Kokkolan Hermes

Kokkolan Hermes nousi kaudelle 2015-2016 Suomen toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Miten tätä on hyödynnetty Kokkolan mittakaavassa millään tavalla?

Urhelullisesti
Yhteistyösopimuksia on solmittu Sportin suuntaan kahtena edellisenä kautena, nykyään yhteistyöseura on Kärpät. Hermeksen tavoitteet ovat kuitenkin jääneet aivan pimentoon. Joukkue on profiloitunut keskikastiin eikä oma identiteetti ole vieläkään tullut varsinaisesti esille, vaikka jo kolmatta kautta Mestiksessä viedään. Asioita viedään "tylpällä" päällä eteenpäin, josta juuri tämä identiteetittömyys kumpuaa. Asiat menee urheilussakin eteenpäin eikä vuosituhannen vaihteen menestysvuosiin pystytä enää nojata, näitä ei edes nuori sukupolvi enää muista. Hermeksellä oli kauan tiedossa viime kauden avainpelaajien siirtyminen uusiin seuroihin. Miksi tämän suhteen ei tehty tarvittavia hankintoja? Kesän perusteella Hermeksen tavoite ei ollut muuta kuin saada Hokin konkurssipesästä jonkinlaista pelaajaa joukkueeseen, jolla pysyy maila kädessä. Pisteiden valossa tähän mennessä oikeastaan kellään ei ole pysynyt kyseinen peliväline hanskassa.

Bisnesmielessä Hermeksen on väitetty tekevän voittoa kahtena edellisenä Mestiskautena. Tämä on saavutus sarjassa, jota on purettu eduistaan jo vuosia. Silti paljon on vielä kehitettävää. Esimerkiksi hinnoittelu, miksi ennakkoliput tulevat toimituskulujen myötä yhtä kalliiksi kuin hallilta pelipäivänä ostetut liput? Katsomot loistavat vähintäänkin puolityhjänä eikä tähänkään ole saatu oikeastaan minkäänlaista nousukäyrää kausien kuluessa. Nykyään ottelutapahtuma on paljon muutakin kuin itse peli. Hallille on saatava ihmisiä, joille jääkiekko ei ole jokapäiväinen asia= areenan on oltava kohtaamispaikka ihmisille. Tämä asia hoituu vasta sitten kun oheistapahtumiin keskitytään enemmän. Lippujen hinnoista voisi leikata vielä vähintään 30% pois, paremmalta matsit näyttävät massiivisemmalla yleisöllä. Mestiskiekko on erittäin hyökkäysvoittoista=yleisöystävällistä, jopa Liigaan verrattuna. Tämä yhdistettynä hyvään yleisömäärään saisi varmasti uusia ihmisiä kiinnostumaan tästä sarjasta. Hermes ei ole missään vaiheessa mainostanut pelaavansa jälleen Suomen toiseksi korkeimmassa jääkiekkosarjassa heti Liigan jälkeen. Organisaatio ei myöskään näy katukuvassa tarpeeksi. Tällä hetkellä käyrä näyttää hidasta luhistumista kohti Suomi-Sarjaa, ellei jopa konkurssia. On organisaatiosta itsestään kiinni mitä aikovat tulevaisuudessa tehdä. Löytyykö pitkäjänteistä, määrätietoista tekemistä millekkään sektorille?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Pro10 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu