Näin se menee

Hei jopa oli törkeätä tuolla Torniossa, kun siellä jonkun aikaa kävelee kauppakeskuksessa, niin mulkoilua kielipitkällä ym.Onko Keroputaalta kadonneita? Olin kerran tukan laittanut ja hyvällä mielellä tulin Kemistä, niin lihava naisvartija alkoi mullistelemaan ja olen hoikkanen, kun juoksen ja hiihdän talvisin ja pidän tätä kotitaloa ja nytkin olin laittanut vasta puita ja marjoja poiminut koko kesän ja myynyt niitä jopa netissä. Sitten niiden lapsittenkanssa. Minun ei tarvitse joutua tuollaisen kohteeksi, kun olen siellä Torniossakin nähnyt, kun juodaan pitkin rantoja jasiellävanhassa Mestarissa tosi päissään ollaan. Enpä ole niissä kapakoissa juonut..käynyt vain katsomassa TV:tä ja Oulusta tullessani odotin linja-autoa. Oulussa mennään järjellä ja käyn siellä luennoilla yleensä Pakkalan salissa, jos siellä vain sellaista sopivaa on..ei punaisilla ja valkoisilla ole historijoitten mielestä enää mitään merkitystä ja siellä on hyvä kohtelu ja ollaan asiallisia. Olen juossut kilpaa Oulussa, että Torniossa tuo käyttäytyminen joillakin, kun tämä rajavalvontakin siellä on ollut, niin pitää ajatella miten ne käyttäytyvät toisia kohtaan. Niitä Kauppakeskuksia on Oulussakin ja DNA:a kauppoja vaikka kuinka monta. Olen hiihtänyt ja juossut siellä, mutta pikkuen olan niin kuin olevinaan, että vertaa miten käyttäydytään esim Roissa tai Oulussa. Ei asiakkaalle myydä itteään..ei ainakaan Oulun DNA:ssa..eikä Kemissä. Sinne eiole koksaan voinut muuttaa. Siellä on aina sama vitsi. Sivistyneitä paikkoja kyllä löytyy. olen ollut myös Helsingissä työssä..pääkallopaikalla. Sitä joukkopsykoosia ei tartte harjoittaa, että pitää miettiä mikä vika on ittessä, kun aletaan mulkoilemaan kielipitkällä. Onko karattu Keroputaalta vai lääkitys unohdettu ottaa..täällä saa kulkea vapaasti normaalistikäyttäytyvät ihmiset, että sinne lukkojen taka voi mennä se joka käyttäytyy omituisesti.

Nimim. maailma on avon-vapauskulkea ja olla ihmisten seurassa

ps. kokokesän olen raatanut tuolla metsässä marjojen kanssa ja sieltä olen lisätulon saanut. Jotkut miehet itte ovat törkyjä, kun tekevät just tai yrittävät tehdä sitä,että kaikillaon oikeus normaaliin suhteeseen..sitä tämä on ollut, mutta julkaisen sen ja Roihin meni 20000 aikoinaan jaasuin Korkalovaarassa.
0102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

kalottikoulureissu kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu