Sain käyttöön värifilmikameran perämoottorilla. Tiedän että pitää ottaa valotus, tarkennus ja aukko ennen jokaista kuvaa, mutta pitääkö ISO lukuja muuttaa. Ja ensin filmi sisään ja puolalle, mutta mistä tietää ottaako se kiinni, kun olen sulkenut kannen. Kameran käyttöohjeetkin on kadonnut. Digi järkkärillä olen paljon kuvannut, mutta siinähän kaikki menee automaattisesti eli ei tarvi kuin yhtä nappia painaa.
Värifilmikamera
värivalokuvaaja
5214
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ellei taatusti tiedä, mitä tekee, on kameran ISO -asetus asetettava samaksi kuin käytetyn filmin: ISO-100, ISO-200 jne. ISO -luku yksinkertaistaen selitettynä ilmoittaa filmin herkkyyden valolle, joten kameran valotusaikojen perustaso on säädettävä vastaavaksi.
Yleensä filmi moottorikameroissa latautuu itse ilman ongelmia, mutta sitä voi toki avustaa vetämällä muutaman sentin filmiä ulos ja pujottamalla filmin pään käsin vastaanottavan puolan säleiden väliin.
Kameran käyttöohje saattaa hyvinkin löytyä netistä.
Jos kamerassa on filminsiirtomoottori, se luultavasti ottaa ISO-arvon filmin metallikotelon pinnasta.
Jossain kameroissa on pieni ikkuna, jossa näkyy liikettä, kun filmi siirtyy. Jossain ruutulaskuri toimii vain, jos filmi siirtyy oikein. Canonin viimeiset filmikamerat kelasivat aluksi koko filmin ulos rullalta.
ISO-lukeman kytkintä, jos sellainen löytyy, voi käytellä valotuksen korjailuun. Jos kuvataan musta kissa lumihangessa, voidaan valotusta lisätä. Tai jos kuvataan valkoinen kani hämärässä huoneessa, voidaan valotusta vähentää, tunnelman säilyttämiseksi. Tosin filminkehitysprosessi saattaa korjailla näitä sitten johonkin suuntaan yllättävästi.
Aloittajalle, kamerakielessä moottoriperä tai jopa mottiperä lienevät kaikkien harrastajien tuntemia ilmaisuja. Perämoottori on enemmän venepuolen ilmaisu.
Tässä kamerassa Nikon F3 tosiaan moottori erillisessä perässä ja Iso tosi hankalasti säädettävissä siellä takasinkelaus veivin alla ja tässä myös kytkin jolla voi plussata tai miinustaa valotusta. Eli varmaan iso ei muuteta saman filmin aikana, mutta plussata voi. En tähän koskenut. Muuten kuvat onnistu hyvin kun pysty käsin säätämään, vaikka tietenkin näin alussa erehdyksiäkin tuli. Laukasunappi on kyllä hirveen herkkä, Filmi oli vaativa pujottaa puolan takakautta, onneksi netistä löyty ohje, kun kameran mukana tuli väärä eli F 301 ohje jossa moottori sisäänrakennettu ja iso lukemat ja filmin lataus kaikki helpompaa.