koska tunnen että tuun isääni... okei normaalisti täs ei oo mitään outoo mutta mun faija sattuu olemaan itsekeskeinen alkoholisti. mä oon humannu että mä itekkin vetäydyn joskus mun omaan pikku maailmaani, pakoon kaikesta todellisuudesta.
en oo uskaltanu aloittaa ryyppää koska en haluu tulla samanlaiseks ku se. ulospäin mä vaikutan ihan normaalilta ja tuun ihmisten kanssa toimeen mutta sisimmässäni tunnen että tää ei oo todellisuutta.
joten mistä siis apuu? pitäiskö lähtee psykiatrille vai onko tollanen tunne ihan normaalii 16-vuotiaalle teinille?
entä onko muita sielunsa kadottaneita ihmisiä?
KERTOKAA MITEN PÄÄSTÄ POIS OMASTA ITSESTÄÄN!!
niin ja kiitti niille jotka jakso lukee tän
en oo uskaltanu aloittaa ryyppää koska en haluu tulla samanlaiseks ku se. ulospäin mä vaikutan ihan normaalilta ja tuun ihmisten kanssa toimeen mutta sisimmässäni tunnen että tää ei oo todellisuutta.
joten mistä siis apuu? pitäiskö lähtee psykiatrille vai onko tollanen tunne ihan normaalii 16-vuotiaalle teinille?
entä onko muita sielunsa kadottaneita ihmisiä?
KERTOKAA MITEN PÄÄSTÄ POIS OMASTA ITSESTÄÄN!!
niin ja kiitti niille jotka jakso lukee tän
Vastaukset 3
Vanhimmat
mä myönnän et mun viesti ei oikein sovi tyylipalstalle, mut ei oo oikein muutakaan paikkaa.
Todennäköisesti oireesi on sitä että funtsaat juttuja vähän tarkemmin kuin moni muu. Mulla oli itellä tuon ikäisenä samanlaisia tuntoja. En oikeastaan ole koskaan edes päässyt eroon siitä, olen vain onnistunut jotenkin kanavoimaan ajatukset että niistä on syntynyt jotain hyödyllistä.
Voit hyvinkin leikitellä ajatuksella: "päästä pois omasta itsestään". Näidenkin juttujen funtsaaminen tietyllä tavalla kasvattaa luonnetta.
Ainoa käytännön neuvo minkä voin antaa on: hyväksy itsellesi se että toisinaan eristäydyt, mutta pyri myös olemaan kavereiden mukana.
Mä veikkaisin että toi on ihan normaalii, siis mullaki on aina välillä jotain ihan ihme juttuja itseni kanssa. Mut kyllähän sä voisit käydä siel psykiartilla, siis se varmaan helpottas sun oloo ja saisit ammatilaisen neuvoja, ja jonku joka ymmärtää.
Mulla on itseasissa ollu vähän sama juttu, siis että mustaa tuntuu että vedän koko ajan jotain roolii kavereiden kesken, ja oon muuten ihan erilainen. Mut mä oon alkanu koittamaan olla oma itseni, siis että oon aito oma itseni vaikkei se sitten oiskaan niin hyvä kun mun rooli. Toi vaati vähän "keskittymistä", mut on tosi helpottavaa kun huomaa että muut tuntee just SUT, ja tulee sellanen jotenki..kevyt olo tai jotain.
Mut tsemppii, äläkä inhoo ittees!! Sun tekstitäski jo heijastu hyviä puolia susta!