Hyvät palstalaiset.
Monet teistä ovat esittäneet, että haluatte keskustella palstalla jotain asiapitoista. Runoille ja sensellaisille, mitä ovatkaan, ei ole osoitettu kovinkaan laajaa kannatusta. Minä tulen tässä viestissä osoittamaan teille joitakin asioita, jotka murtavat nykyiset käsityksenne siitä, mitä on asiallinen keskustelu, mitä on runous, miten magiasta voidaan keskustella ja miksi monet käsitykset maagisesta kommunikaatiosta ovat liian pinnallisia. Kyse ei ole siitä mitä te sanotte, vaan tavasta jolla sanotte sen.
Esimerkiksi lainaan mitä Reanne sanoi runoudesta (käännän sen nyt suomeksi, tuon näkyviin sen mitä oli rivien välissä, eli törkeästi "vääristelen" hänen puheitaan):
(siis epäsuora lainaus) Reanne: "Runoaloitukset eivät mielestäni kuulu tälle palstalle. Vaikka runoudella onkin ikiaikaiset juuret loitsuperinteessä, kuten lapsikin tietää jo Harry Potter-elokuvista, en kuitenkaan usko teidän kenenkään osaavan kirjoittaa tarpeeksi hyviä runoja, jotta niitä voitaisiin pitää lukemisen arvoisina, saati palstan julkisivua kohottavana. En pidä runoaloituksista, mutta en myöskään halua olla inhottava natsi, koska kaikki silloin vihaisivat minua, joten hyväksyn runoaloitukset, kunhan ne eivät liikaa häiritse palstan julkisivua, jonka asiallisuus on suoraan verrannollinen omaan katu-uskottavuuteeni sheriffinä."
Monet teistä vaativat asiallista keskustelua, mutta harva silti viitsii aloittaa mitään mielenkiintoista puheenaihetta, saati velvoittautua pitämään yllä keskustelua sitä koskien. Kysymys on kaksinaismoralismista, jota näemme kaikessa inhimillisessä toiminnassa. On helpompi valittaa kaikesta kuin tehdä asioille jotakin. Yleensä ne, jotka tekevät eniten, myös valittavat vähiten. Mitä syytä heillä olisikaan ruikuttaa? Tästä hyviä esimerkkejä ovat palstan todelliset kirjoittajapedot, Qadesha, Roth Weiler ja Olemisen Metafora. Milloin he ovat ruikuttaneet palstan huonoa tasoa, ennemmin kuin kirjoittaneet sille jotakin omasta mielestään mielenkiintoista?
Jos tämä palsta olisi kovin asiapitoinen, moni teistä vaatisi rennompaa meininkiä, ja enemmän luovuutta ja vapautta. Ja jos täällä olisi vapaa ja luova meininki, vaatisitte järjestystä ja kontrollia. Tulen osoittamaan, että vaatimuksenne ja unelmanne ovat kohtuuttomia ja todellisuudesta irrallisia, halusittepa sitten vapautta ja luovuutta, taikka kuivaa asiaa, taikka jotakin nk. kompromissia. Ja näytän toteen, ettei ole tärkeää mitä te vaaditte tai toivotte, vaan että olette vain huolissanne tuulimyllyistä, kuten Don Quixote.
Tulen näyttämään kuinka laaja puheenaihe magia on, miksi runot (tai "runot") ovat täsmälleen oikeanlaista materiaalia tälle palstalle, monen muunlaisen materiaalin ohessa. Tulen osoittamaan, kuinka rikas, vapaa ja monimutkainen aihe meillä täällä on käsillämme, ja miksi jokainen hätäisesti muodostettu näkemys tämän palstan "virallisesta linjasta" taatusti tuhoaa mahdollisuuden keskustella itse aiheesta, magiasta.
Olkaa armeliaita kun luette ja vastaatte. Kirjoitan tätä viestiä työni ohella, työpaikkani tietokoneella, pala kerrallaan, aina kun olosuhteet sen sallivat. Lupaan että tulen sanomaan, jotakin joka on mielenkiintoista ja loppuun saakka mietittyä, kaikenlaisen jaarittelun ohella. Kuten huomaatte, olen jo ennen varsinaisen viestin aloittamista jaaritellut melkoisen pitkään. Valmistautukaa vuoden pisimpään aivopieruun.
Ja kohta jengi valittaa, että ei jaksa lukea pitkiä viestejä, joissa on paljon asiaa. Tätäkin olen nähnyt aikoinani, kun tapanani oli kirjoittaa todella pitkiä viestejä puhtaasti asia-asioista. Tosiasia on se, että ihmiset eivät ole koskaan tyytyväisiä. En syytä ketään erityisesti, mutta se vain on totta. On valtavan hieno asia olla tyytyväinen. Se ei tarkoita samaa kuin "tyytyminen". Tyytyväisyys on hetkessä elämistä.
Olen nähnyt sen kerta toisensa jälkeen, ettei millään internetin keskustelualueilla asiallisiin ja pitkiin, pohdiskeleviin viesteihin, joissa siteerataan jotakin olemassaolevaa ja faktuaalista, koskaan tule kunnollisia vastauksia. Asiallinen ja mielenkiintoinen viesti ei herätä mielenkiintoa. Nämä palstat ovat jo rakenteeltaan sopivia vain pikkunäppärään vittuiluun, linkkien vaihtamiseen, ehkä johonkin kirjasuositusten kyselemiseen yms, ei mihinkään kunnolliseen keskusteluun.
Yleisön pyynnöstä nyt kuitenkin kirjoitan asiallisen viestin, vaikka vain toimiaksen paholaisen asianajajana. Tätä lukiessanne jo alkaa mielessänne kehittyä ajatus, että olisi mukavaa välillä vain kirjoittaa jotakin ilman paneita, tai lukea "jotakin kivaa".
Ja nyt täytän lupaukseni jotka annoin viestin alussa.
Kirjoitan varsinaisen viestin vastauksiksi tähän viestiin. Näin voin kirjoittaa sopivan mittaisissa osissa ja säästää teidät ruudun rullaamiselta. Ja liian pitkä viesti voi jopa katketa, koska Suomi24:n koodarit ovat törppöjä, jotka eivät ymmärrä mitään keskustelupalstojen rakentamisesta.
Monet teistä ovat esittäneet, että haluatte keskustella palstalla jotain asiapitoista. Runoille ja sensellaisille, mitä ovatkaan, ei ole osoitettu kovinkaan laajaa kannatusta. Minä tulen tässä viestissä osoittamaan teille joitakin asioita, jotka murtavat nykyiset käsityksenne siitä, mitä on asiallinen keskustelu, mitä on runous, miten magiasta voidaan keskustella ja miksi monet käsitykset maagisesta kommunikaatiosta ovat liian pinnallisia. Kyse ei ole siitä mitä te sanotte, vaan tavasta jolla sanotte sen.
Esimerkiksi lainaan mitä Reanne sanoi runoudesta (käännän sen nyt suomeksi, tuon näkyviin sen mitä oli rivien välissä, eli törkeästi "vääristelen" hänen puheitaan):
(siis epäsuora lainaus) Reanne: "Runoaloitukset eivät mielestäni kuulu tälle palstalle. Vaikka runoudella onkin ikiaikaiset juuret loitsuperinteessä, kuten lapsikin tietää jo Harry Potter-elokuvista, en kuitenkaan usko teidän kenenkään osaavan kirjoittaa tarpeeksi hyviä runoja, jotta niitä voitaisiin pitää lukemisen arvoisina, saati palstan julkisivua kohottavana. En pidä runoaloituksista, mutta en myöskään halua olla inhottava natsi, koska kaikki silloin vihaisivat minua, joten hyväksyn runoaloitukset, kunhan ne eivät liikaa häiritse palstan julkisivua, jonka asiallisuus on suoraan verrannollinen omaan katu-uskottavuuteeni sheriffinä."
Monet teistä vaativat asiallista keskustelua, mutta harva silti viitsii aloittaa mitään mielenkiintoista puheenaihetta, saati velvoittautua pitämään yllä keskustelua sitä koskien. Kysymys on kaksinaismoralismista, jota näemme kaikessa inhimillisessä toiminnassa. On helpompi valittaa kaikesta kuin tehdä asioille jotakin. Yleensä ne, jotka tekevät eniten, myös valittavat vähiten. Mitä syytä heillä olisikaan ruikuttaa? Tästä hyviä esimerkkejä ovat palstan todelliset kirjoittajapedot, Qadesha, Roth Weiler ja Olemisen Metafora. Milloin he ovat ruikuttaneet palstan huonoa tasoa, ennemmin kuin kirjoittaneet sille jotakin omasta mielestään mielenkiintoista?
Jos tämä palsta olisi kovin asiapitoinen, moni teistä vaatisi rennompaa meininkiä, ja enemmän luovuutta ja vapautta. Ja jos täällä olisi vapaa ja luova meininki, vaatisitte järjestystä ja kontrollia. Tulen osoittamaan, että vaatimuksenne ja unelmanne ovat kohtuuttomia ja todellisuudesta irrallisia, halusittepa sitten vapautta ja luovuutta, taikka kuivaa asiaa, taikka jotakin nk. kompromissia. Ja näytän toteen, ettei ole tärkeää mitä te vaaditte tai toivotte, vaan että olette vain huolissanne tuulimyllyistä, kuten Don Quixote.
Tulen näyttämään kuinka laaja puheenaihe magia on, miksi runot (tai "runot") ovat täsmälleen oikeanlaista materiaalia tälle palstalle, monen muunlaisen materiaalin ohessa. Tulen osoittamaan, kuinka rikas, vapaa ja monimutkainen aihe meillä täällä on käsillämme, ja miksi jokainen hätäisesti muodostettu näkemys tämän palstan "virallisesta linjasta" taatusti tuhoaa mahdollisuuden keskustella itse aiheesta, magiasta.
Olkaa armeliaita kun luette ja vastaatte. Kirjoitan tätä viestiä työni ohella, työpaikkani tietokoneella, pala kerrallaan, aina kun olosuhteet sen sallivat. Lupaan että tulen sanomaan, jotakin joka on mielenkiintoista ja loppuun saakka mietittyä, kaikenlaisen jaarittelun ohella. Kuten huomaatte, olen jo ennen varsinaisen viestin aloittamista jaaritellut melkoisen pitkään. Valmistautukaa vuoden pisimpään aivopieruun.
Ja kohta jengi valittaa, että ei jaksa lukea pitkiä viestejä, joissa on paljon asiaa. Tätäkin olen nähnyt aikoinani, kun tapanani oli kirjoittaa todella pitkiä viestejä puhtaasti asia-asioista. Tosiasia on se, että ihmiset eivät ole koskaan tyytyväisiä. En syytä ketään erityisesti, mutta se vain on totta. On valtavan hieno asia olla tyytyväinen. Se ei tarkoita samaa kuin "tyytyminen". Tyytyväisyys on hetkessä elämistä.
Olen nähnyt sen kerta toisensa jälkeen, ettei millään internetin keskustelualueilla asiallisiin ja pitkiin, pohdiskeleviin viesteihin, joissa siteerataan jotakin olemassaolevaa ja faktuaalista, koskaan tule kunnollisia vastauksia. Asiallinen ja mielenkiintoinen viesti ei herätä mielenkiintoa. Nämä palstat ovat jo rakenteeltaan sopivia vain pikkunäppärään vittuiluun, linkkien vaihtamiseen, ehkä johonkin kirjasuositusten kyselemiseen yms, ei mihinkään kunnolliseen keskusteluun.
Yleisön pyynnöstä nyt kuitenkin kirjoitan asiallisen viestin, vaikka vain toimiaksen paholaisen asianajajana. Tätä lukiessanne jo alkaa mielessänne kehittyä ajatus, että olisi mukavaa välillä vain kirjoittaa jotakin ilman paneita, tai lukea "jotakin kivaa".
Ja nyt täytän lupaukseni jotka annoin viestin alussa.
Kirjoitan varsinaisen viestin vastauksiksi tähän viestiin. Näin voin kirjoittaa sopivan mittaisissa osissa ja säästää teidät ruudun rullaamiselta. Ja liian pitkä viesti voi jopa katketa, koska Suomi24:n koodarit ovat törppöjä, jotka eivät ymmärrä mitään keskustelupalstojen rakentamisesta.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kehykset kelopuusta
Taulu siveltimessä
Lehtivihreän
Runoudella on juurensa magian harjoittamisessa jopa siinä määrin, että on vaikea sanoa mihin voidaan vetää raja runouden ja magian välillä.
Monet autenttiset loitsut joita antropologit ovat dokumentoineet, ovat juurikin jonkinlaisia loruja, runoja tai lauluja. Näitä ei tarvitse etsiä kauempaa kuin Kalevalasta, joka on täynnä juuri sitä. Kristilliseen loitsuperinteeseen taas kuuluvat pääasiassa laulut ja veisut, jotka myös voidaan katsoa, ainakin lyriikaksi, jos nyt ei aivan runoudeksi.
Minkä vuoksi Isä Meidän -virsi on muotoiltu kauniiksi, ennemmin kuin vain proosalliseksi joukoksi sanoja?
Minkä takia suomalainen loitsu verenvuodon pysäyttämiseksi rimmaa niin kauniisti ja on täynnä vertauskuvia? Ei koskaan sanota "lakkaa heti vuotamasta!", vaan sanotaan "Seiso veri niinkuin seinä!".
Miksi? Siinäpä vasta kysymys, joka voi olla tärkeämpi kuin arvaammekaan. Mikseivät runoilijat kirjoita kuten insinöörit? Miksi jokaikinen loitsu jonka voimme museon kaappeihin tallenetuista kivistä, puunpaloista tai papyruksista kaivaa, on jotenkin "luovasti" muotoiltu? Yhdessäkään ei lue tavallisilla kirjaimilla: "Pahin viholliseni Seppo kuolee heti". Ette löydä sellaista hakemallakaan.
Niissä lukee aina jotakin seuraavan kaltaista: "Niinkuin se ja se mahtava ja kaikkien tuntema jumala tappoi sen ja sen demonin, kuolee Seppo niinkuin kuoli yö auringon noustessa, ja se mitä tässä pyydän, toteutuu yhtä varmasti kuin on varmaa, että aurinko laskee illalla, ja se tapahtuu yhtä nopeasti kuin kuinka nopea oli Lokin kahdeksanjalkainen hevonen joka juoksi silmänräpäyksessä minne vain, tms".
Tuollaisia loitsut ovat, ja mukana on usein vielä jokin omituinen piirros. Teksti voi myös kiertää jonkinlaisen symbolin ääriviivojen muodossa, joka vielä vahvistaa asiaa.
Harry Potterimaiset loitsulorut eivät siis suinkaan ole aivan tuulesta temmattu idea. Abrakadabroissa ja Hokkuspokkuksissa on menneinä aikoina ollut voimaa.
Miksi loitsut rimmaavat? Miksi ne virtaavat? Miksi niissä on metaforia ja myyttejä?
Sanokaapa te. Mutta sitä ennen minä sanon, että kysymys ei ole pyrkimyksestä taiteellisuuteen sen itsensä vuoksi, vaan pyrkimyksestä harmonisoida loitsu itse universumin kanssa, tehdä siitä samanlainen. Luonnossaa kaikki virtaa. Ei vain joet, vaan myös vuoret virtaavat, joskin hitaammin kuin joet. Kaikki on liikkeessä. Ja luonnossa kaikki rimmaa, kaikessa on loppusointu. Minne katsotkaan, kaikki on loputonta lähes matemaattista, kaunista jatkumoa, kuin fraktaalinen kuvio joka jatkaa äärettömiin syvyyksiin lumoavaa melodiaansa, "sfäärien musiikkia" kuten sanotaan.
Sitten, valitettavasti, kuvaannollisesti ilmaistuna, "insinööri keksi ranskalaiset viivat", tai ehkäpä Henry Ford vain keksi liukuhihnan, ja niin syntyi moderni maailmanmeno, massatuotanto ja teollinen vallankumous. Todellisuuden havaitseminen myyttisenä ja maagisena elävänä kokonaisuutena alkoi kadota. "Kyberin aikakausi" oli vaivihkaa alkanut.
Ihmisen joka ei enää usko todellisuuden maagiseen luontoon eikä tunne sitä, on helpompi myöntyä, tyytyä ja alistua kapitalismin tai kommunismin tai viihdeteollisuuden orjuuteen. Tai tyytyä keskustelemaan internetissä oikeiden keskusteluiden sijaan, tai vain puhumaan puhelimessa. Tai vain puhumaan, koskettamatta. Tai jos koskettamaan, niin ilman rakkautta.
Minun täytyy kysyä, miksi me niin helposti annamme ryöstää elämästämme kaiken ilon? Miksi me luovuimme myyttisestä maailmasta insinöörien hyväksi? Jos teknologinen kehitys itsessään ei ole negatiivinen asia, mikä siinä on sellaista, joka sokaisee meidät itse todellisuuden kohtaamiselta, sellaisena kuin se on?
On turhaa syyttää "ihmiskuntaa", niinkuin emme kuuluisi siihen. On turha syyttää systeemia, niinkuin emme olisi itse rakentaneet sitä.
Miksi me olemme unohtaneet, miltä tuntuu kirjoittaa runo tai vain mitä tahansa, miettimättä miksi teemme sen, kuka sitä lukee, mitä kriitikko sanoisi siitä, mihin kategoriaan se asettuu, tms?
Mystikko, kuvataiteilija ja runoilija William Blake kirjoitti teoksessaan "Taivaan ja Helvetin avioliitto" siitä mikä sai hänet kirjoittamaan runojaan. Hän kutsui sitä nimellä Runouden Genius, Henki jolle kaikkein maukkain uhrilahja oli runous, ja jonka lahja intohimoiselle runoilijalle oli ainoastaan kyky kirjoittaa runoja. Ja mikä lahja se olikaan, itse perimmäisen oivalluksen ja äärettömän ilon lahja. Blake kirjoitti siitä mikä hänen mielestään oli kaikkein tärkeintä, ja mitä hän sitten sanoi? "Energia on ääretön ilo!"
Kuvassa William Blake:
http://www.abm-enterprises.net/artgall1/williamblake.jpg
Jos linkki ei toimi, tarkista, että olet kopioinut sen kokonaisuudessaan selaimen osoitelokeroon.
Nämä kelvottomat ikkunat rikkovat usein linkkejä. Edellisessä linkissä viimeistä "g" kirjainta ennen ei tarvitse olla välilyöntiä. Vaikka kyllähän te sen olisitte keksineet.
Tässä linkki artikkeliin, joka käsittelee germaanisen mytologian Lokia, sekä hänen kahdeksanjalkaista hevostaan, jotka mainitsin kirjoituksessani.
http://www.octavia.net/vikings/odin.htm
Tässä on suomalainen verensulkuloitsu, jonka mainitsin, kokonaisuudessaan.
----
Veren sulku
Seiso veri niinkuin seinä,
asun veri niinkuin aita,
niinkuin miekka meressä,
saraheinä sammalissa,
paasi pellon pientareessa,
kivi koskessa kovassa,
paha pappi helevetissä!
Kun et tuostana tottele,
viel' on muuta muistossa:
huuda hiijestä patoa,
helevetistä kattilata,
jolla verta keitetään,
hurmetta varistetaan,
ettet riusku rinnoilleni,
etkä parsku parralleni,
sydämessä sinun sijasi,
alla keuhkoin kellarisi,
sinne siirry välihin,
sinne juokse joutuisasti!
Seiso veri, seis!
Nescapen uusimmalla selaimella on mahdollista availla linkkejä klikkaamalla hiiren oikealla näppäimellä linkkiä ja valitsemalla Open Link in New Tab (tai Open Link in New Window).
"Tabit" ovat eräänlaisia aliselaimia, joiden välillä liikutaan valitsemalla selaimen yläreunasta haluamansa aliselain. Näin ei siis tarvitse avata lainkaan uutta selainta, eikä lainkaan kopioida linkkilitaniaa yhtään minnekään.
Mainost mainost. (En tiedä onko tätä toimintoa muissa selaimissa, kun en pahemmin muita käytä.)
Korjaus edelliseen: Artikkeli kertoo Odinista eli germaanisen jumalkatraan pääjumalasta. 8-jalkainen hevonen, Sleipnir, jota käytin kirjoituksessani esimerkkinä myyttisestä "nopeasta olennosta/kumppanista", ei itseasiassa ole varsinaiseti "Lokin hevonen" kuten kirjoitin, vaan Lokin jälkeläinen, samoin kuin susi Fenris.
Hyvä olisi jos se toimisi. Valitettavasti nämä palstat rikkovat linkkejä, joten aina se ei toimi. Mutta hyvä vinkki siinä tapauksessa jos teksti-ikkuna toimii moitteettomasti. Ongelmia tulee yleensä pitkien linkkien kanssa, mutta koskaan ei voi tietää mikä on liian pitkä. Osan 1 liite A on ainakin viallinen, koska se oli yhden merkin liian pitkä, eikä tämä avuton kasa koodia ymmärtänyt sitä.
Loitsut ovat usein runomuodossa siksi, että se on psyyken tapa ilmaista itseään. Mytologia on myös psyyken kieltä ja sitäkautta linkki psyykeen.
Oletko miettinyt miksi nuo kansanloitsijat eivät tavallisessa kommunikaatiossaan käyttäneet runokieltä?
Jos lähdemme siitä ajatuksesta, että magia on itse todellisuuden kudoksen manipuloimista, kuten aika monet maagikot ovat sen määritelleet, niin mihinkäs me tulemme, kun viemme ajatusta hieman pidemmälle?
Ainakin siihen, että voidaksemme manipuloida itse todellisuuden kudosta, meidän tulisi ensin tietää siitä jotakin. Meidän tulisi olla sen kanssa jämerässä kosketuksissa ja ymmärtää sen luonne mahdollisimman perimmäisellä tavalla.
Siksi mukaan astuu väistämättä jonkinasteinen viisauden kehittäminen, oivallukseen pyrkiminen, pinnallisten ajatusmallien murtaminen, uudenlaisten aistien löytäminen, aivojen ja hermoston toiminnan optimointi, elinvoiman/seksuaalienergian kerääminen, oman todellisimman itsensä löytäminen, uskonnon harjoittaminen, kaikkien asioiden alkuperän selvittäminen, oman totunnaisen maailmankuvan laajentaminen, tabujen murskaaminen, seikkailu ja matkailu, taiteen tekeminen tai kokeminen, ja niin edelleen. Kuinka pitkän tekisinkään listasta?
Emme voi ehkä koskaan puhua magiasta. Mutta voimme keskustella tavoista, kuinka magiaa voi oppia, mitä voimme tehdä oppiaksemme tulemaan kosketuksiin itse todellisimman todellisuuden kanssa, ja kuinka voimme manipuloida sitä, ja missä määrin meidän on antauduttava sen vaatimuksille.
Mitä on todellinen rakkaus? Keitä me olemme? Mitä me todella tahdomme, ja mitä maailmassa lopultakin pitäisi muuttaa tai manipuloida? Mitä on pyrkimys hyvyyteen? Mitä on henkinen kasvu? Mitä on viisaus ja kuinka sen tunnistaa? Onko Jumalaa olemassa? Miksi on uskontoja? Mistä johtuvat kaikki ihmiskunnan ongelmat?
Tällaiset kysymykset eivät suinkaan ole magian harjoittamisen ulkopuolella. Toistan: Voidaksemme manipuloida itse todellisimman todellisuuden kudosta, voidaksemme keskustella jumalien kanssa, voidaksemme harrastaa seksiä universumin kanssa, voidaksemme vietellä sen tahtoomme tai tulla itse vietellyiksi, meidän on jollain tavalla tultava suorempaa, syvempään ja aidompaan kontaktiin kaiken kanssa; universumin, itsemme, muiden ihmisten, eläinten, elämänhistoriamme, ajatustemme, tunteidemme, ympäröivän ilman, energian... Mille meidän ei tarvitsisi olla avoin? Kaikki sulkeutuneisuus, haluttomuus tietää tai käsittää tai nähdä tai kokea, on este oivallukselle, viisaudelle, tahdolle, voimalle ja vapaudelle.
Jatka samaan malliin. Tosin tekstisi pitää sisällään niin paljon ja niin perusteltua kamaa, että tuosta on vaikea kehittää keskustelua. Olisi paljon helpompaa, jos voisin olla edes jostain eri mieltä.
Ehkä keskustelun kannalta olisikin fiksumpaa ikäänkuin keskittyä pienempiin asiakokonaisuuksiin. Mutta yritän lukaista juttusi vielä pariin kertaan läpi, jahka jutuntynkää irtoaisi.
Mikäli magia on, kuten olen sen osassa 2 määritellyt (en suinkaan selittänyt, vaan ainoastaan määritellyt tämän keskustelun tarpeita varten) ihmisen tahdoksi tulla kosketuksiin itse todellisimman todellisuuden kanssa, muuttaa ja hallita sitä, sekä tulla samalla itse sen kauneuden ja mahtavuuden viettelemäksi, on seuraava looginen kysymys: "Mistä syystä emme ole kosketuksissa todellisimman todellisuuden kanssa, ja miksemme pysty hallitsemaan sitä?"
Järkevää on ilman muuta tarkastella omaa elämäämme ja miettiä mitkä asiat sokaisevat juuri meidän kunkin aistimme ja käsityskykymme. Mitkä asiat estävät meitä virtaamasta kuin vesi, seisomasta kuin vuori, kohoamasta kuin ilma ja iskemästä kuin salama?
Sekö, että olemme ihmisiä? Onko ihminen muita eläimiä huonompi? Miksi käärme liikkuu kuin sen jokainen liike olisi tarkkaan harkittu? Miksi kalat uivat niin taidokkaasti? Kuinka sammakko voi olla niin pitkään paikallaan liikkumatta?
Tarkkailkaa mitä tahansa eläintä, joka ei ole ihmisen kesyttämä ja helppoon elämään totuttama, ja näette siinä täydellisen keskittyneisyyden, tarkkaavuuden ja hetkessä elämisen.
Onko ihmisessä jokin synnynnäinen vika, kun me emme pysty sellaiseen, tai jos pystymmekin, se tarkoittaa vain huippu-urheilijoita?
En usko. On totta, että moderni elämäntapa on saanut aikaan degeneraatiota geeniperimässämme. Katsokaa vaikkapa hampaitanne, tai jonkun toisen hampaita jos omanne ovat virheettömät. Vinot ja sinne tänne sojottavat leegot ovat modernin ihmisen tunnusmerkki.
Toisaalta, asia ei ole niin yksinkertainen. Emme ole niin denegeroituneita kuin voisi kuvitella. Me myös annamme itsemme rupsahtaa aivan tahallamme. Kysymys on siis myös siitä, kuinka me elämme, millaisissa oloissa asumme, mitä fyysistä ja henkistä ravintoa nauttien me kasvamme. Meistä kasvaisi vielä nykypäivänäkin varsin hienoja ja tarkkaavaisia eläimiä, mikäli vain saisimme siihen mahdollisuuden. Ja lopulta, mitä me sitten itse haluamme? Tahdommeko helppoa ja mukavaa sohvaperunan elämää, viihteestä nauttien, läskirengas mahan ympärillä ja vaahtomuovia aivojen tilalla?
Valitettavasti luovuus usein versoaa laiskuudesta. Mutta liian helppoa elämää viettävät länsimaiden hyvinvointipellet kuten me, kohdistavat sitten sen mukavuutensa kirvoittaman luovuuden kaikenlaisiin pinnallisiin yhdentekeväisyyksiin.
Siksi on taisteltava. Sen vuoksi tarvitaan fanaattista, raivokasta sotaa kaikkea sitä vastaan mikä sokaisee meidät. Ei sen takia, että aggressiivisuus olisi jokin itseisarvo, vaan koska sitä vaaditaan heräämiseen.
Nämä puheet eivät päde kaikkiin ihmisiin maailmassa, mutta suurimpaan osaan niitä jotka käyttävät internettiä, ne kyllä pätevät. Älkää kuvitelko olevanne turvassa valheilta. Ne ovat jo nielaisseet teidät.
Mihin tarvitsisitte magiaa, jos teillä jo olisi kaikki mitä haluatte? On itsestään selvää, että jotakin puuttuu elämästänne. Puurossa ei ole suolaa. Kitarasta puuttuu kieliä. Hissi ei nouse ylimpään kerrokseen. Renkaat pyörivät puoliksi tyhjää. JOKIN on vialla.
Mutta mikä?
Meidän on otettava siitä selvä. Älkää tyytykö pohdiskeluun. Ottakaa selvää tekemällä ja kokemalla, tutkimalla ja ratkomalla. Tekoja ensin ja vasta sitten spekulaatioita. Tarkkaavaisia havaintoja ja yksityiskohtaisia muistiinpanoja kaikesta. Tässä on oikea salapoliisitehtävä. Mikä on juuri sinun karmasi? Kuka juuri sinä todella olet?
Jos oma elämä tuntuu väliin liian homeiselta ja vaikeasti analysoitavalta, voimme myös etsiä ennakkotapauksia, saadaksemme uutta näkökulmaa. Historia on täynnä erilaisia merkkihenkilöitä, jotka ovat jättäneet jälkeensä kirjoituksia, puheita ja muita dokumentteja kärsimyksestään, ja siitä kuinka he voittivat sen ja kokivat ekstaasin tai joivat viisauden maljasta, taikka kuinka he kuolivat taistellessaan vapautensa puolesta.
Eräs heistä oli Philip K. Dick, skitsofreniasta kärsinyt sci-fi-kirjailija, joka oli vakavasti koukussa ainakin amfetamiiniin, ja joka työnsä kautta saavutti lopulta, ainakin jonkinlaisen mielipuolisen profeetallisen tietoisuuden tilan. Hänen selityksensä kärsimykselle ja illuusioille on liian monimutkainen toistettavaksi. Kerron vain, että hän kutsui sitä "Mustan raudan vankilaksi", "Black Iron Prison", tai vain tuttavallisesti, "BIP". Meillä on kaikilla omamme.
Kutakin elämän episodiamme ja sen kärsimyksiä varten voimme valita jonkin tunnetun kärsijän, ja tutustua hänen ajatuksiinsa. Jokaiselle murheelle mitä vain voimme keksiä, on jo ennakkomurehtija, joka on kirjoittanut murheistamme romaanin, runoja, säveltänyt siitä musiikkia, maalannut tauluja tai pitänyt puheita.
Mihin ikinä selitykseen päädymmekään, olennaista on, otammeko tarvittavat askeleet, uskallammeko ajatella ja päätellä loppuun saakka ja onko meillä riittävästi kanttia toteuttaa oma pakomatkamme? Uskallammeko avautua senkin uhalla että saamme aluksi puukkoa selkään? Pystymmekö jättämään taaksemme oman hyödyn tavoittelun? Osaammeko luopua mekaanisesta palveluksesta muille ihmisille? Olemmeko luonteeltamme riittävän röyhkeitä osoittaaksemme kunnioitusta sitä kohtaan mikä on vääjäämättömästi totta?
Mutta on mahdollista tehdä myös aivan liikaa oman vapautumisensa eteen. Niinpä zenbuddhalaisen retoriikan hengessä päätän tämän viestin sanoihin: Kun lakkaan takertumasta haluuni saavuttaa päämääräni nopeasti, saavutan ne pian".
Kiiruhtakaa hitaasti.
Tässä liitteenä tiivistelmä Philip K. Dickin metafysiikasta, osoitteesta www.wired.com.
----
The Metaphysics of Philip K. Dick
Don't know Dick? Here's his philosophy in capsule form. (Warning: May cause anxiety or dizzyness.)
by Erik Davis
1. FALSE REALITIES
Today we are almost bored by the idea that reality is a just a construct - neuroscience, postmodernism, and The Matrix have made sure of that. But Dick remains the supreme mythmaker of the false reality. His 1959 novel, Time Out of Joint, was the original Truman Show, while his 1964 book, The Three Stigmata of Palmer Eldritch, describes a society that succumbs to permanent hallucination. Faced with such illusions, Dick's characters have to ask, "What is real?" because their lives (and sanity) are on the line. That's why hipster Hollywood loves him: Dick turned metaphysics into a whodunit.
2. HUMAN VS. MACHINE
Dick wanted to know how, in a technological society, we can recognize the authentically human. He saw the line between people and machines become hopelessly blurred. So his human characters often behave like cruel robots, while spunky gadgets - like the automatic cabbie in Now Wait for Last Year - can be sources of wisdom and kindness. And in "The Electric Ant," when businessman Garson Poole discovers that he is actually an android, he doesn't despair. Instead, he begins to reprogram himself.
3. ENTROPY
One thing you learn from drug addiction, five marriages, and a visionary imagination is how easily your world can fall apart. Perhaps this was why Dick was obsessed with how things decay. He even invented a word for one of entropy's most ordinary manifestations: "kipple," which he defined as all the useless crap that creeps into our daily lives, like junk mail and gum wrappers and old newspapers. Don't bother fighting it - Dick's First Law of Kipple states that "Kipple drives out nonkipple."
4. THE NATURE OF GOD
Dick was a garage philosopher, an autodidact who read voraciously in religion and metaphysics. Sometimes his speculations leaked into everyday life. In 1974, undergoing a psychotic and/or mystical break, Dick encountered a cosmic force he later called Valis, which stands for Vast Active Living Intelligence System - a cybernetic God. But keep on your toes: To sneak into our fallen world, Valis must disguise itself as TV ads or trash - or pulpy sci-fi entertainment.
5. SOCIAL CONTROL
Dick was always pretty paranoid. But when thieves broke into his home in 1971, it sent him over the edge. Soon he came to believe that all political tyrannies were facets of one cosmic oppressor: the Black Iron Prison, a timeless archetype that he associated with the Roman Empire. Dick sometimes thought that history was an illusion and that the Nixon administration's dirty tricks only proved that "The Empire never ended." One wonders what he would think today.
Linkissä on kuvassa Philip K. Dick itse.
http://www.tvtome.com/images/people/177/9/58-28251.jpg
Linkki menee todennäköisesti rikki tässä kelvottomasti ohjelmoidussa ikkunassa, joten katsokaa ennenkuin klikkaatte, kopioikaa se selaimeen copypastella ja tarkistakaa ettei siellä ole turhia välilyöntejä tai mitään muutakaan, ihmeellistä, mitä siellä kuitenkin on, koska tekniikka ei näytä oikein pelaavan täällä.
Kyllä ne minulla toimivat joka kerran kun klikkaan kuten edellä kerroin. Itseasiassa oikeastaan jopa varmemmin, kuin että käyttäisin normaalia hiiren vasenta korvaa.
...
Festina lente!
Runous on hienommin sanottuna poieesis. Siinä oikeastaan kaikki mitä runoudesta tarvitsee tietää, sillä sanan poieesis varsinainen merkitys on yksinkertaisesti 'tekeminen'. Ja runo on siis poieema eli tekele.
Tässä kuitenkin pari poeettista vinkkiä tekeleiden tekemiseen:
Unohtakaa syvyysnäkö, maailma on kaksiulotteinen pinta: näe metron ikkunan naarmut, sisäpuolen heijastuma ikkunassa ja ulkopuolen maisema yhtenä ja samana pintana. Myös sanat ovat pintaa, niillä ei ole syvyyttä. Pian huomaat, että kaikki aistit ovat yksi.
Poiesis on peripateettista, kävelyä ilman päämäärää, pysähtelyä milloin missäkin, näin löytyy runon rytmi, hengitys ja tauko. Joutilas runous ei löysäile vaan istuu ryhdikkäästi, aina tarkkaavaisena.
Poetiikan korkein taso on sanojen sepityksen pakkopaidasta vapautunut zen, jolloin tekeleet menettävät merkityksensä ja jäljelle jää vain autopoiesis, runoontuminen.