Nyt kuulema kun niitä tulee tännekin, niin mihin majotetaan. Puhuvat laivastakin, no sitten näkee.
Ahvenanmaan Matut
20
2463
Vastaukset
Olisikin hyvä ajatus majoittaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saanett laivaan ja Ahvenanmaalle.
- Åland-fan
Milloin olet viimeksi käynyt Ahvenanmaalla? Itselläni edellisestä käynnistä oli jo aikaa, nyt viime vuonna havaitsin muutosta tulleen ainakin siinä, että ulkomaalaisten (ja nyt en tarkoita ruotsalaisia ja suomalaisia) osuus katukuvassa oli lisääntynyt. Palveluammateissa ja varsinkin ruokapaikoissa "etniset" ovat selvästi lisääntyneet.
Toisaalta sama vanha sympaattinen saarivaltakunta se oli kuin 1980-luvulla siellä ensi kertaa käydessäni. Paikallaan kartalla, asemansa sisäistänyt. - VäriVaihtuu
Oikeasti siellä mihin näitä terroristeja tunkeutuu on vaarana terroristien suunnittelemia murhia ja näin ahvenanmaallakin on siirrytty nykyaikaan. Ruotsissa ampumiset ja raiskaukset ovat jo jokapäiväisiä tapahtumia ja näin ne sieltä siirtyvät vaikka nyt ahvenanmaalaistenkin iloksi.
- HombaariPutin-tontille
Tätäköhän se Ahvenanmaalle tunkeutuva "terrorismi" nyt sitten oli:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005520205.html
- HölmölässäEletään
Ompa ollut osuvaa kirjoitus kun noin ahkerasti poisteltu?
Asia on sattunut ytimeen ja osoittautunut koskettamaan totuutta mikä on ollut tarkoituskin näille valepelleille. Poistatukset osoittavat nyt sen missä jamassa tämä hölmöjen poliitikkojen johtama maa on tällä hetkellä ja hullummaksi menee. - PoistelijaVihaaIhmisiä
"Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena."
Joskus tuon poistelijan pitäisi antaa lausunto tuosta poisteluterrorismistaan koska siinä hän hyökkää kirjoittajia kohtaan vihamielisesti esittäen vihaansa kansalaisia kohtaan. - JärjestysOllaPitää
Oikeastaan masahantunkeutujat pitäisi ensin sulkea tutkimuksia varten heille varattuihin aitauksiin että rikolliset eivät pääse heti tekemään mitään vahinkoa kansalaisille.
Laittomasti maassa oleskeleville pitäisi myös asentaa pallotkintuihin mistä virkavalta sitten tietäisi missä rosvot milloinkin liikkuisivat.- niinpähän
Puhut varmaankin toiveistasi meidän 400.000:n suomalaisen Ruotsiin muuton osalta silloin 1960-70 -luvuilla? Mutta voin kertoa, että siitä huolimatta, että vaikka me Ruotsiin maahantunkeuduimmekin, niin me Ruotsin hyvän taloustilanteen johdosta saimme suurimmaksi osaksi sieltä töitä. Täällä Suomessahan oli talous täysin kuralla ja työttömiä satoja tuhansia. Mutta totta sekin, että meissä oli paljon myös rosvoja, samalla lailla kun nykyisin täällä ähertävissä liettulaisissa ja virolaisissa. Kuten hyvin varmaan tiedät. Onneksi Ruotsi ei kuitenkaan asentanut pallokinttuja.
- ÄhlämitRuotsissa
Suomalaiset ovat jo vähemmistönä naapurimaassa ja muslimit ovat nykyisin muuttamassa Ruotsia Muhametin kannattajiksi.
Eikä mene kauan kun siellä Ruotsissa naiset kulkevat mustiin kaapuihin piiloutuneina? - HottentotitTulevaisuus
Ruotsissa väri muuttuu ja kohta ei tarvitse mennä Afrikkaan katsomaan hottentotteja kun niitä on tuolla länsinaapurissa koko kansa.
- HölmölässäTuleva
Ruotsissa suunnitellaan jo ulkonaliikkumiskieltoja samoin mitä sotatilassa olevissa kehitysmaissakin on ollut tapana.
"Yöajoiksi pitäisi olla mahdollista määrätä tilapäisiä ulkonaliikkumiskieltoja”, sanoi Åkesson. - SämreFolk
Josko nyt nyt pysyttäisiin siinä Suomeen kuuluvassa itsehallinnollisessa ja demilitaroidussa alueessa nimeltä Ahvenanmaa? Ettei sotkettaisi tähän Ruotsia? Kuinka Ruotsi tähän kuuluisi?
Vai niinkö alkeellissti ajattelit, että siksi, kun siellä(kin) puhutaan ruotsia?
Toki on niin, että esim. Ahvenanmaan kaksi lehteä halukkaasti kopioivat kaiken riikinruotsalaisista poliittisesti korrekteista lehdistä, ja monikulttuurisuus se vain on ihanaa... - SämreFolk
Josko nyt nyt pysyttäisiin siinä Suomeen kuuluvassa itsehallinnollisessa ja demilitaroidussa alueessa nimeltä Ahvenanmaa? Ettei sotkettaisi tähän Ruotsia? Kuinka Ruotsi tähän kuuluisi?
Vai niinkö alkeellissti ajattelit, että siksi, kun siellä(kin) puhutaan ruotsia?
Toki on niin, että esim. Ahvenanmaan kaksi lehteä halukkaasti kopioivat kaiken riikinruotsalaisista poliittisesti korrekteista lehdistä, ja monikulttuurisuus se vain on ihanaa...- SitäIhanuuttaSaamme
" ja monikulttuurisuus se vain on ihanaa..."
Tuo ihanuus näkyy nyt Ruotsissa jopa päivittäin ampumisina ja ranaatti iskuissa myös raiskaukset ovat huimissa lukemissa naapurimaassamme.
- VaarallinenRuotsi
MTV:n mukaan Malmön, Tukholman ja Göteborgin alueen ampumisissa on kuollut ainakin 60 ihmistä viimeisten kolmen vuoden aikana. Pelkästään viime vuonna Ruotsissa oli yli 300 ampumavälikohtausta, joissa kuoli 40 ihmistä.
- SotaLähestyyJo
Leviääkö sota Ruotsista myös ahvenanmaalle siinä on vain meri välissä ja laivat kuljettavat terroristeja päivittäin?
On vaarana että myös täällä mantereella joudumme sotatilaan ja suurin uhka maallemme on maahantunkeutuvat sotilaat? - PahempaaOnTulossa
Suurin uhka mitä voi olla on hallitsematon kansainvaellus pois kotimaastaan eli parempaa elämää haikailevat miehet joilla ei ole mitään elämää kotimaassaan. Naiset ja lapset jätetään omanonnensa haltuun ja nämä miehet lähtevät pakoon kuin mitkäkin luopiot ja narripelkurit.
Ilmastonmuutos on on pientä tuon pakoonlähteneitten massojen liikehdinnän rinnalla.
Poliitikkojen pitäisi jo käsittää väestön räjähdysmäinen kasvu kehitysmaissa missä muutenkin on jo nälkäänkuolevia eikä esimerkiksi suomenkaltaiset pienet maat pysty ottamaan vastaan miljoonia tänne tulevia miehiä. Tulee olemaan vielä järkyttävää nähdä miksi sekamelskaksi tämä touhu vielä meneekään? Poliitikkojen hölmöys on suurin tekijä mikä saa Euroopan sotatilaan eikä siihen mene enää kauan sillä naapurimaamme Ruotsi on jo nyt suurissa vaikeuksissa järjestyksen pidossaan. Ranaatit ja pistoolit paukkuvat kaduilla ihan kuin sotatilassa, mutta mitä tekee Ruotsin feministihallinto se ristii kätensä ja odottaa? - En_minäkään-
Veikkaan että kukaan teistä ei edes asu Ahvenanmaalla, hehän osaavat vain ruotsia muutenkin.
- Melkeinkuinruatsi
Ahvenanmaalle vaan kaikki tänne Suomeen pyrkivät maahanmuuttajat! Ei sillä saaripahaisella muutakaan virkaa ole! Toivottavasti uppoo joskus=D
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain1147809Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1323149- 1612025
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha801779Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1471659Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1801597- 1361268
- 80924
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko64866- 53814