Mä haluan teiltä hyvät ihmiset jonkinlaisia neuvoja, mielipiteitä tähän mun tilanteeseeni...
Eli näin tapahtui.
Tapasin pojan/miehen 24-v. Hän tuntui alunpitäen tosi ihanalta ja oikealta. Me olemme vasta muutaman kuukauden seurustelleet, ja aina kun hän on ottanut alkoholia, meille on tullut aivan käsittämättömiä riitoja.
Hän on katkera ja vihainen, aikaisemmille tapahtumille ja ihmisille, jotka ovat hänen kanssaan seurustelleet. Hän on myös vihainen isälleen, joka on jo kuollut (alkoholiin), hän on vihainen äidilleen, joka ei kai sitten ole pystynyt rakastamaan häntä aivan ehdoitta...
No kuitenkin tämä poika, on myös eräällä tapaa alkoholin orja, ja ymmärrän sen, että alkoholisti kun on, hän yrittää turruttaa näitä tunteitaan viinaan. Hän aina humalassa purkaa tuntojaan minulle, minuun, loukaten sanallisesti ja kerran hän kuristi minua. Ymmärrän senkin, että joskus tuska muuttuu niin suureksi, että ei enää voi mitään muuta.
No, olen ihmetellyt tätä käytöstä, ja yrittänyt selvittää hänen kanssaan mistä moinen johtuu. Ja kaikkea ei ole voinut selittää huonolla lapsuudellakaan, ellei tosiaan ole sitten niin, että hänen isänsä on käyttänyt häntä todellakin seksuaalisesti hyväksi. Hän kertoi yhdestä tapauksesta, jossa hänen isänsä (humalassa) oli hyväillyt hänen penistään, mutta tämä poika oli puhumalla päässyt pois tilanteesta.
Olen itse kokenut kerran kun oma isäni (humalassa) on hyväillyt rintojani,joten pystyn ymmärtämään hänen tunteensa. Jotain todella arvokasta särkyy...
Kuitenkin, siis en ole voinut kuitenkaan ymmärtää hänen nykyistä käytöstään, koska itse olen päässyt tämän asian ylitse, ja olen voinut jatkaa elämääni puhtaalta pohjalta.
Viime viikonloppuna sain sitten jotain vihiä sellaisesta asiasta, josta en enää tiedä mitä ajatella. Hän kertoi, humalassa ollessaan, jotain mitä en ole voinut uskoa ikinä todeksi, siis heteromiehestä.
Hän oli joskus, omien sanojensa mukaan, niin alkoholin orja, että oli maannut miesten kanssa saadakseen viinaan rahaa. Hän huusi katkeruussa ja tuskassa, että hän on myynyt itsensä ja että hänet on raiskattu. Ja että hän ei kerro enempää, koska minä en pysty kestämään sitä asiaa. Hänen kaverinsa sanoi, että hän vain hakee sääliä, ei tuollaista ole tapahtunut. Ja en tiennyt mitä ajatella, en todellakaan.
Pelkään, että jos hän hyväksikäyttää minua jotenkin, rahallisesti ja keksii tällaisia juttuja, että voisi pistää välinpitämättömyytensä ja "hulluus"kohtauksensa näiden asioiden piikkiin. Voiko ihminen tehdä näin?
No, sanoin hänelle sitten selvinpäin ollessaan, että kerro selvinpäin nämä asiat, jos ne ovat totta, että en voi luottaa siihen mitä humalassa puhut. Ja hän kertoi jotain. Sitä kuinka oli ollut viisi kertaa miehen kanssa, että oli saanut viinaan rahaa. Ja minä ihmettelin, että miksi olit miehen kanssa, miksi et myynyt itseäsi naiselle...?
Ja hän mietti ja sanoi, että hän oli lukenut jostain miehen seksuaalisuutta koskevasta kirjasta, että jokaiselle miehelle tulee joskus sellainen vaihe elämässä, jolloin hän epäilee itseään, ja sitä mikä hän on. Ja että hänestä tuntuu niin saastaiselta ja likaiselta tämä hänen tekonsa. Ja että hän on ajatellut niin, että hän ei voi ikinä kertoa totuutta kenellekään, että kukaan ei enää pysty rakastamaan häntä sen tähden.
Kuitenkin hän kertoi minulle. Ja nyt minun pitäisi pystyä osoittamaan, että rakastan häntä siltikin. Ja minun pitäisi pystyä luottamaan häneen, että hän on minun kanssani rakkaudesta, eikä siitä että hän hyväksikäyttää minua, koska ei uskalla esim. tulla ulos kaapista (koska pitäisi sitä niin saastaisena ja likaisena)....
Mitä voisin tehdä? Mitä voisin ajatella tästä kaikesta?
Onko kenellekään tapahtunut näin kuin tuolle pojalle? Osaisiko joku kertoa omista kokemuksistaan ja tunteistaan, että voisin ymmärtää vielä paremmin ja luottaa?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tuntuu että kaksi asiaa sekoittaa sinua ja kaveriasi.Jos hänellä on alkoholi ongelma (sairaus) ei hän osaa, voi ajatella kuten sinä.Ja sinä et taas tiedä miten alkoholisti käyttäytyy.Seksi ja halut on ihan eri asia.Miehenä voin itse sanoa että nuorena himo ja halu monesti ohjaa enempi kuin järki.Viinapäissään kun sitten sekoilee niin tuloksena saatta olla mitä vaan.Neuvonkin vaan että ensin eroon viinasta nii kaikki asettuu paikoilleen itsestään.
MOI Tyttönen!. Olet joutunut aika pahaan tilanteeseen, sillä sinun on vaikea päästä hänestä eroon. Hän on joutunut kokemaan nuorempana hylkäämisen tunteen ja sillä on katkera sinulle. Muka omista toilailuistaan. Tuskimpa hän on ollut kenenkään MIEHEN kans minkään laisessa yhdynnässä. On vaan jäänyt vähälle huomiolle, ja nyt yrittää kerjätä sitä puuttuvaa syliä sinulta. Jos hän olisi ollut rahasta miesten kans niin ei varmaankaan kertoisi sitä etes humalassa, jollei hän todellakaan tahdo sitä vieläkin. Jos kuitenkin homma jatkuu tuommoisena niin ota hyvissä ajoin yhteyttä johonkin ammatti auttajaan ja hankkiudu hänestä eroon. Hän ei parane sinun toiveista huolimatta vaan homma menee vaan pahempaan päin. Kokemusta on!. Eräskin vastaavan lainen tapaus pahoinpiteli tyttö ystäväänsä aina humalassa, ja sitten tyttö yritti päästä hänestä erilleen niin hän ampui tytön ja väliin tulleen isän. Ja näitä sekoja on siellä sun täällä tätä suomen maata. Lopuksi vielä lohdutuksen sana. Kunnon Miehiäkin on olemassa, ja valinnat on tehtävä ajoissa ennen kun joutuu kärsimään. Hauskaa jatkoa sinulle.
älä ainakaan mene muuttamaan yhteen ilman pitkällistä harkintaa tuon tyypin kanssa. Se alkoholin käyttö väkivaltaisuus: Pahoja ongelmia luvassa jos käy kurkkuusi vaikka olette vasta suhteenne alkutaipaleella. Sit kun elämässä tulee niitä vastoinkäymisiä jä rasituksia (ja niitähän tulee, kaikille!) niin mitä hän sitten tekee jos nyt jo suhun kajoaa edes noin.
Oli se miesten kanssa makaaminen totta tai ei, niin tuntuu että toi alkoholismi, se on se vakava juttu
vähän vaikuttaa siltä et jos se tyyppi kerran häpeää niitä homotekoja kauheesti ja katuu niin tuskin se sit mikään homo on. vaikuttaa välittävän susta jos kerran tollasen paljastuksen pääsi suustaan. Ei ihminen ole homo vaikka sitä koettaisikin, nuoruudessa homokokeilut ovat yllättävän yleisiä ja se ei tee kenestäkään homoa. Ja myös homofantisointi heterolle on normaalia eikä tee kenestäkään homoa. Aika pahassa jamassa on vaikuttanut tyyppi olemaan jos on itseään huorannut alkoholin takia. voi sentään =( Tosin jos hän on väkivaltainen ja juoppo niin en suosittelisi suhdetta missään nimessä. Jos et sitten saa häntä hakemaan hoitoa =/
Oletko kiintynyt poikaystävääsi rakkaudesta vai myötätunnosta tai säälistä - vai jopa pelosta? Sinun on syytä tiedostaa, että alkoholisti on mestari manipuloimaan läheisiään. Sinun on helppo samaistua poikaystäväsi kertomukseen, jos itse olet joutunut kokemaan lähentelyä tai seksuaalista hyväksikäyttöä. Poikaystäväsi kertomus voi olla täyttä totta. Yhtä hyvin se voi olla taitavaa riippuvuussuhteen rakentelua, jolla hän saa sidottua sinut itseensä.
Päätä tyttö hyvä, mitä itse haluat elämältäsi. Jos haluat elää arvaamattoman, väkivaltaisen alkoholionglemaisen ihmisen ymmärtäjänä, tukijana, terapeuttina, olet jo nyt aika lähellä tavoitettasi. Jos taas rakastat poikaystävääsi ja jos hän rakastaa Sinua, ja te molemmat haluatte ryhtyä rakentamaan kestävää, molempien ihmisyyttä ja ihmisarvoa kunnioittavaa parisuhdetta, teidän on viipymättä haettava ammattiapua yhdessä. Poikaystäväsi alkoholiongelma kuulostaa todella vakavalta - hänen perhetaustansa on rikkinäinen ja hän tarvitsee terapiaa paitsi päihdeonglemaansa, myös toipuakseen mahdollisista hyväksikäyttökokemuksista ja vahvistaakseen omaa seksuaalista identiteettiään. Sinä voit olla hänen tukenaan, mutta älä missään tapauksessa uhraa itseäsi ja omaa elämääsi toisen puolesta.
Kiitos asiallisista vastauksista.
Mun on pakko sanoa heti aluksi, että ikävä kyllä tämä poika on jo muuttanut luokseni. Juotuaan kaikki vuokrarahansa... Ja hän on työtön.... Tämä asia on saanut minut alunpitäen epäilemäänkin, että onko kaikki sitä miltä se näyttää. ?
Olen itse myös samaa mieltä, että poikaystäväni tarvitsee hoitoa. Hän ei kuitenkaan suostu menemään ammattiauttajalle. Annoin hänelle välineitä millä käsitellä asioitaan, ja olen kertonut hänelle että en hyväksy minkäänlaista väkivaltaa, enkä henkistä alistamista.
Ja hän on kanssani samaa mieltä asiasta, että hänen täytyy muuttua, oman itsensä takia. Ja sen takia, että joskus voisi tehdä kanssani perheen ja antaa lapsille oikeaa rakkautta, ja olla hyvä isä.
Hän puhuu aina minulle, kuinka on ollut sekaisin eikä ole tiennyt mikä hän on. Hän on vain mennyt ajattelematta sen enempää, ja arvot ihmisyydessä ja elämässä ovat olleet todella pahasti sekaisin. Että hän on yrittänyt huijata Jumalaansakin.
Kunnes minä tulin hänen tielleen ja olen osoittanut hänelle oman typeryytensä ja kylmyytensä. Niin hän aina puhuu, että minä pysäytin hänet ja sain hänet ajattelemaan omaa itseään ja omia tekojaan. Ja että kuinka hän nyt huomaa, että on ollut niin pahasti sekaisin ja katkera. Kauniita sanoja, joita aika monikin meistä haluaisi kuulla. (tarkoittaako oikeasti vai manipuloiko? Voiko olla niin kiero?)
Niin, siis kerroin hänelle eilenkin, että paras keino oppia rakastamaan itseään on oppia tuntemaan itsensä kunnolla. Ja se ei tapahdu ilman, että läpikäy asioita. Ja ehkä paras keino tähän on se, että käy jollain terapeutilla, mutta hän ei suostu. Joten toiseksi paras keino taitaa olla se, että purkaa asiat paperille, jolloin ne on myöhemmin sieltä luettavissa ja "analysoitavissa".
Tällä tavalla minäkin olen päässyt tiettyjen asioiden yli ja nähnyt itsessäni asioita, joita olen voinut itsessäni kehittää. Jotta olisin valmis sellaiseen parisuhteeseen, että siitä jotain tulisikin, etten kantaisi niitä patoutumiani sille toiselle ihmiselle.
Ja hän ymmärsi, ja alkoi jo heti eilen kirjoittamaan. Joten ehkäpä hänellä on se muutoksen halu, oikeasti, eikä vain riippuvuussuhteen rakentaminen, tai manipulointi taka-ajatuksena?
Musta itsestäni tuntuu siltä, että tarvitsisin jonkun toisenkin näkökantaa asiaan, ehkäpä jonkun terapeutin, jota ei pystyisi huijaamaan, ja joka näkisi mistä on kysymys... Jos olen itsekin vielä todella keskeneräinen, ja epäilen kaikkia ja kaikkea, jos olenkin itse todella sekaisin. ?