Focus k-lukko

Focukseni kauko-ohjattava keskuslukko vi***ilee ankarasti.

Avaus- ja sulkemisnappia saa painaa todella monta kertaa ennen kuin mitään tapahtuu. Lisäksi ovet lukittuvat usein ajossa tai paikallaan itsestään.

Lämpötilalla ei tunnu olevan merkitystä. Viimeksi eilen koetin voidella aseöljyllä - ei auta. Myös avaimen pariston vaihtoa kokeiltu.

Ideoita?
111452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

vara-avaimella??

Äänestä
  • ei ole kaukosäätötoimintoa.

    Äänestä

  • tvi kirjoitti:

    ei ole kaukosäätötoimintoa.

    Tähän varsinaisesti liittymättä, mutta samalla kyselen, mistäköhän johtunee, kun tänä talvena alkoi ovet menemään kylmemmillä keleillä itsekseen lukkoon. Viime talvena onkelmaa ei esiintynyt, mutta nyt oikeastaan aina, jos pakkasta on, niin laseja raaputtaessa ovet lukkiutuvat itsekseen. Tai jos ei, niin kun pääsee autoon ja liikkeelle, niin hetken päästä lukkiutuvat.

    Vara-avainta yritän kantaa mukana ja muulloin jättää ovet auki. Vara-avaimesta sekin kätevä tosin tulee, että voi pakkasella kioskilla poiketessa jättää auton käyntiin ja ovet lukkoon, mutta onko tuohon jotain helppoa ratkaisua olemassa? Aika ikävä, jos jossain kauempana jää ulos autosta.

    Äänestä

  • mortus kirjoitti:

    Keskuslukituksessa on toiminto joka lukitsee ovet hetken kuluttua, jos on painanut avausnappia (vahingossa) eikä ole kuitenkaan avannut ovea.

    Epäilen, että tämä toiminto ei välillä tunnista ovea avatuksi ja luulee avausta vahingoksi ja päättää sulkea ovet.

    Äänestä

  • kaapo kirjoitti:

    ainakaan 01-mallissa ei ole ao. toimintoa (kyseessä "peruskeskuslukko", ei siis kaikenkattava sulkeminen...)

    Äänestä

  • ffwg kirjoitti:

    ainakaan 01-mallissa ei ole ao. toimintoa (kyseessä "peruskeskuslukko", ei siis kaikenkattava sulkeminen...)

    2001 wagonin omistajan voin kertoa että tässä mallissa ainakin menee keskuslukko automaattisesti takaisin kiinni, mikäli aukaisun jälkeen ei mennä autoon noin minuutin sisään.

    Äänestä

Mulla on talvisin samaa vikaa, patterin vaihto vaikutti pari päivää. Kiinni menee yleensä paremmin, mutta aukoa saa tuskassa.
Onneksi tällä viikolla vaihtuu koko auto.

Äänestä

paristo siihen avaimeen.

Haukutteko te taskulampu poloisenkin huonoksi, kun valo alkaa himmenemään? :))

Äänestä
  • Jospa lukisit viestit kokonaisuudessaan ennen kuin kiirehdit aukomaan päätäsi. Ei tule kirjoitusvirheitäkään niin paljon.

    Kahdessa viestissä mainittu, että paristojen vaihto ei auta.

    Äänestä

  • lukemaan kirjoitti:

    Jospa lukisit viestit kokonaisuudessaan ennen kuin kiirehdit aukomaan päätäsi. Ei tule kirjoitusvirheitäkään niin paljon.

    Kahdessa viestissä mainittu, että paristojen vaihto ei auta.

    sä sen patterin silti vaihtaa, ettei tule päätä auottua.

    Ei kijoitus vihreet haitaa yhtää.

    Äänestä

  • Risto Ripeä kirjoitti:

    sä sen patterin silti vaihtaa, ettei tule päätä auottua.

    Ei kijoitus vihreet haitaa yhtää.

    Mullakin joutui painelemaan kaukosäätimen nappeja monta kertaa, mutta sain värkin toimimaan kun putsasin painonappien kontaktipinnat elektroniikkalaitteiden kontaktienpuhdistusaineella. Suihkutin vaan ainetta painonappien ja kontaktipintojen väliin ja kuivasin paineilmalla. Hyvin on sen jälkeen toiminut. Pakkasella lukot toimii mullakin miten sattuu ja välillä jätää kuskin ulkopuolelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tvi kirjoitti:

Focukseni kauko-ohjattava keskuslukko vi***ilee ankarasti.

Avaus- ja sulkemisnappia saa painaa todella monta kertaa ennen kuin mitään tapahtuu. Lisäksi ovet lukittuvat usein ajossa tai paikallaan itsestään.

Lämpötilalla ei tunnu olevan merkitystä. Viimeksi eilen koetin voidella aseöljyllä - ei auta. Myös avaimen pariston vaihtoa kokeiltu.

Ideoita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu