7 vuodessa as oy yhtiöt kasvattaneet velkaa 10 000 000 000 eur eli 10 miljardia!
Pitää osata luopua osakkeesta ajoista. Ja pitää silmiä ja korvia auki. Jos tuntuu että hallitus toimii leväperäisesti ja ei pohdita rahan säätämistä niin kertoo tavasta että kalliiksi tulee.
Kyllä sen ymmärtää miksi as oy:ta on helppo rahastaa ja ohjailta joka suunnasta.
Osakkaat on OMISTAJIA eli toimikaa omien etujen mukaan.
As oy yhtiölainojen kasvu
Eihyvä
1
<50
Vastaukset
- myrsky_vesilasissa
Taas yksi essonvaari itkee, kun ei saa viedä taloa mukanaan hautaan.
Nyt alkaa olla käsissä 70-luvun rakennusmassojen putkiremontit, joten ei yllätä, että lainarahaa tarvitaan. Onhan suurin osa kerrostalokannasta juuri 70-luvulta +/-10 vuotta. Rakentaminen oli tällöin huipussaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958