Puhelinkeskus sairaalassa. Palvelutyö, asiakkaat sekä ulkoiselta että sisäiseltä puolelta.
Onko hyvää palvelua, jos ja kun sisäinen asiakas pyytää tekemään sellaisen työn, joka puhelinkeskukseen kuuluu, asiakas ei itse sitä pysty tekemään, koska hänellä ei ole oikeuksia kyseiseen atk-järjestelmään, ja tämä asiakaspalvelutyöntekijä ei pysty muuhun kuin "ai mitä että, ai kuin, ai miten, ai sillain, ai tälläin". Missä se asiakaspalvelu tuossa oli? Jos asiakaspalvelija ei ko. ammatissa osaa tai tiedä (aivan tuiki tavallinen tehtäväpyyntö kyseessä), niin eikö olisi suotavaa, että hän ehdottaisi "Voinko palata asiaan hetken kuluttua" ja mahdollisesti kun hän olisi sen tehtävän suorittamiseen vaaditun opastuksen saanut, niin se koko tehtävä olisi jo tullut tehdyksi vaiheessa kun hän palaa asiaan! Mutt ei, "ai mitä että" tällä linjalla menee tuo asiakaspalvelija.
Ja nyt kuulkaa naurattaa. Sillä käsittääkseni puhelunvälitystyö on aika paljon siinä haarukassa, että pärjätään ilmankin tai hyvin vähällä porukalla. Mutta tämä firmapa ei pärjää, puhelunvälityksen työnjohtaja laatii työpaikkailmoituksia, joissa hän kertoo, että puhelunvälittäjän työ alkaa entistä enemmän keskittyä neuvontapuolelle.... Just! Ja erityisenä etuna pidetään jos tässä erikoissairaanhoidon laitoksessa puhelunvälittäjä hallitsee hyvin englannin kielenkin. Mutta nyt lähinnä tästä neuvontatyöstä... Minkähän sortin neuvonnasta olis kyse - kun ei se omien tehtävien hallintakaan ole "ai mitä että" tasoa kummempaa ja vielä se, että ei osata sitä peruskäytöstapaa, että jos et osaa, niin äläpä roikuta asiakasta linjalla - kysy kohteliaasti voinko palata hetken päästä asiaan - tai vielä parempi hanki heti joku osaavampi linjalle - sen sijaan että "ai mitä että" "ai kuin" "mitä tarkoitat" "minne". Törppö mikä törppö! Neuvooko ne puhelimessa missä on vapaita parkkipaikkoja, neuvooko ne puhelimessa miten kuljetaan sairaala B:stä sairaala C:hen ja mihin suuntaan käännytään ala-aulasta kun ollaan menossa urologian polikinikalle? Mitä mahtaa olla se neuvontatyö! Kyllä on työnjohtajalla konstit tehdä oma porukkansa tärkeäksi - ihan kuulkaa neuvontaa! Niin joo, yhteen aikaan se muuten oli niin, että kun tämä samainen työnjohtaja haki sijaista, vuorotteluvapaa, niin hän sanoi, että puhelinvälittäjän pitää kyetä seurustelemaan näiden asiakkaiden kanssa, monet heistä tulevat jo tutuiksi... Tsiisus sentään, minä en ainakaan haluaisi tulla tutuiksi tuon talon saati sen talon puhelunvälittäjien kanssa! Vuosikausien seurustelusuhde sairaala X:n puhelunvälittäjän kanss! haha
Palvelutyö kunnan puolella
rasittava_tyyppi
0
202
Luetuimmat keskustelut
- 1091320
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458- 34457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453- 49447
- 51445
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e85441- 5438
- 52403
- 42400