Rähisevä opettaja

Silmukka100

Olen ollut innokas Kansalaisopiston kävijä. Nytkin olin Työväenopiston käsintaidon kursseilla.
Vaan hämmästyksekseni ope oli kiukkuinen, kärtsä, omia asioitaan pohtiva. Selvästi ammattitaitoinen, mutta aika asiaton, eikä häntä oikein uskaltanut työn ongelmatilanteessa lähestyä.
Väsynyt? Kun pussien ja kassien kanssa illasta toiseen vaeltaa maakunnasta toiseen, umpitolloja neuvoen.
Tälläinen opettaja on tietysti yksinäinen susi, mutta onhan siinä työssä oma vapaus.
Opiston kursseille osallistuva on kuitenkin motivoinut innokas koska hän on sinne itse itsensä ilmoittanut. Oppilaan asenteesta ei voi olla kyse.
Maksaa sitten kiukkuisesta opettajasta!

6

274

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kansanopiston_opettaja

      Kerro opettajasta opiston rehtorille. Jos mahdollista, ota joku toinenkin kurssilta mukaan. Puhukaa asiallisesti.

      Joskus aikuisissakin on oikeasti hankalia oppilaita (esim. haluavat muiden kurssilaisten toimivan aina heidän tahtonsa mukaan tai kyseenalaistavat jatkuvasti opettajan ammattitaidon muistellen jotain opettajaansa 30 vuoden takaa). Silti, peruskouluun verrattuna aikuisten opetus on helppoa ja leppoisaa. Kuukaudessa tulee ehkä yksi vihainen/outo/pelottava sähköposti. Yläasteella opettaessani uhkailu, vanhempien ikävä asenne jne. aiheuttivat pahaa mieltä lähes päivittäin.

      Opettaako tuo kyseinen opettaja kenties myös peruskoulussa? Sitten ymmärrän, että hermot, jaksaminen ja koko motivaatio työntekoon ovat lopussa.

    • RähOp

      Totta, aikuisissa opiskelijoissa voikin piillä ilkeyden siemen, nolata opettajansa, peittäen sillä samalla oman osaamisensa. Vaikka sitä hyvää osaamista juuri ollaan hakemassa.
      Olen ymmärtänyt että hän ei opeta muualla. mutta on monessa toiminnassa muuten mukana.
      Ehkä hän on liian kiltti ja antaa moneen asiaan työpanoksen. Ja väsyy.
      En halua viedä asiaa eteenpäin, muutama meistä vain kyyristyi mannaryyniksi ja yksi poistui kesken illan. Joten hänellä meno jatkukoon, tosin en enää osallistu hänen vetämälleen kurssille.
      Kiitos asiallisesta vastauksestasi.

      • Opettaja_minäkin

        Meillä ainakin kaikilta oppijoilta kerätään palautetta jokaisen kurssin lopuksi. Sen voi antaa myös nimettömästi.

        Itse haluaisin saada rakentavaa palautetta sen sijaan, etten jostain syystä havaitsisi oppijoiden tyytymättömyyttä itse ja pyrkisi sitten muuttamaan opetustani.

        Toki palaute tulee sitäkin kautta perille, ettei kyseisen opettajan kursseille ilmoittaudu samoja oppilaita montaa kertaa. Meillä oli myös eräs erittäin pätevä opettaja töissä, mutta hän suhtautui aikuisiin oppijoihin kuin lapsiin ja kyykytti heitä kuin vanha kansakoulun lauluopettaja pahimmasta päästä. Hänen kurssinsa kuihtui kasaan, koska ihmiset eivät halunneet mennä sinne väsyneinä työpäivän jälkeen.


    • OttakaaPuheeksi

      Oletko muiden opiskelijoiden kanssa pohtineet sellaista vaihtoehtoa, että ihan ystävällisesti sanoisitte opettajalle, että että pidä hänen käytöksestään kaikilta osin ja toivoisitte positiivisempaa asennetta opiskelijoihin, jotka hekin ovat tehneet raskaan päivätyön ennen kurssin tunteja ja haluaisivat nauttia harrastuksestaan.

      • kattipöydälle

        Niin ja kai se on myös suhteellista minkä kukakin ilkeilynä kokee? Asiallinen vuoropuhelu on aina vaan positiivinen juttu. Itse nostan tällaiset asiat aika rohkeasti pöydälle.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2462
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1642
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      653
      1076
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      926
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      83
      760
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      728
    Aihe