Kaipaan savusaunan pehmeätä ja raikasta, mutta tarvittaessa voimakasta löylyä.
Kaupunkisaunamme on sähkölämmitteinen, noin 8 m3. Ilmaa tulee kiukaan päältä katosta. sekä oven alta. Katossa on poistoventtiili saunomisen jälkeistä tuuletusta varten. Pieni 30*30 cm ikkuna on avattavissa. Yleensä sauna on 80-asteinen.
Maalla on vanhoista piiluhirsistä pystytetty jatkuvalämmitteinen hirsisauna. Sen tilavuus on noin 12 m3. Ilmaa tulee 10 cm putkesta kiukaan vierestä rossipohjasta sekä saunan oven alta. Räppänää ei ole. Ikkuna on noin 0,3*1 metri. Saunan pystyy lämmittämään 120-asteiseksi ja ylikin, tavallinen lämpö on 80…100 astetta. Pesuhuone saunapatoineen on erillinen.
Onko mahdollista saada jompaankumpaan saunaan savusaunan kaltaista pehmeää löylyä, sellaista, joka alussa on pehmeää ja syleilevää, mutta joka muutamalla kipollisella vettä saa kylpijän hakemaan virkistäytymistä järvestä tai hangesta – tai kaupungissa kylmästä suihkusta?
Muutettavissa olevia tekijöitä ovat ainakin lämpötila, löylyveden määrä (löylyn kosteus) ja ilman saanti. Onko muita? Savusaunan tuoksun tavoittaminen on vaikeaa eikä se ole tarpeen. Puulämmitteinen kiuas on ainakin teoriassa vaihdettavissa kertalämmitteiseen. Sisäänlämpiävä kiuas ei taida mahtua noin pieneen saunaan. Saunojen tilavuutta ei voi kasvattaa.
Kiitän hyvistä ja asiallisista vihjeistä.
Savusaunan ystävä
37
424
Vastaukset
- Sydäntesti
Kolme vuotta sitten, meitä oli kolme saunahullua kaverusta keskisuomesta jotka kävimme Asikkalassa valmistajan luona testaamassa Sydän-saunaa.
Yksikää meistä ollut uskoa kokemaansa, miten on mahdollista että jatkuvalämmitteinen Sydän-kiuass voi tarjota, täyteläisen lempeitä ja pehmeitä ja tarvittaessa tiukkoja löylyjä.
Kolmen tunnin saunasession perusteella, ostimme kaksi kiuasta mukaan.
Nyt kolmen vuoden käyttökokemusten jälkeen, uskallamme suositella Sydän-kiuasta kaikille .
Monenlaisissa saunoissa on tullut saunottua, mutta kun kerran on saunonut Sydän-saunassa, niin vasta sillon ihminen ymmärtää minkälainen on oikein hyvä sauna.- nimenomaan.3hullua
Nämä edellisen kaltaiset kiuasvalmistajien itse kirjoittamat mainokset (sydäntrolli) ovat aina yhtä viihdyttäviä mutta samalla ne saa tuntemaan myötähäpeää. Pääasiassa sen takia kun niiden kirjoittajat hämmästyttävän usein ei ymmärrä saunoista ja saunomisolosuhteista muuttujineen periaatteessa yhtään mitään mikä ilmenee esim. edellisen kaltaisina noloina latteuksina. Varsinkin kun ne toistuu niin usein että ne osaa jo ulkoa. Siisti versio tällä kertaa yleensä sadut alkaa kilpailevien kiuasvalmistajien kiukaiden sulamisella saunakin yleensä palaa minimissään halkeaa hormi yms. ja pelastuksen tuo yllättäen s-kiuas. Seuraavana vuorossa testiraportit hormiliitoksineen kannattaa jättää ostamatta jne jne jne.
- Saunafysiikkaa
Vanhoissa kiukaissa reilusti lämpöä varaavaa massaa. Niitä pitää lämmittää paljon kauemmin, mutta palkintona on juurikin kuvailemasi kaltaiset pehmeät ja kosteat löylyt, mutta tarvittaessa tehoa löytyy kun vettä laittaa reilummin kiukaalle. Eli paljon kiviä riittävän iso kasa, jolloin uloimmat kivet ovat hieman viileämpiä - vesi kiukaalla höyrystyy hitaammin = koettu löylyn pehmeys. Ilmanvaihto vaikuttaa siihen miten kauan löylytellä pystyy ilman että tulee heikko olo. Ja saunan koko tietysti auttaa hieman tasaamaan kiukaalta tulevaa höyrypatsasta ennen kun se tulee iholle. Lämpötilalla voi säätää löylyjen kosteutta, mitä kuumempi sauna on, sitä pienempi kosteuden nousu riittää, eli toisinsanoen kuumassa saunassa on kuivemmat löylyt.
Liian pieni sauna liian pienellä kiukaalla on yksinkertaisesti huono, eikä sitä oikein korjattua saa. Ennen osattiin saunoja rakentaa, nykyään tehdään vaikka mitä viritelmiä. - Kokenutkaikkitietää
Ainakin meidän Sydän-saunassa on parempi ilmanvaihto mitä savusaunan aikana.
Sydäniukaan iso kivitla antaa lempeitä löylyjä, kun peruslämpö ylittää 80 astetta.
Jo vähäisellä puumäärällä voi saunoa monta porukkaa. Saunassa ei todellakaan väsy, vaan piristyy ja löylyt sen kun paranee.
Vanhat savustuneet seinät antaa savusaunan tunnelmaa.- trollille
Heh heh....Ihan aluksi savusaunassa ei ole ilmanvaihtoa muuta kuin saunanovea avattaessa muiden kiukaiden kohdalla ilmanvaihto ja sen toimivuus riippuu edelleen siitä, kuinka ilmanvaihto on toteutettu kiukaasta riippumatta koska kiuas ei ole se määrittelevä tekijä mitä ilmanvaihtoon tulee. Kiuaskauppiaiden mainospuheita ei muuta. Toiseksi peruslämpötilan ylittäessä esim. 80 astetta löylyjen kuivuus kasvaa sitä mukaan kuinka kuumaksi sauna perinteisellä, ns. kaminakiukaalla lämmitetään. Lopuksi kiitos kuitenkin piristävästä kommentista vaikka sama asiasisältö virheineen on tullut enemmän kuin tutuksi vuosien aikana lukuisten toistojen myötä. Vielä kun keksisit vanhojen toistojen tilalle parempia, uusia provoja.
- eeeaaap
Olen ollut IKI kiukaaseeni tosi tyytyväinen, on jopa parempi kuin vanha savusauna. En enää muuhun vaihtaisi. Kivimääräkin paljon isompi kuin muissa kiukaissa.
- kesämaalainen
Olen alkuperäinen kysyjä. Kiitän muutamista asiallisista kommenteista.
Kun tarkoitukseni on jäljitellä savusaunamaista löylyä, ymmärrän , että kiukaan kivimäärää pitäisi lisätä. Tarkoittaako se, että kiukaan pitäisi olla suurempi, pieneen saunaan jopa ylisuuri, mutta vastaavasti saunan lämpö voisi olla alhaisempi?
Entä mitä vaikuttasi pidempi lämmitysaika ja sitä kautta paksuihin hirsiseiniin sitoutuva suurempi lämpömäärä? Savusaunaahan lämmitetään tuntikaupalla?
Kertalämmitteistä kiuasta ole miettinyt yhtenä vaihtoehtona. Siinä on enemmän kiväi, näin muistelen. Vanhanaikaisia pönttökiukaita ei tahdo löytyä. Katosivatko ne kyläseppien myötä?- Saunafysiikkaa
En nyt ihan muista tarkalleen minkälainen hirren lämmönvaraamiskyky on, mutta ei se puulla mikään hirmu hyvä ole. Eli en usko, että hirrellä on tuossa mielessä hirveästi vaikutusta löylyihin. Sen sijaan lämmön ja kosteuden heijastavuuteen, akustiikkaan, tuntumaan, tuoksuihin, tunnelmaan ja esteettiseen vaikutelmaan sillä on paljon vaikutusta.
Huoneeseen nähden ylisuuri kiuas todennäköisesti aiheuttaa vain sen, että huone lämpenee liian kuumaksi, jotta kiukaan saa kunnolla lämpimäksi tai toisinpäin. Toki siinä voi tehdä niin, että huonetta hieman tuulettaa ennen löylyjä, jolloin lämpötila laskee sopivaksi.
Aito-kiuas on kertalämmitteinen pönttömallinen kiuas, tarkoitatkohan sellaista? Vanhempieni luona on sellainen ja se on kyllä yksi parhaista saunoista missä olen käynyt. Kylmä hirsisauna, joka lämpiää vain kiukaalla. Sitä lämmitetään pitkään, jopa puoli päivää. Saunan lämpö ei nouse liian kuumaksi, koska kiuas lämpiää "sisäänpäin". Kun luukut aukaisee, lämpö leviää sopivasti ja löylyt ovat uskomattoman pehmeät. Jos puukiuasta pitäisi suositella, niin tuo olisi ehdoton ykkönen. Toki vanha muurattu kiviröykkiösavusauna vie tuostakin voiton. - MarkkinoidenYkkönen
Saunafysiikkaa kirjoitti:
En nyt ihan muista tarkalleen minkälainen hirren lämmönvaraamiskyky on, mutta ei se puulla mikään hirmu hyvä ole. Eli en usko, että hirrellä on tuossa mielessä hirveästi vaikutusta löylyihin. Sen sijaan lämmön ja kosteuden heijastavuuteen, akustiikkaan, tuntumaan, tuoksuihin, tunnelmaan ja esteettiseen vaikutelmaan sillä on paljon vaikutusta.
Huoneeseen nähden ylisuuri kiuas todennäköisesti aiheuttaa vain sen, että huone lämpenee liian kuumaksi, jotta kiukaan saa kunnolla lämpimäksi tai toisinpäin. Toki siinä voi tehdä niin, että huonetta hieman tuulettaa ennen löylyjä, jolloin lämpötila laskee sopivaksi.
Aito-kiuas on kertalämmitteinen pönttömallinen kiuas, tarkoitatkohan sellaista? Vanhempieni luona on sellainen ja se on kyllä yksi parhaista saunoista missä olen käynyt. Kylmä hirsisauna, joka lämpiää vain kiukaalla. Sitä lämmitetään pitkään, jopa puoli päivää. Saunan lämpö ei nouse liian kuumaksi, koska kiuas lämpiää "sisäänpäin". Kun luukut aukaisee, lämpö leviää sopivasti ja löylyt ovat uskomattoman pehmeät. Jos puukiuasta pitäisi suositella, niin tuo olisi ehdoton ykkönen. Toki vanha muurattu kiviröykkiösavusauna vie tuostakin voiton.Aito =(kertalämmitteinen pönttökiuas) kokemuksesta sen verran, jos puiden polttaminen on nautinto kannatan kertalämmitteistä. Minä sain Aito- kiukaan lämmittämisestä tarpeeksi. Ostimme tilalle sydänkiukaan, sauna ei ainakaan huonontunut päinvastoin. Sydänkiuas on luokkaansa parempi mitä myyjä ilmoittaa.
- PuskiMönjääJne
MarkkinoidenYkkönen kirjoitti:
Aito =(kertalämmitteinen pönttökiuas) kokemuksesta sen verran, jos puiden polttaminen on nautinto kannatan kertalämmitteistä. Minä sain Aito- kiukaan lämmittämisestä tarpeeksi. Ostimme tilalle sydänkiukaan, sauna ei ainakaan huonontunut päinvastoin. Sydänkiuas on luokkaansa parempi mitä myyjä ilmoittaa.
Vielä kun kerrot mikä kertalämmitteisessä aito kiukaassa on sinut traumatisoinut kuten myös iki kiuas? Molemmista kun olet kirjoittanut valtavia määriä avauksia kertoen korvanneesi ne kuten edelläkin sydän kiukaalla mitä näillä sivuilla mainostat ilman että olet edes nähnyt iki- tai aitokiuasta? Erikointa lienee kuitenkin käsittämätön vihasi aito kertalämmitteiseen kiukaaseen vaikka kerrot sydän kiukaan idean keksityn savusaunan kiukaasta mitä aito kiuaskin edustaa sillä erolla että sen kohdalla savut johdetaan hormin kautta ulos lämmitysvaiheessa?
- sadfter
MarkkinoidenYkkönen kirjoitti:
Aito =(kertalämmitteinen pönttökiuas) kokemuksesta sen verran, jos puiden polttaminen on nautinto kannatan kertalämmitteistä. Minä sain Aito- kiukaan lämmittämisestä tarpeeksi. Ostimme tilalle sydänkiukaan, sauna ei ainakaan huonontunut päinvastoin. Sydänkiuas on luokkaansa parempi mitä myyjä ilmoittaa.
Et sitten ole kokeillut IKI kiuasta, on meinaan laadukas kiuas ja hakkaa mennen tullen sydänviritykset.
- sydäntrolleilleestot
siinäpä se kun ei hakkaa. Iki hyötysuhteessa alle prosentin päässä ja päästöjenkin suhteen taitaa olla jopa parempi kuin sydäri?
Mikä ihme siinä on että sydänmainokset pilaa jokaisen avauksen? - Palohälytys
sydäntrolleilleestot kirjoitti:
siinäpä se kun ei hakkaa. Iki hyötysuhteessa alle prosentin päässä ja päästöjenkin suhteen taitaa olla jopa parempi kuin sydäri?
Mikä ihme siinä on että sydänmainokset pilaa jokaisen avauksen?Mistä löytyy muiden vastaavat testiraportit?
Tilastojen mukaan IKI ym. kiukaiden aiheuttamat tulipalot ovat olleet sitä luokkaa, että kiukaasta lähtevän savukaasun maksimi lämpötila on tiedettävä joka tapauksessa savupiippua valittaessa. - Saunafysiikkaa
Minä jo luulin, että tuosta olisi tehty kunnollinen laadullinen tutkimus sen ainoan asian kannalta millä on merkitystä, eli saunomisen kokemuksena. Mutta ei, pelkkää teknistä diipadaapaa, joka ehkä kiinnostaa insinöörejä, mutta insinöörin saunassa ei kukaan haluakkaan kylpeä.
Suositus sinulle, joka vähän turhankin selvästi olet kyseisen yrityksen omistaja tai vähintään henkilökuntaa. Saunomisella on Suomessa todella pitkät perinteet ja saunomisen kokemukseen on aina liittynyt mystiikkaa, vahvoja tunne-elämyksiä, rituaaleja. Käyttäkää se aika, mikä nyt menee netissä roikkumiseen, vaikka tuon tutkimiseen niin alatte ymmärtää saunomisesta jotakin. - viro_kiuas
Saunafysiikkaa kirjoitti:
Minä jo luulin, että tuosta olisi tehty kunnollinen laadullinen tutkimus sen ainoan asian kannalta millä on merkitystä, eli saunomisen kokemuksena. Mutta ei, pelkkää teknistä diipadaapaa, joka ehkä kiinnostaa insinöörejä, mutta insinöörin saunassa ei kukaan haluakkaan kylpeä.
Suositus sinulle, joka vähän turhankin selvästi olet kyseisen yrityksen omistaja tai vähintään henkilökuntaa. Saunomisella on Suomessa todella pitkät perinteet ja saunomisen kokemukseen on aina liittynyt mystiikkaa, vahvoja tunne-elämyksiä, rituaaleja. Käyttäkää se aika, mikä nyt menee netissä roikkumiseen, vaikka tuon tutkimiseen niin alatte ymmärtää saunomisesta jotakin.Tässä tapauksessa olisi ihan suotavaa että ao. ymmärtäisi edes perusaakkoset mitä saunaan, kiukaisiin sekä saunomisolosuhteisiin muuttujineen yms. tulee mutta kun ei, pihalla kuin lumiukko. Saunomisenkin korvaa laboratoriotuloksia syynäämällä homman karatessa jo vuosia sitten käsistä epäterveelle tasolle. Savusaunavertauksilla pilkkaa suomalaista savusaunakulttuuria rinnastamalla siihen peltilaatikkoa mikä on savusaunaharrastajien irvikuva mitä kiukaisiin löylyineen tulee. Miksi tämä tapaus roikkuu netissä peltilaatikkoaan kauppaamassa syy selviää tilinpäätöksistä.
- PetriGuilland
Suosittelen saunoihin kiusta, jossa on luukku ja hyvä eristys. Lämmitä kivet mahdollisimman kuumaksi ja luukkua avaamalla voit säätää saunan lämpötilaa. Pitämällä luukkua vain hetken auki saat miedot löylyt vaikka heittäisit enemmän vettä kiville. Pitkään pitämällä luukkua auki saat kovemmat löylyt. Valitse sellainen kiuas missä kivimärä on mahdollisimman iso.
- kesämaalainen
Tässä vielä alkuperäinen kysyjä. Tiedustelin, onko mahdollisuutta jäljtellä savusaunamaisia pehmeitä, mutta tarvittessa vahvoja löylyjä kaupunkisaunassa (sähkökiuas) tai rantasaunassa (puulämmitteinen kiuas). Alla on yhteenvetoa asiallisista kommenteista ja omista kokeiluista
Kaupunkisaunassa se ei onnistu. Kiukaan kivien määrää lisäämällä ja sopivan leppeälla lämmityksellä voi tavoittaa pehmeyden, mutta ei kipakkaa löylyä, jolla kiuas osoittaisi voimansa. Lämpötilan nosto tuo kyllä kunnon löylyt, mutta ilman pehmeyttä. Kärjistäen, joko vetelän kostea pesusauna tai kuiva polttava löyly.
Hirsirakenteisen rantasaunan jatkuvalämmitteisen, puuta polttavan kiukaan löylyt ovat hieman paremmat kuin kaupunkisaunan. Vielä enemmän savusaunamaisia löylyjä tarjoaa kertalämmitteinen kiuas, jossa on suurehko kivimäärä ja jonka luovuttama lämpöä voi säätää kiukaan kantta tai luukkua avaamalla. Saunan tulisi olla tilava ja ilmava. Tämän kirjoittajan 12 m3 sauna on turhan pieni. Senkin löylyt paranevat hieman, jos ennen saunomista, häkälöylyjen heiton jälkeen, vielä tuulettaa saunaa hetken.
Pari kysymystä asiantuntijoille.
Minkälainen vaihtoehto olisi muurattu kiuas? Onko kaupasta ostettu tai jopa teetetty metallirakenteinen kiuas ainoa mahdollisuus?
Onko missään, esim. jossain saunakylässä, mahdollisuutta kokeilla erilaisten kiukaiden antamia löylyjä? - Kunkkumikäkunkku
Sydän-kiuas 50 ilmoittaa kivitilaksi 120 kg.
Mikäli Sydän-kiuas 50:llä lämmitetään 30 - 50 kuution saunatila 80 asteiseksi ja sauna on lämmin lähes alas saakka, kuten Saunologin mittaus osoitti. Alan ammattilaisen on myönnettävä tosiasia, että Sydän-kiukaan vastavirtalämmönvaihdin on puhunut.- S.aunologi
22.06.2016 - "Valmistaja käyttää kiukaasta nimitystä läpivirtauskiuas. Nähdäkseni kysymys on kuitenkin jatkuvalämmitteisen kiukaan erikoistyypistä. Samaisessa testissä Sydän-kiuas lämmitti laboratoriosaunan lattiaa selvästi keskimääräistä vähemmän, mikä on hieman ristiriidassa läpivirtausväitteiden kanssa."
- MulkunSiemen10
No hyvä, ettei ru****u.
- entiedämuutamutta
Kannattaa tehdä sauna pilluhirrestä.
- huonovertaus
Aina yhtä viihdyttävää seurata kuinka s.kiukaan nettisivujen tulevista päivityksistä kerrotaan aina hyvissä ajoin suomi24lla...Perinteisine kirjoitusvirheineen.
Mitä kosteuteen saunassa taas tulee löylyveden määrilla on toki osuutensa asiassa kuten myös peruslämpötilojen mutta edelleen kivimäärien sekä varsinkin niiden lämpötilojen kanssa. On suorastaan surkuhupaisaa jos ei jo säälittävää verrata esim. 100kg:n jatkuvalämmitteisen kiukaan kivimääriä sekä niiden lämpötiloja savusaunan kiukaan vastaaviin kivimäärien sekä niiden lämpötilaerojen ollessa huomattavia edellisten välillä. Yhteneväisyydet lähinnä lämmitysajoissa kun jatkuvalämmitteisen lämmitys kestää jo tuntikausia testikikkailujen takia..Jatkuvalämmitteisessä hehkuu pellit kertalämmitteisessä kivet - iso ero. - AITO-IKI
IKI LÖYLY-kiukaissa löylyviä huikeat 400 kg .
Savusaunanomaisia terkkuja IKI-saunasta.
https://www.suomela.fi/wp-content/uploads/2017/10/IKI-löyly.jpg
AITO AK110-kiukaissa löylyviä huikeat 600 kg .
Savusaunanomaisia terkkuja AITO-saunasta.
https://public.keskofiles.com/f/k-rauta/products/6417810222012?auto=format&w=467&h=619&fit=fill&bg=FFFFFF&q=20
- Kastor_
Fero (kertalämmitteinen)
Hyötysuhde 77%
Savukaasujen lämpötila 434 °C - sydänkiuas
Onhan tse tämäkin markkintointistrategia. Estetään järkevä keskustelu saunoista ja kiukaista spammauksella. Kaikki ketjut menevät tukkoon näistä mainoksista, vaikka ylläpito kuinka poistaisi viestejä.
En ollut ennen kuullutkaan sydänkiukaasta. Jos olisin kuullut siitä jotakin muuta kautta, olisin voinut olla jopa kiinnostunut. Nyt en varmasti osta enkä suosittele kenenkään muunkaan ostavan koskaan kyseistä kiuasta. Että sellaista markkinointia...- plusmiinusnolla_
yksi näistä pyörän uudelleen keksijöistä lopputuloksen ollessa vuosikymmenien jälkeenkin lähtötilanteen tasolla
- Saunansydän
Laittakaa linkki viralliseen Testiraporttiin, niin pyörän keksijän ketjut menevät tukkoon.
- saunakapteeni
Kerroppa tyhmälle mitä helskutin testiraportteja saunan kiuas tarvitsee, eikös se ole pääasia että kiuas lämpenee ja antaa hyvät löylyt. Muusta en tiedä.
- Rasvaa.ketjut
Kukaan ei tee mitään yhdenkään kiukaan testiraportilla hevon peetä Esim viestiketjussa mainostettu 50n kuution saunaan suunnattu kiuas sen turvallisuustesti esimerkkinä suoritetaan yli 6 kertaa pienemmässä testisaunassa (8m3) kuin minkä kokoiseen saunaan ko kiuas on suunnattu käytettävän (50m3). Tarkoittaa mm. sitä, ettei testiraportin tulokset vastaa millään tavalla tai tasolla käyttöä mikä vastaa todellisuutta oli kyseessä puun kulutus hormilämmöt tms. kannettaessa kiuas pienen pienestä testikopista esim. peruskylmään ulkosaunaan jonka kokoluokka on yli kuusinkertainen. Syttypaperin virka testiraporteilla on ei mitään muuta.
- Haijjookohormit
Onko muiden valmistajien Testiraportit niin kuumaa kamaa, että eivät kaipaa julkisuutta?
- TESTIRAPORTTI
Esim. paloturvallisuuden kannalta Testiraportilla on ratkaiseva merkitys.
Kiukaan lämpöturvallisuustestissä =(safety testi) mitataan ainoastaan kiukaan paloturvallisuutta, joka suoritetaan aivan liian pienessä 8 m3 testihuoneessa.
Nimellistesti suoritetaan kiukaan käyttötarkoituksen mukaisessa testisaunassa.
Nimellistestissä mitataan kiukaan suoritusarvot, joille on raja-arvot minkä rajoissa kiuas hyväksytään tai hylätään.
Kiukaan Testiraportilla ratkaiseva merkitys, siitä näkee testien järjestelyt, testitulokset ja käppyrät testijaksojen ajalta.- sytk
Eli jollain testiraporteilla ei ole mitään tekemistä saunan lämmityksen kanssa. Hyvin tuo omavalmiste kiuas on lämmennyt ilman raporttejakin, eikä ole palovaaraa kun on tiilipiippu.
- Metsään.meni.Taas
Olipa harvinaisen, korjaan, tyypillisen tyhmä kommentti =
"paloturvallisuuden kannalta Testiraportilla on ratkaiseva merkitys. Kiukaan lämpöturvallisuustestisi (safety testi) suoritetaan aivan liian pienessä 8 m3 testihuoneessa."
- Yhtä kuin paloturvallisuuden kannalta testiraportti kertoo kuinka lämpöturvallisuustestin tuloksilla ei tee mitään koska ko. testi suoritetaan aivan liian pienessä testisaunassa (8m3) paloturvallisuuden määrittämiseksi. Ihan totta mistä esimerkkinä s-kiukaan testiraportti missä nimellistestin hormilämmöt ovat korkeammat kuin safetytestin koska nimellistehotestin testisauna (on paljon suurempi kuin lämpöturvallisuustestin mutta huom, paljon pienempi kuin esim. kiukaan yhteydessä joka on tarkoitettu käytettävän esim. 50m3:n saunassa.
http://www.sydankiuas.fi/files/3314/8067/5913/sydankiuas30plus_testiraportti.pdf
"paloturvallisuuden kannalta Testiraportilla on ratkaiseva merkitys"
- Esimerkki testiraportista missä ei kerrota "Kiukaan lämpöturvallisuustestisi (safety testi) suoritetaan aivan liian pienessä 8 m3 testihuoneessa" = paloturvallisuuden kannalta ratkaiseva merkitys
"Sydän 10p.11.6.2013 17:21-8 AVAA
Pidätte meität ihan dillenä.
dille ?11.6.2013 17:53 2 SULJE
Ei sydänistejä tarvitse pilkata. Te teette sen ihan itse." - 8m3-50m3
Metsään.meni.Taas kirjoitti:
Olipa harvinaisen, korjaan, tyypillisen tyhmä kommentti =
"paloturvallisuuden kannalta Testiraportilla on ratkaiseva merkitys. Kiukaan lämpöturvallisuustestisi (safety testi) suoritetaan aivan liian pienessä 8 m3 testihuoneessa."
- Yhtä kuin paloturvallisuuden kannalta testiraportti kertoo kuinka lämpöturvallisuustestin tuloksilla ei tee mitään koska ko. testi suoritetaan aivan liian pienessä testisaunassa (8m3) paloturvallisuuden määrittämiseksi. Ihan totta mistä esimerkkinä s-kiukaan testiraportti missä nimellistestin hormilämmöt ovat korkeammat kuin safetytestin koska nimellistehotestin testisauna (on paljon suurempi kuin lämpöturvallisuustestin mutta huom, paljon pienempi kuin esim. kiukaan yhteydessä joka on tarkoitettu käytettävän esim. 50m3:n saunassa.
http://www.sydankiuas.fi/files/3314/8067/5913/sydankiuas30plus_testiraportti.pdf
"paloturvallisuuden kannalta Testiraportilla on ratkaiseva merkitys"
- Esimerkki testiraportista missä ei kerrota "Kiukaan lämpöturvallisuustestisi (safety testi) suoritetaan aivan liian pienessä 8 m3 testihuoneessa" = paloturvallisuuden kannalta ratkaiseva merkitys
"Sydän 10p.11.6.2013 17:21-8 AVAA
Pidätte meität ihan dillenä.
dille ?11.6.2013 17:53 2 SULJE
Ei sydänistejä tarvitse pilkata. Te teette sen ihan itse.""Rasvaa.ketjut
14.11.2017 21:38
Kukaan ei tee mitään yhdenkään kiukaan testiraportilla hevon peetä Esim viestiketjussa mainostettu 50n kuution saunaan suunnattu kiuas sen turvallisuustesti esimerkkinä suoritetaan yli 6 kertaa pienemmässä testisaunassa (8m3) kuin minkä kokoiseen saunaan ko kiuas on suunnattu käytettävän (50m3). Tarkoittaa mm. sitä, ettei testiraportin tulokset vastaa millään tavalla tai tasolla käyttöä mikä vastaa todellisuutta oli kyseessä puun kulutus hormilämmöt tms. kannettaessa kiuas pienen pienestä testikopista esim. peruskylmään ulkosaunaan jonka kokoluokka on yli kuusinkertainen. Syttypaperin virka testiraporteilla on ei mitään muuta." - susitestit
8m3-50m3 kirjoitti:
"Rasvaa.ketjut
14.11.2017 21:38
Kukaan ei tee mitään yhdenkään kiukaan testiraportilla hevon peetä Esim viestiketjussa mainostettu 50n kuution saunaan suunnattu kiuas sen turvallisuustesti esimerkkinä suoritetaan yli 6 kertaa pienemmässä testisaunassa (8m3) kuin minkä kokoiseen saunaan ko kiuas on suunnattu käytettävän (50m3). Tarkoittaa mm. sitä, ettei testiraportin tulokset vastaa millään tavalla tai tasolla käyttöä mikä vastaa todellisuutta oli kyseessä puun kulutus hormilämmöt tms. kannettaessa kiuas pienen pienestä testikopista esim. peruskylmään ulkosaunaan jonka kokoluokka on yli kuusinkertainen. Syttypaperin virka testiraporteilla on ei mitään muuta."Saunan korkeus(metri) x leveys(m) x syvyys(m) = kuutiotilavuus (m³)
Esim.
2mx2mx2m=8m³ - Lämpöturvallisuustesti
2mx3mx3,3m=n.20m³ - Nimellistesti
2mx5mx5m=50m³ - Todellinen maks. kuutiotilavuus esim. tapauksen yhteydessä.
Kysymys = Mistä löytyy testiraportti joka kertoo esim. kiukaan paloturvallisuudesta tai edes nimellistulokset kiukaan kohdalta joka on tarkoitettu käytettäväksi 50m³:n kokoisessa saunassa?
Vastaus = Ei mistään koska esim. 50m³:n kokoiseen saunaan tarkoitetun kiukaan paloturvallisuus testataan 8m³:n kokoisessa testisaunassa mikä ei vastaa kiukaan (50m³) todellista lämmöntuottotarvetta millään tavalla tai tasolla. Tapauskohtaisesti jopa nimellistehotestin (20m³) tulokset lähempänä totuutta kuin lämpöturvallisuustestin. Kaukana todellisuudesta (50m³) mutta lähempänä.
Yhtä kuin = "Syttypaperin virka testiraporteilla on ei mitään muuta." - susitestit
50m³ : 8m³= 6,25
Yli 6 kertaa liian pieni testisauna (8m³) kuin minkä kokoisessa saunassa (maks.50m³) ko. kiuasta on tarkoitettu käytettävän. Esimerkinnä epäkohdasta (testit) lähes sama kuin kertoisi auton bensankulutuksen 120km/h testin perusteella missä autoa ajetaan 20km/h.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123970MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822071Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5491647Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin861323Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671107Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331038Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt215909Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3828