Windowsit ovat kuin hienoja taloja puuperustuksilla, joissa perustukset lahoavat aina ajan myötä. Niitä voi tietysti yrittää lahonsuojata CC-Cleanereilla ynnä muilla, mutta lopulta kaikki on laitettava kuitenkin uusiksi. Lisäksi tarvitaan suoja kaikenmaailman ötököitä vastaan.
Ubuntu ja Mint taasen tuntuvat olevan kuin taloja betonisilla perustuksilla. Kaikki toimii, eikä muuta ylläpitoa tarvita kuin hyväksyä käyttöjärjestelmien ehdottamat päivitykset.
(Puhun Ubuntusta ja Mintistä koska minulla ei ole noiden ja Androidin lisäksi mitään kokemusta muista Linux-pohjaisista käyttöjärjestelmistä.)
Yli 30-vuotta Windowseja käyttäneenä Vistan "lahoaminen" ja se ettei sitä saanut päivitettyä ilmaiseksi kymppiin oli oikeastaan onni. Muuten en olisi koskaan varmasti kokeillut joitain ihme-Linuxeja. Nyt olen tosi tyytyväinen, ne toimivat molemmat hyvin ja niillä pystyy tekemään lähes kaiken sen, mitä Windowsillakin. Esim. suurin osa Steamista löytyvistä peleistä toimii siinä ja vielä paremmin kuin Vistassa ja muita ohjelmia löytyy todella hienosti ja ilmaiseksi.
Ja jos joku sanoo, että sanon noin, koska en tiedä paremmasta, niin voin sanoa että käytän jatkuvasti myös Windowseja (Kymppiä ja seiskaa) esim. töissä ja uudella koneella.

Vastaukset 3
Vanhimmat
On kokeiltu Ubuntu ,Mint, Lubuntu. Surkeita käyttää. Ohjelmatarjonta rajoittunut. Suurinosa ajasta menee ongelmien ratkaisemiseen. Linuxia käyttävät ovat niin vastenmielistä porukkaa.
Sinä itse olet vastenmielinen ja osaamaton.
Käyttää sitten sitä Windowsia eikä märise.