Mites perustulon uutisointi

Mites perustulosta ei olla uutisoitu millään tavoin, vaikka kohta tulee vuosi, kun perustuloa alettiin kokeilemaan.
Nyt ollaan, kuin kusi sukassa, eikä olla millään tavoin raportoitu perustulon vaikutuksista saajilleen.'
Kyllä vaikutukset ovat aikoja sitten tulleet esille, mitä perustulo saajalleen on vaikuttanut, vai eikö haluta julkaista.
Taitaa olla asia niin, että perustulon saajat ottavat perustulon lomailun kannalta, eivätkä yritäkään hakea töitä, vaan perustulo on passivoinut saajansa täysin.
Maataan kotona soffalla päivät pitkät ja aamulla nukutaan puoleen päivään saakka, kun ei ole mitään velvollisuuksia enää työvoimatoimiston suunnaltakaan.
Toisin, kuin työmarkkinatuen saajat, joita työvoimatoimisto hyppyyttää kuukausittain käymään te-toimistolla ja antamaan raporttia työnhausta ja muusta vaadittavasta.
Jokaisen perustulokokeiluun osallistutuvalla tulisi olla velvollisuus antaa raportti vähintään vuoden kuluttua ja raportoida miten perustulo on vaikuttanut elämään ja mitä toimenpiteitä henkilö on suorittanut.
Jos työttömällä on velvotteita, niin tulee olla myös perustulon saajalla vai onko perustulo jokin lomaraha lomailuun.
11134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mahtaako perustuloa edes olla jaettu kenellekään? Mistäpä me tietäisimme, jos se olisi annettu vain fiktiivisille työttömille, tai muutamalle, joiden tiedetään käyttävän se halutulla tavalla. Ja mikä on Hallitsijoiden haluama tapa? Arvelisin, että kokeilulle (jos sitä edes on) halutaan kielteinen tulos. Halutaan, että voidaan sanoa, ettei tämä kansan kinuama perustulo, kansalaispalkka toimi. Tähän viittaa mielestäni heidän nihkeytensä kaikessa tähän (fiktiiviseen?) kokeiluun liittyvässä. Ajateltiin, että jos perustuloon ei oltaisi suostuvinaan edes tuon 'kokeilun' verran, kansa nousisi kapinaan. Otettiin hyvin pieni ryhmä, kahden vuoden aika, ja mediahiljaisuus. Siinä samalla oli jo hautumassa uusia kiusaamiskeinoja ja orjuutuksia työnhakijoiden valtaosalle.

Minä haluaisin edelleen kansalaispalkan, jonka ohessa voisi vapaasti tehdä työtä, opiskella tai yrittää, tai muuten tehdä elämäänsä mielekkääksi. Työmarkkinatuki estää tehokkaasti kaikesta tuosta.

Äänestä
  • Haluaisit kansalaispalkat, jotta saisi yhteiskunnan rahaa ilman mitään velvoitteita. Sitähän sinä tarkoitat. Muu kirjoituksesi, no, hölynpölyä, kapinaa, orjuutuksia yms. hah hah hah.

    Äänestä

  • ideologisestityötön kirjoitti:

    Haluaisit kansalaispalkat, jotta saisi yhteiskunnan rahaa ilman mitään velvoitteita. Sitähän sinä tarkoitat. Muu kirjoituksesi, no, hölynpölyä, kapinaa, orjuutuksia yms. hah hah hah.

    Olen yritteliäs ihminen, joka mieluummin elättäisi itsensä työllään. Orjuutta en hyväksy. Haluan kansalaispalkan, jonka ohella saisi ilman virkamieskyykytystä valita työnsä, yrittää, opiskella, olla hydyllinen muille ja elättää itsensä. Noita kun ei työmarkkinatuen ohella suomalaiselle nykyään sallita! J yrittäminen voisi olla aluksi hyvin pienituottoistakin, mutta vähitellen sen varaan voisi jäädä. Yrittämiseen ei pysty tuilta hyppäämään ilman säästöjä. Kukapa haluaisi ottaa lainaa tuossa tilanteessa, ja kukapa edes myöntäisi lainaa työttömälle rutiköyhälle?

    Äänestä

Mtv:n nuori tyttötoimittaja antoi ymmärtää itsestään täydellisesti, ettei valinnanvapautta sallita hänenkään ikäpolvessa. Aamun päällekkäislähetyksissä ei yhäkään ilmentynyt uusia avauksia hyvin maksetuista ja ostetuista mielipiteistä päätellen. Wanhasta änkyrästi kiinnipitämällä ei uutta voi saada.

Äänestä

Perustulokokeilussa ei ole ehtoja eikä tarveharkintaa. Jos nyt perustulokokeilussa asetettaisiin aloittajan vaatimalla tavalla ehtoja, se ei enää olisi perustulokokeilu.

Äänestä

Minne ne rahat pitäs laittaa...Kreikkaan vai.

Äänestä

Tutkimusten aikana niistä ei yleensä koskaan tuloksia julkaista, etteivät julkaistut tiedot vaikuta ihmisten toimintaan ja tuloksiin. Tulokset julkaistaan kun kokeilu on päättynyt. Tuo tiedottamattomuusperiaate tutkimuksen ollessa menossa on käytössä lähes kaikissa tutkimuksissa, joissa halutaan oikeaa tietoa vaikutuksista, eikä vain lobata jo ennalta päätettyä tulosta.

Äänestä

Oli ainakin yksi juttu jokin aika sitten jommassa kummassa iltapäivälehdessä että yksi perustulon saaja oli päässyt töihin ja koki sen hyvänä asiana.
Tutkimustuloksia joudutaan odottamaan vielä kauan jos niitä uskalletaan edes julkaista kuten on tapana kaikille niille asioille jotka ei ole päättäjien ja virkanilkkien mieleen.

Äänestä
  • Eli töitä löytyy halukkaalle. Mites sinä, oletko hakenut töitä viime vuosina. Kjäh kjäh.

    Äänestä

Taisi käydä perustulokokeilussa niin, että kokeiluun valituksi tulleet jättäytyivät vaan lomailemaan, kun vastikkeetonta rahaa ainakin pari vuotta tilille säännöllisesti putkahtaa.
Viranomaiset eivät halua julkaista perustulon vaikutuksista, koska perustulo ennemminkin passivoi, kuin kannustaa.

Äänestä

Miten tilastotieteellisesti vaikuttaa sosiaaliturvatilastoihin 2000:lle valikoidulle "myönnetty" perustulo kokeiluajanjaksolla, kun kokiluajanjakso tilastoidaan sosiaaliturvatilastoihin? Kun otantatutkimuksissa on 2000 hlö:n otannat esimerkiksi Tilastokeskuksen tilastointitavoissa kaikessa, periaatteessa 2000:n henkilön saaman sosiaaliturvan määrän tilastotieteellinen merkitsevyys voisi kallistaa Suomen sosiaaliturvatilastoja" myönteiseen" suuntaan EU:n silmissä... Perustuloa tässä intosäästövaltiossa ei kyllä tule, ei vaikka se auttaisi kansantaloutta. Termistä "rakenteellinen työttömyys" ja sen tärkeys kiistellään ja inhimillisesti on vääryys estää osaa kansasta osallistumasta omin työtuloin verokertymään, mutta se mikä yksille etu, sama ei ehkä toisille, en tiedä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


RaportitEsiin kirjoitti:

Mites perustulosta ei olla uutisoitu millään tavoin, vaikka kohta tulee vuosi, kun perustuloa alettiin kokeilemaan.
Nyt ollaan, kuin kusi sukassa, eikä olla millään tavoin raportoitu perustulon vaikutuksista saajilleen.'
Kyllä vaikutukset ovat aikoja sitten tulleet esille, mitä perustulo saajalleen on vaikuttanut, vai eikö haluta julkaista.
Taitaa olla asia niin, että perustulon saajat ottavat perustulon lomailun kannalta, eivätkä yritäkään hakea töitä, vaan perustulo on passivoinut saajansa täysin.
Maataan kotona soffalla päivät pitkät ja aamulla nukutaan puoleen päivään saakka, kun ei ole mitään velvollisuuksia enää työvoimatoimiston suunnaltakaan.
Toisin, kuin työmarkkinatuen saajat, joita työvoimatoimisto hyppyyttää kuukausittain käymään te-toimistolla ja antamaan raporttia työnhausta ja muusta vaadittavasta.
Jokaisen perustulokokeiluun osallistutuvalla tulisi olla velvollisuus antaa raportti vähintään vuoden kuluttua ja raportoida miten perustulo on vaikuttanut elämään ja mitä toimenpiteitä henkilö on suorittanut.
Jos työttömällä on velvotteita, niin tulee olla myös perustulon saajalla vai onko perustulo jokin lomaraha lomailuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu