Ulkoaohjatut

En ymmärrä miksi kaikki pitää siirtää toiseen paikkaan.

Keskusta, autokaupat, rautakaupat, konserttialueet, sairaala, urheiluhalli.

Päättäjiämme käytettään hyväksi kaikenlaisten rakennusliikkeiden ja muiden näistä urakoista hyötyjien kustannuksella ja samalla viedään näiden lapsentasolla olevien avulla kuntalaisten rahat. Eikö tähän todellakaan voisi tulla jo jotain järkeä ennen kuin on myöhäistä.
771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Paikkakunnalle tarvittaisiin kaupungintalosta ja poliittisista järjestöistä riippumaton "viisaiden neuvosto", joka toisaalta ohjaisi tiedolla lapsellisia poliitikkoja ja huonostikasvatetun ilkivaltaisen lapsen tasolla olevaa ay;tä ja toisaalta pyrkisi käynnistämään konkreettisia asioita tekevää yhdistystoimintaa. Joudutaan hyvin pienestä alkamaan teollistuminen.

Oleellinen termi jatkossa on "jälleenteollistuminen". Palvelutalous ei voi pyöriä omillaan kovin kauan ilman kohtuullisen korkean jalostusarvon valmistavaa toimintaa. Ensin on materiaalit, joista valmistetaan konkreettisia ja tarpeellisia asioita. Sitten tulee palvelut - tämä on marssijärjestys.

Hämeenlinna maksaa tänään sitä hintaa mikä teollisuuden tappamisesta ja poisajamisesta eilen on koitunut.

Äänestä

SCC on uusi Rautaruukki. Mutta kun Kari lähetti tekstarin Sambiaan niin hanke kaatui.

Äänestä
  • SCC olisi ollut vain autokauppaa, joka on kaupan ja palveluiden alaa. Ei oleellista vaikutusta paikkakunnan elinvoimaan. Tokihan kauppa aina onnistuessaan on elinvoimaa.

    Kysymykseni on: kuka voi ostaa uuden bemarin ja millä tuotannolla se maksetaan?

    BMW on korkean jalostusarvon teollinen tuote, jota ei paperinpyörittämisellä, suomi-palstalle kirjoittelulla tai kakkavaipoilla makseta - tämä on selvää jopa peruskoululaiselle.

    Äänestä

  • mistä.rahat.bemariin.hm kirjoitti:

    SCC olisi ollut vain autokauppaa, joka on kaupan ja palveluiden alaa. Ei oleellista vaikutusta paikkakunnan elinvoimaan. Tokihan kauppa aina onnistuessaan on elinvoimaa.

    Kysymykseni on: kuka voi ostaa uuden bemarin ja millä tuotannolla se maksetaan?

    BMW on korkean jalostusarvon teollinen tuote, jota ei paperinpyörittämisellä, suomi-palstalle kirjoittelulla tai kakkavaipoilla makseta - tämä on selvää jopa peruskoululaiselle.

    KokDem-Ääliö taas tuossa ripittää turhaan Karia, Kari vaan *puhalsi huijauksen poikki* kun järkipuhe ei mennyt perille vaan Kokdem-Hallintopolitrukki uskoi vaikka mihin rahakeijukaisiin ja prinssi Wilsoniin, Suurliikemies Ritskulla ei ollut edes rahaa/halua maksaa Visamäen vuokria saati tonttia, tuhoon tuomittu hanke heti alkuunsa!

    Kiemunkikin olisi myös voinut olla uskottavampi SSC:n hallituksen jäsen veronmaksajien suuntaan kun hän pääsi seuraamaan SSC-Kuplaa kovinkin läheltä, sen hallituksesta käsin.
    Miksi hän ei toiminut ja katkaissut vedätystä tai rahanpesuyritystä kun hän kuitenkin oli samaan aikaan Kh:n *nuijamies*?
    Ehkä hän olikin vaan pelkkä nuija itse tai kenties oliko Suurliikemiehen talutusnuorassa?

    *Likapyykkiä* pestään kyllä kovasti KokDem-Leirissä ja pesuvedet kipataan syyttömien niskaan mutta tuosta tyylistähän KokDemut jo tunnetaan!

    Äänestä

  • > Suurliikemies Ritskulla ei ollut edes rahaa/halua maksaa Visamäen vuokria saati tonttia

    Minulle muodostuneen näkemyksen mukaan tontin maksu olisi ollut sidottu Kaurialan kaavamuutokseen - kun se ei onnistunut, hanke ja maksut kaatuivat siihen. Toisin sanoen koko pyramidi oli rakennettu alusta alkaen Kaurialan asuinkäyttöön muuttamisen varaan.

    Tosiasiallinen rahoittajan edustaja kävi täällä katselemassa paikat lävitse - se oli sellainen perusheprealainen Välimeren rannikolta. Kun se näki minut kadulla niin se oli kuin aaveen nähnyt.

    Tarkoitus oli siis pystyttää Kaurialaan asuinkortteerit kymmenelle tuhannelle sosiaaliselle asukille (Afrikasta) - tämä olisi ollut tonttikaupan maksamisen ja vuokrien maksamisen tosiasiallinen ehto minun näkemykseni mukaan. Jos tämä olisi toteutunut, heprealaiset olisivat pulittaneet summan.

    Tämä on siis vain näkemys mutta yleensä näkemyksessäni ei ole ollut vikaa.

    Äänestä

  • Kyllä me tolla syyllä voidaan antaa jatkoaikaa tontin ostoon, käykö vuoteen 2020?

    Äänestä

-Reps :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PähkäHulluHML kirjoitti:

En ymmärrä miksi kaikki pitää siirtää toiseen paikkaan.

Keskusta, autokaupat, rautakaupat, konserttialueet, sairaala, urheiluhalli.

Päättäjiämme käytettään hyväksi kaikenlaisten rakennusliikkeiden ja muiden näistä urakoista hyötyjien kustannuksella ja samalla viedään näiden lapsentasolla olevien avulla kuntalaisten rahat. Eikö tähän todellakaan voisi tulla jo jotain järkeä ennen kuin on myöhäistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu