s-marketti

eikö kukaan saa kuria kakaroille,siinä ne istuvat penkillä ja roskaavat,luulisi kaupan henkilökunnan puuttuvan siihe.
16249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Minun mielestä eivät roskaa vaan tervehtivät aina niin iloisena ja ovat aina auttamassa jos kassini painaa liikaa.

Äänestä

Ihania lapsia ovat annan aina karkkirahaa suloisille lapsille.Ihana käydä S marketissa heidän iloisia juttuja kuunnella.

Äänestä

Lapsoset ovat niin nättejäkin siinä penkillä istuessaan ja aina iloisesti hymyilevät. Kerrankin toivottivar minulle good day englanniksi. Ei minun nuoruudessa ja lapsuudessa osattu kuin suomea ja sanoa jotain rukivee!

Äänestä

Ei ole moitteen sijaa heidän käyttäytymiseen.Reippaita ovat.Lisää penkkejä heille.

Äänestä

Joka osulassa kyllä tekee pahaa katsoa kun ihan vaahtosammutimen kokoiset nassikat kiskoo energiajuomaa kaksin käsin vaikka vielä ihan myrkkyä heille ja mitään rajoituksia edelleen ei saada kun vanhemmat ei ostoksista niin tiedä.

Äänestä

Kiva kuulla, että meistä tykätään s-marketin käytävällä. Aika monet meistä nuorista ja jopa lapsista joutuu siinä olemaan iltaisin, kun kotona on isä ja äiti kännissä tai huumeissa ja tappelevat. Ei sellaista kukaan jaksa. Ukki ja mummikin asuvat muualla , joten ei ole sitäkään paikkaa minne mennä.
Aloittajalla ei taida olla ihan kaikki kotona, mutta joskus nekin jutut sitten selviää.

Äänestä
  • Hirveitä vanhempia niin säälittää.Me pyydetään S-marketin kauppiasta antamaan teille ilmaisia jäätelöitä.Ei haittaa vaikka penkki vähän jäätelössä myö siivotaan.Herttinen sentään teitä poloisia.

    Äänestä

taidatte olla sokeita jos ette nää roskia penkinalla.menkääpä illalla kaupaan niin näette .

Äänestä
  • Miksi sinulla Jelmer on aina niin paha mieli? Voisitko ystävällisesti kerätä ne roskat ja laittaa kauniisti roskikseen. Niin mekin tehdään.

    Äänestä

Penkin alus täynnä roskia, kaatuneita limuja ja lytättyjä tölkkejä.
En ole muuten huomannut, että aiheuttaisi häiriötä, mutta jos osaa sikailla osaa myös siivota jälkensä, eikö? Mikä siivoja on siivoamaan tälläisiä extra törkyjä?

Äänestä
  • Oikeita lapset on lapsia.Siivoa sinä suusi ja siivoa pienet sotkut penkiltä.Täällä vaöitat jostain murusesta.Ole iloinen että lapset syövät penkillä keksejä ja sipsejä eivätkä käytä huumehia ja potki minunlaisiani mummoja Erkontiellä.Istukaa vaan lapset ja syökää kunnolla sipsejä siinä.Siivooja siivoo muuten olisi hänkin työtön.

    Äänestä

eipä näytä osaavan.

Äänestä

Nuoret eivät ole aiheutaneet yhtään häirijötä verrattuna moneen muuhun jotka lääke tokkurassa sähläävät kaupassa.
Joskus on pikku limutölkki kaatunut penkin alle mutta se ei haitaa mitään kun nuoret ovat meidän tulevia asiakkaita joten turha mollata nuoria.

Äänestä
  • Tuota mieltä ollaan kaikki täällä Käkelän palvelutalollakin.Nuoret olkaan vaan siellä isossa marketissa.

    Äänestä

  • Samaa mieltä olemme täällä Käkelän palvelutalolla.Valloittavia pikku murustelijoita.

    Äänestä

  • Mallusjoen palvelutalolta käymme kerran viikossa virkistäytymässä S-marketissa ja iloisina palaamme takaisin kun olemme katselleet miten nuoret ovat penkillä syömässä herkkuja .Ei roska haittaa meitäkään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jelmer kirjoitti:

eikö kukaan saa kuria kakaroille,siinä ne istuvat penkillä ja roskaavat,luulisi kaupan henkilökunnan puuttuvan siihe.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu