Kaksi kertaa sopii miettiä , että missä asuu

Olin kirjamessuilla ja kuuntelin Vappu Taipaleen kirjansa esittelyä. Hänen mukaansa kannattaa olla kiitollinen, jos lapset perheineen asuvat lähellä. Hänellä itsellään on NewYorkissa. Myös Tarja Halonen oli mukana esittelemässä toisen kirjailijan kirjaa. Hänkin oli lähdössä ulkomaille (en muista, joku aika kaukopaikka oli) lapsen perhettä tapaamaan.
Me koko perhe lapsineen ja lapsenlapsineen asumme n. 10 km:n säteellä toisistamme, kaikki neljä asuntoa. Voi piipahtaa, jos tulee ikävä, vaikka käydä nakkaamassa kukkia, kakku, käydä hoitamassa lapsia ym. Joskus kun oli vastoinkäyminen ja paha olla, ajoin toisen lapsen luo, istuin vain puolisen tuntia heidän sohvallaan, katselin perheen puuhia, luin siinä lehteä, sain voimaa ja palasin rauhoittuneena kotiini. Uskon että hoitavat, jos alan sekoilemaan tai muuten sairastun.

-miksikähän lähes kaikesta elosta on tullut liki pelkkää politiikan örvellyskenttää
. varsinkin perussuomalaisten kohdalla - kunta-alueillakinruotsalaistenkin oikeistodemarienkin tukemaa mädätyskultteineen - - ja ryösretkineen ynnä huoritteluineen
- kirjoittelustakin paikkakunnalla kommentoidaan että aina on kädet vammaisihmisillä kyynnärpäitä myöten paskassa vaa kun muuhun ei enää kykene?

Parasta olisi suunnitella tulevaisuutta ajoissa ja tehdä monta lasta ainakin --geriatri, sairaanhoitaja, autonkuljettaja, siivooja, kokki, hieroja, kosmetologi, ompelija, puutarhuri, kampaaja, pappi, kirjanpitäjä, juristi, poliisi, puuseppä, matkanjohtaja, mekaanikko, juomanlaskija, personal trainer, vakuutustarkastaja, sisäkkö, lähetti, tulkki, hengenpelastaja, hautausurakoitsija...amen

Näin talvisin asun 120km päässä lapsesta ja lapsenlapsista, onneksi nämäyhteydenpitokoneet ovat mukavia nykypäivänä,
Kesällä taas sukua on alvariinsa ympärillä.
Jos huonommaksi käyn, minulla on mahdollisuus muuttaa noin 15km päähän heistä. Siellä on terveyskeskus miltei vieressä, eikä yliopistosairaalakaan monenkaan kilsan päässä ole.

on sanomattoman suuri asia että lapset asuvat lähellä, saa apua ja voi itse auttaa tarvittaessa. kun isäni jäi aikanaan eläkkeelle alkoivat vanhempani olla kesämökillä noin puolet vuodesta. heillä ei ollut siellä puhelinta, joten ainoa mahdollisuus saada heihin yhteyttä oli mennä käymään ja useasti siellä tulikin viikonloppuisin käytyä, vaikka olisi kyllä joskus ollut muutakin tekemistä. äitini oli liikuntavammainen ja pelkäsin aina että jos isälle tapahtuu jotakin ei äiti saa apua mistään kun ei pääse sieltä minnekään. meidän lasten painostuksesta hankkivat sitten lopulta sinne puhelimen ja se helpotti suuresti kun sai yhteyden koska tahansa. vanhemmat eivät välttämättä ymmärrä miten huolissaan aikuiset lapset heidän voinnistaan ovat ja siksi käyttäytyvät ajattelemattomasti, kuten minunkin vanhempani kun eivät heti puhelinta mökille hankkineet, rahasta se ei ollut kiinni.

Lapseni asuvat noin 500km päässä ja asun puoliviikkoa yksin en näe mitään vaikeutta asiassa tänään.

Muistuu isäni elämä siellä Suomessa hän asui kauan yksin maaseudulla, siskoni asui ehkä 70km päässä, hän hoiti lääkeannostuksen 3 viikkoa eteenpäin. Hoitaja ehkä kävi joskus. Ostin jo aikaisin mikrouunin heille ja se oli hänelle hyvä kun asui yksin. Hän oli hyvässä kunnossa lähes kuolemaan saakka 2-3 viikkoa oli pois ennen kuolemaa oli 86v kun kuoli.

Nykyään tulee mieleen tämä lopun aika se joka meitä kaikkia kohtaa, tavallaan surulla jo ajattelen lähtöä kai pääsen sinne valoon.

Ainakin kaksi kertaa olen miettinyt ja tuhannesti kiittänyt kaikkia yhteydenpitosysteemeitä omassa elämässäni.
Skype on verraton ja toinen WhatsApp, noilla yhteydet toimivat hienosti, kuuluu ja näkyy hyvin ja muutenkin vaivatonta. Jos ei päivittäin niin ainakin kerran viikossa ollaan yhteyksissä.
Lisäksi lentoyhteydet ovat hyvät. ja lapsenlikotusmatka on vain hieman pitemmän aikaa vievä kuin tässä lähellä asuvien luokse. Ajotaito pitää vaan pitää kunnossa mahdollisimman pitkään.

Lapsistani, ei kukaan asu lähellä, lähimmät 120 km ja kauimmat 1600 kilometriä.
Elämäni olen rakentanut juuri sille itselliselle pohjalle, en voi enkä edes halua kovin turvautua lapsiini, heillä on omat kuvionsa, joihon tosin tunnen kuuluvani läheisesti vaikka kaukana fyysisesti olenkin.

Toisaalta tässä lähelläni asuu omia sisaruksiani ja hekin perheineen kuuluvat likeisesti omalla tavallaan tähän rinkiin. Turvattomuuden tunnetta en ole vielä kokenut. Ehkä joskus voi sellainenkin päivä tulla,

No ajattelin päinvastoin. Asun nyt sopivan etäisyyden päässä lapsista ja lapsenlapsista täällä sopivan kokoisessa kaupungissa. He saavat mukavaa vaihtelua kun tulevat tänne, käydään elokuvissa, teatterissa, konserteissa, katsomassa jalkapalloa, jääkiekkoa ym. kaupoissa ostamassa syys- talvi- kesäkamppeita. Käymme ravintolassa syömässä ja kesäisin uimassa meressä. Ja lastenlasten vanhemmat pääsevät viihteelle tuohon kävelymatkan päähän ja itse saan viettää aikaa lastenlasten kanssa.

Kun 15 vuotta sitten PSA lukemani viesti eturauhasen syövästä niin silloin oli yhtenä keskustelun aiheena vaimoni mahdollinen muutto lastemme lähelle pk seudulle.
Lukema johtui tulehduksesta.

Vaimoni on kutsuttu muutaman kerran kaitsemispuuhiin. Kerran Espanjasta Kittilään. Muulloin vain alle 300km:n päästä.
Onhan tuo vaihtelua.

Yhden kerran, lukemattomien tapahtumien takia päätin, että lapseni lähelle muutan ja niin tein.
Koskaan en ole katunut päätöstäni, sillä niin ihanaa oli lastenlasten elämää seurata.

Jotenkin tuli nyt mieleeni se pikkunen poika, joka oli vain puol`vuotias-, tietenkin eläväisenä, mutta silloin mietin, että mitähän sinustakin tulee ja sitten se ohjeistus isosiskon kanssa, kuinka laskeudutaan portaissa, että "peppu edellä" ja isosisko paineli kerran Hotellissa peppupyörien meiltä karkuun.

Liikuttava tapaus oli myös se, kun tämä poika (4-v?) tuli minun syliin ja kysyi, koska minä kuolen? Mitäpä siihen sanomaan ja jotain keskusteluja siitä käytiin kunnes poika sanoi, että hän kuolee heti??

Hän oli siskonsa kynsilakkaa nuollaisut ja "tietenkin" sisko oli peloitellut, että nyt sinä kuolet?,

On nämä niin ainutlaatuisia kokemuksia (minun kohdallaini) nuorten kanssa, koska omista lapsista ei ehtinyt mitään havaintoja tehdä työ kiireiden vuoksi.

Omat vanhempani olivat kaukana, mutta ikuiseasti kiitollinen olen siitä, että aina kesällä ja muillakin lomilla voin viedä lapseni heidän hoiviinsa ja Pappa näytti "makkosia" ja kiiltomatoja ja iltaisin luki sadun, että "nyt Aku-Ankka, piiloon laita".