Sukupuolivähemmistöjä ei ole olemassakaan

Nykyään kuulee paljon puhuttavan sukupuolivähemmistöistä ja heidän oikeuksistaan.
Unohtunut on se, että Suomessa syntyneistä lapsista vuosittaain noin 99,96 % on sellaisia, joiden sukupuoli on selvästi määriteltävissä pojaksi tai tytöksi. Loputkin, noin 0,033 % on hedelmöitymishetkellä syntynyt joko pojaksi tai tytöksi, mutta jotkut häiriöt sikiön kehityksessä ovat vaikuttaneet sen, ettei syntymähetkellä heidän sukupuoltaan voida määritellä. Heitä kutsutaan intersukupuolisiksi.

Toisin sanoen kaikki ihmiset ovat syntyneet pojiksi tai tytöiksi ja heitä on suunnilleen yhtä paljon, joten mitään sukupuolivähemmistöä ei ole olemassakaan. Samasta syystä ei ole olemassa yhtään sukupuolineutraalia ihmistä, eikä yhteiskunnan tarvitse omaksua mitään sukupuolineutraalia ajattelutapaa, elämää tai lainsäädäntöä.

"Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi Hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät." (1.Moos.1:27)
4179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
Aloittaja

Sorry! Teknillisistä ongelmista johtuen, alustus tuli kahteen kertaan. Ei ollut tarkoitus.

Äänestä

Aloittaja on sairas uskonhihhuli. Mutta häntä ei ole olemassakaan

1Äänestä

Ja+homoseksuaalisia+naisia+ja+miehiä+on+vain+1+%+väestästä+kaikkialla+maailmassa.+Tuliko+maailmasta+yleisesti+ja+oleellisesti+parempi+paikka,+kun+tätäkin+vähennuistöä+alettiin+tyrkyttää+mediassajoka+paikassa?+No,+ei+tullut,+sitten+keksittiin+sukupuolineutaalius+ja+alettiin+vouhottaen+tallomaan+enemmistön+oikeutta+omaan+sukupuoleensa.+Pysyisivät++prkle+kaapissa!+Ei+kaivata.Ja+ei+ole+homofobiaa,+kyllästyttää+vain.

Äänestä
  • Entäs he, jotka lukeutuvat "enemmistöön", mutta kokevat silti kasvukipunsa vasta aikuisiällä, kun oma ilmaisu lapsuus- ja nuoruusvuosina on ollut binäärisen sukupuolijaottelun mukaisesti rajattua, eikä ole ikinä ollut lupa tutustua minäänsä? Ei tarttisi aikuisiällä enää miettiä, että kuka mä oikeastaan olenkaan, jos jo lapsesta asti sun olis annettu olla kuka olet. Sukupuolineutraaliuus ei tarkoita sitä, että pakolla tytöistä kasvatetaan poikia ja pojista tyttöjä, vaan että ne jotka kokevat olevansa vähemmän yhtä sukupuolta tai enemmän toista esimerkiksi itseilmaisultaan tai mielenkiinnonkohteiltaan, tulisivat silti hyväksytyksi ihmisenä iästä riippumatta.

    Kaikki "sukupuolinormeista" poikkeavat eivät ole homoseksuaaleja tai transsukupuolisia. Ihan kaikkien sukupuoli-stereotypioista vähänkään poikkeavien elämä olisi helpompaa, jos rajanveto sukupuolten välillä ei olisi niin jyrkkä. Ja tämä ryhmähän on varsinaisia sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä paljon laajempi, koska harva meistä käyttäytyy ja kokee asiat joka tilanteessa sukupuolistereotyyppisesti. Vaan jokainen meistä on jotain "mies-nainen-jatkumolla". Ympäristön kulttuuri vain "päättää", että koska yksilöllinen ilmaisu ylittää sukupuolen stereotypioiden hyväksytyt rajat.

    Mut mielipiteensä kullakin, jos susta on hyvä, että kaikki poikkeavat pysyvät poissa ihmisten silmistä herran järjestystä sekoittamasta, niin ok.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Mark5 kirjoitti:

Nykyään kuulee paljon puhuttavan sukupuolivähemmistöistä ja heidän oikeuksistaan.
Unohtunut on se, että Suomessa syntyneistä lapsista vuosittaain noin 99,96 % on sellaisia, joiden sukupuoli on selvästi määriteltävissä pojaksi tai tytöksi. Loputkin, noin 0,033 % on hedelmöitymishetkellä syntynyt joko pojaksi tai tytöksi, mutta jotkut häiriöt sikiön kehityksessä ovat vaikuttaneet sen, ettei syntymähetkellä heidän sukupuoltaan voida määritellä. Heitä kutsutaan intersukupuolisiksi.

Toisin sanoen kaikki ihmiset ovat syntyneet pojiksi tai tytöiksi ja heitä on suunnilleen yhtä paljon, joten mitään sukupuolivähemmistöä ei ole olemassakaan. Samasta syystä ei ole olemassa yhtään sukupuolineutraalia ihmistä, eikä yhteiskunnan tarvitse omaksua mitään sukupuolineutraalia ajattelutapaa, elämää tai lainsäädäntöä.

"Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi Hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät." (1.Moos.1:27)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu