moi.
viimeaikainen uutisointi on buustannut yritys idean päähäni.
on uutisoitu ideologisesti työttömistä.
muutenhan suomi on hyvä mutta meillä ei ole yritystä joka auttaisi toimeentulotuen hakemisessa sen kaikilla osa-alueilla eikä työttömyys tukeen ja muihin korvauksiin auttavaa toimintaa ole eikä kukaan ole kertomassa kenellekkään lakisääteisiä asioita.
yksi ilmiö tästä on se että meillä on kymmeniä tuhansia ihmisiä jotka eivät saa tai eivät hae tai eivät ole osanneet hakea tukeja joihin oikeasti olisivat oikeutettuja.
ehkä tiedon puute ja enimmäkseen uusavuttomuus ovat asiassa ne ongelmat.
nyt kannattaisi perustaa tukien varassa toimivia yrityksiä joissa saa käydä täytättämässä itselleen hakupaperit oikein ja saa avustukset ja neuvot lakien ym kohdalta asioissa ja neuvoa joka tilanteessa milloin kannattaa mitäkin hakemusta laittaa.
suurin ongelmahan suomessa on että jos et osaa psykologisesti oikea oppisesti kirjoittaa hakemusta vaan olet tyhmä kuten minä niin et saa sitä mitä muuten saisit ja olisit oikeutettu realiteettiudessa saamaan mutta kun olet kuten minä. lause kirjoittamiselta tyhmä ja asiantuntematon niin sossun ja kelan tantta laittaa sinulle aina kieltävän päätöksen.
ole sitten koditon jeesus.
arvatkaapa vain paljonko tällaista yritystoimintaa tarvisin itse!!!!
ja kaikki maksut yritys saisi laskuttaa valtiolta eikä tukeen oikeutetulta saajalta.
itselleni yksi opettaja sanoi että hän on täyttänyt lastensa hakemukset ja ovat saaneet sossusta kaiken "sossun" luvallisen myöntämisen lisäksi sossulta televisiot, tietokoneet ja stereot.
vihjasi että kyllä siinä hyväveli verkostokin auttoi kun on itse opettaja sekä yhteistyössä näiden sossun ja kelan tanttojen kanssa.
eli sipilän lapset saa sossulta kaiken kun niille osataan tehdä paperit mutta köyhän ja tyhmän tyhmä lapsi ei saa mitään vaikka olisi oikeutettu.
lisäksi sossussa on sääntö että kaikki sekin mahdollinen mitä sinulla ja minulla on oikeus hakea ja saada niin siitä sossun tantoilla ei ole lupa puhua ja kertoa asiakkailleen mitään kuten minulle.
vasta olin sossun neuvottelussa ja kyselin että mitä voin saada ja tantta oli hiljaa.
sitten rupesin itse ehdottelemaan ja löysin 2 tuotetta, vaatteet ja sängyn mihin voin saada erillisen myönnytyksen erillisessä lisä haussa mutta sekin on osallisena siihen että paljonko jo nyt saan tukea ja koskee vain tiettyä prosenttiyksikköä ja korkeinta hintaa. muuten tuotteet halvinkin on 2 kertainen tukeen nähden hinnaltaan. joten se siitä.
ystäväni opettajan lapset sai kaikki ja lapsi kehui mulle että jäi stereoiden jälkeen itelle vielä niihin tarkoitetuista rahoista muutama satanen itelle käteenkin rahaa.
mutta eihän näin pitäisi olla, että välistä saa erotuksen itelle?
kaveri sanoi että kun sumplii paperit sossun kans oikein niin kyllä saa.
hyvä suomi!
nyt tarvitaan kipeästi tuen tarvitsijoille hyväveliverkostollinen auttava yritystoiminta malli.
ja heti!!!!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Sosiaalityöntekijä auttaa juurikin noissa asioissa. Sellaisen pitäisi saada Suomessa jokainen kenellä on tarvetta. Hän tekee juuri noita mainittuja asioita ja vielä asiakkaalle ilmaiseksi.
Ongelma on siinä, ettei moinen yritystoiminta olisi taloudellisesti kannattavaa, koska tuilla elävät tuppaavat olemaan persaukisia, eikä heillä olisi varaa maksaa palvelusta kunnollista korvausta.
Jolla on pätäkkää maksaa tarvittavasta avusta löytänee helposti itselleen osaavan juristin.
Tai osaamattoman perustuslakimiehen