saako kopioida

Elikä saanko lainmukaan tehdä itselleni kopion omistamistani dvd-levyistä (lasten dvd levyt).
Kun niissä alkuteksteissä kopiointi kielletään
mutta omistan alkuperäiset levyt.( Tekisin varmuuskopion).
5308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

saa kopioida.

Äänestä

tulevan tutkimaan, mitä levyjä olet kotisi rauhassa kopsaillut? Poliisikin saisi kotietsintäluvan vasta kun sinun epäiltäisiin myyneen kasan niitä kopioita tai muuten tehneen tekijänoikeus_rikoksen_.

Äänestä
  • Kun kyse on täysin laillisesta toiminnasta. Oikein laissa erikseen sallitusta.

    Äänestä

Valmistaminen yksityiseen käyttöön
12 § (24.3.1995/446)
Julkistetusta teoksesta saa jokainen valmistaa muutaman kappaleen yksityistä käyttöään varten. Siten valmistettua kappaletta ei ole lupa käyttää muuhun tarkoitukseen.

Kappaleen valmistamisen valmistuttajan yksityistä käyttöä varten saa myös antaa ulkopuolisen suoritettavaksi.

Mitä 2 momentissa säädetään, ei koske sävellysteoksen, elokuvateoksen, käyttöesineen tai kuvanveistoksen kappaleen valmistamista eikä muun taideteoksen jäljentämistä taiteellisin menetelmin.

Tämän pykälän säännökset eivät koske tietokoneella luettavassa muodossa olevaa tietokoneohjelmaa, tietokoneella luettavassa muodossa olevan kappaleen valmistamista tällaisessa muodossa olevasta tietokannasta eivätkä rakennusteoksen valmistamista. (3.4.1998/250)

Äänestä
  • Huomattavaa myös saman lain 56a §: Tekijänoikeusrikkomuksena ei kuitenkaan pidetä muutaman kappaleen valmistamista yksityistä käyttöä varten sellaisesta tietokoneella luettavassa muodossa olevasta tietokoneohjelmasta tai tietokannasta, joka on julkaistu taikka jonka kappaleita on tekijän tai tietokannan valmistajan suostumuksella myyty tai muutoin pysyvästi luovutettu. (3.4.1998/250)

    Eli saa myös warettaa ohjelmia...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


laki kirjoitti:

Elikä saanko lainmukaan tehdä itselleni kopion omistamistani dvd-levyistä (lasten dvd levyt).
Kun niissä alkuteksteissä kopiointi kielletään
mutta omistan alkuperäiset levyt.( Tekisin varmuuskopion).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu