Omakustantamisen ihanuus ja kurjuus

kidtsamk

Olen täälläkin hehkuttanut, että ei pidä lannistua vaikka ei saa kirjalleen kustantajaa: ainahan voi tehdä omakustanteen. Vähän asenteella "pitäkää tunkkinne". Nyt kun kellon siirtely vai mikä lie herätti ennen aamunkoittoa, alkoi omatunto kolkuttaa: olenko johtanut kansaa harhaan?

Niin. Tällä kokemuksella odottelisin sitkeästi, että joku kustantamo innostuu kirjastani. Kylmän viileesti vaan antaisin ajan kulua enkä antaisi periksi. Seuraavan kirjani kohdalla olenkin viisaampi. Mutta jos en olisi kulkenut tätä reittiä, en tietäisi sitä minkä nyt tiedän.

Joku on sanonut, että kirjallisuuden kenttä on hyvin polarisoitunutta: 10% kirjoista saa 90% huomiosta ja vastaavasti 90% kirjoista saa 10 % huomiosta. Ja voit olla 99% varma, että omakustantaja kuuluu tuohon jälkimmäiseen kategoriaan.

Julkaisin kirjani BoDin kautta, ja sieltä hoituu kyllä kaikki kirjan levitykseen tarvittava erittäin kattavasti. Kirjastot ja kirjakaupat saavat tiedon kirjasta ja voivat tilata sitä. Ongelma onkin se, että ne eivät tilaa omakustanteita. Helsinkiin tilataan se yksi kirja, ja jos sitä lainataan ja varataan, niin sitten tilataan lisää. Kovinkaan moni muu kirjasto ei tilaa lainkaan. Olen markkinoinut kirjaani kirjastoihin ja saanut sitä myytyäkin, koska Helmet-kirjaston varausluvut ovat toimineet veturina. Jos sitä ei olisi, olisin tehnyt turhaa työtä.

Olen siinä samalla laskeskellut, kuinka monta kustantamojen kirjaa luetteloista löytyy. Ja niitähän löytyy! Jos kustantamo on joku näistä isoista WSOY, Tammi, Gummerus, Otava, niin kirjoja tilataan kymmenittäin vaikka ne sitten pölyttyisivät hyllyissä. Keskisuurilta kustantamoiltakin tilataan kadehdittavan paljon. Ihan pienimmiltä kuulemma kaikkiin kirjastoihin yhteensä muutamia kymmeniä. Kirjakauppojen hyllyynkin näkösälle päätyvät lähinnä isojen kustantamojen kirjat. Otava omistaa Suomalaisen kirjakaupan, ja ihan varmasti kaikki Otavan kirjat ovat hyllyssä.

Kirjoitustila loppuu, joten lyhyesti: Jos olet kaikkien alojen asiantuntija ja osaaja tai sinulla on ainakin 2000 euroa ylimääräistä ja haluat nähdä kirjasi painettuna, toteuta haaveesi. Kustannustoimitus, oikoluku, taitto ja kansi pitää tehdä kunnolla. Muuten hävettää. Vaikka kirja olisi tarkoitettu vain pienelle piirille, kirjan pitää näyttää ja tuntua hyvältä, jotta sitä kehtaa tarjota.

Näköjään tilaa tuli lisää. Sitten markkinointiin. Se on vasta alussa. Ensin piti odotella mitä muut kuin kaverit kirjasta sanovat. Ja kun sain aivan vierailta ihmisiltä todella hyvää palautetta päätin, tai päätimme yhdessä "agenttini" kanssa, että nyt alkaa markkinointi. Eli tyrkytys. Muutamaan lehteen olen lähettänyt arvostelukappaleen, osalle pyynnöstä ja osalle ilman pyyntöä. Kannattaa kysyä ensin lupa, ei sitten niin harmita. Yksi lehti on luvannut tehdä arvostelun. Agenttini on kysynyt yhdeltä kirjablogin pitäjältä lupaa lähettää, ja lupa tuli, vaikkkakin "en yleensä ota omakustanteita". Ei hän silti luvannut tehdä juttua, mutta lupasi tutustua kirjaan. Kirjamessuilla kuulin, että kirjablogit ovatkin ottaneet ison siivun ennen lehdille kuuluneesta hommasta. Facebookiin tehtiin kirjalle oma sivu. Erääseen matkakerhoon olen lupautunut esittelemään kirjaani tammikuussa.

Monet kustantamojen kirjailijat valittavat, että heidän kirjansa eivät saa julkisuutta, vain muutamia huippunimiä mainostetaan. Siinä mielessä omakustantaja on heidän kanssaan
samalla viivalla. Kuitenkin näkyvyyden kannalta pienikin kustantamo on parempi kuin ei mikään. Kirjamessuilla kyllä tutkailin kustantajien pöytiä sillä silmällä, että kenen pöydältä haluaisin kirjani löytyvän. Kuka tahansa ei kelpaa, pitää olla samanhenkisyyttä. Se on kuin muunkin kumpanin valinta: kuka tahansa ei kelpaa.

6

243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuo edellinen postaus oli siis minulta, ja luulin olevani kirjautunut sisään, mutta en kai sitten ollut.

    • eivieläsenaika

      En ole omakustannetta julkaissut, mutta tiesin tuon muutenkin, koska olen ahkera kirjaston käyttäjä ja lukija (kirjojen ostaja). En silti sulje pois omakustanteen julkaisua, mutta sitten vain omaksi ilokseni nähdäkseni tekstini painettuna.

      • Minäkin tavallaan tiesin tuon, mutta en uskonut. Suomalainen ei usko ennen kuin on kokeillut:D


    • Eikö nyt ole paljon halvempaa laittaa tuotos PDF:nä yleiseen jakeluun nettiin, jos nyt tuotoksiaan jakaa haluaa, eikä jää ainakaan tappiolle.

      • Ehkä niinkin. Mutta useimmat haluavat kuitenkin ihan sen painetun kirjan. Niin lukijat kuin tekijätkin.


    • bööbööbööä

      Itse olen tyytynyt siihen, ettei omakustanteita mene paljoa kaupaksi. Toisesta kirjastani sain rahani takaisin ja vähän päälle (kenties vielä lisää) ja koska aiheesta ei oltu aiemmin kirjoitettu, kirjastotkin ostivat ympäri Suomen. Itse olen taas sitä mieltä, että kustantamot ovat liian hitaita. Ehkä lähetän joihinkin kustantamoihin, mutta en jaksa siitä enää jatkaa useammalla kierroksella, mieluummin näen sen oman kirjani valmiina. Minusta on kivaa julkaista Bodin kautta. Toisen kirjan jopa niin, etten edes olisi halunnut antaa kustantajalle sen valmiiksi saattamisen iloa vaan tehdä itse. Mainetta en kaipaa, mutta tietysi raha olisi mukavaa, sitä ei vaan niin omakustanteilla saa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      170
      2916
    2. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      64
      2516
    3. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      203
      2199
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      73
      1829
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      102
      1763
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1621
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      93
      1393
    8. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      217
      1141
    9. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1120
    10. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1069
    Aihe