Jyväskylän duunarit!

Ay-pomo Riku Aaltokin pelkkiä palkkioita lähes 90000 vuodessa palkan lisäksi! Siinä teillä duunarit on maksamista. Suosikaa nollalinjaa jos teillä on töitä.
678
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sinä suosit mekkomaakari nillittäjiä

Äänestä

Kyllä pojilla on hyvät liksat, he tekevätkin arvokasta työtä meidän eteen.

Äänestä
  • Noinhan se on, mutta kun ei ole niitä töitä... mutta näillä mennään.

    Äänestä

Ay johtajat saavat nykyisin niin suurta palkkaa, että ne ovat vieraantuneet täysin tehtävästä, johon heidät on valittu. Tehtäisiin joskus tutkimus, missä sevitettäisiin työnanatajien näille johtajille maksamat lahjukset, voisi olla jäsenille ihmettelemistä.
Nykyiset ammattiliitot ovat työnantajien juoksupoikia. Ainakin jos vertaa vaikka 30 vuotta sitten toimineisiin ammattiliittoihin. Tulee väistämättä mieleen, että liitot ovat vain harhautusta ja työnantajien hallinnassa. Käydään muka tiukkoja neuvotteluja, mutta aina saavutetaan 0-tulos, työntekijät saavat korkeintaan nimellisen palkankorotuksen jonka hallitus ulosmittaa moninkertaisena.

Äänestä

Ei siitä koskaan päästä eroon, että duunarit ovat alamaisia. Neuvostoliitossakin ammuttiin porvarit, mutta pian oli tilalla uusi eliitti. Ei myöskään ay-pelleilyllä saada kuin uusia herroja.

Äänestä

Ammattiliittojen netto-omaisuus 2016 oli noin miljardi euroa. Tuo miljardi euroa on jäsenten omaisuutta! Mitä jäsenet hyötyvät tuosta omaisuudesta?
Eipä juuri mitään. Luottamushenkilöt, pääosin demareita, käyvät kerran/pari Hakaniemen Cumuluksessa juopottelemassa. Duunareille muutama hikinen lomamökki jossakin korvessa, ay-pomoilla hieman hienommat lapissa. Pomot kehuvat että omaisuutta pitää kerätä jotta voidaan lakkoilla! Ja juhlivat taas sijoitusten tuottavuutta.
Vertailun vuoksi, kuinka monella yrityksellä Suomessa on miljardin nettovarallisuus?
Pörssiyhtiöistäkään ei taida kuin alle 50 päästä 200 miljoonan nettovarallisuuteen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Loimaalta kirjoitti:

Ay-pomo Riku Aaltokin pelkkiä palkkioita lähes 90000 vuodessa palkan lisäksi! Siinä teillä duunarit on maksamista. Suosikaa nollalinjaa jos teillä on töitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu