Foorumin outo sävy

Eikö tämän foorumin tarkoitus ole viedä valokuvausta eteenpäin?

Miksi keskusteluiden tai vastausten fokus on viedä leipä niiltä jotka tuottavat palveluita alalle?
19399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Leivästä en tiedä, mutta ihmetyttää eräiden "todellisten" kuvaajien kiihkoiset mielipiteet. Luulisi sen kuvankerronnan olevan se tärkein asia eli mitä sen väliä, miten rosoisista aineksista sen tarinan on aikaseksi saanut.

Äänestä

Että markkinointiako täällä pitäisi harrastaa ???

Äänestä
  • Miten muuten pysyä leivän syrjässä?

    Äänestä

Valokuvauspalstan tarkoitus on: "Keskustele kameroista tai kysy vinkkiä kuvaamiseen. " Käytännössä keskustelu on sitä, että joku kysyy ja ehkä hyvällä tuurilla saakin jonkin yksittäisen asiallisenkin vastauksen, jos jaksaa kaivaa sen "kohinan" seasta. Suurin osa viesteistä on sitä iänikuista änkkäämistä jostain suttuzoomeista ja kysyjän ja hänen välineidensä haukkumista kaikin mahdollisin tavoin. Antaa oudon kuvan valokuvauksesta ja valokuvaajistakin, kun palstan nimi on kuitenkin "Valokuvaus". Osuvampi nimi taitaisi kuitenkin olla "Kamerasodat". Ihan samaa vänkäämistä täälläkin on kuin tyypillisillä tietokoneaiheisilla sotapalstoilla, joissa vängätään jostain linukseista ja windowseista.

Äänestä

Muutama ihminen täällä saa aikaan edellämainitut ikävät keskustelut. Esimerkiksi nimim. canonisti_minäkin jaksaa kirjoitella noista suttuzoomeista jatkuvasti. Aloituksia tehdään eri nimimerkeillä ainoana tarkoituksena saada riitaisa keskustelu käyntiin.
Aikansa kun näitä lukee niin huomaa kyllä että taas sama henkilö on kirjoittamassa eri nimimerkillä.

Äänestä

Kaupallisuudesta puhuminen tuntuu olevan erityisen vaikeaa.

Äänestä
  • Mainoksethan eivät ole palstalla sallittuja.

    Äänestä

Jos+joku+on+kiinnostunut+valokuvauksesta+ja+kysyy,+voi+hänelle+vastata+asiallisestikin.+Valitettavasti+monet+hanakoista+vastaajista+ovat+joko+a)+tietämättömiä+b)+väärinymmärtäviä+c)+yksisilmäisiä+tietyn+kameran/järjestelmän+kehujia+ja+lisäksi+d)+vailla+syvällistä+kokemusta.Sinänsä+en+ymmärrä,+miksi+jotain+ammattikuntaa+pitäisi+suojella+uusilta+tulijoilta,+valokuvaajan+ammatti+ei+ole+niitä+suojeltuja+toimialoja+joissa+saa+toimia+vain+ammattitutkinnon+suorittaneet,+kuten+vaikkapa+lääkärinä.+Jos+osaa+tarpeeksi+ja+joku+maksaa,+voi+ryhtyä+valokuvaajaksi.+Itse+ehdin+toimia+kuukausipalkkaisena+valokuvaajana+reilut+40+vuotta+ilman+papereita,+mitä+nyt+ennen+vanhaan+vaadittiin+vain+oikein+valotettuja,+ei+todistuksia+(alan+ja+teknisiä+opintoja+tosin+alla+reilut+3+vuotta).++Minun+puolestani+edelleenkin+etevät+nuoret+ja+miksei+varttuneemmatkin+saavat+yrittää+alalle.+Milläs+sen+kieltäisit?Se+taas,+että+jotkut+ovat+valmiita+kuvaamaan+pilkkahinnalla+tai+ilmaiseksi+on+yksi+alan+ominaispiirre.+Harmillista+ammattilaisten+kannalta,+mutta+eipä+sitä+voi+laittomaksikaan+julistaa.+Usein+ainoa+tapa+saada+jalkaa+oven+väliin.+Sinänsä+ainakin+lehtikuvaajan+hommat+ovat+menneet+huonoon+suuntaan,+paineet+ovat+kovemmat,+pitää+tehdä+videoita+samalla,+vapaus+on+vähentynyt,+liksat+huonontuneet+selvästi.+Minulle+maksettiin+viime+vuosikymmeninä+60-70%+yli+työehtosopimusten+minimin,+nyt+monella+on+vaikeuksia+saada+edes+kolmea+tonnia+kuussa.+Eläkettäkin+tulee+melkein+tonni+yli+tämänhetkisen+minimipalkan,+taisin+valita+oikean+ja+mielenkiintoisen+ajan+olla+valokuvaajana.

Äänestä

Kyllä aloittaja on oikeassa, ammattilaisia pitää suojella. Aivan erityisesti muilla kuin valokuvausalalla.
Tilanne on mielestäni ylivoimaisesti pahin ruoanlaitossa. Lehdissä ja netissä julkaistaan jatkuvasti ohjeita ”kotikokeille”.
Kaikenlainen ruoanlaitto pitäisi ehdottomasti lailla kieltää kaikilta muilta paitsi koulutetuilta ammattilaisilta. Kokeille pitää saada taksilupia vastaava monopoli.

Äänestä
  • Plussia

    Äänestä

Tekijöitä on aivan liikaa ja lisää tulee ikkunoista ja ovista.
Eli tilanne ei ole hyvä alalla oleville tai tulevilla. Erityisen vaikeana pidän alaa ns. sohivia, työpaikka tai tulot tulee muusta työstä mutta välillä käy tekemässä pimeänä valokuvauskeikkaa. Ilman veloitusta kuvaavat on alan syöpä.

Äänestä
  • Mahtaakohan valokuvia edes saada "pimeässä"?

    Minä hankkisin oikean työn ja pitäisin valokuvausta lähinnä harrasteena. Valokuvauksen suhteenhan maailma on jo minunkin aikanani (eka kamera -60 luvulla) muuttunut suuresti. Varsinkin digi ja kännykamerat ovat muuttaneet koko alaa suunnattomasti. Sen mikä ennen oli hieman salaperäistä pimeähuonetyöskentelyä voidaan tänään tehdä valossa ja menet minne hyvänsä niin kännykuvaajia on paikat piukassa, joten tarjolla on kuvamateriaalia pilvin pimein.

    Lieneekin syytä, jos siis haluaa ansaita, miettiä paikkoja joihin voisi olla mielenkiintoa mutta mitä eivät kaikenmaailman kännykuvaajat ole vielä keksineet. Arvelen hyvistä ja persoonallisista kuvista myös uutisten osalta vieläkin maksettavan kohtuu korvauksia mutta sinun on oltava ensimmäinen ja ehkä ainoakin. Tai näkemyksesi kuvaamisessa pitää olla hyvin persoonallinen.

    Kun on hyviä kuvia kopallinen voi tehdä kirjan ja siitä se lähtee kun paino on sanoilla "Hyviä Kuvia"!

    Äänestä

  • Valitettavasti monet himo harrastajat kuvaavat teknisesti parempia valokuvia, mitä olen nähnyt noiden vanhempien "ammattilaisten" ottamia kuvia.

    Äänestä

  • rfgsdfgdfg kirjoitti:

    Valitettavasti monet himo harrastajat kuvaavat teknisesti parempia valokuvia, mitä olen nähnyt noiden vanhempien "ammattilaisten" ottamia kuvia.

    Valitettavasti osut naulan kantaan.
    Kaiken kaikkiaan digitaalikuvaus on johtanut julkaistujen kuvien laadun paranemiseen, vaikka tietenkin huomattava osa niistä on melko surkeita. Mutta tämä piti paikkaansa jo vuosikymmeniä sitten.

    Äänestä

Ensimmäiseen kysymykseen vastaus on kyllä, mutta oikeata halua ei ole tässä tietokoneohjelmassa.

Toiseen kysymykseen vastaus on ei. Täällä on tarkoitus keskustella ja kehittää harrastus valokuvausta. Ammattilaisille lienee omat saitit.

Äänestä

Nykyäänhän tämä ei ole enää harrastuspalstan alla, joten ammattilaisetkin ovat tervetulleita kinastelemaan valokuvaukseen liittyvästä tieteestä ja teknologiasta.

Äänestä
  • Kyllä koko Suomi24 sivusto on harrastajien pelikenttä. Oikeat ammattilaiset ovat aivan muualla.

    Äänestä

Ei ole mainostuspalsta, jossa vain kritiikittömästi kehutaan tuotteita. Yleensä tavoitteena mieluummin ruotia puolin ja toisin, mitä hyvää ja huonoa kussakin laitteessa, tai menetelmässä.

Mielestäni palstalla on mainiota se, että keskustelijat ovat tuoneet näkökulmiaan ja painotuksiaan esille tavalla, joka saattaa näyttää siltä, että väitellään, mutta erilaiset mielipiteet ovat kuitenkin oikeutettuja ja tervetulleita, niin että olen voinut samaistua tai olla samaa mieltä monesta - näennäisen vastakkaisistakin väitteistä (että näinhän se on toisaalta, mutta noinkin toisaalta).

Ehkä siksi, että itselläni on ollut valokuvauksen harrastamisessa monenlaisia vaiheita. Joskus kuvattu pääasiassa tsuumeilla. Jollain kaudella pääasiassa vain kiinteillä polttoväleillä. Joskus vain kompaktikameralla. Joskus järjestelmällä ja kompaktilla vuorotellen. Lähikuvaukseen kokeiltu monenlaisia välineitä ja monenlaisia kameroita.

Kritiikistä. Jos nyt esim. kompaktikamerassa on tällainen toimintojen järjestys, että lähikuvauksen käynnistämiseksi painetaan kukkanäppäintä, ja sitten kamera alkaa keskustella: näyttää valikon, vaihtoehdoilla lähikuvaus ON, lähikuvaus OFF, ja sitten painellaan nuolinäppäintä valitakseen ON, ja sitten OK, että valinta tulee voimaan, niin enkö saa sanoa mielipidettäni tästä (että tämä on aivan per... hanurista), että kolme näppäimen painallusta on hölmö järjestys, kun toinen pokkari toimisi niin, että vain kukkanapilla painetaan lähitarkennusmahdollisuus päälle tai pois, yhdellä painalluksella?

Muutenkin ATK-vehkeissä on tällaista tyhmää paljon, että laite alkaa keskustella, kun käyttäjä painaa tai klikkaa, jotain aikaansaadakseen. Esim. tietokoneen sammutus: käyttäjä klikkaa SAMMUTA, sitten kone alkaa keskustella, haluatko sinä nyt todella sammuttaa, pakotatko sinä sammutuksen, menetätkö nyt keskeneräiset työt, mitä häh, oletko nyt aivan varma? Ja sitten kun luultaisiin sen sammutuksen käynnistyvän, kone hieroo muutaman minuutin jotain päivityksiä, määrityksiä, mitä milloinkin, kertomatta sen tarkemmin, mistä on kyse. Tätäkö ATK:sta alun perin haaveiltiin, että sillä tehdään asiat vaikeammiksi?

Äänestä
  • Tuohon loppuosaan jatkaisin, alkuunhan atk vehkeet eivät olleet verkossa. Niihin ei siten jatkuvasti joku pannahinen yrittänyt syöttää viruksiaan tai muita haittoja joten päivityksiäkin jaettiin vain todellisten vikojen korjaamiseksi joita aina löytyy ihmisten tekeleistä. Nyt asia on mennyt mainitsemaasi malliin ja samalla kun mekin olemme lisääntyneet alkuaikojen harvoista nykyajan lähes jokaiseen erilaiseen ja taitoiseen käyttäjään, niin myös käytäntöjen on ollut muututtava.

    Kun muutat päivityksen asennustavan niin se ei tee sitä automaattisesti vaan esim. kysyy haluatko ja voit vastata jotta tulevaisuudessa ja mennä heti nukkumaan. Huomenna kun useimmilla on hyvää aikaa päivitykseen kun sen alkaa heti aamulla näin eläkeläisenä tai töistä tultuaan työläisenä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kotapora kirjoitti:

Eikö tämän foorumin tarkoitus ole viedä valokuvausta eteenpäin?

Miksi keskusteluiden tai vastausten fokus on viedä leipä niiltä jotka tuottavat palveluita alalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu