja tuottojaan.

    • Luotettavakoijari

      Eipä enään ole Kassimäki yhteistiedoissa. Ainut ongelma on se että hakukoneen kautta näkyy vielä CEO positio ja profiili yhtiön nettisivuilla vaikka ei näy suoraan yhteistiedoissa. Ihan perusasioita on henkilöiden taustojen selvittäminen ennenkuin palkkaa niin sinäänsä on turhaa jälkikäteen korjailla.
      Pitää vielä kirjoittaa loppuun että minulla ei ole mitään sitä vastaan että perustetaan yhtiö ja yritetään menestyä mutta siinä tulee ongelma kun värvätään henkilöitä joiden menneisyydestä löytyy epäselvyyksiä niin silloin esitän kysymyksiä ja epäilen toimintaa. Jos on mukana noita henkilöitä niin silloin pitää kestää kritiikkiä.

      • SeurataanSilmäKovana

        No sepäs kävi nopeasti. Onkohan tämän puljun kriisiviestintäsuunnitelma ajan tasalla?!?


    • bangkokissa

      tämä keskustelu on kyllä viihdyttävä.

      Olen työskennellyt Madisonissa muutaman kuukauden ajan ja olen ollut erittäin tyytyväinen töihin siellä. Thaimaassa ei ole paljon työpaikkoja ulkomaalaisille ja Madison tarjoaa hyvän mahdollisuuden ok palkalla, hyvällä porukalla ja mukavilla työoloilla toimistossa.

      • Senkka_nenästä

        Haastan sinut todistamaan sanasi! Joten olepas hyvä ja astu esiin omalla nimelläsi niin otetaan asia selvityksen alle! Eikös niin.


      • Myyntimiäs

        Vaikeita on ollut ajat selkästi mutta nyt tosi tyytyväinen kyllä madisoniin työnantajana.auttavat esimiehet ja rento työporukka.


    • bangkokissa

      senkka :D

      kun kerran haasteen teit niin aloita vaikka kirjoittamalla itse ensin oma nimesi esiin yhdessä linkin kanssa FB tiliisi (oikea ja uskottava sellainen) jossa näkyy enemmän kuin 20 frendiä! eikös niin.

    • thaipat

      Mikä on kohtalainen palkka? Ja pitää varmaan painaa ihan 110% lasissa päivät että saa hyvän palkkan kuten yleensä on tapana puhelinmyynti yrityksissä. Kokemusta on ja tiedän että edes 2500e/kk on aika kovan työntakana ja siinä ei ihan 8h päivässä riitä. Ja onko kerrostalot jo valmiit kun täälläkin on niistä puhuttu? Ja minkä takia on poistettu CEO sivuilta jos ei mitään hämärää ole taustalla?

      • seurataanmunakovana

        Mulle haastattelussa sanottiin että 7,5 euroa pohjapalkka ja provisiot päälle esimerkiksi 2,5 euroa per myyty paketti ilmaista vitamiinia tarjoavat kokeiluun. Jotenkin se vitamiinimyynti ei itselleni oikein sovi saatana yöt istutaan myymässä vitamiinia j huijataan mummoja. miettikää pari kertaa ennen kuin uhelinmyyntiä alatte tekemään voi alkaa omatunto kolkuttamaan. pesuainehommiin lähden niissä kuitenkin maksetaan vähintään 4000e kuukaudessa.


    • LiisaLässykkä

      Sydän syrjällään tässä on tätä keskustelua joutunut seuraamaan. Vaan mikähän se mahtaa olla näiden toimistojen tilanne? Onko niitä nyt useampia vai vaan yksi siellä Pattayalla? Olen ymmärtänyt että niitähän pitäisi olla Bangkokissa, Pattayalla ja myös Hua Hinissä. Tässähän joku juuri kirjoitti että suurista puheista poiketen näitä toimistoja olisikin vain yksi. Mene ja tiedä.

    • Neekerinperseenreikä

      Haistakaa kaikki puhelinmyyjät ja thaimaalaiset pitkä vittu!!!!!!!!!!!!! Tienaan nykyään varastolla 3kertaa enemmän urakkatöissä kuin te. Thaimaa on aivan paska paikka asua. unelmalta kuulostaa mutta ei siellä ole muuta tekemistä kuin käydä huorissa saatana

    • Ex-soittelija

      Nyt on tulossa kuulemman ne kauan odotetut asunnot. Lähellä BTS (Thong Lo)asemaa ja kaksio maksaa 9000baht/kk.... ilman takuita... ja aivan uusi rakennus.... jos edes vähää on perillä Bangkokin vuokramarkkinoista niin ei tuollaista hintaa ole missään jos on edes vähän hyvillä pelipaikoilla. Tuo pitää tuplata että saisi edes jostain vanhemmasta rakennuksesta huoneen joten vähän haiskahtaa taas...
      Mitä taas tulee puhelinmyynti työhön niin itse olin noin vuoden töissä Bangkokissa ja suurimmalla osalla työntekijöistä viikkoaikataulu oli tämä:
      Ma-To nukuttiin puoleenpäivään ja sitten töihin jonkunlaisessa motivaatiolla ja sitten illalla ehkä yhdellä tai kahdelle kaljalle ja sitten nukkumaan ja sitten alkoi alusta tämä kaava kunnes-
      Pe koko päivä raivokkaasti töitä ja kun pääsi pois niin viihteelle ja siinä meni koko yö-
      La aloitettiin ajoissa juominen ja se jatkui aamuunasti-
      Su koko päivä koitettiin palautua viikonlopusta ja sitten tulikin jo taas uusi viikko
      Ja kun palkka tuli niin silloin kyllä saattoi mennä viikollakin pari päivää ohi kun oli taas viihteellä. Ja yleensä parin viikon sisään palkan tulosta matka kävi kohti Pattayaa missä meni taas lujaa. Mutta väliviikkoja oli koska rahat tiukalla palkkojen välissä. Harvalla jää säästöön rahaa ihan hirveästi mikä ei ole kyllä kovin vaikea arvata koska meno on Bangkokissa aika villiä joten rahaa kuluu.
      Toivottavasti jokainen joka harkitsee lähtöä ulkomaille töihin tajuaa sen että kyllä rahaa kuluu yllätävän paljon kaikkeen ja nopeasti hupenee säästöt jos niitä on ja aina kaikki ei mene putkeen niin voi olla yllättävän rankkaa tehdä töitä jos ei suju.

    • Luotettavakoijari

      Hiljaista on mutta kyllähän sen ymmärtää kun kyseessä on Suomi24 mutta silti jos joku miettii töihin menoa Thaimaaseen niin laitetaan vielä yksi mietelmä/laskelma tästä yhtiöstä:
      Yhtiö on BOI-yhtiö mikä tarkoittaa sitä että yhtiö on maksanut tietyn summan rahaa (yleensä 10 miljoona THB) ja silloin yhtiö voi antaa työlupia ulkomaalaisille. Minimi palkka mitä pitää suomalaisille maksaa on 50 000THB/kk ja se pitää maksaa joka kuukausi eli ei voi maksaa provikkapalkkauksella vaan pitää olla pohjapalkka. Yksinkertaista eikö? mutta kun yhtiö maksaa työstä(pattayan toimisto ja vitamiini myynti) 200thb/tunti plus provikat mutta jos ei saa myytyä niin nopealla laskulla 50 000/20THB pitää tehdä 5 päivän työviikossa 12,5 tuntia töitä joka päivä että tuo 50 000 tulee täyteen kuun lopussa. Kuulostaa mukavalta eikö, vaikka toki saa varmasti jotain myytyä mutta silti voi olla pitkät työpäivät... No onnea kaikille jotka lähtevät ulkomaille etsimään parempaa elämää mutta muistakaa olla kriittisiä,ulkomailla on aivan erisllaista kuin suomessa ja ihmiset voivat sanoa toista mutta tehdä aivan muuta...

    • Juupajj

      Ei ole liittoja, eikä sen puoleen oikeuksiakaan. Helposti saat kenkää ja voit unohtaa työttömyyskorvaukset. Itse asuin paikassa, jossa näitä suomi jamppoja tuli pariksi kk ryyppäämään ja "töihin"

      • EiPäivääIlmanViinaa

        Tarkoitit varmaankin SuomiJorkkia, näitä nuoria naimattomia uroita.


      • Matkamiesthaimaa

        Työttömyyskorvaukset vievät suomen konkurssiin. terveille immeisille maksellaan sohvalle rahhoo. ikäni rekkaa ajanut selkävääränä minun rahoillani rietastelevat nykyajan nuoret. minä voin matkustella työ voitta painua takaisin töihin


    • Sivustaseuraajaa

      Tsemppiä potkujen saaneille. Eiköhän sieltä päin löydy muitakin myyntilafkoja Suomilipun alta.. Mielenkiinnosta kysyn. Montako työntekijää jäljellä?

      • Ristoraikas

        Alle 30


      • niinpäjoo

        ...suurin suomalaisten työllistäjä Thaimaassa...


      • Bankkari

        Bangkokissa noin 10, pattayalla MAKSIMISSAAN samaa


    • Ex-soittelija

      Toki on työntekijän vastuulla verot mutta jos yhtiö sanoo että se hoitaa kaikki verotus/työasiat niin että sinun ei tarvitse mitään tehdä itse niin silloin moni varmasti uskoo että firma hoitaa ne. Suurin osa työntekijöistä taitaa olla18-25 vuotiaita niin silloin ei ehkä ole päällimäisenä mielessä verot sun muut jos firma sanoo hoitavansa ne vaikka itse pitäisi varmistaa asia mutta silti jotain yhtiön pitäisi näistä asioista puhua ja auttaa mitä M-M ei taida tehdä. Ja jos ei ole omaa vakuutusta ja toiminta yhtä hämärää kuin M-M niin voi käydä huonosti jos ei olekkaan kaikkia maksuja hoidettu ja kun sairastut niin lasku tulee sairaalasta ja se leikki voi käydä kalliiksi ilman vakuutusta.
      Aika huolestuttavaa jos osa tarinoista täällä on totta ja herra Olsbo on Thai Finnis chamber of commercen johtokunnassa mukana.... Ollaankohan tuolla tietoisia mitä M-M sisällä tapahtuu?

    • ennätys

      Tämä taitaa olla Suomi24 historian eniten suosiota saavuttanut keskustelu Thaimaassa olevasta suomalaisia työllistävästä yrityksestä? Menestys tarina siltä osin siis.

    • MaksakaaTaiUpotkaa

      Madison Mayflower on nyt maksanut palkat kaikille jotka ovat viela toissa.

      Kaikki jotka lopettaneet tai irtisanottu niin ei ole palkkoja maksettu

      • Ctyrre92

        Enemmän siel on näit lopettaneita kun varsinaisia työntekijöitä. Viimeisen kuukauden aikana sieltä on lähtenyt tai potkittu pois varmaankin puolet työntekijöistä. Muutamia uusia on tullut tilalle, mutta kyllä ihminen, jolla on silmät ja korvat päässä huomaa hyvin pian että tämä laiva tulee uppoomaan nopeemmin ku Estonia itämerellä.


    • 14vuottathaimaassa

      jos tienaa 50.000THb palkkaa kuukaudessa ja et maksa / yritys ei tilittänyt henkilöveroasi ollenkaan niin miten voi tulla vain 20.000thb vuodelta veromätkyjä? Itsekään en kovin vakuuttunut tästä madisonmayflowerista nykyään mutta kyseisessä viestissäsi on varmasti paskapuheita mukana. Jos yritys ei maksa henkilöstöltä vähennettyjä veroja valtiolta ei voi hakea uusia työlupia edes. Monessa asiassa yrityksen toimiessaan thaimaassa pitää tarjota ajantasainen verotukseen liittyvät dokumentit eli ei yritys voi jatkaa toimintaa jos verot ei ole ajantasalla. En kuitenkaan näihin puhelinpajoihin luottaisi. Olin aikanaan connector nimisessä yrityksessä joka hoitaa aina palkat ajallaan mutta verot jäi työntekijän hoidettavaksi suoraan ja arvatkaapa kuinka moni 20 vuotias niitä osasi maksella ja tehdä veroselvityksiä siitähän sitä mätkyä sitten kertyy kun yrittää livahtaa maasta pois...

      • veromies

        En ota kantaa Madisonin veronmaksuun, mutta kirjoittaja ei ole ainakaan maksanut veroja 14v thaimaaseen jos ei tieda mitaan verotuksesta. 50.000thb/ kk tulosta tulee veroja maksettavaksi juurikin n. 20.000thb vuosi tasolla. Veroja ei makseta ollenkaan alle 150.000 vuosituloista ja kun vahennyksia voi tehda jo n. 170.000 per vuosi, niin 600k vuosituoloista jaa reilu 20k maksettavaa veroa.

        https://www.thaistartup.com/references/pitc.php


    • epäilijä

      Niinköhän vaan hoiti. Minulle eivät ainakaan lähettänyt mitään lappuja Suomeen jotta voin hakea veronpalautukseni. kai se on suomella ja thaimaallakin jokin verosopimus

    • Hahaha

      Yritys jolla ei ei vuottakaan ollut työlupia. Luulottelijoiden että on maksaneet edeltävien vuosien veroja :D

    • myyjätärr

      Miten hommat etenee?

    • Uteliasvili

      Kuinka moni tässä ryhmäkanteessa on mukana?

    • OnkoSalaisuus

      Kiinnostaisi tietää minkä ikäisiä ja minkä koulutuspohjan omaavia on henkilöt, jotka tähän juttuun kirjoittelevat.

    • Kiinnostaaa

      Mikä tilanne siellä tällä hetkellä?

    • TIlanteen_seuraaja

      Joko hommat siirtyneet sinne kotitoimistoon vai mikä tilanne?!? Jos joku on siellä Bangkokin suunnalla niin voisi käydä muina miehinä vähän kurkistamassa, että onkos sitä toimistoa siellä enää ensinkään olemassa?!?

    • Tilanteen_seuraaja

      Päivittäkääpäs siellä olevat työläiset tai muut asiasta jotain tietävät tänne, että onkos se toimisto siellä Bangkokissa tai Pattayalla ensinkään olemassa?!? Vai todellako muuttivat "kotitoimistoon" kuten tuossa joku edellä kirjoitti. Joku sinne "muina miehinä" vähän sivusilmällä kurkkaamaan että missä mennään!

    • Epäilevä_Tuomas

      Vieläkös sitä tänne kannattaa töihin hakea? Aikamoinen radiohiljaisuus tuntuu olevan. Yhtiön Facebook sivuja päivitetty viimeksi puolitoista kuukautta sitten?!?

      • Työläinen89

        Nyt on kyllä pakko myöntää paljon parempi meininki Madisonilla kun ei ole kymmeniä ja kymmeniä ahdettu samaan porstupaan vain johtajat raha mielessä. Aidosti kiva työporukka ja paljon ohjelmaa.


      • jjuyhhgg

        Heh, vai tällaista olet mietiskellyt ! Tätikin olisi setä, jos sillä olisi munat.


    • Kiinnostavaan

      Kuinka monta työntekijää siellä on ja onko isot toimistot vielä Bangkokissa pystyssä?

    • thaimaalaisetapinat

      Johan on markkinat millaista apinaa tällä palstalla jos suomalaiset siellä on tätä luokkaa niin taidan pysytellä epsanjassa.

    • Bkkjoni

      Nyt taas rekrytään väkeä ja tälle kertaa Huahiniin. Taas luvataan paljon, kk ilmaista asumista ja tavoitepalkka 13e/tunti. Pohjapalkka 5-10e mikä on kyllä mahdotonta koska minimissään BOI-viisumilla pitää maksaa yli 8e tuntipalkka jos tekee 8h päivässä töitä 5 päivää viikossa. No onnea kaikille uusille jotka lähtevät Thaimaaseen tuonne töihin...

      • Höyry-Pena

        Vai niin! Pidetäänpäs silmät auki!

        Mikähän se mahtaa olla tilanne Bangkokin toimiston osalta? Yritin käydä siellä vähän muina miehinä "kurkkaamassa" vaan enpäs löytänyt toimistoa ensinkään! Liekö olemassa vaiko ei.

        Vai ovatko siellä kotitoimistolla kuten tässä jo joku kirjoittinkin?


    • Bkkjoni

      Ja lisää väkeä haetaan Pattayalle ja kuvissa näyttää tyhjältä. On se kumma kun pääkonttori on Bangkokissa mutta sieltä ei ole tullut kuvia fb-sivuille moneen kuukauteen mikä kertoo siitä että sitä ei enään ole. Huahinin toimistossa on ainakin 3 työntekijää plus johtaja itse. Ja toimisto sijaitsee asuinrakennuksessa mikä on sinäänsä outoa koska Bangkokissa on toimistotilaa vaikka kuinka ja paljon mutta sinne ei haluta väkeä.... Tässä mennään työntekijöiden pyyntöjen mukaan(varmasti) ja siksi on toimisto Huahinissä...

      Lupauksia on annettu paljon mutta ei taida ihan olla todellisuus:
      -7 tunnin työpäivät 50k pohjapalkalla=jos et saa myytyä niin joudut tekemään yli 9 tuntia päivässä ja ehkä viikonloput
      -Bangkokissa yli 40 condo-asuntoa työntekijöille halvalla=ei ole kuulunut mitään vaikka piti jo huhtikuussa tulla
      -Suurin työllistäjä suomalaisille Thaimaassa=Ehkä vielä viime marras-joulukuussa mutta nyt on hiljaista,arvio 25-35 työntekijän luokkaa

    • 99876533

      Meitä on jo lukuisia jotka odottelevat palkkasaataviaan, eli siis käytännössä kaikki jotka ovat irtisanoutuneet omatoimisesti juurikin maksamattomien palkkojen takia, Keväällä vielä jaksoivat valehdella ja lupailla. Nyt ei enää sitäkään. Viesteihin Olsbo ja Saloranta ei oo vastannu koko aikana jos asia koskee PALKKASAATAVIA.

    • Karutotuusthai

      Kulissit kaatu ja nyt ei enään niin agressiivista puolustautumista kuin pari kk sitten. Viimeksi kun tuolla oli "epämielyttävä" viesti niin se poistettiin päivässä kun nyt on jo 3 päivää tuolla. Nyt etsitään muiden kielien työntekijöitä kun ei suomalaiset enään mene halpaan. Ja uusi Bkk toimisto on jossain condossa eikä oikeassa toimistotilassa, kumma juttu kun ottaa huomioon paljon toimistorakennuksia on bangkokissa. Mikä mahtoi olla syy että näin nopeasti homma kusi kun oli alkuun niin lupaava yritys? Täytyy kyllä todeta että jos yhtiön taustajoukoissa on tunnettu huijari niin on aika todennäköistä että uudestaa kusetetaan ja tässä tapauksessa ei kusetettu tuntemattomia vaan yhtiöntyöntekijöitä. No ehkä tästä moni oppi että ei työskentely ulkomailla ole aina hohdokasta vaan joskus käy näin

    • Riekkuja

      Viimeisten tietojen mukaan kyseinen yhtiö erotettu Thaimaan suomalaisen kauppakamarin jäsenyydestä. Myös mainittu toimitusjohtaja erotettu kauppakamarin hallituksen jäsenyydestä.

    • Sawitcoming

      Mitä lupavaa Madison-Mayflowerissa oli? Kulissit oli toki rakennettu hyvin. Yritys oli nimetty niin, että se kuulostaisi uskottavalta ja todellisuutta suuremmalta. Toimiston kalusteisiin ja puitteisiin oli panostettu ja pyrittiin luomaan kuvaa, joka uppoaa nuorehkoihin ja kouluttamattomiin työnhakijoihin. On kuitenkin enemmän sääntö eikä poikkeus, että usein siihen on joku tietty syy, miksi näitä puhelinmyyntitoimistoja pyöritetään ulkomailla vaikka myydään käytännössä pelkästään Suomeen. Harva kuitenkaan lähtisi esim. Kouvolassa sijaitsevaan toimistoon myymään puhelimitse mummoille vitamiineja, vaikka siitä silloin tällöin maksettaisiinkin. 90% vastaaviin hommiin hakevista hakee niihin vain ja ainoastaan mielikuvien vuoksi.

      Tämän sauman MM osasi hyödyntää oivallisesti, mutta samanaikaisesti lankesi monen myyntiorkesterin perisyntiin eli liian nopeaan laajenemiseen (ja kestämättömään bisnesmalliin). Porukkaa palkattiin ihan liikaa suhteessa toimeksiantoihin, johtajat uskoivat ilmeisesti itsekin liian sokeasti "kohta alkaviin" uusin projekteihin. Uusia toimistoja puskettiin pystyyn samalla kun edellisessä ovet kävivät kuin Hulluilla Päivillä. Kuviteltiin, että pyöritetään jotakin menestyvää Wall Streetin broker putiikkia kun todellisuudessa myytiin pienikatteisia tuotteita helposti höynäytettäville.

      Tässä ovat puuhastelijat Tim & co. maksaneet oppirahoja kunnolla kun eivät ole ymmärtäneet kannattavan liiketoiminnan perusasioita. On ajateltu, että jos toimisto 1 tuottaa nyt X euroa kuukaudessa niin avaamalla 2 uutta toimistoa tuottoa tuleekin kohta 3X euroa. Tässä on vaan sitten unohtunut, että samanaikaisesti kulut kolminkertaistuvat (työluvat, toimitilavuokrat, kalusteet jne.). Edellä mainitut kulut on pitänyt maksaa etukäteen, ennen kun 10 uutta työntekijää on voitu ottaa sisään, jolloin tähän investoitu summa on ollut jostakin muualta pois. Ei siis ole ihme, että joskus palkanmaksun koittaessa on kassa ollutkin tyhjä.

      En ota kantaa siihen, kuinka paljon omistajat/taustahenkilöt ovat kupanneet rahoja itselleen, tuskin hirveästi. Oma veikkaukseni on, että lähtivät soitellen sotaan ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Kuviteltiin olevan jordanbelforteja ja wolf of wall streeteja. Toivottavasti oppivat kuitenkin riittävästi ettei enää tarvitse samoja mokia tehdä uudessa virityksessä.

      Kola-Ollia hatarasti lainatakseni; "Nyt kävi näin." Liian oli hapokasta..

    • Karutotuusthai

      Nyt taas rekrytään uusia työntekijöitä mutta yllättäen ei Bangkokiin... Lupaillaaan 8e/h pohjapalkkaa tai sitten voit "neuvotella" pelkän provikka palkan. Nyt ei kyllä oteta aloittelijoita vaan pitää olla kokemusta myynnistä. Ilmeisesti mukana on vielä sellaisia henkilöitä jotka uskovat että homma lähtee pelittämään ja mitään maksuongelmia ei ole tulossa.

    • thaissa

      Pikkufirmalla iso nimi! :-)
      Mitä täällä Thaimaassa noiden kovasti vaihtuvien työntekijöiden kanssa jutellut niin palkoissa paljon maksamatta. Sillähän ne hyvin tiliä tekevät itselleen. Ei kannata aikaansa tuohon uhrata.

    • Toimikaa

      Uskottavampi tapa kirjoittaa totuuksia vuonna 2018 on facebook omalla kuvalla varustettuna.

    • Pattiksen_Kake

      Vaan minullepa on palkat edelleen pystyssä! Velka on veli otettaessa, vaan velipuoli maksettaessa!

    • Nellander

      Kävin työhaastattelussa madisonin Phuketin toimistolla viime viikolla ja siellä oli 7 myyjää joista 4 Jostain päin Aasiaa ja tosi hienot tilat. Tupakkipaikalla juttelin näiden Suomalaisten kanssa eikä ainakaan maininneet tällaisista asioista.
      Innolla odotan vastausta tulenko valituksi usean vuoden työttömyyden jälkeen.

    • Bkkjoni

      Eli nyt on työntekijöitä 7 kun vielä alkuvuodesta yhtiö sanoi että työntekijöitä on yli kymmenkertainen määrä tuohon verrattuna. Ja toimisto Phuketissa? Siitä en ole kuullut,tiesin että on Hua Hinissa,Pattayalla ja Bangkokissa. No aina sitä saa mennä koittamaan onneaan sinne. Ja jos on ollut työttämänä usean vuoden niin ehkä ei kannata lähteä Thaimaaseen jos ei ole ylimääräistä rahaa koska jos joku menee siellä pieleen niin ei yhtiö tule auttamaan vaan olet omillasi. Ja yhtiön tilat ovat asuinhuoneistoissa eikä toimistoissa mikä kertoo sen mielestäni että ei ole oikeasti varteenotettava yhtiö jos ei edes hanki tiloja toimistorakennuksesta. Onnea vaan yritykseen-

    • Siamoriental

      Pattayan toimisto on ollut pimeenä jo useamman kuukauden ....kalusteet on toimistolla mutta ketään ei oo näkynyt.

    • Maltankingi

      Phuket on hieno paikka ja uusi yhtiö

    • seloppunyt

      Yhtiön sivuilla ei ole enään mitään tietoa toimistoista ja henkilökunta sivulla on enään 5 nimeä jäljellä kun parhaimmillaan siellä oli reilusti yli 10 kun oli listattu toimistojen johtaja yms. No mitä voi odottaa kun taustalla pyörii epämääräisiä hahmoja ja kasvu on holtittoman nopeaa. En tiedä montako työntekijää on enään jäljellä mutta tuskin kovin montaa suomalaista. Ehkä vuosi 2019 on parempi...

    • Höyry-Raili

      Kuka kerran keksitään sitä aina epäillään!

    • Hohoho1

      LOL. On siinäkin myyntitykki kun takuupalkan perään kyselee ja mahdollisista saikkupäivistäkin pitäisi saada korvausta. Sinunlaisiasi ei yhteenkään kunnon yritykseen palkata ja tästä syytä joudut puljaamaan näiden koijareiden kanssa.

    • hooohooohohoijaaa

      luepa lakia hohohooh thaimaassa pitää maksaa 50.000thb ulkomaalaiselle työntekijälle takuupalkkaa oli se sitten myyntityötä tai mitä. lol

      • Hohoho1

        Thaimaassa minimipalkka vuonna 2018 oli 325THB eli vaikka tekisit 30pv kuukaudessa töitä tekee se (voin laskea sinulle ettei mene tämäkin reisille) 9750THB. Missään laissa ei lue, että ulkomaalaiselle puhelinmyyjälle tai kenellekään muulle ei-thaimaalaiselle pitäisi maksaa viisinkertainen korvaus vain siksi, että omistaa jonkin muun kuin Thaimaan passin.

        Sinulla menee tässä ns. puurot ja vellit sekaisin eli sekoitat tuon 50k THB minimipalkan BOI-lisenssin alaisiin yrityksiin. BOI -yrityksiä ko. minimipalkka sitoo ei ketään muita.


    • Bkkjoni

      No kuinka monta puhelinmyynti firmaa ei ole BOI-yrityksiä? Ei taida montaa olla joten silloin pitää maksaa tuo minimi 50k.

    • Anonyymi

      Mikäs tilanne MM:lla? Vieläkö ikuinen rekry päällä vai joko koko homma haudattu ja siirrytty uuteen koijaukseen?

    Ketjusta on poistettu 182 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2701
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1331
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1165
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1018
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      1000
    6. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      986
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      899
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      885
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe