Lapsista ja lapsenlapsista sen verran, että sopii miettiä ainakin kaksi kertaa, että kuinka kaukana heistä asuu. Nuorethan eivät tule muuttamaan lähemmäksi vanhempiaan, jos heillä on hyvä koulutus ja työ muualla. Se on vain toiveajattelua se, että muuttaisivat. Heillä voi olla tahtoa auttaa vanhenevaa äitiä tai isää, joilla itsellään taas on halua olla itseellisiä.
Mitä se itseellinen elämä sitten on? Onko se sitä, että työssä käyvät ja perheen perustaneet tulevat enenevissä määrin käymään vanhempiensa luona satojen ellei tuhannen kilometrin päässä?
Miksi ei muuttaa jo ajoissa lähelle lähisukuaan? Syy ei ainakaan voi olla, että "eihän minusta tarvitse kantaa huolta" Kyllä he vain huolta kantavat ja huomaavat etäältä ehkä paremminkin, että miten muutut, kun vanhenet. Se että et muuta, rajoittaa parhaassa työntekoiässä olevien sukulaistesi vapaa-ajan mahdollisuuksia, siis tehdä jotain uutta ja innostavaa elämässään!
Entä jos aivosi tylsistyvät, kun ei ole riittävää läsnäoloa nuorten ja nuorempien kanssa? Kuinka itsekästä on olla vanha jäärä, joka jää kiinni entiseen elämänsä, vaikka seuraavat sukupolvet asuvat muualla? Päätöksentekokyky voi heikentyä ja kohta ei uskallakaan. Vanhuus tulee ennen aikojaan, kun ei uskalla elää!
Kaksi kertaa sopii miettiä , että missä asuu
16
226
Vastaukset
- Kaikki.lähellä
Olin kirjamessuilla ja kuuntelin Vappu Taipaleen kirjansa esittelyä. Hänen mukaansa kannattaa olla kiitollinen, jos lapset perheineen asuvat lähellä. Hänellä itsellään on NewYorkissa. Myös Tarja Halonen oli mukana esittelemässä toisen kirjailijan kirjaa. Hänkin oli lähdössä ulkomaille (en muista, joku aika kaukopaikka oli) lapsen perhettä tapaamaan.
Me koko perhe lapsineen ja lapsenlapsineen asumme n. 10 km:n säteellä toisistamme, kaikki neljä asuntoa. Voi piipahtaa, jos tulee ikävä, vaikka käydä nakkaamassa kukkia, kakku, käydä hoitamassa lapsia ym. Joskus kun oli vastoinkäyminen ja paha olla, ajoin toisen lapsen luo, istuin vain puolisen tuntia heidän sohvallaan, katselin perheen puuhia, luin siinä lehteä, sain voimaa ja palasin rauhoittuneena kotiini. Uskon että hoitavat, jos alan sekoilemaan tai muuten sairastun. - kysynn
-miksikähän lähes kaikesta elosta on tullut liki pelkkää politiikan örvellyskenttää
. varsinkin perussuomalaisten kohdalla - kunta-alueillakinruotsalaistenkin oikeistodemarienkin tukemaa mädätyskultteineen - - ja ryösretkineen ynnä huoritteluineen
- kirjoittelustakin paikkakunnalla kommentoidaan että aina on kädet vammaisihmisillä kyynnärpäitä myöten paskassa vaa kun muuhun ei enää kykene? - isoäiti_
Parasta olisi suunnitella tulevaisuutta ajoissa ja tehdä monta lasta ainakin --geriatri, sairaanhoitaja, autonkuljettaja, siivooja, kokki, hieroja, kosmetologi, ompelija, puutarhuri, kampaaja, pappi, kirjanpitäjä, juristi, poliisi, puuseppä, matkanjohtaja, mekaanikko, juomanlaskija, personal trainer, vakuutustarkastaja, sisäkkö, lähetti, tulkki, hengenpelastaja, hautausurakoitsija...amen
- Noin-se-pitäisi-mennä
Vanhempien pitäisi päättää jo toukka-aikana, mikä kustakin lapsesta tulee, mistä ammatista on hyötyä parhaiten, kun vanhemmat ikääntyy.
Yksi lapsista voisi olla lääkäri, yksi Apteekissa, yksi Kelassa ja yksi erikoistunut asianajaja, jopa tuomari.
Näin talvisin asun 120km päässä lapsesta ja lapsenlapsista, onneksi nämäyhteydenpitokoneet ovat mukavia nykypäivänä,
Kesällä taas sukua on alvariinsa ympärillä.
Jos huonommaksi käyn, minulla on mahdollisuus muuttaa noin 15km päähän heistä. Siellä on terveyskeskus miltei vieressä, eikä yliopistosairaalakaan monenkaan kilsan päässä ole.on sanomattoman suuri asia että lapset asuvat lähellä, saa apua ja voi itse auttaa tarvittaessa. kun isäni jäi aikanaan eläkkeelle alkoivat vanhempani olla kesämökillä noin puolet vuodesta. heillä ei ollut siellä puhelinta, joten ainoa mahdollisuus saada heihin yhteyttä oli mennä käymään ja useasti siellä tulikin viikonloppuisin käytyä, vaikka olisi kyllä joskus ollut muutakin tekemistä. äitini oli liikuntavammainen ja pelkäsin aina että jos isälle tapahtuu jotakin ei äiti saa apua mistään kun ei pääse sieltä minnekään. meidän lasten painostuksesta hankkivat sitten lopulta sinne puhelimen ja se helpotti suuresti kun sai yhteyden koska tahansa. vanhemmat eivät välttämättä ymmärrä miten huolissaan aikuiset lapset heidän voinnistaan ovat ja siksi käyttäytyvät ajattelemattomasti, kuten minunkin vanhempani kun eivät heti puhelinta mökille hankkineet, rahasta se ei ollut kiinni.
- Puolilta-toisille
Eiköhän vanhemmat ole joutuneet olemaan huolissaan lapsistaan jopa sydän kitalaessa ja läppä kylkiluissa.
On aika antaa lapsien olla huolissaan vanhemmistaan, miltä se tuntuu.
Tosiasiassahan lapset kyyläävät vanhempiensa jaksamista voidakseen päätellä milloin ne kupsahtavat, että he pääsevät käsiksi perintöihin. Puolilta-toisille kirjoitti:
Eiköhän vanhemmat ole joutuneet olemaan huolissaan lapsistaan jopa sydän kitalaessa ja läppä kylkiluissa.
On aika antaa lapsien olla huolissaan vanhemmistaan, miltä se tuntuu.
Tosiasiassahan lapset kyyläävät vanhempiensa jaksamista voidakseen päätellä milloin ne kupsahtavat, että he pääsevät käsiksi perintöihin.minulla ainakin tuohon huoleen sisältyi suuri määrä rakkautta enkä ymmärrä kommenttiasi. minusta on naurettava väite että vanhempiaan rakastavat lapset olisivat perinnön toivossa huolehtimassa vanhemmistaan.
- särätjät
Lapseni asuvat noin 500km päässä ja asun puoliviikkoa yksin en näe mitään vaikeutta asiassa tänään.
Muistuu isäni elämä siellä Suomessa hän asui kauan yksin maaseudulla, siskoni asui ehkä 70km päässä, hän hoiti lääkeannostuksen 3 viikkoa eteenpäin. Hoitaja ehkä kävi joskus. Ostin jo aikaisin mikrouunin heille ja se oli hänelle hyvä kun asui yksin. Hän oli hyvässä kunnossa lähes kuolemaan saakka 2-3 viikkoa oli pois ennen kuolemaa oli 86v kun kuoli.
Nykyään tulee mieleen tämä lopun aika se joka meitä kaikkia kohtaa, tavallaan surulla jo ajattelen lähtöä kai pääsen sinne valoon. - maissiiii
Ainakin kaksi kertaa olen miettinyt ja tuhannesti kiittänyt kaikkia yhteydenpitosysteemeitä omassa elämässäni.
Skype on verraton ja toinen WhatsApp, noilla yhteydet toimivat hienosti, kuuluu ja näkyy hyvin ja muutenkin vaivatonta. Jos ei päivittäin niin ainakin kerran viikossa ollaan yhteyksissä.
Lisäksi lentoyhteydet ovat hyvät. ja lapsenlikotusmatka on vain hieman pitemmän aikaa vievä kuin tässä lähellä asuvien luokse. Ajotaito pitää vaan pitää kunnossa mahdollisimman pitkään.
Lapsistani, ei kukaan asu lähellä, lähimmät 120 km ja kauimmat 1600 kilometriä.
Elämäni olen rakentanut juuri sille itselliselle pohjalle, en voi enkä edes halua kovin turvautua lapsiini, heillä on omat kuvionsa, joihon tosin tunnen kuuluvani läheisesti vaikka kaukana fyysisesti olenkin.
Toisaalta tässä lähelläni asuu omia sisaruksiani ja hekin perheineen kuuluvat likeisesti omalla tavallaan tähän rinkiin. Turvattomuuden tunnetta en ole vielä kokenut. Ehkä joskus voi sellainenkin päivä tulla,- särätjät
lapsenlikotusmatka mitä sana tarkoittaa?
- lapsenpoikotusko
särätjät kirjoitti:
lapsenlikotusmatka mitä sana tarkoittaa?
...että lapsia voi liottaa pesuammeissa...
Olla l a p s e n l i k k a n a, kulunut epäkäytännöllinen fraasi.
- hytinäx1
No ajattelin päinvastoin. Asun nyt sopivan etäisyyden päässä lapsista ja lapsenlapsista täällä sopivan kokoisessa kaupungissa. He saavat mukavaa vaihtelua kun tulevat tänne, käydään elokuvissa, teatterissa, konserteissa, katsomassa jalkapalloa, jääkiekkoa ym. kaupoissa ostamassa syys- talvi- kesäkamppeita. Käymme ravintolassa syömässä ja kesäisin uimassa meressä. Ja lastenlasten vanhemmat pääsevät viihteelle tuohon kävelymatkan päähän ja itse saan viettää aikaa lastenlasten kanssa.
- Ymmärsin-asian-oikein
Eli muksusi tulevat ryyppäämään ruotsiin, pistävät elämän ranttaliksi, kun on lasten vahti omasta suvusta.
- flegmaatti
Kun 15 vuotta sitten PSA lukemani viesti eturauhasen syövästä niin silloin oli yhtenä keskustelun aiheena vaimoni mahdollinen muutto lastemme lähelle pk seudulle.
Lukema johtui tulehduksesta.
Vaimoni on kutsuttu muutaman kerran kaitsemispuuhiin. Kerran Espanjasta Kittilään. Muulloin vain alle 300km:n päästä.
Onhan tuo vaihtelua. Yhden kerran, lukemattomien tapahtumien takia päätin, että lapseni lähelle muutan ja niin tein.
Koskaan en ole katunut päätöstäni, sillä niin ihanaa oli lastenlasten elämää seurata.
Jotenkin tuli nyt mieleeni se pikkunen poika, joka oli vain puol`vuotias-, tietenkin eläväisenä, mutta silloin mietin, että mitähän sinustakin tulee ja sitten se ohjeistus isosiskon kanssa, kuinka laskeudutaan portaissa, että "peppu edellä" ja isosisko paineli kerran Hotellissa peppupyörien meiltä karkuun.
Liikuttava tapaus oli myös se, kun tämä poika (4-v?) tuli minun syliin ja kysyi, koska minä kuolen? Mitäpä siihen sanomaan ja jotain keskusteluja siitä käytiin kunnes poika sanoi, että hän kuolee heti??
Hän oli siskonsa kynsilakkaa nuollaisut ja "tietenkin" sisko oli peloitellut, että nyt sinä kuolet?,
On nämä niin ainutlaatuisia kokemuksia (minun kohdallaini) nuorten kanssa, koska omista lapsista ei ehtinyt mitään havaintoja tehdä työ kiireiden vuoksi.
Omat vanhempani olivat kaukana, mutta ikuiseasti kiitollinen olen siitä, että aina kesällä ja muillakin lomilla voin viedä lapseni heidän hoiviinsa ja Pappa näytti "makkosia" ja kiiltomatoja ja iltaisin luki sadun, että "nyt Aku-Ankka, piiloon laita".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Elina Valtosella täydellinen mahalasku Ylen Ykkösaamussa. Ei hallitse alkuunkaan tonttiaan.
Ulkoministerimme Elina Valtosen haastattelu Ylen Ykkösaamussa 25.1.2025 oli jotain niin kiusallista katsottavaa, ettei4663233- 1491496
- 851221
Maisa Torppa
Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL1191064- 2261053
Nainen, haluatko olla haluttava
Miettinyt tässä salaisuutta sun vetovoimallesi. Kaunis? Kyllä. Kiinnostava luonne? Kyllä. Hyvä kroppa? On. Harrastukset,441001Kerro yksi positiivinen kokemus kaivatusta
Voi tunnistaa. Jos ei ole positiivista, voi kertoa negatiivisen. Ne ehkä jää mieleen paremmin.37981Olen niin pettynyt itseeni
Että sait väärän kuvan minusta ja luulit etten ole kiinnostunut ja menit eteenpäin. Miten nyt käy jos vielä haluamme toi40970- 102922
- 10910