Kulttuuriväki

Tänään Kokkola lehdessä kulttuuriväki itki leikkauksia. Kulttuuri saa osallistua säästötalkoisiin niin kuin muutkin. Vai mitä olette mieltä? Se koskettaa kuitenkin vain pientä osaa kaupunkilaisista.
7113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

itkee,,, vinkuu,,, inisee,,, rääkyy,,, mitä niitä on vielä ?

Äänestä

mouruaa,.. loinuaa, jne mutta maksaa kuka jaksaa, tai siis käyttää, tehkööt sellaista kulttuuria josta kansa maksaa vapaaehtoisesti, ettei tarvitse väkisin veroina kantaa.
Maksaa kai ne mädät tomaatit ja kananmunatkin ja kyllä viheltäminen ja buuaus työstä käy.. Se on jo pitkä penni ja iso vaiva kertaalleen veroina maksetusta kököstä näin kuluttajan kannalta :'(

Äänestä

Onhan Kokkolassa kulttuuriakin, ainakin joku patsas on kaupungilla. Olen sen itse nähnyt.

Äänestä

Tälläiset tyhjänpäiväiset ooppera avustukset pois.Kaupunki antoi 40tonnia johonkin elokuvaprojektiin?Missähän tämäkin raha näkyy,ei missään.Nämä pölhöläisten avustukset menee kankkulan kaivoon.Teatteria on kaupungissa riittävästi.Harrasteteatteri Iltatähti on laadukkaampi,kuin kaupunginteatteri.Varakkaat kapellimestarit voisivat helposti osallistua säästötalkoisiin.Museo joutaa pölyttymään,ketä se edes nykyaikana kiinnostaa.

Äänestä

Paikallisissa elintasopakolaisissa on riittävästi kuluja, ja teatteria kokkolalaisille veronmaksajille.

Äänestä

Kulttuuri tapahtumia on liikaa tähän kaupunkiin,, kaiken maailman sapelinkalistelua mm. Menkööt ihmiset luontoon liikkumaan metsäpoluille jne. sieltä saa paljon ei tarvii sen kummempaa ohjelmaa kun osaa nauttia. Aivan oikein että tukien määrä putoaa joiltain voi jättää kokonaan pois... Talkoohenkeä enempi kaupungin viihteen ympärille jos sitä halutaan, joten talkoisiin vaan.

Äänestä

Ressuni on nero, ja nimeni on Päivi. Ressun rakas jo 23 vuotta. Tosin olemme vain "puhe- ystävyysväleissä" edelleen. Ressu sanoikin jo vuosia sitten, että "odotetaan aikaa, kun vaimoni kupsahtaa" katkeruuteensa, kipuihinsa - mm fibromyalgiaan - pehmytkudosreumaan, mustasukkaisuuteen, pillukateuteen, nalkuttamiseen, huonotuulisuuteen, mäkättämiseen, nalkuttamiseen, yksinäisyyteen, katkeruuteen ja masennukseen.
Syytön minä siihen olen, että nainen kohtaa vaihdevuotensa ja lisääntyvät sairautensa. Luulisi jo ikääntyneen naisen kunnioittavan miestään, kehumalla ja kiittelemällä edes joskus. Kiitoksilla kissakin elää, mutta oikeassa avioliitossa olisi ja on tarpeen sanoa joskus: "Olet rakas ja paras, en jaksaisi ilman sinua". Tai jotain sellaista. Vaimoni ei ole koskaan sanonut, vaikka sen lupasi kirkon alttarilla että "olet rakas mieheni ja lupaan kunnioittaa sinua aina niin ylä- kuin vastoinkäymisissä, ja lupaan olla kanssani aina ja antaa pilluani aina kun sinä, rakas mieheni sitä tarvitset"...
JK Meniköhän tuo viimeinen lause ihan prikulleen. kun siitä on jo niin kauan aikaa... Muuten, vaikka vaimoni ei ole koskaan kysynyt, että vieläkö sinä minua rakastat, vastaisin siinä aamupuuron ohessa, että usko jo rakas vaimoni. Lupasin ja tunsin sen Halsuan kirkon alttarilla aikanaan1978), kuten sinäkin. Jos rakkauteni sinuun loppuisi, niin sanoisin sen heti, nyt ja tässä...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


luuttuviulu kirjoitti:

Tänään Kokkola lehdessä kulttuuriväki itki leikkauksia. Kulttuuri saa osallistua säästötalkoisiin niin kuin muutkin. Vai mitä olette mieltä? Se koskettaa kuitenkin vain pientä osaa kaupunkilaisista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu