Oletko katunut vapaaehtoista lapsettomuutta?

Itse olen vela, aivan kuten on muutama muukin kaverini. Minua kohdeltiin niin henkisesti kuin fyysisestikin kaltoin, joten en halua rikkonaisena ihmisenä alkaa kasvattamaan ja vastaamaan toisen elämästä. Toinen, mikä minulla painaa vaakakupissa on ympäristö ja ekologisuus, entä jos kaikesta huolimatta hänestä kasvaa tuhlari?

Olen pyrkinyt huolehtimaan ehkäisystä siihen asti kunnes pääsen steri jonoon. Mikäli vahinko kävisi, niin antaisin adoptioon tarkkaan valitulle perheelle, sillä onneksi adoptioon antaja saa asettaa ehtoja tulevan perheen suhteen.

Kavereista sanon tähän loppuun sen verran, että yhden heistä tiedän käyvän säännöllisesti luovuttamassa munasolujaan, koska haluaa antaa odottajille ilon ja lahjan. Tästä huolimatta, hän mieltää itsensä velaksi, sillä ei itse osallistu tuotoksiensa elämään muuten kuin antamalla heille alun.

Juuri sterilisaation läpikäyneenä on kyllä tyytyväinen olo. On tätä odotettu, varsinkin kun mikään ehkäisy ei ole sopinut. Viidentoista vuoden kokeilut ovat nyt ohi.

Itsellänikään lapsuus ei ollut ruusuilla tanssimista ja sisarusparven nuorimpana ei ole lapsien hoidosta tullut mitään kokemusta. Ja lieneekö sitä kautta, kun ei ole äidinvaistot koskaan heränneet.
Rakkaat kummilapset ovat tärkeitä ja ne riittävät minulle paremmin kuin hyvin.

Vahvasti olen sitä mieltä, että monet tekevät lapsia vain koska niitä "pitää" tehdä. Se on todella surullista.
Kunpa jokainen meistä osaisi punnita oman tilanteensa ja tunteensa ennen kuin ryntää perhettä perustamaan.
Niin, ja se pallomme kestokyky on ajat sitten jo ylitetty, siinäkin on yksi todella hyvä syy jättää lapset tekemättä. Tuhlareita tulee jokaisesta, jollain tavalla. Yhteiskuntahan suorastaan pakottaa meidät siihen.

Tää ei nyt ole varsinaista lopullista lapsettomuutta, mutta mulla nousee pala kurkkuun kun ajattelen että miksen hankkinut lasta aiemmin vaan vasta varttuneemmalla iällä. Ei siinä muutoin mitään, mutta niitä yhteisiä vuosia on väkisinkin vähemmän tämän mahtavan hepun kanssa. Ei se koko ajan mielessä ole, mutta välillä karskimpaakin äijää hiukan kalvaa tämä tosiasia.

Mutta. Lapset ansaitsevat vanhemmiltaan vain parasta. Siksi oman tilanteen punnitseminen on tärkeää - ei oman itsen vuoksi. Jos tuntuu, että sinun lapsenasi hänellä ei olisi kaikki hyvin...