kÄVIN MESSUILLA

Kävin messuilla katsomassa IHMISIÄ ! muuta en sitten nähnykkään ..jumalauta !
82109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tosiaan. Lohjalta ku mentiin helsinkiin ni oisko se joku 50min kestäny ja sitte siellä helsingissä jonotettiin 3h että päästiin messukeskukselle asti sitten huomattiin iloisesti että paikka on ihan tukossa ja kummatkin sisäänpääsy reitit ovat tukittu "TÄYNNÄ!" kylteillä ja takana oli viellä varmasti 5 tunnin jonot. Jäi tän vuoden messut sitte välii, mutta tuli sentää istuttuu 5h autossa.

Äänestä

  • Valitettavasti tänä vuonna jonot oli kyllä vallan hirveät. Jätin kanssa porukan enne kahta messukeskukseen ja itse kävin kahvilla muualla ja kun yritin tulla takaisin "normaaliin" aikaan klo 15.00 aikoihin ei ollut mitään mahdollisuuksia saada bussia parkkiin. No klo 16 jälkeen pääsin näyttelyyn sissään joten jäi hieman lyhyeksi tuo näyttelyssä olo tänä vuonna, mutta onneksi ensi vuonna muotimessu ei ole samana viikonloppuna joten voimme mennä rauhallisin mielin MP-näyttelyyn sillä täysin vastaavia ruuhkia tuskin on odotettavissa, toivottavasti. Sitäpaitsi Hartwall areenan jääshow oli toinen alueelle ruuhkia aiheuttava tekijä messukeskuksen näyttelyn lisäksi.

    Äänestä

  • Pave kirjoitti:

    Valitettavasti tänä vuonna jonot oli kyllä vallan hirveät. Jätin kanssa porukan enne kahta messukeskukseen ja itse kävin kahvilla muualla ja kun yritin tulla takaisin "normaaliin" aikaan klo 15.00 aikoihin ei ollut mitään mahdollisuuksia saada bussia parkkiin. No klo 16 jälkeen pääsin näyttelyyn sissään joten jäi hieman lyhyeksi tuo näyttelyssä olo tänä vuonna, mutta onneksi ensi vuonna muotimessu ei ole samana viikonloppuna joten voimme mennä rauhallisin mielin MP-näyttelyyn sillä täysin vastaavia ruuhkia tuskin on odotettavissa, toivottavasti. Sitäpaitsi Hartwall areenan jääshow oli toinen alueelle ruuhkia aiheuttava tekijä messukeskuksen näyttelyn lisäksi.

    Sunnuntaina ei ollut ruuhkaa ja se on yleensäkin paras päivä ainakin oman kokemuksen mukaan.

    Äänestä

kun siellä muotimessuilla kävit?

Äänestä

Näin helposti se kävi:
3-tietä Hämeenlinnasta ja edelleen Manskua pitkin, kunnes vasempaan ohi vanhan jäähallin Pasilaan. Suoraan sisään parkkikentälle ja reipas kävely Itäiselle sisäänkäynnille, jossa 6 ihmistä jonossa. Klo oli n. 1130 lauantaina.
Kuulin myöhemmin valituksia, että autojonot olivat samaan aikaan lähes Vihdintie risteykseen asti. Oikea ajoitus ja reitinvalinta ratkaisee tässäkin...;-)

Äänestä

Perjantaina oli oikein mukava katsella pyöriä ja jutella esittelijöiden kanssa. Lauantait on olleet vuosia tupaten täynnä. Jos haluaa nähdä ihmisiä, menee launataina. Jos haluat nähdä muuta, mene perjantaina tai sunnuntaina.

Äänestä
  • jos haluut nähä pönttöjä pohojalaasia , nii mee lauantaina puoleltapäivin... =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tamperelainen. kirjoitti:

Kävin messuilla katsomassa IHMISIÄ ! muuta en sitten nähnykkään ..jumalauta !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu