Aito cittarimies tässä, moi

aitocittarimies

Taas on aikaa vähän lueskella tätä palstaa, missä älykkäät Thaimaassa asuvat SUOMALAISET MIEHET ja Pattayalla lomailevat pojankoltiaiset kertovat "värikkäitä ja vaiherikkaita" matkailukokemuksiaan? Kohteesta.

Lueskelin tuossa muutamia "matkailuaiheisia ketjujanne" ja huomasin, että ainakin joku teidän aktiiveistanne luulee, että cittarimiehellä on jotain yhteistä lerpaksi nimitetyn miehen tai onnellisen ChiangMain ( sukupuolineutraalin?) henkilön kanssa, koska olen ollut vaiti jo jonkin aikaa ?

Joten tässä kk- raporttini Lokakuulta. Täytyy vielä painottaa, että en hauku ketään, kerron vain tapahtumia, joita olen omin silmin nähnyt.

Lokakuussa ei ainakaan minun silmiini pistäviä tapahtumia juurikaan tapahtunut Pirkanmaan cittareissa. Arvelen sen osittain johtuvan siitä, että punaniskojen kesälomat ollaan kokolailla vietetty syyskuun loppuun mennessä? Ihanat maksulliset 3kk kutsuvisalla naisenkaipuutanne poistamaan tulleet "tyttöystävät" ovat jo palanneet lämpöiseen kotimaahansa?

Pari asiaa kuitenkin pistin merkille. Kahta, noin 25-30 vuotiasta, koulutettua, hoikkaa, kaunista ja älykästä thaimaalaista naista,... En näe heitä enään peliautomaateillamme? ( eri cittareita, eivät kai tule toistensa pelikoneille?) Totuin heihin, koska tapasin heidät AINA pelien ääreltä, kun työtehtäväni vei kyseisiin myymälöihimme. (olen myös asiakas omistaja) Voihan tietenkin olla, että eivät olleet peliriippuvaisia? Sattuivat vaan aina olemaan pelaamassa kun kävin kohteessa? Joskus useammankin kerran päivässä, mutta kuitenkin AINA. Uskon, että heidän visansa on umpeutunut, ja ovat Palanneet Pattayalle hankkimaan uusia matkoja Pohjoismaihin? Suomi ollaan nähty, ehkä Tanska tai Norja seuraavaksi? Kuka tietää, mihin asti perseellänsä pääsevätkin? Etelä-Korea olisi varmasti se mieluisin maa, johon asumaan tahtoisivat jäädä....?

Mutta tämän kaltaista tänään, pyrin tekemään kk raporttia myös tulevaisuudessa, vaikka kesällä ne koomisimmat kokemukset tulee, noista " raha rakkaus värikynäkommunikointi= tuontityttöystävä. KANSAINVÄLISISTÄ SUOMI-THAI seka liittoja kun seurailee

94

574

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "kun työtehtäväni vei kyseisiin myymälöihimme. (olen myös asiakas omistaja)"

      Siinä pläjäytti Pohjoisen aviomies vuoden vitsin ja suoraan marketista! :DDD "Työtehtävät" :DDD

      Muistatko Pohjois-Lerppa, kun sekosit jutuissasi jo keväällä? Ensin haukuit thainaisia oikein urakalla ja kaikki Suomessa näkemäsi naiset olivat entisiä thaihutsuja ja entisiä Pattayan hoitojasi ja kaikkien niiden miehet olivat köyhiä lihavia alkoholisteja.
      Sitten sinä menit niiden kanssa ravintolaan ja nauroitte heidän miehilleen miesten läsnäollessakin.
      Tuossa kohtaan juttusi meni jo viimeistään parodiaksi ja överiksi.

      Kohtapa sitten kerroitkin että sinulla on thai- kihlattu. Seuraavaksi se ei ollutkaan kihlattu vaan jonkun suomalaismiehen tuoma exä. Seuraavassa raportissa olit unohtanut thainaisesi kokonaan ja nauroit taas niille "tarkkailun kohteille", joita työksesi kerrot stalkkaavasi.

      Spedekään ei olisi keksinyt tuollaista tarinaa edes leikillään.

      Et sitten muuta tänään taas keksinyt, kuin herättää henkiin vanha kunnon markettitarkkailija- hahmosi? Hohhoijaa.

      Olet ylivoimaisesti kipein henkilö, kenen juttuja olen netistä lukenut.

      Terkkuja täältä Chiang Main joenrannasta kerroksesta 15. Hyvät näkymät parvekkeelta ja siemailla hieman viskiä, kun kohta alkaa joessa uimaan valokukkasia. Papattimatot jo poksuu kaduilla.

      • Aviomies5739

        Hyvä Maija että sulla on tekemistä täällä Chiang Maissa tähän aikaan tietokoneesi parissa, niin mitä muuta matkailija tekisikään.

        Oksentaisitko jotain myös tohon juttuun missä Pattaya on Maaaaaaaailman melkeen paras kohde toooooooooodistetusti luotettavaan lähteeseen perustuen.

      • Aviomies4726
        Aviomies5739 kirjoitti:

        Hyvä Maija että sulla on tekemistä täällä Chiang Maissa tähän aikaan tietokoneesi parissa, niin mitä muuta matkailija tekisikään.

        Oksentaisitko jotain myös tohon juttuun missä Pattaya on Maaaaaaaailman melkeen paras kohde toooooooooodistetusti luotettavaan lähteeseen perustuen.

        Jatkan vielä kun päätin lukeakin oksennuksesi.

        En ole aloittaja enkä ole väittämiäsi sanonut, mutta teidän Pattayan rakkaiden juttuhan on sekoittaa useat henkilöt yhdeksi ja vastaavasti itsesi moneksi.

        Lue Muumilaakso juttuni, siinä olen selittänyt mikä ja kuka olen.

      • Aviomies9824

        Ai tänään valokukkasia, oleppa tarkkana.

      • Aviomies4726 kirjoitti:

        Jatkan vielä kun päätin lukeakin oksennuksesi.

        En ole aloittaja enkä ole väittämiäsi sanonut, mutta teidän Pattayan rakkaiden juttuhan on sekoittaa useat henkilöt yhdeksi ja vastaavasti itsesi moneksi.

        Lue Muumilaakso juttuni, siinä olen selittänyt mikä ja kuka olen.

        Höpöhöpö. Sinä et tiedä itsekään kuka olet. Mutta se on varmaa, että olet Suomessa ja olet psyykkisien syiden vuoksi joko sairaseläkkeellä tai hoivakodissa.

        Tulehan tuohon puron rantaan moikkaamaan minua puolen tunnin päästä, niin ojennan sinulle 100 tuhatta bahtia samantien kouraan. Todisteeksi minulle riittää että se olet sinä, kun näytät minulle tietokoneelta olevasi minun nimimerkkiä jäljittelevä vuodesta201O ja kirjaudut sisään.

      • Aviomies4256
        Vuodesta2010 kirjoitti:

        "Tule anonyymi tapaamaan minua anonyymiä joka on luvannut laittaa sut huoneenlämpöiseksi olet sitte mummo Vaasasta tai..."

        Kerroppa ihan oikeesti luuletko että tollasen kusipään tahtois edes baarityttö tavata ilman maksua?

        Pidä rahas poika, mulla riittävästi.

        En jäljittele ketään, eikä minulla ole sinistä.

        Tuohan olikin mielenkiintoinen uusi syytös.

        Nauti jo matkastas kun olet tullut ihan vapaaehtoisesti tänne törkykasaan ja varo kiinalaisia sitte ku krapulassa tai kännissä väännät Kawalla, ne kävelee ajoradalla mikäli olet huomannut.

      • blumsteri

        Eikö sinulla ole sielläkään muuta tekemistä, kun miettiä mitkä ovat saman henkilön nimimerkkejä ja postauksia? Mukavan tuntunen loma siellä sinulla. Olisihan se tietenkin mukavampi tyttöystävän kanssa jutella kun postailla tuntemattomien kanssa, eiks jeh? Kielimuuri, se kielimuuri?..... Tyttöystävä puhuu ja sättäilee ystäviensä ja muiden poikaystäviensä kanssa ja suomisonni kyttää keskustelupalstoja koneeltaan, kunnes taas tulee yö ja saa olla rakkaansa kanssa hiljaa lähekkäin?..... Kukin tyylillään. Tuosta että luulet minua joksikin toiseksi sen verran, että......TAAS MENI METSÄÄN JA LUJAA..

        Vedä linepuhelu jolleen kaverillesi Suomeen, se on ilmainen ja saat melkein livejuttu seuraa... Ai niin eihän sulla ole kavereita Suomessakaan. Mutta äidillesi Jyväskylään olisi hyvä soittaa ainakin kerta viikkoon.

      • blumsteri kirjoitti:

        "Blumsteri"? "Sielläkään"?

        Eikö aviomies-lerppa olekaan täällä Chiang Maissa? Citymarketti menee kiinni 8 minuutin päästä. Vielä ehdit stalkkaamaan parkkipaikalle, josko thainainen menee siellä taas viemään kaljaa pallomahalle autoon.

        Minä huilin tänään ja hoitelen viikon sähköpostit ennen huomisia partyja. Äiti kuoli 2012, mutta kiitos huomaavaisuudestasi. Taidat olla Lerppa hieman jo huppelissa? Minä otin vasta kaksi kertaa 8cl.

      • Voi poikapoloa. Yritän saada sinua ressukkaa huonolla menestyksellä palaamaan tähän maailmaan sieltä unimaailmasta, jossa et tiedä oletko hieno Lady vai korrekti herrasmies.

        Annas kun kerron. Sinä et ole kumpaakaan. Olet sekaisin oleva transu.

        Minä esiinnyn vain tällä nimimerkillä, joten älä kiitos sekoittele minua muihin kirjoittajiin.

      • Aviomies6285
        Vuodesta2010 kirjoitti:

        Voi poikapoloa. Yritän saada sinua ressukkaa huonolla menestyksellä palaamaan tähän maailmaan sieltä unimaailmasta, jossa et tiedä oletko hieno Lady vai korrekti herrasmies.

        Annas kun kerron. Sinä et ole kumpaakaan. Olet sekaisin oleva transu.

        Minä esiinnyn vain tällä nimimerkillä, joten älä kiitos sekoittele minua muihin kirjoittajiin.

        Kuules Maija siellä 15. kerroksessa.

        Kun nyt oot koko ajan kirjautunu smurffin väriselläs, niin ootko ollenkaan pohtinu mix sun mustat vittuilunimimerkkis on hiljaa.

        Käyppä katsomas oisko ne siellä sun vessan peilissäs.

        Juupajuu minä esiinnyn vaan tällä nimimerkillä, mees ny sinne unimailmaailmaas tai unimailmaan, ota nallukka, eiku 40x molla kainaloon ja näe unta musta.

        "älä kiitos sekoittele minua muihin henkilöihin" KIITOS SAMOIN.

      • Aviomies6285 kirjoitti:

        Kerros Lerppa Numball, että minkäniminen on kaveri joka vetää ja omistaa siellä sinun Hin Lek Faissa thaiboxing-campin? Se on nimittäin ainoa siellä ja olen treenannut siellä kahdesti. Tulen ehkä sinne vielä tässä kuussa. Tule ottamaan erä?

        Tuo spede pohjoisesta etelään on Suomessa. Ei kelpaa rahakaan, vaikka tarjoan sitä todisteita vastaan. Pihi ukko ottaisi sen heti vastaan mutta sairas ämmä suomesta ei.

      • blumsteri
        Vuodesta2010 kirjoitti:

        "Blumsteri"? "Sielläkään"?

        Eikö aviomies-lerppa olekaan täällä Chiang Maissa? Citymarketti menee kiinni 8 minuutin päästä. Vielä ehdit stalkkaamaan parkkipaikalle, josko thainainen menee siellä taas viemään kaljaa pallomahalle autoon.

        Minä huilin tänään ja hoitelen viikon sähköpostit ennen huomisia partyja. Äiti kuoli 2012, mutta kiitos huomaavaisuudestasi. Taidat olla Lerppa hieman jo huppelissa? Minä otin vasta kaksi kertaa 8cl.

        Moi. Väitätkö 2010 että minä olen väittänyt jossain vaiheessa Thaimaassa? Oletko ukko käyttänyt päihteitä vai oletko normaalistikkin ääliö?

        En ole yhdessäkään postauksessani kertonut olevani Thaimaassa? Postaillessani tälle forkalle olen aina Pirkanmaalla, ( Thaimaassa olessani minulla on muutakin tekemistä kun lueskella näitä juttuja, ja jos ei olisi en sinne lomillani menisikään.) En tiennyt että joku 2010 leipurinyrkki? olettaa kaikkien väittävän olevansa Thaimaassa "ellei ilmoita postauksessaan sen hetkistä olinpaikkaansa..... ? Vaikkapa näin: "Hei taas täältä Pattaijalta" "Kirjoittelee mies Jyväskylästä?"

        Käyn toki lomalla Thaimaassa

      • Aviomies6289
        Vuodesta2010 kirjoitti:

        Kerros Lerppa Numball, että minkäniminen on kaveri joka vetää ja omistaa siellä sinun Hin Lek Faissa thaiboxing-campin? Se on nimittäin ainoa siellä ja olen treenannut siellä kahdesti. Tulen ehkä sinne vielä tässä kuussa. Tule ottamaan erä?

        Tuo spede pohjoisesta etelään on Suomessa. Ei kelpaa rahakaan, vaikka tarjoan sitä todisteita vastaan. Pihi ukko ottaisi sen heti vastaan mutta sairas ämmä suomesta ei.

        Edelleenkin kiitos samoin yritä ymmärtää että kaikki ei ole sinun lerppojasi.

        En tiedä, oen kerran käynyt Hua Hinissä ja silloinkin matkan tarkoituksena oli sukulointi Cha Amissa.

        Ja vielä kerran mua naurattaa sun anonyyminä rahatarjoukses anonyymille, jonka oot uhannu pistää huoneen lämpöiseks.
        Olen siis nyt pihi, no riittäähän sulla noita.......

        Oletko siis ihan tosissas että rahalla saa kaikkea, nyt olet törmännyt ainakin yhteen tilanteeseen ...... pidä poika lanttis.

        Oot idioottimaisin ihminen jonka tiedän, ota skypepuhelu hei Peltosen Maijalle ja 40 x:lle, sekä Soi Lengkeenille ja pyydä osallistumaan, niin ja niille tuhannelle sun vittuilunimimerkilles.

        Vielä kerran, mulla sen verran rahaa, että rahasta en sinua tapaisi edes silmät sidottuna, sen verran oot idioottimaisin ihminen johon oon elämäni aikana "törmännyt".

        Mee ny nukkumaan niin sulla voimia lähtee baanalle huomenna, eihän ystävien kanssa muuta voi tehdä ku ryypätä.

      • Ylenkameramies
        Aviomies9824 kirjoitti:

        Ai tänään valokukkasia, oleppa tarkkana.

        Koulutkin alkoivat taas Maanantaina. Vuodesta 2010 Pattayalla asunut varmasti asian tiesikin.

        Hihhuli on asunut Pattayalla 7 vuotta, viikko sitten ilmeisesti osti puhelimen tai kameran jolla saa todistusaineistoa läheteltyä aijaahan. Oma villi arvioni on: Että nyrkin ja kuittien kuvia pukkaa aijaahan nyt sen 2 viikkoa, sitten on 11kk hiljaista valokuvien suhteen? Mutta näinhän se tietenkin meneekin. Epäilemättä valokuvauksestakin kaiken tietävä 2010. Kuvaa nyrkkiään vain sinä aikana vuodesta kun luonnonolosuhteet luovat kuvaan parhaimmat sävyt ja heijastuksensa, eli nyrkistä otetusta kuvasta tulee parhain mahdollinen, se kertoo kuvaajan ammattitaidosta ja ylpeydestä jotain? Kukapa haluaisi julkaista huonoa kuvaa omasta pehmeästä nyrkistään?

      • lerppauniatoivottaen
        Ylenkameramies kirjoitti:

        Mitä muuta lerpalla on asiaa?
        Muista, että hoitaja tulee vaihtamaan vaipat vielä, ja sitten lerppaunia näkemään.

      • tonterinserkku

        Minunkin vaimoni on jonkun exä???? Tunnut 2010 tietävän näistäkin asioista aivan kaiken? Eihän kenenkään exän kanssa saa olla kihloissa... Ja näin?

      • höyläsoikkeli
        Ylenkameramies kirjoitti:

        Koulutkin alkoivat taas Maanantaina. Vuodesta 2010 Pattayalla asunut varmasti asian tiesikin.

        Hihhuli on asunut Pattayalla 7 vuotta, viikko sitten ilmeisesti osti puhelimen tai kameran jolla saa todistusaineistoa läheteltyä aijaahan. Oma villi arvioni on: Että nyrkin ja kuittien kuvia pukkaa aijaahan nyt sen 2 viikkoa, sitten on 11kk hiljaista valokuvien suhteen? Mutta näinhän se tietenkin meneekin. Epäilemättä valokuvauksestakin kaiken tietävä 2010. Kuvaa nyrkkiään vain sinä aikana vuodesta kun luonnonolosuhteet luovat kuvaan parhaimmat sävyt ja heijastuksensa, eli nyrkistä otetusta kuvasta tulee parhain mahdollinen, se kertoo kuvaajan ammattitaidosta ja ylpeydestä jotain? Kukapa haluaisi julkaista huonoa kuvaa omasta pehmeästä nyrkistään?

        Lerpalla meni taas koko eilinen päivä täällä saitilla. Siinä jäi valonjuhlat väliin, kun oli tärkeämpääkin tekemistä. Lerppa on nainen. Pohjoisen mies sekosi taas rooleissaan. Kun vittuilevaa Numbaa uhattiin palstalla, niin pohjoisen mies muistaa uhkauksen kohdistuneen häneen. Tunnustus se on vahinkokin. Mekko päälle, lilaa luomeen ja Antti Tuisku soimaan. Siitä se lähtee sulla kiva trolliperjantai Suomessa käyntiin, kunhan ensin heräät. Aikaero on nyt talvella sen 5 tuntia, niin päivän avaukset tänne tulee sulta tuntia myöhemmin kuin kesällä.

      • PoorlittleLerppa

        Olet tehnyt 100 000 kirjoitusta kahdessa vuodessa ja vastaukset tulee sinulta viiden minuutin sisällä. Siihen päälle tekemäsi nostot, koosteet, yhdistelmät, hybridivastaukset useille ja kaikki täyttä soopaa. Tuohon ei pysty kuin Lerppa neljän seinän sisältä käsin. Päivästä toiseen. Oli arki tai pyhä, joulu tai juhannus.

      • vaseliiniaposkeen

        Moi 2010. Onko tuo " vastaukset sinulta tulevat viiden minuutin sisällä" Oma keksimäsi iskulause. Vai oletko kenties matkinut sen useista sinulle kohdistetuista postauksista? Sinä nimittäin olet ehdottomasti palstan nopein vastaaja, joten epäilemättä roikut palstalla AINA AINA AINA, kun olet hereillä. Olitpa sitten missä tahansa, niin muun, järkevän tekemisen puutteesi nousee hienosti esille. Sinulla ei ole mitään muuta.. Vain tämä palsta.

      • SenseiCNXkerro
        Aviomies4726 kirjoitti:

        Jatkan vielä kun päätin lukeakin oksennuksesi.

        En ole aloittaja enkä ole väittämiäsi sanonut, mutta teidän Pattayan rakkaiden juttuhan on sekoittaa useat henkilöt yhdeksi ja vastaavasti itsesi moneksi.

        Lue Muumilaakso juttuni, siinä olen selittänyt mikä ja kuka olen.

        Tarinasi Muumilaakso - mistä sen voin lukea?

      • Senssu
        SenseiCNXkerro kirjoitti:

        Tarinasi Muumilaakso - mistä sen voin lukea?

        Kiitos mielenkiintoisen jutun nostattamisesta / päivittämisestä ja ......

        Kiitos lämpimästi että todella elämäsi 24/7 on minun ajattelemistani, sehän onkin tarkoitukseni.

        Se on sun Thaimaanmatkailua 100 % ei muuta.

      • SenseiCNXkerro
        Senssu kirjoitti:

        Kiitos mielenkiintoisen jutun nostattamisesta / päivittämisestä ja ......

        Kiitos lämpimästi että todella elämäsi 24/7 on minun ajattelemistani, sehän onkin tarkoitukseni.

        Se on sun Thaimaanmatkailua 100 % ei muuta.

        Anteeksi Senssu... mutta et vastannut kysymykseeni.

        Se että sinä 24/7 jo ilmeisesti kymmeniä vuosia olet täällä oireillut.
        Se ei tarkoita sitä, että minä päivityksiäsi 24/7 seuraisin.
        Se että sinä kirjoittelet ja kehittelet tarinaasi Chiang Maissa asumisestasi 24/7 suhteessa Pattaylla tai muualla Thaimaassa asuviin omalla tavallaan kiinnostaa.

        Hmm... En minä nyt mitään väitöskirjatutkimusta ajatellut juuri sinun suhteesi tehdä. Ei minun tarvitse. Minulla maksettu aikani kuluu mukavasti ihan vain opinnäytetöitä tarkastellessani. Harrasteena rahallisesti suhteellisen pieniä korvauksia saaden kirjoittelen joskus jotain joihinkin Thaimaan matkailua käsitteleviin julkaisuihin.

        Hmm.. En nyt oikein ota onkeeni mitä minun sinun suhteen pitäisi tehdä. Yksi oppilaani haluasi tehdä sinuun ja dissosiatiiviiseen identiteettihäiriöön liittyen opinnäytetyönään "jotain". Kerroin jo hänelle, että ei tule onnistumaan. Kerroin että olen itse Chiang Maissa vaimoni kanssa asunut, ja että kukaan siellä ei tätä - sinua - sisäistä senseitä siellä tunnista.

        Anteeksi Senssu... mutta osaisitkohan olla peräti niin ystävällinen, että vastaisit alkuperäiseen kysymykseeni?

      • Siiseliveli

        On kaksi asiaa jotka saavat sensein hermostumaan totaalisesti.
        -Totuuden pyytäminen
        -Satutarinoista kiinni jääminen

        Hän haluaa elää siinä ikiomassa satumaailmassaan jossa hänen elämänsä on ihanaa ja vähintäänkin kaikilta osin parempaa ja rikkaampaa kuin muiden elämä. Siihen satumaailmaansa kuuluu myös olennaisena osana ajatus että kaikki muut ovat köyhiä rumia ja lihavia resupekkoja, jotka eivät saa naista.

        Tuon illuusion jos joku koettaa rikkoa tai rikkoo, niin sensei joutuu hetkeksi tunnustamaan itselleen oman todellisen elämäntilanteensa, ja se saa hänet aivan hajalle.

      • veijomkl
        Siiseliveli kirjoitti:

        nalle puh, tuhkimo, peukaloinen, dumbo, Nils Holgersson. chiang main miljonääri. onhan näitä satuolentoja.

      • HuomentaJuntille
        veijomkl kirjoitti:

        nalle puh, tuhkimo, peukaloinen, dumbo, Nils Holgersson. chiang main miljonääri. onhan näitä satuolentoja.

        Jaahas että junttilassa on herätty taas mielenkiintoiseen Pattayan matkailupäivään, juoppa nyt kaakaos että ehdit seiskaksi raksalle apumieheksi tienaamaan verovaroja.

      • Veijomkl
        HuomentaJuntille kirjoitti:

        Jaahas että junttilassa on herätty taas mielenkiintoiseen Pattayan matkailupäivään, juoppa nyt kaakaos että ehdit seiskaksi raksalle apumieheksi tienaamaan verovaroja.

        Ensinnäkin kello on 11.16. Olisin myöhässä. Toiseksi mittari näyttää 31,liian kuuma raksalle. Hajoa sohjolaan homo.

      • Anonyymi

        Haista k uksa.

      • Anonyymi
        Aviomies4726 kirjoitti:

        Jatkan vielä kun päätin lukeakin oksennuksesi.

        En ole aloittaja enkä ole väittämiäsi sanonut, mutta teidän Pattayan rakkaiden juttuhan on sekoittaa useat henkilöt yhdeksi ja vastaavasti itsesi moneksi.

        Lue Muumilaakso juttuni, siinä olen selittänyt mikä ja kuka olen.

        Muumilaakso juttusi.... mistä tämän voi lukea?

    • Prmn

      Suomi on täynnä tuollaisia sittarimiehiä jotka ovat lähiöiden syrjäytyneitä bentsopoikia.
      Silloin kun eivät ole aineissa, niin purkavat katkeruuttaan sätkää käärien.
      Entisillä kavereillaan on töitä ja naisia. Se pistää bentsopoikaa vihaksi.
      Kaikkein kauhein paikka bentsopekalle on, kun entinen kaveri matkustelee Pattayalle ja bentsopekka joutuu miettimään himassa että mitä se siellä tekee. Mukaan tulee bentsopekan oma likainen, rasistinen ja sovinistinen mielikuvitus.

      Näin nämä bentspojat ja lerppamunat sitten märehtivät asioita ja koettavat unohtaa ja ulkoistaa sen seikan, että he itse ovat syrjäytyneitä luusereita.

      Siksi en viihdy Suomessa. Siellä on liikaa näitä sittarimiehiä.

      • 33NumBall

        Resuperse viihdyt pattayalla jossa sinulle on naisia, toki vain bahteja vastaan, reppana... meinasi 300 euroa maksanut tabletti pudota uima-altaaseen, omaan, kun luin kommenttisi "Entisillä kavereillaan on töitä ja naisia." ja sinun naisilla tarkoitat vuokramorsiamia, ei ole pattayan poika sen pidemmälle päässyt kuin entiset kaverisi joita kutsuit bentsopekoiksi.

      • lerpaneloa
        33NumBall kirjoitti:

        Ja lerppa ei kun kadehtii, mitäpä paksu hoitokotiretale muuta voisikaan?

      • Prmn
        33NumBall kirjoitti:

        Resuperse viihdyt pattayalla jossa sinulle on naisia, toki vain bahteja vastaan, reppana... meinasi 300 euroa maksanut tabletti pudota uima-altaaseen, omaan, kun luin kommenttisi "Entisillä kavereillaan on töitä ja naisia." ja sinun naisilla tarkoitat vuokramorsiamia, ei ole pattayan poika sen pidemmälle päässyt kuin entiset kaverisi joita kutsuit bentsopekoiksi.

        Myös vuokramorsiamet ovat ihmisiä ja yleensä myös sosiaalisia, hieman kauniimpia ja mukavampia kuin tavikset.
        Henkilökohtaisesti olen ollut tosin pian 11 vuotta saman naisen kanssa, joten tuoreita kokemuksia ei ole.
        Sinä Lerppa kun vaikutat tietävän kaiken vuokramorsiamistakin, niin voinet päivittää tilanteen ja kertoa heistä hieman tämänpäivän kuulumisia?
        Kuinka monta vuokramorsianta tunnet hyvin tai heidän miehiään? Vai onko kyse siitä että olet kuullut jonkun jossakin joskus heittävän urbaania legendaa?

      • Juuri näin!

        Oletko muutes Prata miettinyt koskaan, miksi Pohjoisen aviomies ja Numba eivät koskaan puutu tämän markettimiehen (aloittajan) kertomuksiin? Markettimieshän haukkuu sekä thainaiset että niiden aviomiehet.

        Lerppa ja Ravintolakonservaattori eivät sano sanaakaan, vaikka heitä ja heidän vaimojaan markettimies haukkuu aivan kybällä.

        No. Kyllähän sen kaikki tietää, että ei ole kuin yksi Lerppa, ja markettimies on vain yksi Lerpan katkeroituneista roolihahmoista. Kumppani lähti ja Lerppa jäi yksin. Muut matkustelee, lerppameisseli ei.

      • teklapelkkätekla
        Prmn kirjoitti:

        " Myös vuokramorsiamet ovat ihmisiä ja yleensä myös sosiaalisia, hieman kauniimpia ja mukavampia kuin tavikset. " Totta, koska ammatti vaatii sitä. Kauppa käy paremmin kun on sosiaalinen,?? Kauppa käy vielä paremmin, jos olet vielä kauniskin??? Kauppa käy todella hyvin, jos olet vielä mukavakin????
        Kauppa käy todella kuumana ja fyrggaa tulee mielettömästi, jos olet Sosiaalinen, kaunis ja mukava. Eiköhän tämä asia ole päivänselvä sinullekkin 2010? Sinähän olet seutustellut vuokramorsiammen kanssa nyt näköjään 11 vuotta. Kuukausi sitten olit seurustellut 3kk? Mutta....... SIELLÄ Thaimaassahan aika rientää. Välillä vähän Korealaisten tekemien lapsien äideille rantakiva rahaa ja välillä maaseudun tytöille hyväntekeväisyys hilloa ja välillä tyttöö hienoon hotelliin vain siksi, että tyttö saa maistaa palan ylellisestä elämästäsi.

        Huomaatko itse, että raha esiintyy pääosassa jokaisessa nais jutussasi...... Taidat olla .... Miten sen sanoisi... Niin kutsuttu panomies?? Huutonaurua.

      • teklapelkkätekla

        Pattayalla paneskeleva pankkiautomaatti?

      • waterworld1
        33NumBall kirjoitti:

        Resuperse viihdyt pattayalla jossa sinulle on naisia, toki vain bahteja vastaan, reppana... meinasi 300 euroa maksanut tabletti pudota uima-altaaseen, omaan, kun luin kommenttisi "Entisillä kavereillaan on töitä ja naisia." ja sinun naisilla tarkoitat vuokramorsiamia, ei ole pattayan poika sen pidemmälle päässyt kuin entiset kaverisi joita kutsuit bentsopekoiksi.

        Eikö sulla tosiaan ole muuta mielessä kuin huorat.Itsekkin väität olevasi sellaisen kanssa naimisissa.Niin miksi noiden muiden huorat on huonompia kuin sinun.
        Yritä keksiä jotain muuta tai ole hiljaa.

      • Aviomies7925
        Vuodesta2010 kirjoitti:

        Juuri näin!

        Oletko muutes Prata miettinyt koskaan, miksi Pohjoisen aviomies ja Numba eivät koskaan puutu tämän markettimiehen (aloittajan) kertomuksiin? Markettimieshän haukkuu sekä thainaiset että niiden aviomiehet.

        Lerppa ja Ravintolakonservaattori eivät sano sanaakaan, vaikka heitä ja heidän vaimojaan markettimies haukkuu aivan kybällä.

        No. Kyllähän sen kaikki tietää, että ei ole kuin yksi Lerppa, ja markettimies on vain yksi Lerpan katkeroituneista roolihahmoista. Kumppani lähti ja Lerppa jäi yksin. Muut matkustelee, lerppameisseli ei.

        Olen puuttunut markettimiehen juttuihin, mutta käännät jutun, koska et kykene totuuteen vaan ainoa tarkoituksesi on vääristää a sitten syyllistää.

        Lue tarinani Muumilaakso ja ymmärrä näkemykseni.

        En ole lukenut markettimiehen kirjoittavan vaimostani sinun tavalla ja kekkasithan taas uuden niin korkeatasoisen Ravintolakonservaattori bablan istuessasi täällä Mäkkärin hampurilaista puputtamassa.

        Katsotaampa nukutko yksin vai vuokratun kanssa, minä vaimoni kanssa.

      • Aviomies8297
        teklapelkkätekla kirjoitti:

        " Myös vuokramorsiamet ovat ihmisiä ja yleensä myös sosiaalisia, hieman kauniimpia ja mukavampia kuin tavikset. " Totta, koska ammatti vaatii sitä. Kauppa käy paremmin kun on sosiaalinen,?? Kauppa käy vielä paremmin, jos olet vielä kauniskin??? Kauppa käy todella hyvin, jos olet vielä mukavakin????
        Kauppa käy todella kuumana ja fyrggaa tulee mielettömästi, jos olet Sosiaalinen, kaunis ja mukava. Eiköhän tämä asia ole päivänselvä sinullekkin 2010? Sinähän olet seutustellut vuokramorsiammen kanssa nyt näköjään 11 vuotta. Kuukausi sitten olit seurustellut 3kk? Mutta....... SIELLÄ Thaimaassahan aika rientää. Välillä vähän Korealaisten tekemien lapsien äideille rantakiva rahaa ja välillä maaseudun tytöille hyväntekeväisyys hilloa ja välillä tyttöö hienoon hotelliin vain siksi, että tyttö saa maistaa palan ylellisestä elämästäsi.

        Huomaatko itse, että raha esiintyy pääosassa jokaisessa nais jutussasi...... Taidat olla .... Miten sen sanoisi... Niin kutsuttu panomies?? Huutonaurua.

        Missä mahtaa olla se avovaimo jonka kanssa 3 kuukautta oli vietetty saman katon alla ?

        Missä on Korealaisten tekemät lapset, joiden äiti sai donan rahaa rannallepäästäkseen ?

        Missä on likka Pattayalta koilliseen ?

        Missä on tyttö jolla synttärit landella paskakynnen kantaen tuoleja ?

        Onko vielä maisemissa tyttö jolla oli kilo kultaa ?

        Entä missä on nämä lukuisat henkilöt jotka palstalla on ilmoittanut lähtöpäivänsä Pattayalle ?

        Minne katosi kaveri joka lähti kaverin synttäreille pohjoiseen ?

        Missä kaveri joka kiireellä muutti Hua Hinistä Pattayalle valtaisan muuttovirran kanssa,kun asuntojen hinnat romahti ?

        Pattaya kadonneiden henkilöiden paratiisi ja ykköskohde ?

      • 33NumBall
        Prmn kirjoitti:

        Myös vuokramorsiamet ovat ihmisiä ja yleensä myös sosiaalisia, hieman kauniimpia ja mukavampia kuin tavikset.
        Henkilökohtaisesti olen ollut tosin pian 11 vuotta saman naisen kanssa, joten tuoreita kokemuksia ei ole.
        Sinä Lerppa kun vaikutat tietävän kaiken vuokramorsiamistakin, niin voinet päivittää tilanteen ja kertoa heistä hieman tämänpäivän kuulumisia?
        Kuinka monta vuokramorsianta tunnet hyvin tai heidän miehiään? Vai onko kyse siitä että olet kuullut jonkun jossakin joskus heittävän urbaania legendaa?

        Resuperse olet täysin oikeassa vuokramorsiamet on ihmisiä, joilla ei ole vaihtoehtoja... sinä taas reppana olet samassa tilanteessa sinullakaan ei ole vaihtoehtoja... eikä mahdollisuuksia normi naismarkkinoilla reppana... olet kuitenkin paremmassa tilanteessa kuin nämä vuokrasellaiset... sinä voi valita seurasi toki rahaa vastaan he eivät voi... sorry vaan.... ole samaa mieltä pohjoisen miehen kanssa, niin sinulla kuin smurffilla on aina sama teema, raha ja varallisuus... ja se tuskin ketään kiinnostaa, resuperse, muutakuin sinua... et laittaisi nimeäsi, niin tietäisimme kenelle meidän pitää olla kateellisia, reppana.

        Muuten ajoin tänään ohi yhden thainyrkkeily paikan, en tiedä onko se smurffin tarkoittama paikka, sijaitsee soi 88 hin lek fain puoleisessa päässä, en ole kiinnotunut lainkaan moisesta, joskus on tullut juteltua sen omistajan kanssa, kun olin moottoripyörällä liikkeellä ja lähellä baarissa juomassa vettä ... otin kuvan siitä kameralla laitan jos jaksan...

        Enkä ole koskaan puuttunut cm miehen juttuihin kun ei kiinnosta... minua sekään... etkä sinäkään oikeastaan typerää vastata sinullekin...

      • cenilholiday
        Vuodesta2010 kirjoitti:

        Juuri näin!

        Oletko muutes Prata miettinyt koskaan, miksi Pohjoisen aviomies ja Numba eivät koskaan puutu tämän markettimiehen (aloittajan) kertomuksiin? Markettimieshän haukkuu sekä thainaiset että niiden aviomiehet.

        Lerppa ja Ravintolakonservaattori eivät sano sanaakaan, vaikka heitä ja heidän vaimojaan markettimies haukkuu aivan kybällä.

        No. Kyllähän sen kaikki tietää, että ei ole kuin yksi Lerppa, ja markettimies on vain yksi Lerpan katkeroituneista roolihahmoista. Kumppani lähti ja Lerppa jäi yksin. Muut matkustelee, lerppameisseli ei.

        Täh. Nyt 2010 keskustelee omien nimimerkkiensä kesken?? Kyllä on poijalla tekemistä. Väitelkää nyt joku sen kanssa. Tuohan menee jo todella naurettavaksi, vaikka ei saisi nauraa. Pojan ongelma ei ole niitä kaikkein helpoiten hoidettavia. Tajuaisit edes hakea apua.

      • SiamBayview

        Tiedän kaverin, joka oli juuri 14 päivää Pattayalla, tuli pois viikko sitten, pakettimatkalainen, ei puhu englantia, ei tunne yhtään vuokramorsianta, ei yhtään vuokramorsiammen miestä?????? Silti hän vuokrasi morsiammen joka yö jonka nukkui Pattayalla? Onko 2010 mielestäsi mahdollista, vai heittääkö kaveri vain " Urbaania lekendaa"??

      • Prmn
        Aviomies7925 kirjoitti:

        Olen puuttunut markettimiehen juttuihin, mutta käännät jutun, koska et kykene totuuteen vaan ainoa tarkoituksesi on vääristää a sitten syyllistää.

        Lue tarinani Muumilaakso ja ymmärrä näkemykseni.

        En ole lukenut markettimiehen kirjoittavan vaimostani sinun tavalla ja kekkasithan taas uuden niin korkeatasoisen Ravintolakonservaattori bablan istuessasi täällä Mäkkärin hampurilaista puputtamassa.

        Katsotaampa nukutko yksin vai vuokratun kanssa, minä vaimoni kanssa.

        Pikku välikysymys. Kun viimeiset viestisi baarista tulee klo 2 yöllä Thaimaan aikaa, niin varmaan sinun on käytävä suihkussakin kun menet kotiin? Sitten sinun on syötävä vielä, koska ravintolassasi ei ole ruokaa.
        Kello on siis kolme - neljä yöllä, kun menet vaimosi viereen, jonka täytyy aamulla lähteä hammaslääkäriin töihin ja hänen pitää nukkua.
        Sanot että asutte omakotitalossa. Siispä jonkun on pitänyt hoitaa kotitalouskin ja pojalle ruokaa. Sinulla ei siihen ole aikaa, koska aloitat trollaamisen S24 palstalla heti herättyäsi noin seitsemältä suomenaikaa. Olet siis thaimaanaikaan nähden nukkunut tuolloin 8-9 tuntia ja sitten aloitat "duunisi" täällä sivulla ja samaan aikaan tankkaat juomakaappeja seuraavat 13 tuntia, seurustellen HD-miesten kanssa.

        Olet siis Perheellinen mies, onnellisesti naimisissa, konsernillasi pyyhkii hyvin, on harrastuksia, moottoripyöriä, huviloita, huvijahti, amerikkalaisia harrasteajoneuvoja, HD kavereita, Kulosaaren rantahuvila, uima-altaat ja ties mitä.

        Se pikku välikysymys siis kuuluu: Missä välissä sä teet noita kaikkia asioita, kun olet aina täällä suolipalstalla?

        Ja kiitos, mutta en ole nimimerkki 2010, vaikka tunnenkin miehen. Minä olen paikallinen yrittäjä edelleenkin. Golfvierailuni Huassa kesti vain alle 3pv. Nimimerkki vuodesta2010 on vapaaherra käsittääkseni.

        Niin että missä välissä harrastat ja tyydyttelet vaimosi? Kuinka vaimosi jaksaa katsella tuota touhuasi?

        Ja vielä yksi asia esiin, koska tämä sinua eniten kaihertaa ja kiinnostaa. Pimpsakkaa on ja saa kaikkialta maailmasta. Rahalla ja ilman. Omasta mielestäni on 100 x rehellisempää ostaa tilapäiseen tarpeeseen nainen, kuin kusettaa joku ilmaiseksi patjaksi alle ja sitten dumpata se jollakin tekosyyllä ja hyvässä lykyssä särkeä tältä vielä sydän. Ne on nuorten miesten juttuja nuo.
        Minua vituttaa lukea tuota jatkuvaa narinaa jostakin kusisesta suolenpätkästä. Ei tässä iässä mies valitse asuinpaikkaansa huorien perusteella. Sehän olisi täysin sairasta. Minä olen varakas mies ja voisin asua aivan missä haluan ja ostaa miltei kenet haluan, mutta kun en halua. Minulla on kaikki mitä tarviin täällä kotona. Pattayalla.

        Niin että annahan kuulua että mitä mieltä vaimosi on ajankäytöstäsi?

      • tuttuijuttui

        Tottakai tunnet nimimerkin 2010. Olisi hämärää. Erittäin hämärää , jos et tuntisi.

      • selkeitähetkiä

        Tarkoittaako "ALLE 3 PÄIVÄÄ" kahta päivää?

      • Anonyymi
        Aviomies7925 kirjoitti:

        Olen puuttunut markettimiehen juttuihin, mutta käännät jutun, koska et kykene totuuteen vaan ainoa tarkoituksesi on vääristää a sitten syyllistää.

        Lue tarinani Muumilaakso ja ymmärrä näkemykseni.

        En ole lukenut markettimiehen kirjoittavan vaimostani sinun tavalla ja kekkasithan taas uuden niin korkeatasoisen Ravintolakonservaattori bablan istuessasi täällä Mäkkärin hampurilaista puputtamassa.

        Katsotaampa nukutko yksin vai vuokratun kanssa, minä vaimoni kanssa.

        Mistä Muumilaakso tarinasi voi lukea?

    • luultavastinainen

      Aika harva vanhempi mies jaksaa juosta pelkän pillun perässä , varsinkaan jos asuu thaimaassa.
      Hd ja numba eivät oikein muusta puhukkaan paitsi pattayan huonoudesta ja likasuudesta.
      Tästä syystä minun hyvin vaikea uskoa kumpaankaan.Ei aikuinen suomalainen mies jalksa roikkua netissä päivästätoiseen jos on muutakin tekemistä.
      Solvaamassa tuntetemattomia miehiä vain koska asuvat tai matkailevat pattayalla.
      Heidän mielestään kaikkien pattayan matkailijoiden täytyy käydä siellä pelkästään huorien takia.
      Helppo päätelmä kumpikaan ei ole siellä käynuyt tai ei ainakaan tunne ketään.
      Luultavasti ovat sama henkilö suomesta.
      ps.pidenpään pattayalla asuvat miehet yleensä löytävät sen yhden naisen jonka kanssa elävät.

      • pelekkäarvaus

        "Luultavasti ovat sama henkilö suomesta."

        Itse veikkaisin, että palstalla pyörii muutama muukin SAMA henkilö Suomesta???

      • Kozzis

        Eiköhän me kaikki olla suomalaisia, jotka tänne kirjoittelee. Se oli erityisen heikko esitys lerpalta kun esiintyi keväällä "Thai Ladynä". Seksuaalisesti häiriintynyt henkilö. Ei siinä mitään pahaa ole jos on poikkeava, mutta jos alkaa muita häiriköimään rikolliselle tasolle kunnianloukkauksiin saakka, niin silloin se ei ole ok. Onnellisiksi ihmisiksi oudon kitkeriä nuo thaimaalaisten aviomiehet.

      • ThaiLadyMaijaPeltonen
        Kozzis kirjoitti:

        Eiköhän me kaikki olla suomalaisia, jotka tänne kirjoittelee. Se oli erityisen heikko esitys lerpalta kun esiintyi keväällä "Thai Ladynä". Seksuaalisesti häiriintynyt henkilö. Ei siinä mitään pahaa ole jos on poikkeava, mutta jos alkaa muita häiriköimään rikolliselle tasolle kunnianloukkauksiin saakka, niin silloin se ei ole ok. Onnellisiksi ihmisiksi oudon kitkeriä nuo thaimaalaisten aviomiehet.

        "Häiriköimään rikolliselle tasolle KUNNIANLOUKKAUKSIIN saakka".

        Nyt olisi hyvä hieman lukea Pattayan rakkaiden tekstiä.

      • 33NumBall

        Voisi nämä resuperseet näyttää minulle lakikirjasta kohdan kunnianloukkaus, anonyyminä... anonyymille... tunnukselle... on nämä tosiaan reppanoita, nimimerkin edes rattayanpojan kunniaa ei voi loukata ainoastaan luonnollista henkilöä, itkevät moisesta joka ei ole rikos, uhkailu on rikos myös anomyyninä, anonyymille... josta max rangaistus on kaksi vuotta kuritushuonetta... teksti on rattayanpojun tekstiä jonka kengännumero on suurempi kuin älykyysosamäärä....

      • Aviomies1756

        Niinpä mutta tämähän on vain kilpailua kuka kykenee kunninloukkaamaan paremmin anonyyminä anonyymiä.

        Rakkaat on jämähtäny jo vuosiakestäneeseen Lerpatukseen, joka aika kuiva juttu.
        On tullut uhkailuja joita en tähän erittele moden johdosta.

        Persläpilerppa maininnat osoittaa että Rakkaat on....... jätän sanomatta tässä kohtaa.

        Mun mielestä noin eiliset heitot poskista ym. oli hyviä.

        Laulunluritukset on kivoja joo, tarttee varmaan ihan hurjaa aivotoimintaa, että kykenee noihin sanoituksiin.

        URPOT.

        Ps. Siellä suomessa tulee tuutista tänään Indiana Jones.........Hahhaaaaaaa Kaikki Pattayalla töllön eteen ja huomenna tarinaa.....

      • kutsupersläpilerpoiksi
        Aviomies1756 kirjoitti:

        Persläpilerppa on todella oikea nimitys lerpoille, jotka resuperseiksi haukkuvat toisia, samoin kaikki Pattayan kävijät ovat mielestään kiinnostuneita vain maksullisista naisista, yrittävät järjedttömällä viestimäärällä tukkia palstat.

        Ei tuo ole normaalien ihmisten toimintaa, vaan nimenomaan persläpilerpoiksi kutsuttavien...

      • Aviomies5382
        kutsupersläpilerpoiksi kirjoitti:

        Jos koet normaaliksi oman tekstiantisi niin nauti toki poju siitä, mutta niinhän sinä nautitkin.

        Minä pidän sinun kaltaistasi resuperseenä, joka AINA, siis AINA kirjoittaa KAIKKI, kun ei kykene keskustelemaan aiheesta aiheena.

        Olet hauska kun täyskahjona päivittäin luokittelet ihmisiä, vaikka itse olet täyskahjo.

        Tuon kaltaista tekstiantia enemmälti VARMASTI kuulee häiriintyneiden murroikäisten jutteluissa pussikaljabileissä, mutta sinä lataat sitä Pattayan matkailijana tai asujana.

        URPO.

        Ps. Kutsu miksi lystäät, mulla on hauskaa, ainiin valokuvia nyt täältä Chiang Maista ja välikysymyksiä, niin sulla on lisää lomasviettopuuhaa.

      • arvonimesioletansainnut
        Aviomies5382 kirjoitti:

        Kiitos persläpilerppa, ystävällisestä, osin huutaen esitetystä vastauksestasi.
        Näin ylevästi osaavat toimia vain ja ainoastaan todelliset persläpilerpat.
        Onnittelut, olet todella arvonimesi ansainnut!

      • Aviomies7382
        arvonimesioletansainnut kirjoitti:

        Kiitos persläpilerppa, ystävällisestä, osin huutaen esitetystä vastauksestasi.
        Näin ylevästi osaavat toimia vain ja ainoastaan todelliset persläpilerpat.
        Onnittelut, olet todella arvonimesi ansainnut!

        Hyvin päivystät 4-5 min.
        Onko sullakin sama kuin mulla mm. sähköpostin tulon äänimerkkinä ja kun Pattayan rakas oireilee?
        Siloposki-paskapeukalo hehheee huoneenlämpöiseksi........URPO Ajetaanko kilpaa ?

      • 33NumBall
        kutsupersläpilerpoiksi kirjoitti:

        Persläpilerppa on todella oikea nimitys lerpoille, jotka resuperseiksi haukkuvat toisia, samoin kaikki Pattayan kävijät ovat mielestään kiinnostuneita vain maksullisista naisista, yrittävät järjedttömällä viestimäärällä tukkia palstat.

        Ei tuo ole normaalien ihmisten toimintaa, vaan nimenomaan persläpilerpoiksi kutsuttavien...

        Resuperse sinä et varmasti osaa lukea resuperse on henkilö joka hakee pattayalta vuokramorsiamia, ja luulen että 95% suomalaisista miehistä on samaa mieltä kanssani, siis jos osaat lukea oletko resuperse, jos et olen siihen syytön reppana...

      • Normiballi

        Pahimmat pervot käy 6 kertaa vuodessa. Yks Numballi sanoo käyvänsä kuudesti. Minä kävin viimeksi joulukuussa vaimon kanssa, eikä pantu kumpikaan vieraita. Pyydän anteeksi poikkeavaa käytöstämme.

      • 33NumBall kirjoitti:

        Voisi nämä resuperseet näyttää minulle lakikirjasta kohdan kunnianloukkaus, anonyyminä... anonyymille... tunnukselle... on nämä tosiaan reppanoita, nimimerkin edes rattayanpojan kunniaa ei voi loukata ainoastaan luonnollista henkilöä, itkevät moisesta joka ei ole rikos, uhkailu on rikos myös anomyyninä, anonyymille... josta max rangaistus on kaksi vuotta kuritushuonetta... teksti on rattayanpojun tekstiä jonka kengännumero on suurempi kuin älykyysosamäärä....

        No niin Lerppa. Termiä "kuritushuone", käytettiin viimeksi 70- luvulla. Sellaista ei ole enää olemassa. Taidat oikeasti olla 77 vuotias, kun puhut isoisien kieltä. Samaten tietosi Pattayasta on tasoa 70- luvulla kuultua.

        http://aijaa.com/BYRjXk

        Terveisiä Chiang Maista! Sielunveljesi (tai sisäisen siskosi) kotikaupungista (mielikuvituksessasi).

        Onhan nuo lyhdyt ihan makeita, mutta meno on todella laimeata. Nuoria kiinalaisia ja eurooppalaisia kaupunki täynnä raplaamassa kännyköitä. Siksikin arvostan Pattayaa, kun siellä ei nuoriso törttöile.

        Pöh. Me aletaan ottaa viinaa. CM:n poliisi varasti 500 bahtia tuossa päivällä. Väitti että oli kieltomerkki. Paskat siellä mitään kieltomerkkiä ollut. Pattayalla ei ole enää korruptipoliiseja ollut vuosiin.

        Mukavaa iltaa Lerpalle ja sisäiselle transusiskolleen sinne Suomeen! :)

      • Sburgulle

        Niin, se kielimuuri kielimuuri.
        Mites mailmanmatkaaja olis hyvä puhua jepen kanssa samaa mieltä ja käytökselläkin on paljon merkitystä, mutta ethän sinä sitä tiedä.
        Niin alkakaa ottaan viinaa, mitäpä se sburgu muuta.
        Muista vakokuvat.

      • 33NumBall

        Katsos smurffi taas painavine kommenteineen ja 50 donaa tilillä, vasemmalle kääntymisestä tulee joskus sakot, joka on periaatteessa sallittua punaisissa... paitsi jos se on kielettyä... täällä hua hinissä on kolme risteystä josta voi tulla sakkoja, vaikka ajaa ihan oikein... sain viimeeksi tiketin kuukausi sitten, 500 pyyti maksoin cash 100 ja jatkoin matkaa... Pattayalla on ihan sama meininki, näyttävän jahtaavan ilmankypärää ajavia, ja sitten tuota temppua punaisilla vasemmalle... mun pitää maksaa prätkän vuoden verot... ja auton vuoden alussa... saas nähdä onko sinne jotain sakkoja kertynyt... auton kasko menee vanhaks joulukuussa pitää järjestää jostain 15.000b... tai jos pitää peltiä laittaa koskaan ei ole maksanut yli 10.000b... en ole juurikaan kolaroinut vaimo muutaman kerran... pieniä lommoja... tuo rajoitettu kasko maksaa hieman yli 5000b, joten kyllä sillä maksaisi korjauksiakin kivasti... tuk tuk ajoi muuta viikko sitten vasempaan etukulmaan, tuli hieman painautumaa... ja maalit lähti... menee tuk tukin vakuutukseen 2000b, aika edullista

        Pidän kanssa niistä paperipusseista ne on upeita kun niitä on paljon... samoin niistä banaaninlehdistä tehtyjä veneitä... jossa kukkia...

      • Sburgulle kirjoitti:

        Se kirjoitetaan muodossa "spurku", Suomen kielellä, eikä "sburgu".

        "Olis hyvä puhuu jepen kanssa samaa mieltä"? Miten puhutaan samaa mieltä?

        "Muista vakokuvat"? No en saakeli ala sulle vakokuvia laittelemaan. Lyhtyä nousee edelleen taivaalle.

        Kun kerran olet Chiang Maissa, Pohjoisen aviomies, niin kerropas minulle mihin ilmansuuntaan ilmavirta on kuljettanut lyhtyvanaa jo 2,5 tuntia? Minä tiedän vastauksen, kun katselemme sitä juuri ravintolan terassilta.

      • ballinumbeluslakitulossa
        33NumBall kirjoitti:

        Katsos smurffi taas painavine kommenteineen ja 50 donaa tilillä, vasemmalle kääntymisestä tulee joskus sakot, joka on periaatteessa sallittua punaisissa... paitsi jos se on kielettyä... täällä hua hinissä on kolme risteystä josta voi tulla sakkoja, vaikka ajaa ihan oikein... sain viimeeksi tiketin kuukausi sitten, 500 pyyti maksoin cash 100 ja jatkoin matkaa... Pattayalla on ihan sama meininki, näyttävän jahtaavan ilmankypärää ajavia, ja sitten tuota temppua punaisilla vasemmalle... mun pitää maksaa prätkän vuoden verot... ja auton vuoden alussa... saas nähdä onko sinne jotain sakkoja kertynyt... auton kasko menee vanhaks joulukuussa pitää järjestää jostain 15.000b... tai jos pitää peltiä laittaa koskaan ei ole maksanut yli 10.000b... en ole juurikaan kolaroinut vaimo muutaman kerran... pieniä lommoja... tuo rajoitettu kasko maksaa hieman yli 5000b, joten kyllä sillä maksaisi korjauksiakin kivasti... tuk tuk ajoi muuta viikko sitten vasempaan etukulmaan, tuli hieman painautumaa... ja maalit lähti... menee tuk tukin vakuutukseen 2000b, aika edullista

        Pidän kanssa niistä paperipusseista ne on upeita kun niitä on paljon... samoin niistä banaaninlehdistä tehtyjä veneitä... jossa kukkia...

        lerppinus ballinumbelus on uusi ihmislaji, jonka tieteilijät ovat löytäneet.

        Tyypillistä tuolle saastalle on haaveilla ulkomailla asumisesta ja suuresta omaisuudesta, hyvin nopeasti samaistuu sellaisiin henkilöihin, jotka näin tekevät. Sitten alkaa internetiin kirjoitella valtavista omaisuuksistaan, hyvästä koulutuksestaan ja ulkomaiden tietämyksestään ja yleensä kaikesta haaveilemastaan, kuvitellen olevansa juurikin haaveilujensa kohde.
        Lerppinus ballinumbelus on myös erittäin ärhäkkä arvostelijoitaan kohtaan ja saattaa nostaa todellisen raivomyrskyn hoitokodissaan, jota eivät edes poliisit tahdo saada loppumaan.
        Tästä ihmistyypistä on kehittymässä vakava vaara yeiselle turvallisuudelle ja matkailulle, joten Soasiaali ja Terveysministeriö joutuu vakavasti harkitsemaan sen geeniperimän lopullista tuhoamista. Asiasta on valmisteilla myös uusi perustuslakiluonnos, johon lisättäisiin lerppojen käsittely- ja poisto-ohjeet.

      • 33NumBall

        Ja se kuritushuone oli vitsi, olen 58 vuotias...

      • OlenNähnyt1990
        pelekkäarvaus kirjoitti:

        "Luultavasti ovat sama henkilö suomesta."

        Itse veikkaisin, että palstalla pyörii muutama muukin SAMA henkilö Suomesta???

        Käyn Thaimaassa usein kun siihen on nykyään mahdollisuus. Lisäksi Pattayallakin, välillä Etelässä, koillisessa,pohjoisessa jne. Syy miksi en koskaan ole Suomalaisten kanssa missään tekemisissä, löytyy näistä paskaa jauhavista ihmisistä, joita joskus satunnaisesti koin jo 1990- luvun alussa. Mikään ei ole muuttunut, eikä muutu . Pieni varoituksen sana Thaimaaseen matkustaville: Pysykää kaukana siellä asuvista ihmisistä, pärjäätte hyvin ilman heitäkin. Suomalainen on susi toiselle Suomalaiselle Thaimaassa!

      • jäänöstalteen
        ballinumbeluslakitulossa kirjoitti:

        lerppinus ballinumbelus on uusi ihmislaji, jonka tieteilijät ovat löytäneet.

        Tyypillistä tuolle saastalle on haaveilla ulkomailla asumisesta ja suuresta omaisuudesta, hyvin nopeasti samaistuu sellaisiin henkilöihin, jotka näin tekevät. Sitten alkaa internetiin kirjoitella valtavista omaisuuksistaan, hyvästä koulutuksestaan ja ulkomaiden tietämyksestään ja yleensä kaikesta haaveilemastaan, kuvitellen olevansa juurikin haaveilujensa kohde.
        Lerppinus ballinumbelus on myös erittäin ärhäkkä arvostelijoitaan kohtaan ja saattaa nostaa todellisen raivomyrskyn hoitokodissaan, jota eivät edes poliisit tahdo saada loppumaan.
        Tästä ihmistyypistä on kehittymässä vakava vaara yeiselle turvallisuudelle ja matkailulle, joten Soasiaali ja Terveysministeriö joutuu vakavasti harkitsemaan sen geeniperimän lopullista tuhoamista. Asiasta on valmisteilla myös uusi perustuslakiluonnos, johon lisättäisiin lerppojen käsittely- ja poisto-ohjeet.

        Toivottavasti jättävät suljettuun syväjäädytykseen hieman geeniään, että on aikanaan tulevilla sukupolvilla tietoa, millaisia hulluja Suomessa on elnyt vielä 2017.

    • 33NumBall
      • Hin Lek Fai Gymillä treenaa suomalaisia ja suomalaisthaimaalainen T Lamomprom. Hin Lek Fai mountainilla käy pojat nostelemassa autonrenkaita ja heillä on siellä askeettiset vermeet. Viimeksi kävin 2015.

      • 33NumBall

        Tunnen tuon nimisen naisen on suomalainen, taitaa olla Anni etunimi.... lieneekö sukulaisia en tiedä miten yleinen nimi, todennäköisesti... voisit muuten hieman rauhoittua ja alkaa käyttäytymään kuten 50v. kuuluukin, en viitsi enää kauan kirjoitella kun jutut on ihan sekopäisiä... niin sinulla kuin monella muullakin...

        Kun lopetat Pattayan ja sen asukkien mustamaalaamisen, niin siinä samalla loppuu lerpattelu ainakin minun osalta. Todennäköisesti googletit, mutta Anni on Tompan vaimo. Hieno pariskunta ja perhe.

      • Aviomies7365
        Vuodesta2010 kirjoitti:

        Kun lopetat Pattayan ja sen asukkien mustamaalaamisen, niin siinä samalla loppuu lerpattelu ainakin minun osalta. Todennäköisesti googletit, mutta Anni on Tompan vaimo. Hieno pariskunta ja perhe.

        Kuules ny ruikkuperse.

        Ensin lähetät pusseista valokuvan joka osoittaa että olet kaukana pelipaikalta ja mistä ilmenee yhtälailla niiden lentosuunta, sitten kysyt lentosuuntaa.
        Yritätkö riidellä että olen kilauttanut kaverille tai katsonut säätiedotuksen, en lähde leikkiis.

        Mitä on puhe samaa mieltä? Se on Thaimaalainen käytöstapa olla samaa mieltä mutta kääntää juttu omaksi edukseen, jota tosin sinä aina oikeassa oleva riitelijä et tule koskaan oppimaan ja maksat silloin tällöin oppirahojasi.

        Sburgu on sana joka tarkoittaa henkilöä jolla on tarve kertoa juomisistaan ja myös juo, kuten sinä.

        Olet täällä ystäviesi kanssa juhlimassa mutta kuitenkin saman aikaisesti ajattelet minua ja kirjoitat palstalle, hyvä, .......... olen taas onnistunut.

        Annan sinulle ystävällisen neuvon, laita nyt se tietokoneesi pois ja ryhdy nauttimaan olostasi toivottavasti viimeisen kerran täällä paskaläjähuijarikaupungissa jossa poliisitkin ...... voi mikä yllätys, nappaa rahaa uunoilta turisteilta.

        Pattayan asukkien mustamaalaamisen....... kyllä te ihan itse olette olemuksenne julkituonut.

        Meillä mukava meininki täällä vaimon ja ystävien kanssa ravintolassamme ja olen myös siirtynyt juhlimaan mukaan, joten tämä tässä.

        Vedä kätees yöllä jos ei löydy vuokrapimppiä URPO.

      • 33NumBall

        No ei olen jopa tavannut tämän rouvan ainakin kolme kertaa... todennäköisesti hänen miehensäkin, joskaan en ole varma... en ole tienyt että hänellä on jotain tekemista thainyrkkeilyn kanssa, ennenkuin kerroit, mietihän pari kertaa ennenkuin painat lähetä nappia....

        Mitä taas tulee tähän pattayan musta maalaamiseen, minä vaan pidän pattayaa paska paikkana, en hyväksy prostituutiota missään muodossa, en myymistä enkä ostamista... jos käytät näitä maksullisia olet reppana, jos et käytä ok... vastuu tekemistäsi on sinulla itselläsi, ja ihmisen pitää ymmärtää mikä on kauppatavaraa... ja olet tosi resuperse jos huuliasi nuoleskellen kerrot ns. naissaavutuksistasi, 27 euron kappale hintaan... niinkuin olen useasti kirjoittanut kalalammikolla kalastaminen ei tee kalamiestä, eikä pattaya naisten miestä...

        Huumeet, thaimaassa on erittäin paha huume ongelma,erityisesti jaba... myös pattayalla, ja kokemusta on kertynyt, vaimon veli, siskon tyttö ja poika ovat jaba koukussa... eivät ole vielä pattayalla, siskon tyttö on kertonut menevänsä... kun ei pysty rahoittamaan muuten jaba käyttöä, mulla on kaveri poliisina täällä, pattayalla ja udon thanissa... kaksi toimii dea nsp eli siis thaimaan huumepoliisissa tilanne on lohduton, näissä kaikissa kaupungeissa... myös hua hinissä... kerronpa vielä hieman lisää tuosta siskon tytöstä, tilanne hänellä riistäytyi käsistä noin vuosi sitten,ja päätimme vaimon kanssa ottaa tyttö tänne, vaimo järkkäsi hänelle duunipaikan 7/11 tyttö pysyi paikallaan viikon, kävi töissä miten huvitti, sai fudut... varasti täältä meiltä tavaraa mitkä myi, katosi puoleksi vuodeksi, jolloin palasi kotiinsa... ja tyttö on 16 vuotias...

        Tiedätkö täällä oli kuninkaan hautajaispäivänä suuret juhlat mustabudha patsaalla, jossa oli kymmeniä tuhansia ihmisiä, vaimo viipyi siellä monen monta tuntia, minä menin siinä vieressä olevalle poliisiasemalle istumaan, kyllästyin odottamaan, hain ison pullon samsongia ja kokista yhdestä pikkukaupasta kun tiesin että kaveri on siellä töissä, aloitettiin tyhjentämään pulloa siinä puoliyhden aikaa... toinen pullo haettiin kolmelta... lopetettiin kuudelta illalla... kun vaimo tuli hakemaan, poliisi veti vielä hyvän jutun että minut löytää aina paikalliselta poliisiasemalta... naurettiin ja lähettiin keskustaan vielä hieman jatkoille..

      • Sisakettu

        Samsung on televiso, Lerppa. SangSom on rommi jota myydään Thaimaassa.

        Sekä Hua Hin että Chiang Mai ovat tällä hetkellä korruption, mafian että prostituution mekkoja verrattuna Pattayaan.

      • JooNäinhänSeOn
        Sisakettu kirjoitti:

        Jaa että mekkoja, taitaa sulla olla mekko.
        Tuolla toisaalla kerroit tuhansista hotelliöistäs ja tarpeestas telkkariin ja liitäntöihin että voi katsella mm. juutuupii.
        Miksi et anna lausuntoa vaikka thailehdistölle kun olet noin tietoinen eri kaupunkien mafia-, prostituutio- ja korruptiotilanteesta.

        Sun noin kertakaikkisen korkea tietämys menee tällä palstalla hukkaan, eikä mailma pelastu.

      • R.I.P.Lerppa
        33NumBall kirjoitti:

        No ei olen jopa tavannut tämän rouvan ainakin kolme kertaa... todennäköisesti hänen miehensäkin, joskaan en ole varma... en ole tienyt että hänellä on jotain tekemista thainyrkkeilyn kanssa, ennenkuin kerroit, mietihän pari kertaa ennenkuin painat lähetä nappia....

        Mitä taas tulee tähän pattayan musta maalaamiseen, minä vaan pidän pattayaa paska paikkana, en hyväksy prostituutiota missään muodossa, en myymistä enkä ostamista... jos käytät näitä maksullisia olet reppana, jos et käytä ok... vastuu tekemistäsi on sinulla itselläsi, ja ihmisen pitää ymmärtää mikä on kauppatavaraa... ja olet tosi resuperse jos huuliasi nuoleskellen kerrot ns. naissaavutuksistasi, 27 euron kappale hintaan... niinkuin olen useasti kirjoittanut kalalammikolla kalastaminen ei tee kalamiestä, eikä pattaya naisten miestä...

        Huumeet, thaimaassa on erittäin paha huume ongelma,erityisesti jaba... myös pattayalla, ja kokemusta on kertynyt, vaimon veli, siskon tyttö ja poika ovat jaba koukussa... eivät ole vielä pattayalla, siskon tyttö on kertonut menevänsä... kun ei pysty rahoittamaan muuten jaba käyttöä, mulla on kaveri poliisina täällä, pattayalla ja udon thanissa... kaksi toimii dea nsp eli siis thaimaan huumepoliisissa tilanne on lohduton, näissä kaikissa kaupungeissa... myös hua hinissä... kerronpa vielä hieman lisää tuosta siskon tytöstä, tilanne hänellä riistäytyi käsistä noin vuosi sitten,ja päätimme vaimon kanssa ottaa tyttö tänne, vaimo järkkäsi hänelle duunipaikan 7/11 tyttö pysyi paikallaan viikon, kävi töissä miten huvitti, sai fudut... varasti täältä meiltä tavaraa mitkä myi, katosi puoleksi vuodeksi, jolloin palasi kotiinsa... ja tyttö on 16 vuotias...

        Tiedätkö täällä oli kuninkaan hautajaispäivänä suuret juhlat mustabudha patsaalla, jossa oli kymmeniä tuhansia ihmisiä, vaimo viipyi siellä monen monta tuntia, minä menin siinä vieressä olevalle poliisiasemalle istumaan, kyllästyin odottamaan, hain ison pullon samsongia ja kokista yhdestä pikkukaupasta kun tiesin että kaveri on siellä töissä, aloitettiin tyhjentämään pulloa siinä puoliyhden aikaa... toinen pullo haettiin kolmelta... lopetettiin kuudelta illalla... kun vaimo tuli hakemaan, poliisi veti vielä hyvän jutun että minut löytää aina paikalliselta poliisiasemalta... naurettiin ja lähettiin keskustaan vielä hieman jatkoille..

        Lerppavanhus.. lepää rauhassa! Kaikki me kuollaan ja muututaan atomeiksi aikanaan.

      • taistelia
        Vuodesta2010 kirjoitti:

        Hin Lek Fai Gymillä treenaa suomalaisia ja suomalaisthaimaalainen T Lamomprom. Hin Lek Fai mountainilla käy pojat nostelemassa autonrenkaita ja heillä on siellä askeettiset vermeet. Viimeksi kävin 2015.

        Nooh joo, olisko Thaimaalaissuomalainen kuitenkin vähän virallisempi nimitys? Tiedän että et pysty hahmottamaan näin pitkälle. Ei mul muuta.

      • tuttujaon
        33NumBall kirjoitti:

        No ei olen jopa tavannut tämän rouvan ainakin kolme kertaa... todennäköisesti hänen miehensäkin, joskaan en ole varma... en ole tienyt että hänellä on jotain tekemista thainyrkkeilyn kanssa, ennenkuin kerroit, mietihän pari kertaa ennenkuin painat lähetä nappia....

        Mitä taas tulee tähän pattayan musta maalaamiseen, minä vaan pidän pattayaa paska paikkana, en hyväksy prostituutiota missään muodossa, en myymistä enkä ostamista... jos käytät näitä maksullisia olet reppana, jos et käytä ok... vastuu tekemistäsi on sinulla itselläsi, ja ihmisen pitää ymmärtää mikä on kauppatavaraa... ja olet tosi resuperse jos huuliasi nuoleskellen kerrot ns. naissaavutuksistasi, 27 euron kappale hintaan... niinkuin olen useasti kirjoittanut kalalammikolla kalastaminen ei tee kalamiestä, eikä pattaya naisten miestä...

        Huumeet, thaimaassa on erittäin paha huume ongelma,erityisesti jaba... myös pattayalla, ja kokemusta on kertynyt, vaimon veli, siskon tyttö ja poika ovat jaba koukussa... eivät ole vielä pattayalla, siskon tyttö on kertonut menevänsä... kun ei pysty rahoittamaan muuten jaba käyttöä, mulla on kaveri poliisina täällä, pattayalla ja udon thanissa... kaksi toimii dea nsp eli siis thaimaan huumepoliisissa tilanne on lohduton, näissä kaikissa kaupungeissa... myös hua hinissä... kerronpa vielä hieman lisää tuosta siskon tytöstä, tilanne hänellä riistäytyi käsistä noin vuosi sitten,ja päätimme vaimon kanssa ottaa tyttö tänne, vaimo järkkäsi hänelle duunipaikan 7/11 tyttö pysyi paikallaan viikon, kävi töissä miten huvitti, sai fudut... varasti täältä meiltä tavaraa mitkä myi, katosi puoleksi vuodeksi, jolloin palasi kotiinsa... ja tyttö on 16 vuotias...

        Tiedätkö täällä oli kuninkaan hautajaispäivänä suuret juhlat mustabudha patsaalla, jossa oli kymmeniä tuhansia ihmisiä, vaimo viipyi siellä monen monta tuntia, minä menin siinä vieressä olevalle poliisiasemalle istumaan, kyllästyin odottamaan, hain ison pullon samsongia ja kokista yhdestä pikkukaupasta kun tiesin että kaveri on siellä töissä, aloitettiin tyhjentämään pulloa siinä puoliyhden aikaa... toinen pullo haettiin kolmelta... lopetettiin kuudelta illalla... kun vaimo tuli hakemaan, poliisi veti vielä hyvän jutun että minut löytää aina paikalliselta poliisiasemalta... naurettiin ja lähettiin keskustaan vielä hieman jatkoille..

        Vain taksimiehillä on noin paljon poliisituttuja ja niinkin kaukana, kuin Udon Thanissa.

      • Thaimaaonkaikkea
        tuttujaon kirjoitti:

        Vain taksimiehillä on noin paljon poliisituttuja ja niinkin kaukana, kuin Udon Thanissa.

        Tuntuu tutulta.

      • NytOisAikaNukkuu
        Sisakettu kirjoitti:

        Samsung on televiso, Lerppa. SangSom on rommi jota myydään Thaimaassa.

        Sekä Hua Hin että Chiang Mai ovat tällä hetkellä korruption, mafian että prostituution mekkoja verrattuna Pattayaan.

        Sisakettu

        Tripadvisorilla on. Siellä on suomenkielisiäkin kommentteja. Täällä kommenteista 95% on lerpankielisiä kommentteja, joita lerppa toistelee kuin vähämielinen lapsi lähiön hiekkalaatikolla.
        Yli kaksituhatta hotelliyötä viettäneenä kerron, mitkä on hotellissa mielestäni tärkeää. Se riippuu tietenkin ensinnäkin käyttötarkoituksesta.

        -Hinta / Laatu kulkee Thaimaassa useimmiten käsi kädessä. 40 euron hotelli ei ole sama asia kuin 70 euron hotelli. Poikkeuksena on sijaintinsa vuoksi ylihinnoitellut paikat, kuten esimerkiksi Aya ja Baywalk hotellit. 

        -Sijainti on tärkeä, jos liikut paljon hotellin ympäristössä. 

        -Ilmastointi ei pidä meteliä ja sitä voi säätää tarkasti. Ei tarvi yöllä nousta kurkku kipeänä tai hikisenä sammuttelemaan tai laittamaan päälle sitä. 

        -Sängyn pitää olla hyvä. Suomalaisilla on paljon selkäongelmia.

        -Töllössä pitää olla länkkärikanavia, uutis ja urheilukanavia ja sen pitää olla taulu-tv tänä päivänä jossa on HDMI liitäntä, jolloin saat omasta laitteesta laiteltua leffaa ja youtubea pyörimään.

        -Wifin pitää olla hyvä. Surkea wifi saa raivon partaalle. 

        -Designilla on mielestäni hyvin vähän merkitystä. Siisteys ja raikkaus on tärkeämpää kuin erikoiset esineet tai taide.

        -Näköala on kiva lisä, mutta jos et vietä ikkunan edessä tai partsilla aikaa, niin ei sillä ole juurikaan merkitystä.

        Centarassa olin vuosia sitten. Silloin se oli ainakin tosi siisti, tilava ja moderni. Hinta-laatu on Pattayan parhaasta päästä varsinkin ennen high seasonia.

        Thaimaalaiset on jokseenkin sisäsiittoista kansaa. On idioottimaista, kun joissakin länkkäreille myytävissä hotelleissa ei ole ensimmäistäkään länkkärikanavaa ja henkilökunta ei osaa kuin pari sanaa englantia. Eilen tuotiin Sisaketissa nenäni eteen thainkielinen ruokalista ilman kuvia, eikä tarjoilija ymmärtänyt edes kun sanoin että english menu please. Piti vaihtaa ravintolaa. Joskus olen piirtänyt kanan kuvan paperille jotta viesti menisi perille.

      • JuuPaljonHotellissa
        NytOisAikaNukkuu kirjoitti:

        Yli kaksituhatta hotelliyötä viettänyt viettää palstalla aamuyöstä vähän vajaa 3 puolikuuteen ainakin illalla, kuka mahtaa päivystää ja roikkua.

        Varmasti yli 2000 yötä hotelleissa asunut tervepäinen ei edes lue näitä juttuja saatika lerpata.

        MAIJA VAIN.

    • eivitunvittu

      Kuka jumalautanvittu kehuskelisi olevansa aito cittarimies? Joku kehari?

      • nyrkilläohtaan

        Ihanaa, kun älykkäät pojat rohkenevat vastata. Se että vastauksessa ei ole mitään järkeä? Ei haittaa, yllä oleva vastaaja vasta etsii sosiaalisia kontakteja. "eivitunvittu" on normaali ja Ylpeä suomalainen ( lausutaan syrjäytynyt) nuori

      • VittuKuPelottaa
        nyrkilläohtaan kirjoitti:

        Ihanaa, kun älykkäät pojat rohkenevat vastata. Se että vastauksessa ei ole mitään järkeä? Ei haittaa, yllä oleva vastaaja vasta etsii sosiaalisia kontakteja. "eivitunvittu" on normaali ja Ylpeä suomalainen ( lausutaan syrjäytynyt) nuori

        Hui, rohkeaa olla nimimerkki Nyrkillä ohtaan.

      • sikarisakarisi
        VittuKuPelottaa kirjoitti:

        Hui, rohkeaa olla nimimerkki Nyrkillä ohtaan.

        Totta, itse olet rohkea ja peloton. Painan pataan, jos jossain vaiheessa tunnistan tyhmän ihmisen. Ehottomasti.

      • Konsernimiehen_fani

        Oppilaat. Onko pelkoa meidän dojossa? -Ei sensei! Onko tappiota meidän dojossa? -Ei sensei! Onko vielä kiljua jäljellä meidän dojossa? -On sensei. Kuka päästi pierun? -Sensei!
        Kuka on tyhjentänyt toisen renkaan pyörätuolistani? -Hoitaja B2 osastolta sensei. Olit varastanut taxiteron piimäpurkin hoitolaitoksen henkilökunnan jääkaapista, sensei.

        Elä lerppana. Se on helpompaa ja säästyy rahat.

        Lerpan elämä on helppoa ja kokemus karttuu ihan siinä kotinurkissa.

        Lerpan naapuri, yks Jaska Posiolta, oli kuullut Keskisen pilkkikisoissa vuonna 1997, kun Reiska oli kertonut entisen rippikoulukaverinsa käyneen Pattayalla naisissa 1994. Lerppa kuuli tarinan vuonna 2008 ja tietää nyt kaiken Pattayasta ja Thaimaasta. Autenttista factaa.

        Lerpalle tuli V8 magazine 70 luvun lopulla, kun äitee oli vielä elossa. Lerppa tietää siksi kaiken moottoripyöräilystä. Autenttista factaa.

        Lerpan koulukaveri Stönde, oli saanut armeijassa ollessaan lomalla ilmaista naista. Ottivat Lerpan kanssa siinä sitten keppanaa ja Stönde kertoi koko homman. Siksi Lerppa tietää kaiken rakastelusta ja parisuhteista sekä Suomen armeijasta.

        Tolleen tullaan ns "Lerppaviisaaksi". Et tarvi rahaa, et tarvi matkalippuja, et tarvi moottoripyörää, et tarvi naista, mutta tiedät silti kaikesta kaiken.

        Valitse sinäkin nuorimies Lerpan elämä ja opettele tekemään sata erilaista ateriaa riisistä. Pelkästä riisistä.

        Suomessa kun siirryttiin talviaikaan, niin se vaikuttaa Thaimaan ravintoloiden aukioloaikoihin ainakin Chiang Maissa sen tunnin verran.

        Aiemmin konsernin salainen, työluvaton johtaja, joka on naamioitunut tavalliseksi baarikaapin täyttäjäksi, käynnisti 50 tuhannen euron Harley Davidson laatupyöränsä kello 07.30. Suomen aikaa, mutta nyt Suomen talviajan vuoksi pärinä alkaa tuntia myöhemmin.

        Konsernin salainen johtaja jaksaa sitten aina sinne iltakymppiin samasta syystä. Vaimon hyväily jää sinne pikkutunneille hieman myöhemmälle, mutta määrä pysyy samana.

        Ja ainahan sitä voi lehahtaa Phuketin huvilalle ja täräyttää jahdilla avomerelle, jos juomanlastaus käy selän päälle. Rouvakin ehtii ne juurihoidot tehdä myöhemminkin.

        Talviajasta Suomessa on sekin etu Thaimaassa, että nyt ravintolakonsernin salaisen johtajan kello on oikeassa vihdoinkin. Kellon säätäminen Suomen kesäaikaan on raskasta puuhaa, kun on kaikkea muutakin hommaa ja perhe.

      • KirjoitaLisää
        Konsernimiehen_fani kirjoitti:

        Matkailupalstalta yllä olevaan viitaten oppii paljon ihmisten sieluntilasta matkailun sijaan.

    • SenseiCMX

      Hauskaa luettavaa 🚜🚜🚜😨😨😨

      Prmn puhuu Neidin sanoin ja tavoin sekä peppuset samoin.

      🚜🚜🚜🚜🚜🚜🚜🚜🚜🚜🚜🚜🚜🚜Juntteja jokainen🐒🐒🐒🐒🐒🐒

      • Veijomkl

        Kappas, herra satumiljonääri cm.

    • Anonyymi

      Onko aloittaja peli riippuvainen.... pip peli riippuvainen.... Lerppa?

    • Anonyymi

      Hienosti tänäänkin olemme saaneet lukea, lerpan ystävällismielisen asiallista jutustelua Pattayasta ja sinne matkailevista, kunnon ihmisistä.

      Hänellä sitä, tuota sielunkauneutta aina löytyy lämminhenkisistä vastauksistaan!

      "Tyylikkäällä" kerronnallaan yrittää uskotella kirjoittelevansa totuuden, vain totuuden, mitään siitä poisottamatta ja mitään siihen lisäämättä!

      Uskomatonta tuo kateutensa Pattayan matkaajia kohtaan...

      Dissosiatiivinen identiteettihäiriönsä (engl. dissociative identity disorder, DID, "monipersoonahäiriö" tai "sivupersoonahäiriö") on dissosiaatiohäiriöistä monimutkaisin eikä enää ole lukuisien lääkärien kertoman mukaan hallinnassa ja parannettavissa.
      Pattyalaiset aloittivat jo aiemmin tyhmät puheensa ja nyt yhdessä Lerppaharjulaisten kanssa, viihdyttävät meitä kauheimmilla kirjoituksillaan, ylpeillen saannoksistaan palstoilla ja kuvitellen Pattyan nousevan tällä tavoin uuteen kukoistavaan nousuun, mutta toivotonta on taistelunsa...

      Don Quijoten tavoin Pattyalaiset yrittävät Lerppaharjun Sancho Panzat apunaan kiivetä matkailupalstojen valtiaiksi, hävyttömillä puheillaan, mutta toisin on käynyt! Vähäinenkin arvostus Pattyaa kohtaan on kansan silmissä kadonnut ja niinpä heidän arvostuksensa on nostanut viihtyisän ja rauhallisen Hua hinin, Thaimaan helmen, matkailun kärkeen, paikkaan, joka sille luontojaan kuuluukin.

    • Anonyymi

      Taasen on vähän aikaa lueskella...

    • Anonyymi

      Eiköhän tämän markettitarkkailijan tarina todellisuudessa liippaa sensukan elämän todellisuutta. Pääsee silloin tällöin hoitajan kanssa käymään invataksilla isossa marketissa ja tarkkailee siellä innoissaan muita asiakkaita, etsien thaimaalaisia naisia tutkien onko niiden miehillä pallomahat vai ei. Sitten takaisin palvelukotiin koneen ääreen piereskelemään kun herneet oli tarjouksessa.

      • Anonyymi

        Oletko aikonut ulkoilla tänään?

    • Anonyymi

      Olen jo neljä vuotta kyylännyt cittareissa Suomi-Thai pariskuntia. Suorastaan vituttaa kun pariskunnat näyttävät olevan onnellisia toistensa seurassa, vaikka miehet ovat yleensä vanhempia. Vituttaa kun eräät miehet saavat seurakseen nuoria ja kauniita Thai Ladyja.

      • Anonyymi

        Kotona tein pientä remonttia tässä vapaalla. Hiontapöly yskitti hieman niin thaivaimoni toi puoli lasia viskiä ja sanoi "Medicin number one". Koulutus on onnistunut täydellisesti.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      59
      3087
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      545
      2942
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2135
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1962
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1805
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1771
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1522
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      99
      1257
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1208
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1162
    Aihe