Merja Kyllönen kirjoittelee reteesti 31.10.2017 ilmestyneessä Ylä-Kainuu lehdessä otsikolla "yhteenlaskun alkeet". Hän yrittää tehdä mustan valkoiseksi vatvoessaan äänestyskäyttäytymistään metsäasiassa Brysselissä. Kyllönenhän, kuten kaikki tiedämme, äänesti asiassa Suomen metsäteollisuuden alasajon puolesta.
Hän unohti pari tärkeää asiaa. Yhteenlasku ja biologia ovat kaksi eri asiaa. Yhteenlaskussahan Wikipedian mukaan lopputulos määräytyy sen mukaan, mitä lukuja lasketaan yhteen, ei siitä, miltä politiikko haluaa sen näyttävän.
Biologia taas selittää, että kasvi, kuten esimerkiksi puu, tuottaa kasvaessaan happea ja lahoessaan hiilidioksiidia.
Kyllösellä oli, luultavasti vahingossa, lipsahtanut tuohon kaavaan hapen tilalle hiilidioksidimäärä, jolloin loppusumma oli täysin harhaanjohtava ja jopa vastoin totuutta.
Tämän päivän ( 1.11.2017 ) Kainuun Sanomissa oli mielipideosastolla metsäasiantuntija Heikki Rahkon asiantunteva ja viisas artikkeli metsien hoidosta ja siitä, mitä oikeanlainen metsienkäsittely tuo mukanaan: happea ilmaan ja lisää kasvavaa puuta maahan tuottamaan yhä enemmän happea.
Oisko Kyllösen jo aika siirtyä riimittelemään niitä runoja ja jättäää nuo asiantuntemusta vaativat tehtävät osaavien käsiin

Vastaukset 5
Vanhimmat
Merja Kyllönen äänesti myös mäntyöljyn valmistamista vastaan. Työpaikat ja työläiset eivät kiinnosta enää. Että silleen.
2.11.Kainuuns. On ko,asiaan hyvä nommentti: tolkkua Merja ?
Vasemistoliiton Kyllösen tarkoitushan on niikun vasemiston yleensä,ei työtä eikä hyvinvointia.Hyvinvoivat ihmiset eivät ole vasemiston vaalikarjaa.Oma etu ja hyvät palkkiot kyllä kelpaa itselle,muitakaamme Kyllösen ministeriaika ja hallintoneuvosto palkkiot osallistumatta kokouksiin .
Kun tarpeeksi kurjuutta lietsoo ja tuo sitä ihmisille, voi saada jonkin äänen.
Kyllönen sai eduskunnasta itselleen torkkupeiton. Sekin veravaroilla.
Torkkupeiton alta on heikolla matematiikan osaamisella helppo huudella, kuten vasemmistoänkyrät tapaavat huudella. Vailla tietotaitoa.