Miettimässä papukaijan hankkimista

Utelias_Aloittelija

Olen miettynyt linnun hankkimista jo hyvän tovin ja löytänyt ainakin yhden kiinnostavan lajin. Laji olisi siniposkiaratti mutta kun suomesta en ole kyseisiä lintuja löytänyt myytävänä.
Olen tehnyt omaa tutkimusta n. 2 päivää ja aion jatkaa tutkimista. Olen katsonut kuvauksia linnusta ja lukenut kokemuksia. Tiedän myös kuinka kriittisesti näitä kuvauksia tulisi katsoa.
Mutta, asiaan: tietääkö kukaan mistä kyseisiä lintuja saa ostettua? En haluaisi hankkia sitä ulkomailta paperisodan vuoksi (ellen huomaa sitä niin vaikeaksi). Tai jos joku tietää vastaavanlaisen, seurallisen, jokseenkim hiljaisen, suhteellisen pienen lajin, hyväksyn ehfotuksia. Mutta pääasiassa toivoisin tietoa siniposkiaratista.
Kiitos jo etukäteen! :)

6

830

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • BirdLoverxx13

      Ei löydy Suomesta

    • Pappukaija

      Meillä on ollut munkkiaratti. Älykäs ja nokkela kuten papukaijat yleensäkin. Aratit elävät yleensä laumoissa ja laumalinnut ovat äänekkäitä. Niiden kaikki äänet muutamaa lukuunottamatta on niin kovia että kuuluu helposti naapuriin jopa normaalilla puutaloalueella. Kerrostalossa vielä paremmin. En usko että löytyy ns hiljaista papukaijaa.

      Aiotko hankkia lentohäkin? Tai voiko lintu lentää kotona vapaasti?
      Mikä tarkoittaa ettei hyllyissä tai seinillä saa olla mitään minkä lintu voi pudottaa,mihin se voi tarttua tai minkä rikkoa? Niillä on nokka ja se on nakerteluun tarkoitettu. Ne nakertavat kaikkea,kokeilevat kaikkea koska nokka on niiden kolmas raaja. Ne maistelevat kaikkea.
      Kämpästä lähtee helposti tapetit,sähköjohdot voidaan purra rikki...

      Ne tarvitsevat paljon seuraa ja virikkeitä ,todella paljon. Jos eivät niitä saa,ne stressaantuvat ja alkavat rikkoa paikkoja. Tai pitkästynyt lintu voi repiä itsensä kaljuksi tai käyttäytyä muuten oudosti. Nokkaa ja kynsiä pitää leikata ja hoitaa. Oikea ravinto yms yms.

      En myöskään tahdo kuulla mitään typistetyistä siivistä jotta ei voi lentää,se on minusta sairasta eläinrääkkäystä.
      Papukaijat ovat myös pitkäikäisiä. Sinun pitää jaksaa olla arattisi kaveri jopa 40 vuotta.

      Ja mitä kookkaampi kaija, sen kalliimpi hinta.

      • Utelias_Aloittelija

        Olen tietoinen luettelemistasi asioista. Luultavasti olisin hankkimassa ihan normaalin häkin ja lintu saisi lennellä ja oleskella vapaasti parissa turvalliseksi muutetussa huoneessa.


    • Tipitäti

      Joo, mikään papukaija ei ole hiljainen sanan varsinaisessa merkityksessä vaan ainakin puuskittain ja/tai jotenkin kiihtyneenä voi volyymi kohota varsin kunnioitettaviin desibeleihin .
      Kohtuullinen äänenkäyttö (tyyliin ei ehkä ihan heti ala kerrostalossa tulla häätöuhkauksia) löytyy esim undulaatilta, neitokakadulta, raita-aratilta ja kakarikilta (=kruunuviherkaija). Nämä siis lajeja joita kohtuullisin ponnistuksin voisi jostain Suomessa löytääkin, ja etenkin neitokakadu noihin mainitsemiisi kriteereihin sopisi muutenkin. (Tai siis neitokakadut, mielestäni kun juuri mitään lintulajia, ja etenkään papukaijoja, ei pitäisi yksinään pitää jossei joku ole paikalla suunnilleen 24/7 pitämässä seuraa).
      Käytännössä jos jotain muuta kuin neitokakadua tai undulaattia havittelee ja jotain juuri tiettyä lajia, niin saa valmistautua pitkäänkin vahtailemaan erilaisia myyntipastoja ja harrastusryhmiä josko poikasia tai kodinvaihtajia jossain sattuisi ilmaantumaan, tai sitten on otettava yhteyttä johonkin lintuja maahantuovaan liikkeeseen josko keskemmältä eurooppaa saisi kaupan kautta toivotun lajin edustajia tuotua maahan.
      CITESiin kuulumattomia lintulajeja saa itsekin omaksi lemmikiksi EU-alueelta haettua varsin olemattomalla byrokratialla, mutta käytännössä kaikki papukaijat muutamaa kaikkein tavallisinta lemmikkilajia lukuunottamatta siellä CITES-listoilla keikkuvat ja tarvitsevat enemmän paperisotaa ja vähintään alkuperätodistuksen matkaan.

      • Utelias_Aloittelija

        Kiitos vastauksestasi. Katson nuo laittamasi lajit läpi ja katson josko yksikään niistä sopisi minulle :)
        Olen myös kerinnyt jo vähän katsoa noita maahantuonti asioita... Vaikuttaa aika suurelta paperisodalta. Onko sinulla kokemusta maahantuomisesta? Onko linnun kuljettaminen niin pitkiä matkoja sille stressaavaa ja sitä kautta eettisesti oikein?


    • Tipitäti

      CITES-lajeista ei ole minulla omaa kokemusta, itsekin kun vierastan kovin runsasta lupaviidakkoa. Itse olen hakenut omaan parveen vain CITES listoille kuulumattomia suoranokkia, joilla riittää itse väsätty "vakuutan että tuontitehdot on kunnossa" paperi ja että rengas on jalassa (ja luonnollisesti että oikeasti ovat terveitä ja muutenkin säädökset täyttäviä).

      Euroopasta tuodessa (tai vaikka vaan Ruotsista) ei matka ole mitenkään kohtuuton ja kunhan kuljetushäkki on asiallinen, ruokaa ja vettä on tarjolla ja katsoo ettei lintu pääse paleltumaan tai tikahtumaan kuumuuteen, ei terveellä linnulla ole mitään hätää muutaman päivä matkustuksessa jos nyt vaan normaali ihmisiin tottunut lemmikkilintu on kyseessä . Matkaamaanhan ne lemmikkikauppojen tuontilinnutkin joutuu, eikä välttämättä niinkään mukavasti kuin itse hakiessa. Toki kuitenkin muutto aina jonkunlainen stressitekijä on mille tahansa elävälle ja kannattaa vointia tarkkailla huolellisesti matkan aikana ja viikko-pari sen jälkeen. Jonkunlainen lämpölamppu tai -matto matkatavaroissa ei ole pahitteeksi kaiken varalta (joskin edellyttää että on käytössä sähköäkin matkan aikana, laivalla Itämeren yli on aika leppoisaa matkantekoa sekä elikoiden että ihmisten kannalta katsoen...)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 151
      3853
    2. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      87
      3269
    3. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      86
      2655
    4. Suomalainen lähti ilman takkia sotaan

      Malli oli "kajander", johon kuului pelkästään kokardi, ja sotilaan itse metsästä katkoma puukeppi ryssien huitomiseen.
      Maailman menoa
      7
      2436
    5. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      252
      2419
    6. Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!

      ”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a
      Maailman menoa
      39
      2246
    7. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      90
      1874
    8. Mies älä

      Odota enää vaan toimi. Pieni vinkkivitonen 🫰💥
      Ikävä
      42
      999
    9. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      95
      978
    10. Mä tiedän

      Että sä tiedät, että mä tiedän, että sä tiedät. Me molemmat tiedetään. Onko näin?
      Ikävä
      53
      869
    Aihe