Tuliko totuus missin suusta: Anna A kertoi kisoissa ettei unelma lääkäriksi tulosta toteudu kun ei ole matikkapäätä...opiskelee sen sijaan tradenomiksi - ja minä kun olen luullut että kaupallisen alan amk.tutkinnossa sitä tarvittaisiin. Miten liikkeenjohd. voi olla ilman laskupäätä? Kertokaa :)) en ole itse suuntautunut kaupalliselle alalle ja olen kai ollut luuloissani ihan väärässä ;), no eihän se luulo ole tiedon...hmm.
ei matikkapäätä
tarvita ;))
6919
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Määrittele matikkapää, ihan näin ensi alkuun.
Ei laskentatoimen opinnoissa ainakaan juuri muuta tarvitse kuin plus-, miinus-, jako- ja kertolaskua. Rahoituksen kurssit on sitten asia erikseen. Hyvä päässälaskutaito toki auttaa, mutta kyllä sitä laskinta tulee käytettyä eikä se kiellettyäkään ole.
Uskaltaisinkin väittää, että matematiikka on suurimmalle osalle laskentaihmisiä työväline, ei muuta.
Mitä tekemistä liikkenjohdolla ja tradenomilla on keskenään?
Täyttää tuon välin.
Ilman työttömille järjestettäviä yrittäjyyskursseja ja kaikkia yrittäjyystradenomeja ym.
Olisi muutama surullinen laulu vähemmän
mulla on yksi tradenomiopiskelija ja se on esimerkki siitä, että "matikkapäätä" ei tarvita. ei tiennyt edes sitä, että kuinka monta prosenttia tuotteen hinnasta on arvonlisäveroa! (väitti suoraan, että 22% prosenttiahan se on...)
Ilman hyvää matikkapäätä ei kyllä pärjää esim tietotekniikan tai tietoliikennetekniikan insinörikoulutuksessa.