IHMETELTÄVÄÄ

Joskus luin hyvän uutisen: poliisikoulutukseen pyrkijöistä pyritään karsimaan väkivaltaisimmat psykopaatit. - Äskettäin tuli vastaan uutinen, ettei poliisikouluun riitä tarpeeksi hakijoita. -Olisiko näillä asioilla tekemistä keskenään?


Entäs vauva/lapsitilanne?
- Vauvoja syntyy vähemmän kuin koskaan jälkeen nälkävuosien.
- Samaan aikaan lastensuojelupuoli läkähtyy työmääräänsä, josta eivät selviäkään.
- Suomen satavuotisjuhlien kunniaksi annetaan 50 000 euroa pienelle yhdistykselle, jolla ei ole edes yhtään vakituista työntekijää, Tavoitteena on tehdä suomalaisista lapsista maailman onnellisimpia.
- Yhdistys on pyrkinyt tuottamaan tutkimusta siitä, mitä lapsi tavitsee, että kasvaisi terveeksi aikuiseksi.


Iltapäivälehdessä oli juttu aikoinaan koulukotiin joutuneesta ihmisestä ja hänen edelleen niiden aikojen aiheuttamien traumojen vaikutuksista. - Nyt kysytään, kuinka sellainen on voitu aikoinaan sallia ( sellainen = koulukotien johtajat ja henkilökunta olivat sadistisia psykopaatteja, mikä tiedettiin).


Nykyään tapahtuu paljon sellaita, josta voidaan kysyä: miten sellainen sallitaan. MITÄ SINÄ IHMETTELET?
15153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

No, mä ihmettelen että kun sä pyydät apua esim uupumukseen, sit meet johonkin jossa sanotaan et hae sieltä ja sieltä apua, oot oikeutettu, mutta kun meet ja haet et saa apua. Sit sä meet seuraavaan paikkaan ja sieltä taas seuraavaan ja jossain välissä sä huomaat että oot taas ekan auttajan luona joka ei voi sua auttaa, mutta pudistelee päätään että miten tässä näin kävi. Suomessa on viisainta tehdä ongelmien heti itsari, eikä edes yrittää saada lääkäriaikaa tai apua. Apurumban ja hylättyjen päätösten jälkeen sä olet niin puhki, ettet sä enää jaksa tehdä edes itsaria. Ne vaan laskuttaa sua, mutta eihän se juuri köyhää auta. Sama jos uupumus johtuu jostain taudista, sä vaan juokset valittaan ja aina sanotaan että ota asperiini. Sitten kun sä saat sydärin, sanotaan että tollasia ne suomalaiset on, ei hae ajoissa apua vaan sinnittelee yksin.

Äänestä
  • Yleensä, jos lääkäri ei keksi sopivaa fyysistä syytä, sanoo, että vika on korvien välissä.

    Jos on työuupumus, psykiatrit väittää, että kyseessä on paha masennus, määrää masennuslääkettä pitkäksi aikaa, mikä kroonistaa tilan. PITÄÄ VAROA.

    Äskettäin luin ihmisestä, joka ollut pikään väsynyt ja ravannut useilla lääkäreillä. Lopulta joku älysi tutkia unen ja löytyi uniapnea. Ja tuli apu.

    Kroonistaväsymysoireyhtymää monet lääkärit eivät edes tunnusta.

    On tosi hankala juttu potea uupumusta. -Koita etsiä netistä vertaisia, luulisi, että olisi jo FB-ryhmä.

    Äänestä

  • Jos Googlaat krooninen väsymysoireyhtymä, pääset etusivulle, josta löytyy Facebook ja tapaamiset. Jos sinulla on joku muu uupumus, vertailemalla tähän saatat saada hyödyllistä tietoa muistakinuupumuksista.

    Äänestä

  • vertaistukea kirjoitti:

    Yleensä, jos lääkäri ei keksi sopivaa fyysistä syytä, sanoo, että vika on korvien välissä.

    Jos on työuupumus, psykiatrit väittää, että kyseessä on paha masennus, määrää masennuslääkettä pitkäksi aikaa, mikä kroonistaa tilan. PITÄÄ VAROA.

    Äskettäin luin ihmisestä, joka ollut pikään väsynyt ja ravannut useilla lääkäreillä. Lopulta joku älysi tutkia unen ja löytyi uniapnea. Ja tuli apu.

    Kroonistaväsymysoireyhtymää monet lääkärit eivät edes tunnusta.

    On tosi hankala juttu potea uupumusta. -Koita etsiä netistä vertaisia, luulisi, että olisi jo FB-ryhmä.

    Näin se valitettavasti menee. Psykiatria on muutenkin paljolti pilleriuskovaisten puoskarointia ja tuottoisaa sellaista. Seuraukset sitten jää täysin potilaan kontolle. Suosittelen lukemaan kirjan Tappava psykiatria.

    Uupumuksen mahdollisia syitä on vaikka kuinka paljon: kilpirauhasen vajaatoiminta, monet muut hormonaaliset häiriöt, se unihäiriö, MS, anemia, syöpä....
    Liian moni lääkäri vaan menee siitä mistä aita on matalin. Tietoa olisi yllin kyllin lääkärin käsikirjassa eli terveysportissa ja netissä ylipäänsä.

    Äänestä

Jos kirjoitat väsymys-sanan Etsi keskusteluista- kohtaan oikeaan ylänurkkaan, tarjolle tulee tuhansia ketjuja. Uusimpia voisi katsellakin.

Äänestä

Ihmettelyt aiheuttaa miäs.

Äänestä

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201710172200455750_u0.shtml?ref=juurinyt_desktop

Mikään ei ole muuttunut näistä ajoista, sillä nykyäänkin huostaanotetusta saa toistatonnia rahaa puhtaana käteen ja sillä voi samalla teettää työtä ja syöttää vaan kaurapuuroa. Joka lapsesta saa varmaan toistatonnia hilloa puhtaana omaan fikkaan. Lisäksi ei tarvitse koskaan siivota omaa kotiaan tai kasvimaatakin voi pitää ilman työtä ja syöttää porkkanoita lapsille.

Äänestä

Vielä poliiseista. Kun väkivaltaiset psykopaatit raakattiin hakijoista pois, ei enää ole ollut tarpeeksi hakijoita. Nyt on naisille tehty helpommaksi päästä koulutukseen.Siitä meteliä.

Mutta hyvä kysymys: paljonko niitä väkivaltaisia psykopaattipoliiseja on työelämässä nykyään?

Äänestä

Kyllähän poliisin ammatti vaatii omanlaisensa henkilön/luonteen. Hyvä että raakataan nämä Aarniot pois.

Äänestä
  • Määrä korvaa laadun??

    Äänestä

  • Aarnio ei ollut väkivaltainen. Hän oli monilahjakas. Teki erinomaista työtä. Alaiset ja työkaverit tykkäsivät.

    Äänestä

  • liikemieskin kirjoitti:

    Aarnio ei ollut väkivaltainen. Hän oli monilahjakas. Teki erinomaista työtä. Alaiset ja työkaverit tykkäsivät.

    Sarkasmi jyllää - toivottavasti.

    Äänestä

  • Ihan totta oli. Sai kehuja työstään ja muut tykkäsivät. Siksi oli monille iso yllätys tämä liikemiespuoli, se pimeä puoli.

    Äänestä

  • onhannäitäpersoonia kirjoitti:

    Ihan totta oli. Sai kehuja työstään ja muut tykkäsivät. Siksi oli monille iso yllätys tämä liikemiespuoli, se pimeä puoli.

    *reps* - vuoden poliisikin...

    Äänestä

Lääkäreissä riittää ihmettelemistä, ja lääkityksessä, erityislaji ovat tietty psykiatrit.

Nyt mediassa on tuotu innokkaasti esille uusi hyvä apukeino hoitoon. Pyydetään sisaruksia mukaan hoitoneuvotteluihin. Tietävät paljon potilaasta. Voivat kertoa, minkälainen persoona potilas on. Mikä hänelle on tavallista, minkälainen huumori. Psykiatreilla kun on taipumusta pitää mielsairauden oireina näitä tavallisia persoonan ilmauksia.

Nuorisopuolella tätä jo tapahtuu, on suositeltu aikuispuolellekin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmeellistä.kummallista kirjoitti:

Joskus luin hyvän uutisen: poliisikoulutukseen pyrkijöistä pyritään karsimaan väkivaltaisimmat psykopaatit. - Äskettäin tuli vastaan uutinen, ettei poliisikouluun riitä tarpeeksi hakijoita. -Olisiko näillä asioilla tekemistä keskenään?


Entäs vauva/lapsitilanne?
- Vauvoja syntyy vähemmän kuin koskaan jälkeen nälkävuosien.
- Samaan aikaan lastensuojelupuoli läkähtyy työmääräänsä, josta eivät selviäkään.
- Suomen satavuotisjuhlien kunniaksi annetaan 50 000 euroa pienelle yhdistykselle, jolla ei ole edes yhtään vakituista työntekijää, Tavoitteena on tehdä suomalaisista lapsista maailman onnellisimpia.
- Yhdistys on pyrkinyt tuottamaan tutkimusta siitä, mitä lapsi tavitsee, että kasvaisi terveeksi aikuiseksi.


Iltapäivälehdessä oli juttu aikoinaan koulukotiin joutuneesta ihmisestä ja hänen edelleen niiden aikojen aiheuttamien traumojen vaikutuksista. - Nyt kysytään, kuinka sellainen on voitu aikoinaan sallia ( sellainen = koulukotien johtajat ja henkilökunta olivat sadistisia psykopaatteja, mikä tiedettiin).


Nykyään tapahtuu paljon sellaita, josta voidaan kysyä: miten sellainen sallitaan. MITÄ SINÄ IHMETTELET?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu