Helluntailaisuus on maailmaan lähetetty eksytys

näin__on

2 Tess 2 kertoo antikristuksesta, joka on Jumalan maan päälle lähettämä eksytys, jotta ne tuomittaisiin kadotukseen, jotka eivät usko totuutta vaan ovat valinneet vääryyden tarkoittaen myös valhetta. Kuten Paavali sanoo, jo hänen aikana oli antikristuksen hengen vaikutus olemassa. Roomalaiskatolinen kirkko, helluntailaisuus ja Jehovan todistajat ovat kukin määritelleet omat Jeesuksensa, jota he huutavat avuksi, kuten teki ylipappi Skeuaann pojat. Jeesuksen nimen huutaiminen ei auttanut, koska he eivät rukoilleet totuudessa, vaan omissa väärissä tarkoitusperissään.

Helluntailiike alkoi Azusakadulta, jossa oli jo silloin samaa väärää henkeä, mitä oli niin sanotussa torontolaisessa hurmahengessä, joka alkoi vuonna 1994. Azusakadulla ja Torontossa ihmiset ääntelivät koirien, kojoottien ja kanojen äänillä. Tämä ilmiöt eivät olleet Jumalasta vaan vääristä hengistä.

Helluntailaisuus on lähes yhden asian liike, joka soveltaa hyvin pientä osaa Raamattua korostaen hurmahengellisiä kokemuksia. Helluntailaisuudessa on eksytys, että hurmahengelliset kokemuksen olisivat merkki pelastuksesta. Niin ei ole. Liike suhtautuu torjuvasti Jumalan lakiin, kuten tekee muutkin huoraseurakunnat. Liikeessä voi olla farsiealaista konservatismia, mutta sekään ei hyväksy Jumalan lakia kokonaan.

Helluntailaisuus on osa sitä maan päälle lähtettyä eksytystä, joka vetään puoleensa oikkuejensa vaivaamia ihmisiä, jotka etsivät lohtua sieltä, mistä sen helpoimmin saa. Samoin liikkeessä on mukana niitä, joitka haluavat oikotien maalliseen rikastumiseen kylvämällä eksyttäjäsaarnaajille rahaa. Tämä on kuin laittaisi rahat roskaämpäriin, joka kiertää salissa rivi riviltä Missiomaailman ja River-seurakunnan kokouksissa.

Helluntai-liike ei pysty kasvattamaan seuraajiaan Jumalan tuntemisessa eikä Jumalan tahdon tekemisessä. Jotkin ovat pääseet eroon alkoholista ja uskovien kaste on oikea, mutta uskoon tulleet helluntailaiset eivät ole kasvaneet täyteen vanhurskauteen, koska liikkeen opetus on korvasyyhyyn opettamista voimakkaan valhehengen vaikutuksesta.

Raamattu opettaa, moni yrittää päästä taivaaseen, mutta ei voi. Vain hyvin harva uskova pelastuksen voittaa. Suurin osa helluntailaisista ei pääse Jumalan valtakuntaan, koska he juoksevat valheen perässä. Sellaista tarjoaa joka sunnuntai parisataa helluntailaista seurakuntaa ympäri Suomea. Helluntailaiset juoksevat julkkispastorien perässä ja lukevat vääriä kirjoja, kun heidän pitäisi lukea Raamattua sen jokainen sana uskoen.

370

5213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiitos Jumalalle että nyt se uskovia peräänkuuluttava herätyskirjoittaja on löytänyt yhden aidon oikean uskovan. Kauan se kesti mutta kannatti odottaa. Nyt sitten jäämme tänne erittäin surella mielenkiinnolla lukemaan oikeaa evankeliumia joka pelastaa. Ethän vain jätä kirjoittamistasi tähän. Ethän? Kirjoita meille nyt totuutta.

      • E.LO

        Raamattu on puhas oppi. Lue sitä ja noudata. Näin yksikertaista se on. Helluntailaiset eivät noudata juurikaan Raamattua.

        Saalemissa Mika Yrjölä luki sunnuntaikokouksessa väärän profetian, kun Patrick Tiainen oli jäänyt kiinni. Yrjölä sanoi saaneensa profetia, että Jumala haluaa käyttää Tiaista edelleen. Vaikka profetiassa oli kaikki väärin, niin yleisö taputti ja hurrasi väärälle profetialle. Tämä ehkä kertoo, miten huonosti on helluntailaisten tilanne. Saalem on paholaishenkien temmellyskenttä ja seurakuntalaiset marssivat Yrjölän perässä ikuiseen tuleen.

      • 1234567---
        E.LO kirjoitti:

        Odotan helluntailaisilta suunnanmuutosta mitä sapattiin tulee, sillä Jumalan antama sapatti tulee pitää pyhänäpäivänä. Rukoushuoneiden ovet auki sapattisin Jumalanpalveluksille.

      • Hengen.työnä
        1234567--- kirjoitti:

        Maailmalla Apostolinen helluntalaisuus pitää sapattisin ovensa auki. Meillä on Marttiuskollinen helluntalaisuus, kestää aikansa, että Pyhä Henki saisi osoitettua perinneoppinsa hapatteen ja helluntalaisuuden täällä palaamaan Apostoliseen opetukseen, uskolliseksi Jumalan Sanalle ja kuuliaisuuteen.

      • 1234567---
        Hengen.työnä kirjoitti:

        Aika voi loppua kesken, sillä viimeiset vitsaukset vyöryvät vauhdilla ylitsemme. Nyt on aika kiireesti tehdä parannus. Pitkittäminen vain mutkistuttaa.

        Kolmannen enkelin varoitussanoma tulisi ottaa todesta, sillä Jumalan viha tulee kohtaamaan pedon kumartajia.

      • einäyttöätäällä
        Hengen.työnä kirjoitti:

        Maailmalla Apostolinen helluntalaisuus pitää sapattisin ovensa auki. Meillä on Marttiuskollinen helluntalaisuus, kestää aikansa, että Pyhä Henki saisi osoitettua perinneoppinsa hapatteen ja helluntalaisuuden täällä palaamaan Apostoliseen opetukseen, uskolliseksi Jumalan Sanalle ja kuuliaisuuteen.

        Suomalaiset helluntailaiset ovat jäykkiä tekemään parannusta. Muualla maailmassa voi olla toisin, mene ja tiedä.

      • MajesteettiRikos
        E.LO kirjoitti:

        Raamattu on puhas oppi. Lue sitä ja noudata. Näin yksikertaista se on. Helluntailaiset eivät noudata juurikaan Raamattua.

        Saalemissa Mika Yrjölä luki sunnuntaikokouksessa väärän profetian, kun Patrick Tiainen oli jäänyt kiinni. Yrjölä sanoi saaneensa profetia, että Jumala haluaa käyttää Tiaista edelleen. Vaikka profetiassa oli kaikki väärin, niin yleisö taputti ja hurrasi väärälle profetialle. Tämä ehkä kertoo, miten huonosti on helluntailaisten tilanne. Saalem on paholaishenkien temmellyskenttä ja seurakuntalaiset marssivat Yrjölän perässä ikuiseen tuleen.

        Raamattu käännös 1933/38 on pätevä Jumalan Sana. Mutta väärennös 1992 EI sitä ole, se on tahallaan tehty, antisemitistinen ja syntielämään vapauttava törkeys!!!

      • Anonyymi

        Se täytyy nyt tosiaankin huomioida helluntailaisuutta puntaroidessa, ettei Saalemin seurakunta suinkaan edusta koko helluntailaisuutta, vaan se on ainoastaan yksi seurakunta helluntailaisuudessa. Ja kun se toimii pääkaupunkiseudulla, niin eipä siinä nyt niin monikaan Raamatun lukutaitoinen pääse eksymään, koska Raamatun Kirjoituksista lukija löytää Isä Jumalan mielen ja tahdon mukaisen totuuden.

        Yrjölä ja Tiainen ovat Raamatun Kirjoitusten ymmärrykseltään vain vajavaisia ihmisiä vajavaisten kanssakulkijoitten joukossa.

      • Anonyymi
        E.LO kirjoitti:

        Raamattu on puhas oppi. Lue sitä ja noudata. Näin yksikertaista se on. Helluntailaiset eivät noudata juurikaan Raamattua.

        Saalemissa Mika Yrjölä luki sunnuntaikokouksessa väärän profetian, kun Patrick Tiainen oli jäänyt kiinni. Yrjölä sanoi saaneensa profetia, että Jumala haluaa käyttää Tiaista edelleen. Vaikka profetiassa oli kaikki väärin, niin yleisö taputti ja hurrasi väärälle profetialle. Tämä ehkä kertoo, miten huonosti on helluntailaisten tilanne. Saalem on paholaishenkien temmellyskenttä ja seurakuntalaiset marssivat Yrjölän perässä ikuiseen tuleen.

        Jumala ei koskaan käyttänyt P. Tiaista, joka ei sitä näe on itsekkin samassa eksytyksen keitossa. Jos Jumala käytti niin korkeintaan samoin kuin Egyptin faraota, eli sallimalla eksytyksen ja Jumalan kansan sortamisen. Tästä olen tosi murheissani, ettei uskovat tätä nähneet, eivätkä vieläkään halua nähdä. Karismaattisen liikkeen iso osa onkin antikristus.
        Paholainen sekoittaa, tukahduttaa ja esittää väärässä valossa Jumalan Pojan suuruuden.
        Paholainen yrittää siirtää huomion pois pojasta väärään kuvaan Pyhästä Hengestä, samalla se teeskentelee korottavansa Jeesusta.
        Todellisen Pyhän Hengen työ on päinvastaista, Pyhän Hengen työ korottaa Kristusta koko hänen verrattomassa kirkkaudessaan ja Hänen evankeliuminsa täydessä ymmärtämisessä.

      • Anonyymi
        1234567--- kirjoitti:

        Odotan helluntailaisilta suunnanmuutosta mitä sapattiin tulee, sillä Jumalan antama sapatti tulee pitää pyhänäpäivänä. Rukoushuoneiden ovet auki sapattisin Jumalanpalveluksille.

        Lauantaisin on usein nuorille suunnattuja tilaisuuksia, joihin myös muut saavat mennä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun on niin eksynyt kuin eksyttäjäkin, sanotaan raamatussa. Käyttämistä se on tietysti sekin, jos käytetään sellaiseen, että saa väärää oppia levittää, jotta Herra näkee, koetellaanko seurakunnissa lainkaan. Mene ja tiedä, onko asia sitten niin.

        Mutta eksyneittenkin puolesta kuulusi rukoilla ja heitä takaisin väärästä oikeaan opastaa. Siinä mennään kyllä itse pieleen, kun yleensä vaan keskitytään heitä mollaamaan.

      • Anonyymi

        Niin! No mitäs Kaikkivaltais opettikaan....

        Ero Kaikkivaltiaasta Jumalasta:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
        'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'

        Eron vahvistus:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
        'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

        luopumalla HEISTÄ yhdestä, luopuu HEISTÄ (Kolmesta) ja pelastuksesta:
        Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
        10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
        Sillä, ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä.

        Mitenhän se pelastuksen kans oikein mekään...
        Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
        Matteuksen evankeliumia: 7:23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
        24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
        24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
        (((viitaten kristittyjen herraan mm Apostolien teot:13:6 tekstiin:)))
        24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko."
        25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."

      • Anonyymi
        1234567--- kirjoitti:

        Odotan helluntailaisilta suunnanmuutosta mitä sapattiin tulee, sillä Jumalan antama sapatti tulee pitää pyhänäpäivänä. Rukoushuoneiden ovet auki sapattisin Jumalanpalveluksille.

        Sitä saat odottaa kuin kuuta nousevaa.

      • Anonyymi
        MajesteettiRikos kirjoitti:

        Raamattu käännös 1933/38 on pätevä Jumalan Sana. Mutta väärennös 1992 EI sitä ole, se on tahallaan tehty, antisemitistinen ja syntielämään vapauttava törkeys!!!

        Kyllä Mooseksen kirjoissa on tuomittu juutalaiset Israel Juuda synneistä myös haagar .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala ei koskaan käyttänyt P. Tiaista, joka ei sitä näe on itsekkin samassa eksytyksen keitossa. Jos Jumala käytti niin korkeintaan samoin kuin Egyptin faraota, eli sallimalla eksytyksen ja Jumalan kansan sortamisen. Tästä olen tosi murheissani, ettei uskovat tätä nähneet, eivätkä vieläkään halua nähdä. Karismaattisen liikkeen iso osa onkin antikristus.
        Paholainen sekoittaa, tukahduttaa ja esittää väärässä valossa Jumalan Pojan suuruuden.
        Paholainen yrittää siirtää huomion pois pojasta väärään kuvaan Pyhästä Hengestä, samalla se teeskentelee korottavansa Jeesusta.
        Todellisen Pyhän Hengen työ on päinvastaista, Pyhän Hengen työ korottaa Kristusta koko hänen verrattomassa kirkkaudessaan ja Hänen evankeliuminsa täydessä ymmärtämisessä.

        🔯🔯🔯🔯🤡🤡🤡🤡💩💩💩🐪🐪🦇🔱🔱🔱🔱👺👹🐂🐏🦇😷👺uhratkaa muutama oinas. Vähän ruoka uhria sitten puhistusaltaalle. Ootte pihalla . Lain alla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lauantaisin on usein nuorille suunnattuja tilaisuuksia, joihin myös muut saavat mennä.

        Varastetut tavarat pitää palauttaa se kuuluu parannuksen tekoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin! No mitäs Kaikkivaltais opettikaan....

        Ero Kaikkivaltiaasta Jumalasta:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
        'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'

        Eron vahvistus:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
        'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

        luopumalla HEISTÄ yhdestä, luopuu HEISTÄ (Kolmesta) ja pelastuksesta:
        Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
        10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
        Sillä, ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä.

        Mitenhän se pelastuksen kans oikein mekään...
        Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
        Matteuksen evankeliumia: 7:23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
        24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
        24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
        (((viitaten kristittyjen herraan mm Apostolien teot:13:6 tekstiin:)))
        24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko."
        25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."

        Katso hän on kammiossa . Väärää profeettaa sikiää . Tehän juoksette jokaisen perässä paikasta toiseen.

      • Anonyymi
        einäyttöätäällä kirjoitti:

        Suomalaiset helluntailaiset ovat jäykkiä tekemään parannusta. Muualla maailmassa voi olla toisin, mene ja tiedä.

        Suomalaiset helluntailaiset menevät notkeasti eteenpäin, valitsemallaan tiellä.

      • Anonyymi
        einäyttöätäällä kirjoitti:

        Suomalaiset helluntailaiset ovat jäykkiä tekemään parannusta. Muualla maailmassa voi olla toisin, mene ja tiedä.

        Suomalaiset helluntailaiset ovat todellakin jäykkiä tekemään parannusta, sillä vieläkin heiltä kuulee julistusta: Uuden Liiton sapatti ei ole edes lauantai.

        Tälläinen julistus on suurta eksytystä, jos mikä.

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lauantaisin on usein nuorille suunnattuja tilaisuuksia, joihin myös muut saavat mennä.

        Eipä kuulu niissäkään tilaisuuksissa hyvän sapatin toivotuksia.

    • fvv10

      Huono on tilanne helluntailaisilla mutta vielä huonompi se on luterilaisilla.

      • E.LO

        Luterilaisuus on itse asiassa hyvin lähellä katolilaisuutta. Ei ole helluntailaisuuskaan kaukana katolisista.

      • lähellä.toisiaan
        E.LO kirjoitti:

        Luterilaisuus on itse asiassa hyvin lähellä katolilaisuutta. Ei ole helluntailaisuuskaan kaukana katolisista.

        Ei ole kaukana katolisuudesta todellakaan helluntailaisuus.

      • poikkeustapausko
        lähellä.toisiaan kirjoitti:

        Ei ole kaukana katolisuudesta todellakaan helluntailaisuus.

        #
        E.LO kirjoitti:
        Luterilaisuus on itse asiassa hyvin lähellä katolilaisuutta. Ei ole helluntailaisuuskaan kaukana katolisista.

        Ei ole kaukana katolisuudesta todellakaan helluntailaisuus. #

        - n 8v. katolisessa maassa oleskellessa / asuessa olen kyllä aivan eri mieltä asiasta. Olen myöskin hell. srk ja muidenkin vapaitten suunitien opetuksia / tilaisuukisia seuranneena huomannut, että helluntailaiset opettaa tarkimmin Raamattua ja elää sen mukaan, tietystikin ihmisissä on erilaisuutta, joten yksittäisiä poikkeuksiakin on.

      • Anonyymi
        lähellä.toisiaan kirjoitti:

        Ei ole kaukana katolisuudesta todellakaan helluntailaisuus.

        Helluntailaisilla ja katolisilla yhteinen sunnuntaipyhä pyhäkouluineen ja kokouksineen. Yhtä ja samaa.

        1234567---

      • Anonyymi
        E.LO kirjoitti:

        Luterilaisuus on itse asiassa hyvin lähellä katolilaisuutta. Ei ole helluntailaisuuskaan kaukana katolisista.

        Lutterit sentään pysyy Ristiin naulitussa eikä juokse ympäriinsä etsimässä korvasyyhyyn uusia puhujia .

      • Anonyymi
        poikkeustapausko kirjoitti:

        #
        E.LO kirjoitti:
        Luterilaisuus on itse asiassa hyvin lähellä katolilaisuutta. Ei ole helluntailaisuuskaan kaukana katolisista.

        Ei ole kaukana katolisuudesta todellakaan helluntailaisuus. #

        - n 8v. katolisessa maassa oleskellessa / asuessa olen kyllä aivan eri mieltä asiasta. Olen myöskin hell. srk ja muidenkin vapaitten suunitien opetuksia / tilaisuukisia seuranneena huomannut, että helluntailaiset opettaa tarkimmin Raamattua ja elää sen mukaan, tietystikin ihmisissä on erilaisuutta, joten yksittäisiä poikkeuksiakin on.

        Ei olla yhdellä kertaa nähty niin paljon varkaita kuin hellarivapareissa on yhteensä ( moskeijatsynagogatverikseen ) järkyttävää . Älä varasta älä himoitse mitään mikä on toisen omaa joka päivä joku rikkoo nää käskyt. Näpit irti toisten tavaroista .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailaisilla ja katolisilla yhteinen sunnuntaipyhä pyhäkouluineen ja kokouksineen. Yhtä ja samaa.

        1234567---

        Pitää paikkansa !

    • näin__on

      Helluntailaisuudessa on suuri väärinkäsitys, mitä uudestisyntymä tarkoittaa. Se ei ole hengen tärinään tuottama tila. Se ei ole uskontunnustuksen tai ylistyksen välitön seuraus. Uudestisyntymä on muutos elämässä, joka hylkää synnin tekemisen ja kääntyy Jumalan Sanan mukaiseen elämään uskossa Jeesukseen Kristukseen.

      Pelastuminen edellyttää välttämättä parannusta, jota helluntaiseurakunnissa ei yleensä saarnata eikä sellaista edes tavoitella. Jokainen hokee, että on uudestisyntynyt, mutta todellisuudessa ei ole.

      Jos joku on saanut kielillä puhumisen armolahjan, se ei ole varma pelastuksen tunnusmerkki. Pelastusvarmmuutta ei voi kenellekkään saarnata, koska ei ole tietoa, miten hän pysyy uskon mukaisessa elämässä. Jeesuksen sanojen mukaan edes armolahjat eivät todista pelastumisesta, jos Jumalan tahdon mukainen elämä on jäänyt tekemättä. Jeesus korostaa opetuksessaan, ettei laittomuuden tekijät pääse Jumalan valtakuntaan. Se on syytä ottaa vakavasti, koska sen mukaan tulee Jeesus toimimaan viimeisellä tuomiolla.

      Mt 7:21-23: Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

      • Anonyymi

        Tärinä tulee huumeista ja kundaliinikäärmettä herätellessä. Sehän pitää herättää . Herää käärme joikaa musiikilla budhamunkit on oikea munkkien musiikki kundaliinin herättämiseen . Sitten imetään henkeä meditoidaan. Astantajoga kundaliini on hyvä versio siitä YouTube tai Tiibetin munkit relax musiikki tai YouTube tibetan Monk healing music.

    • Uusapostolisuudesta

      Hengen tärinät ja tutinat. Uususkonnollisien elämyksien hakemista kokouksissa. Rahastusta ja harhaoppia.... myös esiintyy.

      "Henkikasteen" merkkinä on kielillä puhuminen jota ei kukaan ymmärrä kielten sekamelskassa. Väittävät joukkokielillä puhuessaan puhuvansa salaisuuksia Jumalalle.
      Helluntalaiset uskovat enemmän pelastavaan uskovien kasteeseen (liittymisrituaali) kuin evlutit.

      • pötyäkaikki

        no nyt menee jo tärinän puolelle satuilusi.

      • E.LO

        Kaste on olennainen osa pelastumista, koska niin sanoi Jeesus Mk 16:16. Kasteen pyytäminen syntien anteeksisaamiseksi on Jumalan tahdon tekemistä. Helluntailaisillet ovat sikäli oikeassa, että uskovien kaste on raamatullinen. Mutta siinä suhteessa helluntaiset ovat eksyksissä, että he eivät noudata Raamattua muuten.

      • suhteellistako

        # Kaste on olennainen osa pelastumista, koska niin sanoi Jeesus Mk 16:16. Kasteen pyytäminen syntien anteeksisaamiseksi on Jumalan tahdon tekemistä. Helluntailaisillet ovat sikäli oikeassa, että uskovien kaste on raamatullinen. Mutta siinä suhteessa

        - lähes 35v. helluntailaisia seurakuntia seuranneena sanon, että väärässä olet tuon " helluntaiset ovat eksyksissä, että he eivät noudata Raamattua muuten. " suhteen #

    • KTS--

      Helluntaiherätys luottaa yleisesti ottaen enemmän rituaaleihin ja tunteenomaisiin sätkykohtauksiin enemmän kuin Jeesukeen Kristukseen!

      • silitähuiviasivälillä

        älä puhu roskaa vaikka oletkin jo kaljoissasi juttujesi perusteella.

        sen näkee aina samasta asiasta eli iltaa ja keskiyötä kohti juttusi menee aina vain höperömmiksi.

      • sivusta.seurannut.ok
        silitähuiviasivälillä kirjoitti:

        älä puhu roskaa vaikka oletkin jo kaljoissasi juttujesi perusteella.

        sen näkee aina samasta asiasta eli iltaa ja keskiyötä kohti juttusi menee aina vain höperömmiksi.

        Kyllähän "kaljaveikotkin" näkevät käydessä Toronto- helluntalaisuuden kokouksessa.
        Siellä nuoret tärisevät lattialla, näyttelevät olevansa hengessä ja rikkovat toistensa silmälaseja, kun se näytteleminen menee yli äyräiden. Pastorit karjuvat ja luulevat olevansa juudan leijonia, ja elävät haureudessa, saaden sisäisesti tekojensa kautta etsivän nuoren kylmälle paikalle.
        Eli siksi KTS- ehkä on ollut näkemässä tilanteita.
        Minä olen ollut tuollaisen TORONTO- seurakunnan tilaisuudessa ulkopuolisena katsomassa sitä menoa. Voi hyvä sylvi, mitä sokeutta.
        Ei kaikki helluntalaisuus ole Torontolaisuuteen eksynyt, sekin täytyy sanoa.

    • 978uikghtr98

      Helluntailaisuus sisältää kyllä paljon eksyttäviä tekijöitä, mutta paikoitellen on myös oikeaa ja raamatullista evankeliumia. Olen huomannut, että myös helluntailaisissa on mukana uskovaisia ihmisiä. Toisaalta nämä uskovaiset huomaavat jossain vaiheessa eksytyksen ja jättävät seurakunnan. Tilanne on siinä suhteessa vaikea, että Suomessa ei ole enää terveitä seurakuntia kovin montaa. Melkein kaikkiin on helluntai-karismaattinen henkikasteoppi päässyt valtaan ja sivuuttanut Raamatun tykkänään.
      Luterilaiset seurakunnat eivät ole edes vaihtoehto, ne kun ovat valtiojohtoisia joissa papisto valitaan punavihreän poliittisen vakaumuksen pohjalta. Papit eivät todellakaan ole kristittyjä, eivätkä kunnioita Raamattua ollenkaan. Ainoa hyvä puoli on se, että luterilaiset ilmoittavat julkisesti epäuskonsa ja jumalattomuutensa. Se ei tavallaan ole eksytystä, koska siinä kohtaa ei totuutta kaunistella.

      • C..E.O

        Suomessa ei ole tällä hetkellä juuri ollenkaan oikein toimivaa seurakuntaa. Uskovat on Raamatun ja toisten uskovien varassa. Mutta se toimii ihan hyvin. On Suomessa hyviä kotikokousryhmiä ja yksittäisiä raamattupiirejäkin. Papiston tilanne on todella huono.

      • C..E.O kirjoitti:

        Ei meidän pidä olla toisten uskovien varassa

      • Raamattu.on.totta kirjoitti:

        Ei meidän pidä olla toisten uskovien varassa

        Jeesus Kristus on ainoa perusta jolle voi rakentaa

      • C..E.O
        Raamattu.on.totta kirjoitti:

        Jeesus Kristus on ainoa perusta jolle voi rakentaa

        Niin ja helluntaiseurakunnat eivät ole perustaansa rakentaneet Jeesuksen opetukselle.

        Mt 7:21-23 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Kaikki tunnustuskunnat ovat ihmisen omia viritelmiä

        Jumalan Sanassa ei ole kehotusta perustaa eriseuroja

      • BlackBerryWay_EiKirj

        978uikghtr98
        "Suomessa ei ole enää terveitä seurakuntia kovin montaa."

        Sano nimeltä yksi terve srk.

      • BlackBerryWay_EiKirj

        978uikghtr98
        "Suomessa ei ole enää terveitä seurakuntia kovin montaa."

        Sano nimeltä yksi terve srk.

      • BlackBerryWay_EiKirj

        978uikghtr98
        "Suomessa ei ole enää terveitä seurakuntia kovin montaa."

        Sano nimeltä yksi terve srk.

      • BlackBerryWay_EiKirj
        Raamattu.on.totta kirjoitti:

        Ei meidän pidä olla toisten uskovien varassa

        "Ei meidän pidä olla toisten uskovien varassa"

        Ei pidäkään, mutta yhteydessä kyllä. Tämä sitten onkin vaikeaa, koska tervettä seurakuntaa ei löydy.

      • pikkuinen.lauma
        BlackBerryWay_EiKirj kirjoitti:

        "Ei meidän pidä olla toisten uskovien varassa"

        Ei pidäkään, mutta yhteydessä kyllä. Tämä sitten onkin vaikeaa, koska tervettä seurakuntaa ei löydy.

        Jumalan omat löytyy neljältä ilmansuunnalta.

      • Anonyymi
        C..E.O kirjoitti:

        Niin ja helluntaiseurakunnat eivät ole perustaansa rakentaneet Jeesuksen opetukselle.

        Mt 7:21-23 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Juuri näin !

        Jeesus ei pidä laittomuuden tekijöistä, siksi poistaa heidät luotansa.

    • Organisoitueksytys

      ORGANISOITU EKSYTYS JA SEN PUOLUSTUS
      - eksytyksessä on oikeaa ja väärää (imitoi kristinuskoa)

      Lainattu tekstiä
      "Aivan kuin Jumalan valtakunnan seurakunta, jossa on vanhimmisto, seurakuntapalvelijat ja muut seurakuntalaiset, joiden kaikkien päänä on Jeesus Kristus, niin myös eksytys on organisoitunutta, jonka rakenne muistuttaa erehtymättömästi mehiläispesän rakennetta. Onkin hyvin kuvaava, kun koskee johonkin voideltuun, niin saa kimppuunsa työläisiä kuin vihaisia pesäänsä puolustavia mehiläisiä. Raamatussa mehiläisillä viitataankin myös eksytykseen ja viholliseen juoniin, joista meidän ei tulisi olla tietämättömiä.

      ”Niin kuin mehiläiset he minua piirittivät – he sammuvat kuin tuli orjantappuroissa. Herran nimessä minä lyön heidät maahan. Sinä sysäsit minua kovasti, että kaatuisin, mutta Herra auttoi minua.” – Psalmi 118:12-13"

      • Eksytyksessä voi olla paljonkin raamatullisia asioita mutta sitten on vähän hapatetta eli myrkkyä joka hapattaa koko taikina eli kyseessä on eksytys minkä takia pitää hylätä koko taikina ja varoittaa siitä muita uskovia

      • Saatanan_hallussa

        Minulle linkattiin vihjailumielessä erään tunnetun saarnaajan puhe siitä kuinka viljan ja lusteen kuuluukin kasvaa seurakunnassa yhdessä, että se olisi jotenkin Jumalan tahto ja että minunkin siis olisi liityttävä mukaan siitäkin huolimatta, että seurakunnassa esiintyy torontolaisuutta (se sekamelska tuotiin kotiin asti kun olimme pieniä ja pelkäsimme) sekä todistetusti väärien profeettojen perässä juoksemista. Henki salpaantui tuon kuullessa, mutta turvauduin Jeesukseen ja Hänen Sanaansa ja luin raamatusta tuon opetuksen lopun jossa Jeesus kertookin, että pelto on maailma jossa hyvä ja paha kasvaa eikä seurakunta. 1 sana vain ja koko merkitys muuttui, muuten 99,9% raamatullista.

    • Helluntai oli tapahtuma joka tapahtui vain kerran. Sen perusteella on muodostettu "henkikaste" harhaoppi jonka mukaan kaikki muka puhuvat kielillä. Ei Jumalan Sana niin sano. Kaikki eivät puhu kielillä.

      On vain yksi seurakunta, joka koostuu kaikista Jeesuksen uskossa olevista kristityistä. Siihen ei ole jäsenkirjoja eikä tarvitse liittyä mihinkään. Kyllä Herra tietää kuka on uskossa ja kuka ei.

      Kristitty on se joka on tehnyt parannuksen ja ottanut vastaan Jeesuksen Kristuksen Herrakseen ja Vapahtajakseen ja seuraa Häntä Pyhässä Hengessä ja totuudessa (Jumalan Sana).

      helluntaikirkko harjoittaa ekumenian kautta hengellistä huoruutta mm ev lut kirkon kanssa ja roomalaiskatolisen kirkon kanssa.

      Jokainen helluntaikirkkoon kuuluva helluntaiseurakunta hyväksyy mm Yrjölän hengestäjuopumisharhaopit ja ekumenian.

      Jumalan Sana kehottaa lähtemään ulos kaikista epäraamatullisista uskovien yhteyksistä jotta uskova ei tule osalliseksi niiden synteihin.

      Olen jonkin verran perehtynyt siihen mitä Azuza kadulla tapahtui. Uskon että se oli samanlaista torontolaistyyppistä hurmahenkisyyttä kuten toronto eksytyksessäkin eli kundaliini käärmevoima sai ihmiset "puhumaan kielillä" yms muita manifestaatioita.

      Pyhä Henki on rauhan rakkauden ja RAITTIUDEN henki eli ei saa aikaan mitään epämääräistä sekoilua ja ääntelyä ja kääntelyä ja vääntelyä.

      Lähtekäämme ulkopuolelle leirin ja pysykäämme siinä mitä Raamattu sanoo. Joka uskoo Jeesuksen kuten Raamattu sanoo, hänestä virtaavat elävän veden virrat.

      Jokaisen uskovan tulee itse lukea Raamatun kokonaisilmoituksesta miten asiat ovat eikä luottaa siihen mitä esim sananopettaja opettaa koska sananopettajatkin voivat eksyä. Jokaisen tehtävä on puhua sananopettajille suoraan jos he opettavat Sanan vastaisia asioita koska jos sananopettajat eksyvät, koko seurakunta on vaarassa eksyä.

    • saaase

      Kyllä aloittaja taitaa olla sielunvihollisen lähettämä eksytys, ainakin palstaa lukeville, se vaan hänelle ja kaikille muillekin tedoksi. Saatanahan ei sitä tule tänne sanomaan. Helluntai ja kaikki muutkin herätysliikkeet, jotka KristustaJeesusta julistavat ainoana pelastajana, on lähtöisin Pyhästä hengestä joka kirkastaa ainoastaan Kristusta.

      • seurakunnantakapenkiltä

        Olipas sinulla valistumaton kommentti. Etkö tiedä, että Herran nimessä on tehty paljon väärää. Simon teki taikatemppuja ja yleisö luuli, että hänessä on Herran voima. Sellaista tapahtuu Missiomaailman kokouksissa myös. Ei kaikki ne, jotka huutavat Jeesuksen olevan ainoa pelastaja, ole Jumalasta. Vain ne, jotka julistavat koko totuutta Raamatusta. Helluntailaisuus on korvasyyhyn ja väärän hurmahengen varaan syntynyt liike, joka on eksyttänyt monia kadotukseen.

      • näin__on

        Helluntailaisuus ei kirkasta Kristusta, koska se opettaa rikkomaan Kristuksen opetusta vastaan. Hellarit huutavat ja kirkuvat kokouksissa. Se ei ole ylistämistä, kun ei ole uskollisuutta Kristuksen opetukselle.

    • Varpu-nen

      Olen ex-helluntailainen ja ex-(ääri)karismaattinen. Edelleenkin siunaan ja rukoilen niiden puolesta, jotka siellä ovat ja vaikuttavat. Kun aloin rukoilla ja pyytää Jumalan johdatusta, hän johdatti minut laajaan tutkimukseen helluntailiikkeen synnystä (Azusa-katu), Kathryn Kuhlmanista, Uskonsanaliikkeen perustajista (mm. Kenneth Hagin), torontolaisuudesta, Bethelistä, NAR:ista ja monista muista uuteen äärikarismaattisuuteen liittyvästä ilmiöstä, liikkeestä ja "pastorista". Summa summarum: kaikissa vaikuttaa sielunvihollisen luste, jota nyt nk. seurakuntiin kylvetään. Pyhä Henki sotketaan kundalinihenkiin ja näin ollen kaatumiset, ääntelyt, kiemurtelut, pakkoliikkeet ja "voitelut" sekoitetaan ikään kuin Jumalan Pyhän Hengen toiminnaksi, mutta näin ei ole. Samat seurakunnat sietävät omituisina ja jopa harhaisina pitämiään "pastoreita", sillä heidän kauttaan tapahtuvat parantumisihmeet tai muut kundliinimanifestaatiot ja väärät profetiat "pyhittävät" keinot, ja toimivat ikään kuin todisteena siitä, että taustalla oleva henkivalta on Pyhää Henkeä, vaikkei olekaan.
      Helluntailaisten ja muiden äärikarismaatikkojen päättely perustuu siihen, että koska mm. Katryn Kuhlman (Willian Branham ja muut eksyttäjät) muka toimivat Pyhässä Hengessä, vaikkeivat toimineet, niin silloin kaikki muutkin jotka hokevat "Herra Herra, Jeesus Jeesus" ja tekevät ihmeitä ja yliluonnollisia asioita tapahtuu heidän kokouksissaa, toimivat Pyhässä Hengessä. Oletus on väärä. Benny Hinnikin käy säännöllisesti K.K.:n haudalla makoilemassa imeäkseen sieltä voitelua itselleen. Raamattu kehottaa ankarasti olematta yhteydessä vainajahenkiin. Sieltä tämä kundaliinivoitelu ja manifestaatiot ovat peräisin.
      Varmasti helluntailiikkeessä on mukana niitä, jotka ovat aidosti uskossa, mutta he ovat nyt suuressa vaarassa tulla eksytetyiksi seuraamaan ihmeitä ja merkkejä, olemaan niiden "pastoreiden" käsien alla "siunattavina", joiden kautta kundaliinihenkivallat leviävät.
      Kuten 2. Tess. sanoo, Jumala itse lähettää väkevän eksytyksen, koska uskovat eivät rakasta totuutta, eli Jumalan sanaa. Ei yli sen, mitä on kirjoitettu, on erinomainen ohje sen testaamiseen, mikä on Jumalan Henkeä, ja mikä ei. Lisäksi kehoitetaan koettelemaan henget: "Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan."
      1.Joh.4:1-3.
      2. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
      3. ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
      Minne on kadonnut henkien koettelu? Jos joku henki supattaa korvaasi tai ajatuksiisi jotain "profetiaa" tai "näkyä", pitäisi heti kysyä ääneen: tunnustatko Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi? Kysymyksen perimmäinen tarkoitus on koetella, tunnustaako ko. henki Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja hänen tekemän syntien sovitustyön Jumalana. Jos tulee hiljaisuus, tai henki kiertää kysymykseen, sano: vaikene Jeesuksen nimessä ja pyydä Jumalalta vapautusta sekä omia syntejäsi anteeksi, ettet olisi osallinen valhehengistä. Tämä on todella helppoa ja toimii joka kerta!
      Nykyään perustetaan uusia "seurakuntia" kuin sieniä sateella. Moni niistä on saman kundaliinihenkivallan alla. Teepä tutkimusta ja selvitä, missä pastorit ovat saaneet koulutuksensa (Bethel, Rodney Howard Brownen Tampa Bay, Ihop, Hillsong (ks. muut ketjut selityksineen)), ja olet jo pitkällä totuuden ymmärtämisessä.
      Todellisen lopunajan seurakunnan tulee erottautua tästä eksytyksestä ja lähteä siitä ulos. Meille, joille Jeesuksen risti riittää, meille, joille todellinen aito Pyhä Henki ilman ilmiöitä ja manifestaatioita riittää, meille jotka seuraamme sitä Jeesusta, joka sanoi:
      "Tämä sukupolvi on paha sukupolvi. Se vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki. 30 Niin kuin Joona oli merkki niniveläisille, niin on Ihmisen Poika oleva merkkinä tälle sukupolvelle. 31 Etelän kuningatar herää tuomiolle yhdessä tämän sukupolven ihmisten kanssa ja langettaa heille tuomion. Hän tuli maan ääristä saakka kuulemaan Salomon viisautta, ja tässä teillä on enemmän kuin Salomo! 32 Niniven asukkaat nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja langettavat sille tuomion. He kääntyivät, kun Joona saarnasi heille, ja tässä teillä on enemmän kuin Joona!" (Luuk.11:29-31),
      ...meille todellisille uskoville, jotka valvomme vaellustamme ja ristiinnaulitsemme lihamme, kiellämme itsemme ja seuraamme Jeesusta, meille koittaa vanhurskauden aurinko ja parantuminen hänen siipiensä suojassa (Mal. 4:2).
      Jeesuksen seuraaminen ei ole kultaa ja timantteja. Se ei ole suosittu uskonto. Se on itsensä kieltämistä, oman ristinsä ottamista ja seuraamista. En seuraa ihmeitä ja merkkejä. Hetkeksi ne kiehtoivat minuakin, kun luulin, että Jumala toimii. Hän näytti totuuden. Varo, ettet seuraa ihmeitä ja merkkejä ristiinnaulitun sijaan.

    • leo3333

      Täysin samaa mieltä. kerrankin lihasoppaa eikä kermaleivosta

    • allikostamihin

      NYt ex varpun pitää kertoa mikä on se joukko jossa hän NYT vaikuttaa ja millä tavalla!
      menitkö ojasta allikkoon vai miten kävi!

    • herätkäää

      Tämä pitää paikkansa !

    • fer87

      Katolisuus oli alunperin suuri eksytys ja luterilaisuus seurasi katolilaisuutta. Katolinen kirkko hävitti uskovaiset seurakunnat aina kun siihen oli tilaisuus.

      Ettei totuus unohtuisi.

      • näin__on

        Helluntailaisuus on omaksunut suurelta osin oppinsa luterilaisuudesta. Viime vuosisatojen uskonpuhdistukset epäonnistuivat kaikki. Asian ennusti Ilmestyskirjan kirje Sardekselle, joka koskee mm. keskiajan jälkeen tapahtuneita reformaatioita:

        Ilm. 3: 1 Sardeksen seurakunnan enkelille kirjoita: "Näin sanoo hän, jolla on Jumalan seitsemän henkeä ja seitsemän tähteä: "Minä tiedän sinun tekosi. Sinä olet elävien kirjoissa, mutta sinä olet kuollut. 2 Herää ja vahvista sitä, mikä vielä on jäljellä, sitä, mikä jo oli kuolemaisillaan. Olen havainnut, että tekosi eivät täytä minun Jumalani vaatimusta. 3 Muista, kuinka kuulit sanan ja otit sen vastaan, tarkkaa sitä ja tee parannus. Ellet ole hereillä, minä tulen kuin varas, yllätän sinut hetkellä, jota et aavista. 4 "Muutamia sinulla sentään on Sardeksessa, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan. He saavat käyskennellä minun seurassani valkeissa vaatteissa; he ovat sen arvoisia.

        Kirje kertoo, että on vain muutamia niitä uskovia, jotka elävät vanhurskaasti. Suurin osa luterilaisista ja helluntailaisista uskovista tuomitaan kadotukseen.

    • samankaltaista

      Vapisevat, maassa kirkuen kieriskelevät, hurmoskännissä olevat helluntailaiset tuovat mieleeni televisio ohjelman haitilaisista woodoo menoista.

    • Varpu-nen

      Joku halusi tietää, missä varpu-nen tai ex-varpu nyt käy. Harjoitan uskoani 24/7 omassa rukouskammiossani, bussissa matkalla töihin, työpaikalla, kotona perheeni ja sukuni parissa, vapaa-ajalla ja harrastuksissa, ei-uskovien ystävien parissa, uskovien parissa kertoen ja jakaen totuutta. En silti usko, että eristäytymistä kestää kauaa, eikä se ole pitkällä tähtäimellä edes Jumalan tahto. Nuolen nyt vielä haavojani, mutta kaipaan seurakuntaa, ja olen sitä etsinyt sanouduttuani irti eksytyksistä ja siitä seurakunnasta jossa kävin (oikeastaan vuosien mittaan kävin useissakin). Ongelma on se, että monet muutkin seurakunnat ovat jo syttyneet tai ovat syttymässä tästä väärästä tulesta, jota Herran alttarille kannetaan. Ei ole sellaista turvapaikkaa maapallolla, joka ei nyt kävisi läpi tätä eksytystä, sillä äärikarismaatikot ja katolilaiset ovat yhdistymässä ja muodostamassa Ilmestyskirjan porttokirkkoa (ks. esim. Facebook sivu haulla Bethel Church and Christianity, mistä löytyy lähteitä ja valokuvia asian tutkimiseen)! Eräskin seurakunta, johon olisin aikonut liittyä, paljastui tekevän yhteistyötä pastoreiden kanssa, jotka kantavat väärää tulta ja harhaoppeja. Nyt kuljen rukoillen ja odotan, että Herra näyttää, mihin seurakuntaan liittyä. Varmasti se löytyy! Uskon, että eksytys kuitenkin menee läpi lähes KAIKISTA seurakunnista. Uskon, että jokaisen seurakunnan ja pastorin on otettava näihin harhaoppeihin ja vääriin henkivaltoihin kantaa. Todellisten uskovien ja todellisen Kristuksen seurakunnan on erottauduttava eksytyksistä. Se todellinen seurakunta koostuu luterilaisista, helluntailasista, vapaiden suuntien edustajista, ja ties keistä, jotka aidosti tunnustavat Jeesuksen Jumaluuden ja ristintyön, eli syntien sovituksen, tekevät parannuksen sekä tietävät, ettei Pyhä Henki ole kundaliinihenkivaltoja hautojen takaa. Todellinen seurakunta sanoutuu irti nk. manifestaatioista, ilmiöistä, enkelien palvonnasta ja väärien ihmeiden ja merkkien tavoittelusta. Nyt elän päivä kerrallaan: otan ristini ja seuraan. Rukoilen niiden puolesta aktiivisesti, jotka eksyneisiin seurakuntiin (huomaa monikko) ovat jääneet. Pysyn yhteydessä niiden kanssa, jotka sietävät totuudenmukaiset kantani ja käyn keskusteluita heidän kanssaan yrittäen saada heidät näkemään totuuden.
      Nyt on seulonnan aika. Herra koettelee ja seuloo omiaan. Wilkersonilla on myös hyvä puhe tästä aiheesta. Tällainen tehtävä on minulle laskettu, mutta uskon, että se koskee meitä kaikkia. Kehotan siis meitä kaikkia olemaan esirukouksessa niiden puolesta, jotka ovat eksyneet ja sokeita, jotta suomut putoisivat heidän silmiltään ja hekin saisivat hengellisen näkökykynsä takaisin. Monilla meistä on perheenjäseniä, ystäviä, tuttavia, pastoreita ja muita, joihin olemme seurakunnissa tutustuneet. Vielä ei ole myöhäistä tehdä parannusta! Vielä on armoa saada syntinsä anteeksi! Saattaa olla, että tempaus on kulman takana. Se yllättää meidät kaikki, niin kuin varas. Valvotaan siis vaellustamme ja yritetään kaikin keinoin herätellä nukkuvia neitsyitä ja ei-uskovia sukulaisia/ystäviä. Rukous on voimakas keino vaikuttaa asioihin. Käytetään sitä!

      • >>>Vielä on armoa saada syntinsä anteeksi! Saattaa olla, että tempaus on kulman takana. Se yllättää meidät kaikki, niin kuin varas. <<<

        Tempaus ei yllätä valvovaa uskovaa.

        1 Tess:5:1-6 "Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa; sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niin kuin varas yöllä. Kun he sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niin kuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niin kuin varas; sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia. Älkäämme siis nukkuko niin kuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit."

        Tempauksen ajankohdasta voidaan vetää joitakin johtopäätöksiä.

        Öljypuun nupulle puhkeamista pidetään yleisesti tarkoittavan Israelin itsenäistymistä, eikä sitä ole aihetta kyseenalaistaa etteikö asia olisi niin. Siis, se sukupolvi, joka oli syntynyt, kun Israel sai itsenäisyyden, kokee kaikki lopun ajan tapahtumat.

        Matt 24:34 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennen kuin KAIKKI NÄMÄ tapahtuvat.

        Israel itsenäistyi v. 1948. Siihen lisätään yhden sukupolven elinikä, otetaan maximi 100 vuotta, ja tullaan vuoteen 2048. Koska Raamattu sanoo ihmisen iäksi 70 vuotta tai korkeintaan 80 vuotta, vähennetään tuosta vuosiluvusta 20 vuotta ja tullaan vuoteen 2028. Tästä vuosiluvusta vähennetään pois vihan aika 7 vuotta joka näkemykseni mukaa sisältyy Jeesuksen kertomaan yhden sukupolven tapahtumiin: "Tämä sukupolvi ei katoa, ennen kuin KAIKKI NÄMÄ tapahtuvat." Silloin tulemme vuoteen 2021.

        Psalmit:90:10 "Meidän elinpäivämme ovat seitsemänkymmentä vuotta taikka enintään kahdeksankymmentä vuotta;" Jumala ei ole määrännyt meitä uskovia vihaan, vihan aikaan, joka kohtaa jumalatonta maailmaa, vaan saamaan pelastuksen (1 Tess 1:10, 5:9).

        Tämän laskennan mukaan ylöstempaus todella voi tapahtua vuoteen 2021 mennessä.
        Ja Paavali sanoi, ettei SE PÄIVÄ yllätä valon lapsia, siis uskovia, jotka ovat valon lapsia. Se päivä yllättää jumalattomat ihmiset jotka eivät usko eivätkä siksi myöskään tiedä tästä mitään. Jeesus totesi myös tähän aiheeseen liittyen:

        Matt:16:1-4 "Ja fariseukset ja saddukeukset tulivat hänen luoksensa ja kiusasivat häntä pyytäen häntä näyttämään heille merkin taivaasta. Mutta hän vastasi ja sanoi heille: "Kun ilta tulee, sanotte te: 'Tulee selkeä ilma, sillä taivas ruskottaa', ja aamulla: 'Tänään tulee rajuilma, sillä taivas ruskottaa ja on synkkä.' Taivaan muodon te osaatte arvioida, mutta aikain merkkejä ette osaa. Tämä paha ja avion rikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin Joonaan merkki." Ja hän jätti heidät ja meni pois."

        Tässä Jeesus mielestäni sanoo selvästi omilleen että heidän tulisi kyetä arvioimaan aikain merkkejä ja tietää tulevia asioita. Sitä paitsi Pyhä Henki ilmoittaa uskoville tulevia asioita, Miksi sitten Pyhä Henki ei ilmoittaisi ylöstempauksen aikaa, noin suunnilleen, koska se on myös ilmoitettu Raamatussa.

        Joh:16:13 "Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa."

        Jumalattomilla ihmisillä ei ole yhteyttä Jumalaan, ei Jumalan ilmoituksen tuntemista, eikä Pyhää Henkeä. Siksi tempaus tulee heille täydellisenä yllätyksenä mutta se ei yllätä uskovia. Me tiedämme että me olemme tämän maailmanhistorian suurimman ihmeen ja tapahtuman edessä. Tempaus voi itse asiassa tapahtua koska tahansa.

      • Jaikal91 kirjoitti:

        >>>Vielä on armoa saada syntinsä anteeksi! Saattaa olla, että tempaus on kulman takana. Se yllättää meidät kaikki, niin kuin varas. <<<

        >>>Tässä Jeesus mielestäni sanoo selvästi omilleen että heidän tulisi kyetä arvioimaan aikain merkkejä ja tietää tulevia asioita.<<<

        Sanottakoon selvennykseksi että tässä tuli virhe. Jeesus puhuu nämä Sanat fariseuksille ja saddukeuksille. Hän antaa kuitenkin ymmärtää että ihmisten tulisi arvioida aikain merkkejä samalla tavalla kuin he katsovat taivaan merkkejä ja päättelevät minkälainen ilma on tulossa.

        Jumala on ilmoittanut aikain merkit Raamatussa Matt 24. Siksi voimme lukea sieltä ja todeta että elämme lopun aikaa aivan ylöstempauksen ajassa. Ja uskoville tempaus ei tule yllätyksenä niin kuin tuossa edellä perustelin asiaa. Osaamme Raamattuun perustuneina arvioida missä ajassa elämme. Jos joskus on kannattanut olla uskossa ja panna asiansa kuntoon Jumalan kanssa niin nyt se todella kannattaa. Aivan kohta hyvin pian me saamme nähdä Kuninkaan. https://www.youtube.com/watch?v=Gdxxhe1hvJ4

      • olenulkona

        En usko että tempaus voi olla näin oven takana mitä esität, perusteluni on seuraava;
        Ilmestyskirja kertoo, että lopussa on maailmassa vallalla sellainen valtiomahti, jolla on niin totalitäärinen valta yli koko maailman, että se voi päättää kuka voi ostaa ja kuka myydä.
        Näen jatkuvasti merkkejä siitä, että yhteiskuntajärjestystä ja vanhaa arvomaailmaa kyllä murennetaan, mutta mielestäni on täysin mahdotonta, että koko maailman kattava hallitsija valuuttajärjestelmineen voi nousta tuossa aikajänteessä mitä sinä esität.

        Viikunapuu vertauksesta laskettava Herran paluu on liian yksinkertainen tapa arvioida asia, enkä siihen usko, luulen että tulkitsemme vertausta väärin.

      • uskova2
        olenulkona kirjoitti:

        Kyllä tempaus voi tulla koska tahansa, perustelusi ei ollut oikea. Huomaa Raamatusta, että Apostoli Paavali odotti tempausta jo omana elinaikanaan! Eli ei meidän tarvitse odottaa näkevämme esim. maailmanhallitsijaa ennen tempausta. Seitsemän ahdistuksen vuoden aikana maailmassa ehtii tapahtua paljon asioita. Me emme silloin ole niitä näkemässä.

      • olenulkonamyös

        Pidän kiinni perusteluistani, mielestäni Paavali ei odota tempausta omana aikanaan, ja vaikka odottaisi, niin ei se mitään muuttaisi.
        Uskon, että Natsi Saksan nousu oli paholaisen viimeinen testikenttä sen suhteen, että kuinka ja miten saadaan kokonainen, lähes, kansakunta sellaisen sokeuden varaan, että ennen omien naapureiden kuoleman salliminen ja siinä edesauttaminen oli mahdollista.
        Tuolloin se saatiin aikaan vajaassa kahdessa kymmenessä vuodessa ja välineitä oli, painomateriaali, radio, juorut, huhut tms, nykyään muutoksen ajaminen on nopeampaa kun käytössä on uudet välineet, mutta on toki väkimääräkin mitä se koskee huomattavasti suurempi.
        Uskon, että täytyy olla sellainen sukupolvi, jolla ei ole yhtään mitään kosketusta kristillisyyteen, vielä en näe sellaista sukupolvea, mutta pian kyllä, mutta en reilun kymmenen vuoden päässä.
        Vasta kun lähes täydellinen irtiotto kristillisyyden arvomaailmasta saadaan aikaan, voidaan lakien arvopohja murtaa täysin, ja sen murtamisen tulee kansa itse äänestämään.
        Varmasti antikristus nousee esiin Jumalan sallimana aikana Saatanan kaikella avulla, mutta kyllä maailmakin on silloin jo aivan toisenlainen paikka kuin nykyään.
        Ihmiset itse luopuvat oikeuksistaan, ihmiset itse äänestävät niin, ei Saatana saa valtaa paljastamalla itseään vaan ohjailemalla ihmisiä haluamaansa suuntaan.

      • Varpu-nen

        Haluaisin kommentoida vielä hengellisiä kokemuksia.

        Miksi nostatte kokemukset niin suureen arvoon Jumalan tuntemisessa? Millaiset kokemukset? Kun ylistää, rukoilee ja on Herran kasvojen edessä kiittäen syntien anteeksi saamisesta ja armosta, Jumalan hyvyydestä ja uskollisuudesta, tuntuu aivan mahtavalta! Kun ihminen pelastuu ja uudestisyntyy, on aivan mahtava olo, sillä tunne siitä, mitä ennen oli (kuolema) ja mitä yhteys elävään Jumalaan antaa Pyhässä Hengessä parannusta tehdessä syntien anteeksisaamisen seurauksena, on aivan valtavaa iloa! Jumalan valtakunnasta kerrotaan Room. 17:14: " sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä."
        Älkää sekoittako vääriä kundaliinihenkivaltojen manifestaatioita ja ilmiöitä Pyhäksi Hengeksi. Pyhän Hengen kokeminen EI aiheuta vääntelyä, kiemurtelua (käärme-energia eli kundaliinienergia), huutoa, mekastusta, eläinääniä, värinää, tärinää, pärinää eikä kaatumisia. Aito Pyhän Hengen läsnäolon kokeminen on rauhallista, riemuisaa, iloista, hyvää oloa, tyyneyttä, iloa ja puhtaan Isän rakkauden kokemista sekä iloa Jeesuksen tekemästä syntien sovittamisesta ja pääsystä Isän luo.
        Minä, ex-helluntailainen ja ex-(ääri)karismaattinen olen kokenut nuo tärinät ja kaatumiset. Otin niitä useita vuosia vastaan luullen eksyneesti, että ne olisivat Pyhää Henkeä. No eivät olleet. Kaaduin usein, jopa enemmän kuin moni muu, mutta aina lattialla maatessani mietin, mitä tässä pitäisi kokea: koin kylmän lattian, veto kylmäsi luita ja tyhjyys valtasi sisimmän. Kerrankin ylistin iloisesti silmät kiinni ja koin suurta Pyhän Hengen läsnäoloa, kun yhtäkkiä makasin kylmällä lattialla. Kun avasin silmäni, näin että eräs Bethelin raamattukoulun käynyt ihminen oli käynyt "esirukoilemassa" puolestani ja laittanut käden päälleni. Olin siksi kaatunut. Mitä koin lattialla? Se suuri, ihana läsnäolo oli haihtunut kuin tuhka tuuleen. Värisin kylmästä vetoisella lattialla ja ihmettelin, minne Jumalan läsnäolo haihtui. Tämä oli yksi niistä kokemuksista, jotka käynnistivät ajatustyön ja tutkimuksen siitä, missä hengessä nämä ihmiset oikein toimivat, ja mikä saa ihmiset kaatumaan. Mitä on "soukkaaminen" eli likoaminen lattialla? Sain vastaukset sen tutkimustyön tuloksena. Siitä jo tulokset aiemmassa kirjoituksessani yllä. Jumalan miehet ovat aina kaatuneet kasvotusten Herran eteen kunnioituksen merkiksi, eivät koskaan taaksepäin. Ja mihinkäs suuntaan nämä väärän henkivallan edustajat kaatavatkaan??? Aivan.
        Helluntailaisia ja muita vapaiden suuntien edustajia, jotka uskovat karismaattiseen Pyhän Hengen toimintaan armolahjojen kautta, uhkaa se eksytys, että kaikki kokeminen olisi automaattisesti Jumalan toimintaa. Ei ole. Jos ei tehdä pesäeroa ja parannusta henkivalloista, jotka kaatavat taaksepäin, laittavat ihmisiä lojumaan lattialle sen sijaan, että he rukoilisivat, ylistäisivät Herraa tai saarnaisivat Sanaa, poiketaan pahasti Uuteen Testamenttiin kirjattuun malliin seurakunnan Jumalanpalveluksesta. 1. Kor. 14:33: "sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala." Kaikki showmeininki, jossa korotetaan vääriä henkivaltoja luo epäjärjestystä ja se pilaa Jumalan antaman seurakuntajärjestyksen. Lattialla likoaminen varastaa pois Jumalan aidon Pyhän Hengen kokemisen. Se ei rakenna yhtään mitenkään. Se on yhtä tyhjän kanssa. Minua on siinä varjeltu, sillä olen säilyttänyt aidon uskon Jeesuksen ristintyöhön ja syntien anteeksisaamiseen, mutta kun asia selvisi minulle, tein siitä heti pesäeron. Muutoin voisin olla sokea kuin Simson ja jauhaisin silmät puhki vihollisen myllyä seurakunnassa, jota vihollinen muuttaa valhehenkien kaaokseksi.
        Mitä hengelliset kokemukset siis ovat? Vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Asennon päättää uskova itse, sillä Pyhä Henki ei kaada.
        Karismaattisia kokemuksi janoavat seurakunnat kutsuvat kovalla rahalla puhujia Rapakon takaa tuomaan heille näitä kokemuksia, tärinöitä ja väpinöitä, joita he janoavat. Mutta he janoavat silloin väärää Jeesusta, väärää henkivaltaa ja vääriä oppeja. Jumalan voi kohdata ihan missä vaan: omassa rukouskammiossaan tai seurakunnassa, eikä siihen tarvita jotain "voideltua" puhujaa jostain kaukaa. Mistäs tiedät, ovatko he makoilleet haudoilla "voitelunsa" saadakseen?
        Jos et ole koetellut henkivaltoja, jos et ole ollut tietoinen eksyttävistä henkivalloista ja olet osallistunut vihollisen tärinä-värinä-katumiskokouksiin, tee heti parannus Herran edessä. Pyydä anteeksi häneltä, että olet ottanut vastaan vääriä henkivaltoja ja pyydä häntä vapauttamaan itsesi niistä. Pyydä anteeksi syntejäsi ja kiitä siitä, että hän armahtaa. Älä enää ota sellaisia ilmiöitä vastaan.

      • Varpu-nen

        VÄÄRÄT ILMIÖT, VÄÄRÄT KOKEMUKSET JA JUOPUMINEN SEURAKUNNASSA
        Jatkoa edelliselle kirjoitukselle.

        Juopumista muka Pyhässä Hengessä perustellaan Apt. 2:11-13, jossa ihmiset puhuivat ivaten opetuslapsista, jotka kokivat helluntain eli Pyhän Hengen vuodattamisen. "11ja me kaikki kuulemme heidän julistavan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja." 12 He eivät tienneet, mitä ajatella. Ihmeissään he kyselivät toinen toiseltaan: "Mitä tämä oikein on?" 13 Mutta jotkut pilkkasivat: "He ovat juovuksissa, makeaa viiniä täynnä."
        Missään ei sanota, että opetuslapset olisivat käyttäytyneet juovuksissa, vaan pilkka tuli siitä, että he julistivat evankeliumia innokkaasti heidän omilla kielillään.
        Vanhassa Testamentissa on useita kohtia, jotka varoittavat juopuneista profeetoista ja paimenista.
        JES. 29:9-11:
        9. Hämmästykää ja ihmetelkää, tuijottakaa sokeiksi itsenne ja sokeiksi jääkää! He ovat juovuksissa, vaikkeivät viinistä, hoipertelevat, vaikkeivät väkijuomasta.
        10. Sillä Herra on vuodattanut teidän päällenne raskaan unen hengen ja sulkenut teidän silmänne - profeettanne, ja peittänyt teidän päänne - näkijänne.
        11. Niin on kaikki ilmoitus teille niinkuin lukitun kirjan sanat; jos se annetaan kirjantaitavalle ja sanotaan: "Lue tämä", niin hän vastaa: "Ei voi, sillä se on lukittu",
        12. ja jos kirja annetaan kirjantaitamattomalle ja sanotaan: "Lue tämä", niin hän vastaa: "En osaa lukea".
        JES.56: 10-12:
        10. "Israelin vartijat ovat kaikki sokeita, eivät he mitään käsitä; he ovat kaikki mykkiä koiria, jotka eivät osaa haukkua. He näkevät unta, makailevat ja nukkuvat mielellään.
        11. Ja näillä koirilla on vimmainen nälkä, ei niitä mikään täytä. Ja tällaisia ovat paimenet! Eivät pysty mitään huomaamaan, ovat kaikki kääntyneet omille teilleen, etsivät kukin omaa voittoansa, kaikki tyynni.
        12. "Tulkaa, minä hankin viiniä, ryypätkäämme väkevätä; olkoon huomispäivä niinkuin tämäkin ylenpalttisen ihana."
        Eikö nämä jakeet muistuta teitä nykyseurakunnan tilasta, niistä jotka itseään uskoviksi kutsuvat?!!! Halutaan kokea kaikenmoisia kokemuksia, eikä välitetä siitä, että niitä jakelevat puhujat ovat ottaneet vastaan kundaliinihenkivallat Pyhän Hengen sijaan!!!

        Myös Hesekiel kuvaa epäjumalanpalvelusta Herran temppelissä. Kuvauksesta löytyy 1) eläinäänet ja eläinmanifestaatiot (vrt. torontolaisuus ja kundaliinihenkivaltojen aikaansaamat ilmiöt), 2) hedelmällisyyskultti, seksi, Marianpalvonta (katolilaisuus), Istar, Tammus, 3) idän uskonnot ja newage sekä 4) vääristä henkivalloista juopuminen.
        HES. 8. etenkin jakeet 10-18.
        10 Minä menin ja näin kaikenlaisia iljettäviä kuvia, maassa matavia ja neljällä jalalla kulkevia eläimiä ja kaikenlaisia israelilaisten epäjumalia, joita oli piirretty seinät täyteen. 11 Kuvien edessä seisoi seitsemänkymmentä miestä, kaikki Israelin kansan vanhimpia, ja heidän joukossaan oli myös Jaasanja, Safanin poika. Heillä kaikilla oli kädessään suitsutusastia, josta pilvenä nousi tuoksuva savu.

        12 Hän sanoi: "Ihminen, näetkö, mitä Israelin vanhimmat hämärissä kammioissaan tekevät, kukin omien jumalankuviensa edessä? He sanovat: 'Herra ei meistä välitä, Herra on hylännyt tämän maan.'" 13 Hän sanoi minulle: "Ei tässä kaikki. Vieläkin iljettävämpää sinä näet heidän tekevän."

        14 [i] Hän vei minut Herran temppelin pohjoiselle portille. Siellä oli naisia istumassa, ja minä näin: he itkivät Tammus-jumalaa.* 15 Hän sanoi: "Ihminen, näetkö? Eikä tässä kaikki. Vielä iljettävämpää olet näkevä."

        16 Hän vei minut Herran temppelin sisempään esipihaan, ja Herran temppelin portilla, eteishallin ja alttarin välissä, oli kaksikymmentäviisi miestä. He seisoivat selkä Herran temppeliin päin ja katsoivat kohti itää, ja he kumarsivat maahan saakka ja palvoivat nousevaa aurinkoa. 17 Hän sanoi minulle: "Ihminen, näetkö? Onko Juudan heimon tehtävä iljettävyyksiään jopa täällä? Eikö riitä, että he ovat vääryydellään täyttäneet koko maan? Yhä uudestaan he tällä tavoin vihoittavat minut. Katso, miten he leyhyttävät lehvillään tuoksunsa minun nenääni! 18 Nyt minä annan vihani puhua. Sen teen, en sääli enkä säästä. Huutakoot minun korviini miten kovaa tahansa, minä en heitä kuule."

        Älkää uskovat etsikö näitä kokemuksia, vaan tehkää niistä parannus Herran kasvojen edessä. Etsikää Jumalaa ja muistakaa, että oikea Pyhä Henki korottaa Jeesusta, ei itseään. Me emme siis etsi kokemuksia, joissa nk. pyhän hengen ilmiöt toimivat, vaan meillä on pääsy Isän luo Jeesuksen syntien sovituksen kautta. Älkää lisätkö kirjoituksiin sellaista tulkintaa, mitä siellä ei ole. Muutoin voit saada itsellesi henkioppaan, joka opastaa sinua kokemaan asioita, jotka ylittävät Raamatun opetuksen.

        Valvotaan vaellustamme ja kastetaan vaatteemme Karitsan vereen! Ei antauduta pimeyden tekoihin ja varoitetaan niistä muitakin! Yö pimenee ja hetki lähestyy, jolloin Ylkä saapuu! Matt.25:13 "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä."

    • SitkeäLiha

      Samassa veneessä minäkin. Olin helluntaisrk:n jäsen. Petyin kevytmieliseen sisältöön ja lihalliseen toimintaan. Raha oli suuressa roolissa tilaisuuksissa. Saadessani Hengen ilmoituksen pastorille, hän savusti minut ulos. Silmäni aukesivat, että miten sekaisin koko srk oli mennyt. Niin paljon oli tehty ihmisvoimin, muttei kysytty Herran tahtoa, että sekasorto oli valmis. Tekijät väsyy, rahaa kerätään kokoajan enemmän. Hengellisyys on poissa. Kävin Evl tilaisuuksissa, adventeissa tutkin kaikki vapaat ja suljetut seurakunnat. Kaikissa jotai vikaa, kaikista löytyy myös puhtaalla uskolla olevia jäseniä, moni sivuun jääneenä. Mutta heitä ei ole monta! Moni on ottanut maailman siihen tilalle, tai katkeruuden juuren ja muita ongelmia.

      Nyt vain odotan kuin edellinen kirjoittaja.
      Jeesus tulee pian. Jätän itseni Jeesukselle nyt vain.

      • näinhänseon

        Helluntaiseurakunnat ovat tällä hetkellä paljolti väärien henkien vallassa.
        Helluntailaisuus on sellainen eksystys, että sen on tarkoituskin eksyttää valheessa elävät kadotukseen. Ne jotka ihan itse ymmärtävät sen, he voittavat paljon.

        Jumala lähettää silloin tällöin paikalle profeettojaa, jotka saavat vähän aikaa tehdä työtään seurakuntalaisten seurassa ja sitten paholainen laittaa profeetat pihalle. Tämä on kyllä Jumalan sallimusta, koska silloin ulosheittäjät saavat viimeisenä päivänä tekojensa mukaisen palkan. Jumalaa ei voi kukaan kuitenkaan estää. Hän saa niin halutessaan kyllä viestinsä perille siitä huolimatta, että paholaisen portinvartijat yrittävät estellä Jumalan työtä.

      • jännittääihan
        näinhänseon kirjoitti:

        No laitappas nyt pari esimerkkiä niistä helluntain eksytyksistä ja perustele sitten Raamatulla, katsotaan mitä saat esiin ok!

      • LOPUNajat.alkaneet

        Eksyttäjä ---> Eksyneet ---> HÄMMINKIÄ!
        Jes. 9:16
        Ja tämän kansan johtajat tulivat eksyttäjiksi, ja johdettavat joutuivat hämminkiin.

      • Varpu-nen
        näinhänseon kirjoitti:

        Helluntaiseurakunnat ovat tällä hetkellä paljolti väärien henkien vallassa.
        Helluntailaisuus on sellainen eksystys, että sen on tarkoituskin eksyttää valheessa elävät kadotukseen. Ne jotka ihan itse ymmärtävät sen, he voittavat paljon.

        Jumala lähettää silloin tällöin paikalle profeettojaa, jotka saavat vähän aikaa tehdä työtään seurakuntalaisten seurassa ja sitten paholainen laittaa profeetat pihalle. Tämä on kyllä Jumalan sallimusta, koska silloin ulosheittäjät saavat viimeisenä päivänä tekojensa mukaisen palkan. Jumalaa ei voi kukaan kuitenkaan estää. Hän saa niin halutessaan kyllä viestinsä perille siitä huolimatta, että paholaisen portinvartijat yrittävät estellä Jumalan työtä.

        "Jumala lähettää silloin tällöin paikalle profeettojaa, jotka saavat vähän aikaa tehdä työtään seurakuntalaisten seurassa ja sitten paholainen laittaa profeetat pihalle."

        En ole ihan varma, mitä tarkoitat. Ehkä haluaisit hieman tarkentaa tätä kohtaa? Itse ajattelen asiasta siten, että profeettoja ei enää ole, ennen kuin Elia ja Mooses tulevat todistamaan Israelissa viimeisinä päivinä. Profetointia ei tule halveksia, mutta se tulee koetella. Profeetan sanoma ja henkivalta, jossa hän sen lausuu, tulee koetella ja kysyä henkivallalta ihan ääneen 1 Joh 4: 1-3 mukaisesti: Tunnustatko Jeesuksen Kristukseksi lihaan tulleeksi? Jos tulee hiljaisuus tai kysymys väistetään kiertäen ja johdatellen toiseen aiheeseen, henkivalta on väärä. Tätä koettelemista tulisi tapahtua KOKO AJAN seurakunnassa. Ja kun koettelemista ei tehdä, uskotaan kaikki, mitä profetoinniksi ja näyiksi kutsutaan.
        Koettelemisen tarkoitus on hyvin yksinkertainen. Väärät henkivallat eivät tunnusta Jeesuksen sovittaneen ihmiskunnan synnit ristillä Jumalana eli Jumalan Poikana.
        Nyt siihen profeettojen tarpeellisuuteen. Meille on annettu kaikki ohjeet ja viisaus, mitä tarvitsemme tähän aikaan Raamatun Sanassa. On hyvin vaarallista lähteä sen ulkopuolelle. En koe, että profeetoilla tai profetaalisen armolahjan omaavilla henkilöillä on mitään sen ulkopuolista sanottavaa. Jokainen riviuskova tulee hyvin toimeen Raamatun ohjeilla. Ei yli sen, mitä on kirjoitettu.
        Monet aikamme kristityt juoksevat "profeettojen" ja valhenäkijöiden perässä, jotka väittävät toimivansa Pyhässä Hengessä, mutta jotka todellisuudessa eivät itse koettele heille puhuvia henkivaltoja ja ottavat eksyneinä vastaan kundaliinienergiaa henkivalloilta. On niitäkin, jotka rahastavat "armolahjallaan" ja kristityt jonottavat heidän luokseen tietoa, viisautta ja näkyjä saamaan. Ai, miten vaarallista!
        Olen kuullut monesti, miten Raamatun kehoitusta koetella kaikki ja pitää se, mikä hyvää on, vääristeltävän siten, että joo, koetellaan kaikki, ja pidetään se, mikä itseä miellyttää ja mikä tuntuu hyvältä. Mihin jäi se 1. Joh. 4:1-3 mukainen koettelu!!!!!!!!!!!!!!!!
        Uskovat, lukekaa Sanaa ja pysykää siinä. Pysykää rukouksessa ja pyytäkää Jumalalta ohjausta ja viisautta kaikkeen, mihin sitä elämässänne tarvitsette. Oma rukouselämä ja Sanan tutkiminen ovat välttämättömiä selvitäkseen tässä ajassa mellastavissa eksytyksissä. Älkää langetko siihen ansaan, että tarvitsisitte jonkun toisen antaman sanoman ja neuvon. Niitäkin joskus tarvitaan, ja sitäkin Jumala meille toisinaan suo, mutta jos jatkuvasti sellaista etsitään, kun ei itse lue Raamattua eikä rukoile, niin hukassa ollaan!
        Tässä vielä lopuksi Raamatun ohjeita, jotka ovat aivan helmiä myös tässä eksytysten kyllästämässä ajassa:
        Apt. 17:10-11 "Ja kun he olivat saapuneet sinne, menivät he juutalaisten synagoogaan.
        Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin. "
        1. Tess. 5: 19-21
        "Henkeä älkää sammuttako,
        profetoimista älkää halveksuko,
        mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on."
        Eli ensin pitää kysyä, tunnustaako profetian saaneen henkilön henkivalta Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi (tämä testaa sen, tunnustavatko Jeesuksen ristintyön ja syntien sovittamisen Jumalan Poikana ristillä), ja sitten voi harkita, mikä osa siitä on hyvää, vai onko ihan puhdas kokonaan oman lihan tulkinnoista. Emme siis voi ottaa vastaan yhtään mitään sellaisilta henkivalloilta, jotka eivät ensinnäkään tunnusta Jeesuksen ristintyötä Kristuksena, voideltuna, viattomana Jumalan Karitsana, johon yksikään muu ei olisi koskaan pystynyt eikä ole pystyvä. Olen ollut seurakunnissa, jossa pastorit opettavat koettelemaan kaiken ja pitämään sen, mikä hyvää on, mutta ovat samalla viitanneet pastoreihin (jotka itseään profeetoiksi ja apostoleiksi tituleeraavat), jotka itse ovat suunsa todistuksella kertoneet makoilevansa haudoilla voitelua saadakseen ja palvovat enneminkin enkeleitä kuin Kristusta. Eli varokaa! Olkaa tietoisia siitä, miten koetteleminen tapahtuu! Älä koettele mitään, minkä jo tiedät tulevan väärästä lähteestä! Se on jo lähtökohtaisesti täyttä valhetta ja eksytystä!
        Jos etsit Jumalan viisautta tai neuvoa elämäntilanteeseesi, on ensisijaista rukoilla sitä itse. Etsi hänen kasvojaan ja pyydä häneltä johdatusta elämääsi.
        Jaak. 1:5
        "Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan. "
        Matt. 24:24
        "Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin. "
        Jokainen uskova voi tehdä vielä työtä sekä seurakunnassa, että sen ulkopuolella. Jokaisen rukoukset ja teot ovat merkittäviä. Ei odoteta, että joku profeetta tekee sen meidän puolestame, vaan ollaanitse kukin omalla paikallamme siellä, missä olemmekin. Pitäkäämme kiinni totuudesta ja tuokaammesitäesiin.

      • näinhänseon
        Varpu-nen kirjoitti:

        Profeetta on henkilö joka ilmoittaa Jumalan viestin toisella. Sitä tarkoittaa sana profeetta. Heitä on Suomessa useita ja heitä on ollut aina historian aikana.

        Sanoit, että Mooses ja Elia tulisivat säkkipukuisina profeetoina maan päälle. Missä Raamatun kohdassa niin sanotaan? Ei missään. Tämä on sinun ihmisoppisi, joka perustuu vääriin johtopäätöksiin. Jumala ei ole halunnut muuta kertoa, kuin sen, että he ovat Jumalan valtaistuimen vieressä seisovia öljypuita, joilla on siis mitä korkein asema Jumalan Valtakunnassa. Voipi olla, että toinen heistä on Mooses, mutta ei sitä ole nimeltä sanottu. Raamattu kertoo, että Eliankin vielä tulee, mutta ei hän välttämättä ole toinen säkkipukuisista.

        Oma havaintoni on, että profetioiden koettelu toimii helluntaiseurakunnissa siten, että johtaja määrää, kuka profetoi ja kuka ei. Yleensä helluntaiseurakunissa väärät henget saavat profetoida ja Jumalan oikeat profeetat karkotetaan pois. Kaikki tulee kotella, mutta voi sitä seurakunnan johtajaa, joka laittaa oikean profeetan pihalle. Se on kuin heittäisi Jeesuksen ulos seurakunnasta. Näin Jumala paadauttaa harhassa olevia helluntaipastoreita, jotteivat he pelastuisi taivaaseen ja saisivat kovat tuomiot tulisessa järvessä.

      • 1234567---
        jännittääihan kirjoitti:

        No laitappas nyt pari esimerkkiä niistä helluntain eksytyksistä ja perustele sitten Raamatulla, katsotaan mitä saat esiin ok!

        ON SUUREN SUURI EKSYTYS ARKIPÄIVÄSTÄÄ JUMALAN ANTAMA SAPATTI, JOKA ON JUMALAN MERKKI.

    • outoa_

      Miksi helluntailaiset usein rukoilevat Jeesusta eikä Jumalaa?

      • miksiettelue

        Niin mitähän jos avaisit joskus sen Raamatun niin sieltä saattaisi selvitä monikin nyt outo asia.

      • Raamatusta.suoraan

        Jeesus käski rukoilemaan Taivaan Isää (Matt. 6). Olen tavannut helluntailaisia, joille tämän käskyn pitäminen on kovin vaikeaa.

      • outoa_
        Raamatusta.suoraan kirjoitti:

        Jeesus käski rukoilemaan Taivaan Isää (Matt. 6). Olen tavannut helluntailaisia, joille tämän käskyn pitäminen on kovin vaikeaa.

        Niinpä, helluntailaisilla onkin kaksi jumalaa kun vuorotellen rukoilevat Jeesusta ja Jumalaa. Jeesus ei kehoittanut rukoilemaan itseään.

    • Kimexx

      Tämän kirjoittaja puhuu katkeruuden vallassa, yleistäen asioita. Tietysti Tiainen oli väärän hengen vallassa ja hänelle tulleet "profetiat " olivat vääriä. Mutta eivät kaikki tiaisen toimintaa hyväksyneet. Emme saa heti väittää jonkun olevan harhassa jos hän hyväksyy, eli ei ymmärrä jonkun ilmiön olevan ei raamatullinen. Esim Tiainen, hän oli/on todennäköisesti uskossa, mutta omasi niin pitkälle meneviä harhoja, kuten kielsi OSITTAIN Jeesuksen jumaluuden, ettei hänessä oleva Pyhä Henki enää voinut häntä käyttää; vaan vieras Henki tuli tilalle, vaikuttaen ulkopuolelta. Kuten vihollinen tekee enemmän tai vähemmän päivittäin. Sillä päivittäinhän mieleemme tulee viholliselta enemmän tai vähemmän pahoja asioita. Patrik meni sitten niin pitkälle että uskoi ne ja alkoi julistaa niitä "uusina totuuksina. " Jonka seuraukset sitten näimme lankeemuksessaan. Hän antoi viholliselle pikkusormen ja lopulta meni koko käsi.
      Luin Harri Heinon kirjan : Mihin Suomi uskoo. Siinä määriteltiin hyvin helluntailaisuus. Otsikon : Helluntailaisuus, jälkeen ensimmäinen lause oli :
      "Helluntailaisuus on tunnettu siitä että heille kokemus on tärkeämpi kuin oppi. " Tuo oli hyvin sanottu! Sillä me helluntailaiset usein kysymme toisiltamme : - koitko Pyhän hengen voiman?
      - Joo! Koin hänen virtaavan voimakkaasti ruumiini läpi!
      Tms.
      Kokemuksissa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta jos niistä tehdään yhtä tärkeä kuin oppi; menemme metsään.
      Esim uskoon tullessaan Moni kokee sen tunteella. Mutta moni ei tunne yhtään mitään.

      - " Joo! Koin selvästi

      • tipuitkatoltakoitkomit

        Mutta kun ei ole tehty oppia muualla kuin muutamien mielikuvituksessa, mitäs nyt tehdään kerro!
        toisaalta:
        mietippäs josko putoat jäihin, koitko mitään silloin, kyllä kokemus on ikimuistoinen, entäs jos sinut pelastetaan hukkumasta, mitä arvelet koitko mitään, mieti !?

      • 1234567---

        Tämä on tärkeää: Tulee pitää Jumalan antama sapatti pyhänäpäivä. Sapatti on Jumalan merkki. Erilaiset hengelliset kokemukset eivät saa syrjäyttää Jumalan antamaa sapattia.

      • Raamatun.S.pitäytyminen
        1234567--- kirjoitti:

        Tämä on tärkeää: Tulee pitää Jumalan antama sapatti pyhänäpäivä. Sapatti on Jumalan merkki. Erilaiset hengelliset kokemukset eivät saa syrjäyttää Jumalan antamaa sapattia.

        Miksikä ei paholainenkin voisi matkia henkeä, joka ei olekaan Jumalasta lähtöisin. Paholainenhan on mestari eksyttämään, jopa valitutkin.

      • eityhmäollenkaan
        Raamatun.S.pitäytyminen kirjoitti:

        Miksikä ei paholainenkin voisi matkia henkeä, joka ei olekaan Jumalasta lähtöisin. Paholainenhan on mestari eksyttämään, jopa valitutkin.

        Paholainen on taitava hommissaan !

    • Maaaailmankaikkeus

      Osaatteko tanssia? Tanssikaa. Maa, meret, ilma, avaruus, aika ja paikka; pistäkäähän sotatanssia ja piruetteja maan välinpitämättömälle yleisölle. Semmoisen oikein sanattomaksi vetävää. Kyllä teillä jotain radikaalejakin konsepteja asian toteuttamiseen siellä kaikkeuksissa löytyy. Antaakaahan kunnon näytös. Päät pyörälle kaikilta!

    • Poseidonn

      Käytävän voimaasi ja anna Atlantiksen tulle esiin huomastasi. Niitä löytöjä ja ihmeellisyyksiä, jotka yhdistävät kaksi maailmaa väkipakolla toisiinsa. Kiitos lahjoistasi.

    • Sanskriitti

      Yleiseksi maailmankieleksi jota kertoa ja puhua. Kiitos tietoudestasi ja viisaudestasi.

    • Saalemiin.pettynyt

      Mika Yrjölä saarnaa juopumusta hurmassa. Hän on tyypillinen hellarisaarnaajan, joka levittää kaikenlaista saastaa ympäriinsä ja seurakunta menee halpaan.

      • Anonyymi

        Mika Yrjölä on kuuluisa eksyttäjä.

    • iuouiou

      Helluntailaisuus on katolilaisuuteen rinnastettava lahko, joka on luonut omat ihmisoppinsa, jottei kukaan noudattaisi sitä, mitä Raamatussa lukee.

      • 1234567---

        He ovat paavin kanssa samoilla linjoilla, pitävät sunnuntaita pyhänä pyhäkouluineen. Sapattisin on rukoushuoneiden ovet tiukasti kiinni paitsi silloin kun on siivoustalkoot tai myyjäiset ovet ovat sapattisin auki.

        SAPATTI ON JUMALAN MERKKI. Ilm.14:7. Keskitaivaalla lentävän enkelin sanoma. Ja hän sanoi SUURELLA ÄÄNELLÄ: Peljätkää Jumalaa ja ANTAKAA HÄNELLE KUNNIA, sillä Hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa Häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet.

      • Tämä_on_Jumalan_Sanaa

        1 Jh 3:8 Joka tekee syntiä, on Paholaisesta, sillä Paholainen on tehnyt syntiä alusta asti.

        1 Jh 3:4 JOKAINEN, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain

        Mt. 24:12 Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee.

        Hep 10: 26 Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. 27 Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat. 28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.
        ---
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia

        1 Kr 7: 19 On yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei; tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen.

        Mt 5:19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.

    • Tässä_On_Totuus

      Jumala on edeltä määrännyt, kuka voi pelastua. Sen takia kaikki eivät kuule elämänsä aikana evankeliumia, eivätkä voi pelastua. Jumala on tuntenut jokaisen ennen, kuin he ovat saaneet alkunsa, joten kukin saa sen osan, mikä on oikein.

      Ef 1:4 Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina. 5 Rakkaudessaan hän näki hyväksi jo edeltä määrätä meidät yhteyteensä, omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen tähden.

      Ef 1:11 Jumala on myös antanut Kristuksessa meille perintöosan, niin kuin hän oli suunnitellut ja ennalta määrännyt -- hän, joka saattaa kaiken tapahtumaan tahtonsa ja päätöksensä mukaisesti. 12 Siksi meidän, jotka olemme jo ennalta saaneet panna toivomme Kristukseen, tulee elää Jumalan kirkkauden ylistykseksi.

      Sitten on ne, jotka tuntevat Jumalan Sanan, mutta Jumala paaduttaa heidät niin, etteivät voi pelastua. Joku saa armolahjojakin, mutta lankeaa syntiin, joka vie kadotukseen. Jumala itse päättää, kenet varjelee, kenet armahtaa ja kenet paaduttaa, sillä Jumala tuntee jokaisen sydämen jo ennen hänen syntymäänsä. Helluntaikirkkojen harhaopit ovat juuri sitä eksytystä, joka pitää helluntailaiset väärässä pelastusilossa. Sellaisessa ilossa, joka ei perustu oikeaan vanhurskauteen. Tämä pitää heidät väärällä tiellä.

      Room 9:13 Onhan kirjoitettu: "Jaakobia minä rakastin, mutta Esauta vihasin." 14 Mitä me tähän sanomme? Ei kai Jumala ole epäoikeudenmukainen? Ei suinkaan. 15 Hän sanoo Moosekselle: "Minä armahdan kenet tahdon ja osoitan laupeutta kenelle tahdon."

      Room 9:17 Kirjoituksissa sanotaan faraolle: "Sen vuoksi minä korotin sinut, että sinun kohtalossasi osoittaisin voimani ja että minun nimeäni julistettaisiin koko maailmassa." 18 Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo.

      2 Tess 2: 11 Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen, 12 ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden.

      Ilm 20: 15 Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen.

      Kun Jumala edeltä tietää, kuka pelastuu ja ketkä suistetaan helvettiin, niin helmiä saavat ne, jotka Jumala on edeltä valinnut. Jeesus varoitti antamasta helmiä niille, jotka eivät kuulu elämän kirjan luetteloon, jotteivat he polkisi helmiä jalkojensa alla ja raatelisi helmien jakajia.

      Mt 7:6 "Älkää antako koirille sitä, mikä on pyhää, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaa niitä jalkoihinsa ja käy teidän kimppuunne ja raatele teitä.

      Suomi24 ei ole Jumalan seurakunta. Suomi24 on rosvojen luola, jossa kokoontuvat ne sudet, jotka ovat pukeneet päälleen karitsan vaatteet.

      Evankeliumi tulee julistaa totuudessa ja Hengessä, jotta helmet päätyisivät niille, jotka tuntevat hyvän paimenen äänen. He ottavat aarteen vastaan, tekevät parannuksen ja saavat armoa. Jumalan pyhä todistajien joukko kulkee Hengessä ja totuudessa sinne, minne kulloinkin kuuluukin mennä. Ne joilla on päällään karitsan turkki ja sisällä suden sydän, heille Jumalan Sanasta tulee tuomio.

      Joh 12:47 Jos joku ei noudata minun sanojani, vaikka on ne kuullut, en minä häntä tuomitse. En ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen. 48 Jos joku torjuu minut eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä. 49 En minä ole puhunut omissa nimissäni. Isä, joka on minut lähettänyt, on määrännyt, mitä minun tulee puhua ja julistaa, 50 ja minä tiedän, että hänen käskynsä antaa ikuisen elämän. Kun puhun, puhun siis niin kuin Isä on minun käskenyt puhua."

      • saaymmärtääoikeinkin

        ensimmäinen kappale menee jo pitkin penkin alusia.

        Raamatussa ei ole sanaakaan ennaltamääräämisoppia, eli mene kammioosi ja opi siellä sitä totuutta!

      • vai.ei.ole
        saaymmärtääoikeinkin kirjoitti:

        ensimmäinen kappale menee jo pitkin penkin alusia.

        Raamatussa ei ole sanaakaan ennaltamääräämisoppia, eli mene kammioosi ja opi siellä sitä totuutta!

        Ef 1:4 Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina. 5 Rakkaudessaan hän näki hyväksi jo edeltä määrätä meidät yhteyteensä, omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen tähden.

        Ef 1:11 Jumala on myös antanut Kristuksessa meille perintöosan, niin kuin hän oli suunnitellut ja ennalta määrännyt -- hän, joka saattaa kaiken tapahtumaan tahtonsa ja päätöksensä mukaisesti. 12 Siksi meidän, jotka olemme jo ennalta saaneet panna toivomme Kristukseen, tulee elää Jumalan kirkkauden ylistykseksi.

      • eijaksaselittää
        vai.ei.ole kirjoitti:

        no ei ole, eipä hän ole määrännyt sinuakaan ymmärtämään oikein kirjoituksia, no odtellaan ehkä se on vasta matkalla.

    • to-ronttonto

      Torontolaisuus helluntailaisten keskuudessa etenee kun Petri Mäkilä siirtyy Aikamedian johtoon. Hänhän on näitä henkilöitä näky magazinen takana.

    • Samaatietä

      Empä usko. Eiköhä nuo ossaa kierijä maassa muissahi seurakunnissa ja hillua. Kyllä se käy ku kilijuva jalopeura ja mennee pienestähi ravosta seurakunttii.
      Ja jos eivät kieri nii vastaavasti jottai muuta teetättää.

    • röhhh

      Ratkaisukristillisyys on teeskentelyä.

      • kukaratkaisee

        miksi ajattelet teeskennellä kun Jeesus kehoittaa, tule ja seuraa Minua?

    • 1234567---

      Eksytys jatkuu vaan. Kuuntelin tässä helluntailaisten evankelistojen selitystä Jeesuksen toisesta tulemisesta ja tempauksesta, ja 1000-vuotisesta valtakunnasta. Ei voi muuta sanoa kuin erittäin pahasti ovat harhassa edelleen selostuksineen.

      • eräs.kuuntelija

        Olikohan tämä TV seiskassa oleva ohjelma Uusi Elämä siinä keskustelivat Hannu Grönroos ja pauli Kemi: Aihe Hän tulee takaisin siinähän nämä evankelistat keskustelivat näistä tempauksista.

      • helluntai.opetus
        eräs.kuuntelija kirjoitti:

        Olikohan tämä TV seiskassa oleva ohjelma Uusi Elämä siinä keskustelivat Hannu Grönroos ja pauli Kemi: Aihe Hän tulee takaisin siinähän nämä evankelistat keskustelivat näistä tempauksista.

        Tietoa on helluntailaiset opettavat edelleenkin näitä tempauksia, joita nämä herrat pitävät esillä aina silloin tällöin.

      • 1234567---
        helluntai.opetus kirjoitti:

        Tietoa on helluntailaiset opettavat edelleenkin näitä tempauksia, joita nämä herrat pitävät esillä aina silloin tällöin.

        On se kyllä ihme, että eivät helluntailaiset pääse irti näistä vääristä opetuksista, joita aina silloin tällöin kuulee saarnattavan.

    • anti1234567---

      1234567---, sinä joka olet täynnä ellen-houreita, olet täällä ottamassa tikkua pois toisen silmästä, etkä huomaa, että kokonainen tukki on sinun silmässäsi. Olet sokea!

      • ess

        Ellen White oli väärä profeetta ja sunnuntai on väärä lepopäivä. Jos joku viettää sapattia, se ei tee hänestä adventistia.

      • 1234567---
        ess kirjoitti:

        Väärät profeetat tunnistetaan siitäkin kun he opettavat, että sapatti ei kuulu enää Uudenliiton kristityille.
        Elleni ei uskonut kaiken maailman harhaisiin höpötyksiin tempauksista, ennen Jeesuksen toista tulemista. Elleni ymmärsi myös uskoon tultuaan, että Jumalan antama sapatti tulee pitää pyhänäpäivänä.

        Ellen oli väärä profeetta kaikesta huolimaatta.

      • 1234567---
        ess kirjoitti:

        Ellen oli väärä profeetta kaikesta huolimaatta.

        Ellen ei ole väärä profeetta ! Lue kirja "Suuri Taistelu" niin ymmärryksesi lisääntyy.

      • ess
        1234567--- kirjoitti:

        Ellen ei ole väärä profeetta ! Lue kirja "Suuri Taistelu" niin ymmärryksesi lisääntyy.

        En todellakaan lue. Tee itse parannus harhaopistasi, jossa luulet sunnuntain olevan pedon merkki. Onko sekin Ellan Whiten idea?

      • 1234567---
        ess kirjoitti:

        En todellakaan lue. Tee itse parannus harhaopistasi, jossa luulet sunnuntain olevan pedon merkki. Onko sekin Ellan Whiten idea?

        Itse kyllä luen eri uskonsuuntien kirjoja. Mistä sitä muuten aina tietää mitä he kulloinkin opettavat. Tutkin vähän kaikkea.

    • kukalähetti

      jooooo kyllä oooon.

    • ylösylös

      nosto ! !

    • tätä.mainostetaan

      Maailmaan lähetetty eksytys on Hell

      • eksytyson

        Tähän mainokseen luotetaan.

    • Yritä.ymmärtää.tämä

      Aloittajan mainitsemat River-seurakunta ja Missiomaailma eivät kuulu perinteiseen helluntailiikkeeseen, vaan ovat äärikarismaattisia menestysteologisia harhaoppien levittäjiä ja käyttävät jumalisuutta taloudellisen voiton saamiseksi.
      Niitä kannattaakin karttaa ja kiertää kaukaa.

    • 1234567---

      Eksytys senkuin jatkuu. Lehdistöstä saa edelleenkin lukea. Helluntaiseurakunta Lauantaina klo 9-12 Syystalkoot. Näitä on tämän tästä.

      Jeesuksen esimerkki oli toisenlainen: Jeesus meni tapansa mukaan sapattisin synägoogaan opettamaan, ja samalla paransi sairaita.

      Suuresta herätyksestä ei ole mitään näyttöä. Pieniä ja suuria eksytetään kaiken aikaa.

    • Kirjakääröt

      "Kun taas olimme menossa rukouspaikalle, kohtasimme orjatytön, jossa oli tietäjähenki ja joka ennustamalla hankki isäntäväelleen hyvät rahat. Tyttö lähti Paavalin ja meidän muiden perään ja huusi: "Nämä miehet ovat Korkeimman Jumalan palvelijoita ja osoittavat teille pelastuksen tien!" Näin hän teki useana päivänä, kunnes Paavali menetti kärsivällisyytensä, kääntyi ja sanoi hengelle: "Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinua: lähde hänestä!" Siinä samassa henki lähti. Mutta kun tytön isännät huomasivat, ettei heillä enää ollut toivoa tuloista, he ottivat Paavalin ja Silaksen kiinni ja raahasivat heidät torille viranomaisten luo." (Ap.t 16-16-19)

      "Myös jotkut kiertelevät juutalaiset henkienmanaajat alkoivat loitsiessaan lausua Herran Jeesuksen nimeä. Karkottaessaan sairaista pahoja henkiä he sanoivat: "Minä vannotan teitä sen Jeesuksen nimessä, jota Paavali julistaa." Näin tekivät myös juutalaisen ylipapin Skeuaksen seitsemän poikaa, mutta paha henki vastasi heille: "Jeesuksen minä tunnen ja Paavalinkin tiedän, mutta keitä te olette?" Ja mies, jossa paha henki oli, ryntäsi heidän kimppuunsa, nujersi heidät kaikki ja runteli heitä niin, että heidän oli alasti ja verissä päin paettava talosta." (Ap.t 19:13-16)

      "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'." (Matt 7:21-23)

    • surullistaa

      Maailmaan lähetetty eksytys todellinen.

      • eksytysetenee

        Huomattu tämä on !

    • Aivan ! Ei tietoa Herätyksesta mutta feikki ilmaisu heidän huulessa ja nimittä sen helluntaiherätys. Mikä herätys kysyn vaaaan . huh hejjaa.

      • paavalii

        Mikä herätys, ei mikään.

      • Anonyymi
        paavalii kirjoitti:

        Mikä herätys, ei mikään.

        Vielä ei näyttöä herätyksestä. Aika käy vähiin.

    • Anonyymi

      kyllä eksytys on !

    • Kuuluuko siinä hengi katseessa henken sihinää?

    • Anonyymi

      käytöstavoista ja moraalista ajatellen, saattaa ollakin "suuri eksytys"

      niin paljon henkisesti sairastuneita, - tiedä sitten, sitä "jumalan puhetta", niinhän ne sanoo ??

    • Anonyymi

      paljonhan ne hellarit puhuu: Paavalin opetuksesta !
      (Paavalihan vainosi kristittyjä)

      Vaan: yleisesti kukaan ei vainoa kristittyjä, vaikka hellarit kuvittelee (toiveajattelee), että kaikki vainoavat heitä. . . - niinhän ne harhaisetkin mielisairaaloissa. . .

      Harhaoppi.

    • Anonyymi

      Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeänsä niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä jonka on nähnyt se ei voi rakastaa Jumalaa jota ei ole nähnyt ( 1.Joh. 4:20>...)

    • Anonyymi

      Eksytys jatkuu edelleenkin.

      • Anonyymi

        Jaaha

    • Anonyymi

      Ylös, ylöös tämä aloitus on totta.

    • Anonyymi

      Helluntailaisuus perustuu amerikkalaiseen menestysteologiaan, opettamiseen korvasyyhyyn, vieraaseen tuleen, laittomuuden hyväksymiseen ja laittomuuteen, joten helluntailaisuutta uskontona harjoittavat eivät pelastu taivaaseen.

      Laittomuuden tekijät eivät pelastu, vaikka he olisivat puhuneet kielillä ja tehneet muita ihmeitä Jeesuksen nimessä. Tie taivaaseen on hyvin kapea ja vain hyvin harva siine pääsee.

      Room 2:18 Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja erottamaan sen, mikä on tärkeää.

      Matt 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
      22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
      23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

      Room 2:27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.

      Heb 10:28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

      Matt 5:19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
      20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

      Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.
      13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

      Jaak 2:24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.
      ---
      26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.

      Jeesus sanoi, että vain harva pelastuu taivaaseen ja heidän joukossa ei ole yhtään, joka harjoitti helluntailaisuutta, kuten edellä on perusteltu. Mutta pelastuneiden joukossa voi olla sellaisia entisiä helluntailaisia, jotka tekivät parannuksen laittomuudesta uskossa Jeesukseen Kristukseen.

      Helluntailaiset kiristelevät hampaitaan ja itkeävät nähdessään, kun profeetat ovat Jumalan luona ja heidät on jätetty Jeesuksen valtakunnan ulkopuolelle.

      Luuk 13:23 Joku kysyi häneltä: "Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?" Jeesus vastasi:
      24 "Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene.
      25 "Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven. Kun te sitten seisotte ulkona, kolkutatte ovelle ja huudatte: 'Herra, avaa meille!', hän vastaa: 'Keitä te olette? En tunne teitä.' [Matt. 7:22,23, Matt. 25:11,12]
      26 Silloin te alatte selittää: 'Mehän söimme ja joimme sinun kanssasi, ja sinä opetit meidän kaduillamme.'
      27 Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät.'
      28 "Siellä te itkette hammasta purren, kun näette Abrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikki profeetat Jumalan valtakunnassa mutta huomaatte, että teidät itsenne on suljettu ulos.

      Room 2:27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.

      • Anonyymi

        Helluntailaisuudessa on sitkeässä tuo laittomuus, ei siitä niin vain pääse irti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailaisuudessa on sitkeässä tuo laittomuus, ei siitä niin vain pääse irti.

        Laittomuudessa kiinni olemista sanotaan synnin orjuudeksi. Helluntailaiset ovat synnin orjia laittomuutensa takia, kuten ovat myös luterilaiset.

        1 Joh 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.

        Joh 8:34 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.

        Room 6:16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

    • Anonyymi

      nostetaan

    • Anonyymi

      lahkoissa piru viskelee ihmisiä selälleen ja saanoo olevansa jeesus

      • Anonyymi

        Tooraoppi on antikristuksen oppi ja väitän tooraopin olevan uskonto ja laki antikristuksen valtakunnassa.
        Toraisteille temppeli on suuressa kunniassa ja keskeinen osa tooraoppia: Antikristuksesta on kirjoitettu: tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
        Toraistit odottavat Jerusalemin kolmatta temppeliä, jotta heidän lain kiivalemiseensa kuuluvat eläinuhrit voitaisiin toteuttaa: toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme...Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.
        Toraistit väittävät tuntevansa Jeesuksen. Kuitenkin he tallaavat jalkoihin Jumalan Pojan veren; heidän opissaan ei ole sovitusta.
        "tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden", mikä muu tuli kuin uhrituli?
        "Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain," samoin toraistit pyrkivät muuttamaan israelilaisille annnetun lain koskemaan koko maailman pakanakansoja. Toraistit ovat muuttaneet myös ajan. Heille Jeesuksen ristinkuolema ja syntien sovitus on kuin tyhjää.

        Sinusta ei oikein ota erkkikään selvää !

      • Anonyymi

        Tänä aikana tulee pysyä vakaasti pystyssä, jalat kalliolla tukevasti.

        Sinun kalliosi ja jumalasi on sapatti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinusta ei oikein ota erkkikään selvää !

        Mitä epäselvää? "Tooraoppi on antikristuksen oppi".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä epäselvää? "Tooraoppi on antikristuksen oppi".

        Asia menee päinvastoin. Antikristus vastustaa Tooraa. Sen takia sinäkin olet Antikristus.

        Dan 7:25 Uhmaten hän puhuu Korkeinta vastaan, tuhoaa Korkeimman pyhiä ja pyrkii muuttamaan juhla-ajat ja lain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asia menee päinvastoin. Antikristus vastustaa Tooraa. Sen takia sinäkin olet Antikristus.

        Dan 7:25 Uhmaten hän puhuu Korkeinta vastaan, tuhoaa Korkeimman pyhiä ja pyrkii muuttamaan juhla-ajat ja lain.

        Toraistit ovat muuttaneet sekä lain että ajan. Toraistien mukaan itse asiassa eletään aikaa ennen Jeesuksen uhrikuolemaan.
        Toraistit ovat myös muutaneet lain, jota oli mää noudattaa Israelin rajojen sisäpuolella koskemaan kaikkia maailman pakanakansoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toraistit ovat muuttaneet sekä lain että ajan. Toraistien mukaan itse asiassa eletään aikaa ennen Jeesuksen uhrikuolemaan.
        Toraistit ovat myös muutaneet lain, jota oli mää noudattaa Israelin rajojen sisäpuolella koskemaan kaikkia maailman pakanakansoja.

        Kymmenen käskyn laki kuuluu kaikille kansoille.

        Autuas se mies, joka päivät ja yöt tutkii herran lakia.

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kymmenen käskyn laki kuuluu kaikille kansoille.

        Autuas se mies, joka päivät ja yöt tutkii herran lakia.

        1234567---

        Haluan heti korjata: Herra tietysti isolla kirjaimella.

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kymmenen käskyn laki kuuluu kaikille kansoille.

        Autuas se mies, joka päivät ja yöt tutkii herran lakia.

        1234567---

        Oot tosi ahkera ja tunnollinen jos kaikki päivät ja yöt tutkit Herran lakia. kai sinä kuitenkin pidät pienet ruoka ja kahvitauot. Vai syötkö ja kahvittelet niin sanotusti lennossa ettei tutkiminen keskeydy?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oot tosi ahkera ja tunnollinen jos kaikki päivät ja yöt tutkit Herran lakia. kai sinä kuitenkin pidät pienet ruoka ja kahvitauot. Vai syötkö ja kahvittelet niin sanotusti lennossa ettei tutkiminen keskeydy?

        kyllähän se pirukin raamatun tietää, että ihan kaikkia "raamatun mukaista. . . ei pidä väännellä, - evakeliumi pelkästään riittäisi tutkimiseen

        sitä paitsi raamatussa Jeesus varoittaa harhaopeista: "m o n t a tulee minun nimessäni. . .

        - ja mistäpä muualta helluntailaisuuskaan tullut kuin Amerikasta !!

        Evankeliumia on julistettu paljon jo ennen n. 1800 - lukua (helluntailaisuus Suomeen n, 1800 - 1900 luvulla)

        Toraisteista kerrotaan jo Raamatun alkulehdeillä. Tässäkin puhutaan toraisteista ja muista uskosta osattomista: "Saara näki egyptiläisen Haagarin pojan, jonka tämä oli Aabrahamille synnyttänyt, ilvehtivän".
        "toiset pilkkasivat heitä ja sanoivat: He ovat täynnä makeata viiniä".

        Maailman ihmiset, toraistit vainoavat Jeesuksen omia: "niinkuin lihan mukaan syntynyt silloin vainosi Hengen mukaan syntynyttä, niin nytkin".

    • Anonyymi

      Velkahenkisyys ei ole Jumalan lahja ihmislapselle, sillä Hän ei jätä orvoksi. Maailmalla, yhteiskunnissa, senkaltaiset toiminnot pyritään yhä valjastamaan peruskiviksi. Nämä kivet ovatkin maailman lasten kivijumalia olleet näihin päiviin saakka.

    • Anonyymi

      Helluntailaisuus on sitä suurta eksytystä, mistä Raamattu varoittaa. Helluntailaisuuden eksytys on lähtöisin laittomuuden ihmisestä Antikristuksesta. Jos joku uskoo helluntailaisuuden eksytystä, niin hän ei saa armoa Jeesukselta Kristukselta. Jeesus ei pelasta niitä valhetta rakastavia, jotka haluavat elää laittomuudessa.

      Jeesus varoitti, ettei helluntalaisten ihmeet ole varma merkki pelastuksesta eikä Jeesuksen ylitäminenkään. Jeesus sanoo laittomuuden tekijöille menkää pois. Näin käy monelle helluntailaiselle, koska he rakastivat laittomuuden ihmisen valheita.

      Room 2:18 Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja erottamaan sen, mikä on tärkeää.

      Matt 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
      22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
      23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

      Helluntailaiset pastorit opettavat, että laki on kumottu. Jeesus ei tullut kumoamaan lakia vaan noudattamaan sitä. Jeesus luki tuomion sellaisille pastoreille, jotka kumoavat lakia, etteivät he pelastu. Sellainen helluntailaisen seurakunnan jäsenkään ei pelastu, joka uskoo lain kumoajien valheita. Tässä on uuden liiton sääntöjä Uudeta testamentista ja evankeliumista:

      Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
      18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

      Heb 10:28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

      Matt 5:19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
      20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

      Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

      Vanhurskaus tulee sitä, että uskoo Jeeskseen Kristukseen ja noudattaa Mooseksen lakia uskonsa takia. Ota näistä toinen pois, niin et ole pyhä etkä vanhurskas. Mooseksen lain täyttänyt kristitty tulee tuomisemaan sen helluntailaisen, joka ei suostunut noudattamaan lakia.

      Room 2:27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.

      Ilm 14:12 Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen."

    • Anonyymi

      Helluntailaisuus on alkujaan Amerikasta. Helluntailaisuus perustuu menestysteologiaan, opetukseen korvasyyhyyn, vieraaseen tuleen, vääriin profetioihin, laittomuuteen ja laittomuuden hyväksymiseen. Helluntailaisuus ei ole tie taivasten valtakuntaan.

      • Anonyymi

        Toisin kuin sinun täydellisessä hengellisessä taustayhteisössäsi, helluntailiike muodostuu vajavaisista ihmisistä, jotka etsivät Jumalan tahtoa elämässään. Jälki ei aina ole täydellistä, vaan synnin pettämänä teemme välillä virheitä ja jopa syntiä.

        Mutta jo entisajan kirjanoppineet herjasivat Jeesusta ja pitivät häntä pahana eksyttäjänä:

        -kirjanoppineet, jotka olivat tulleet Jerusalemista, sanoivat: "Hänessä on Beelsebul", ja: "Riivaajien päämiehen voimalla hän ajaa ulos riivaajia

        Samoja syytteitä saavat Jeesuksen seuraajat edelleenkin.

        >>helluntailiike muodostuu vajavaisista ihmisistä, jotka etsivät Jumalan tahtoa elämässään.<<

        Helluntailiikkeessä on paljon eksyneitä lampaita, jotka luulevat täyttävän Jeesuksen tahdon, mutta eivät tee sitä alkuunkaan. Helluntailaisten oppi ei ole evankeliumin mukaista vaan niiden saarnaajien seuraamista, jotka villitsevät kansaa erilaisilla harhaopeilla.

        Yksi esimerkki helluntailaisesta harhaopista oli Simon, joka hämmästytti kansaa ihmeillä, mutta ei kuitenkaan julistanut vanhurskasta evankeliumia. Simon yritti ostaa rahalla Pyhän Hengen voimat, mutta apostolit nuhtelivat häntä ankarasti tästä synnistä. Menestysteologian harhaoppi on vaivannut helluntailaisuutta alusta alkaen.

        Ap.t 8:
        9 Mutta ennestään oli kaupungissa muuan mies, nimeltä Simon, joka harjoitti noituutta ja hämmästytti Samarian kansaa sanoen olevansa jokin suuri;
        10 ja häntä kuuntelivat kaikki, pienet ja suuret, ja sanoivat: "Tämä mies on se Jumalan voima, jota kutsutaan 'suureksi'".
        11 Ja he kuuntelivat häntä sentähden, että hän kauan aikaa oli noituuksillaan heitä hämmästyttänyt.
        12 Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset.
        13 Ja Simon itsekin uskoi, ja kasteen saatuansa hän pysytteli Filippuksen seurassa; ja nähdessään ihmeitä ja suuria, voimallisia tekoja hän hämmästyi.
        14 Mutta kun apostolit, jotka olivat Jerusalemissa, kuulivat, että Samaria oli ottanut vastaan Jumalan sanan, lähettivät he heidän tykönsä Pietarin ja Johanneksen.
        15 Ja tultuaan sinne nämä rukoilivat heidän edestänsä, että he saisivat Pyhän Hengen;
        16 sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen.
        17 Silloin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen.
        18 Mutta kun Simon näki, että Henki annettiin sille, jonka päälle apostolit panivat kätensä, toi hän heille rahaa
        19 ja sanoi: "Antakaa minullekin se valta, että kenen päälle minä käteni panen, se saa Pyhän Hengen".
        20 Mutta Pietari sanoi hänelle: "Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa.
        21 Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä.
        22 Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa-jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan.
        23 Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä."

        >>>Samoja syytteitä saavat Jeesuksen seuraajat edelleenkin.<<<

        Älä yritä tekopyhästi uhriutua. Helluntailaiset eivät seuraa Kristusta vaan laittomuuden ihmistä Antikristusta. Helluntailaiset yrittävät tehdä Jeesuksen nimessä erilaisia aioista, mutta helluntailaisten opetus ja usko eivät perustu Raamattuun kirjoitettuun evankeliumiin. Helluntaiseurakunnissa ei manaaminen aina onnistu, mikä johtuu tästä:

        Ap.t 19:
        11 Ja Jumala teki ylen voimallisia tekoja Paavalin kätten kautta,
        12 niin että vieläpä hikiliinoja ja esivaatteita hänen iholtansa vietiin sairasten päälle, ja taudit lähtivät heistä ja pahat henget pakenivat pois.
        13 Myöskin muutamat kuljeksivat juutalaiset loitsijat rupesivat lausumaan Herran Jeesuksen nimeä niiden ylitse, joissa oli pahoja henkiä, sanoen: "Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa".
        14 Ja niiden joukossa, jotka näin tekivät, oli myös erään juutalaisen ylipapin, Skeuaan, seitsemän poikaa;
        15 mutta paha henki vastasi heille sanoen: "Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?"
        16 Ja se mies, jossa paha henki oli, karkasi heidän kimppuunsa, voitti heidät toisen toisensa perästä ja runteli heitä, niin että he alastomina ja haavoitettuina pakenivat siitä huoneesta.
        17 Ja tämän saivat tietää kaikki Efeson asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset; ja heidät kaikki valtasi pelko, ja Herran Jeesuksen nimeä ylistettiin suuresti.

        Jeesus sanoi, ettei hän pelasta laittomuuden tekijöitä. Vaikka helluntailaisella olisi kielillä puhumisen lahja, niin hän ei pelastu, jos hän ei ole tehnyt parannusta laittomuudesta. Helluntailaiset eivät yleensä ole tehneet parannusta, joten he eivät pelastu.

        Sanassa on kirjoitettu: Hänestä (Jeesuksesta) kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta. Sen sijaan judaisti luulee saavansa synnit anteeksi noudattamalla omaa uskontoaan, jota hän väittää tooraksi ja laiksi, mutta joka ei ole Mooseksen laki, vaan heidän iki oman oppinsa, joka on vastoin Mooseksen lakia, sillä he eivät kykene löytämään laista yhtäkään kohtaa, jossa pakanakansat sitoutuvat noudattamaan koko lakia.

        Paavali kirjoitti: Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa".

        Judaistit ovat varkaita ja ryöväreitä; he yrittävät varastaa Jeesuksen vanhurskauden, häävaatteet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>helluntailiike muodostuu vajavaisista ihmisistä, jotka etsivät Jumalan tahtoa elämässään.<<

        Helluntailiikkeessä on paljon eksyneitä lampaita, jotka luulevat täyttävän Jeesuksen tahdon, mutta eivät tee sitä alkuunkaan. Helluntailaisten oppi ei ole evankeliumin mukaista vaan niiden saarnaajien seuraamista, jotka villitsevät kansaa erilaisilla harhaopeilla.

        Yksi esimerkki helluntailaisesta harhaopista oli Simon, joka hämmästytti kansaa ihmeillä, mutta ei kuitenkaan julistanut vanhurskasta evankeliumia. Simon yritti ostaa rahalla Pyhän Hengen voimat, mutta apostolit nuhtelivat häntä ankarasti tästä synnistä. Menestysteologian harhaoppi on vaivannut helluntailaisuutta alusta alkaen.

        Ap.t 8:
        9 Mutta ennestään oli kaupungissa muuan mies, nimeltä Simon, joka harjoitti noituutta ja hämmästytti Samarian kansaa sanoen olevansa jokin suuri;
        10 ja häntä kuuntelivat kaikki, pienet ja suuret, ja sanoivat: "Tämä mies on se Jumalan voima, jota kutsutaan 'suureksi'".
        11 Ja he kuuntelivat häntä sentähden, että hän kauan aikaa oli noituuksillaan heitä hämmästyttänyt.
        12 Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset.
        13 Ja Simon itsekin uskoi, ja kasteen saatuansa hän pysytteli Filippuksen seurassa; ja nähdessään ihmeitä ja suuria, voimallisia tekoja hän hämmästyi.
        14 Mutta kun apostolit, jotka olivat Jerusalemissa, kuulivat, että Samaria oli ottanut vastaan Jumalan sanan, lähettivät he heidän tykönsä Pietarin ja Johanneksen.
        15 Ja tultuaan sinne nämä rukoilivat heidän edestänsä, että he saisivat Pyhän Hengen;
        16 sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen.
        17 Silloin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen.
        18 Mutta kun Simon näki, että Henki annettiin sille, jonka päälle apostolit panivat kätensä, toi hän heille rahaa
        19 ja sanoi: "Antakaa minullekin se valta, että kenen päälle minä käteni panen, se saa Pyhän Hengen".
        20 Mutta Pietari sanoi hänelle: "Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa.
        21 Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä.
        22 Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa-jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan.
        23 Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä."

        >>>Samoja syytteitä saavat Jeesuksen seuraajat edelleenkin.<<<

        Älä yritä tekopyhästi uhriutua. Helluntailaiset eivät seuraa Kristusta vaan laittomuuden ihmistä Antikristusta. Helluntailaiset yrittävät tehdä Jeesuksen nimessä erilaisia aioista, mutta helluntailaisten opetus ja usko eivät perustu Raamattuun kirjoitettuun evankeliumiin. Helluntaiseurakunnissa ei manaaminen aina onnistu, mikä johtuu tästä:

        Ap.t 19:
        11 Ja Jumala teki ylen voimallisia tekoja Paavalin kätten kautta,
        12 niin että vieläpä hikiliinoja ja esivaatteita hänen iholtansa vietiin sairasten päälle, ja taudit lähtivät heistä ja pahat henget pakenivat pois.
        13 Myöskin muutamat kuljeksivat juutalaiset loitsijat rupesivat lausumaan Herran Jeesuksen nimeä niiden ylitse, joissa oli pahoja henkiä, sanoen: "Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa".
        14 Ja niiden joukossa, jotka näin tekivät, oli myös erään juutalaisen ylipapin, Skeuaan, seitsemän poikaa;
        15 mutta paha henki vastasi heille sanoen: "Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?"
        16 Ja se mies, jossa paha henki oli, karkasi heidän kimppuunsa, voitti heidät toisen toisensa perästä ja runteli heitä, niin että he alastomina ja haavoitettuina pakenivat siitä huoneesta.
        17 Ja tämän saivat tietää kaikki Efeson asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset; ja heidät kaikki valtasi pelko, ja Herran Jeesuksen nimeä ylistettiin suuresti.

        Jeesus sanoi, ettei hän pelasta laittomuuden tekijöitä. Vaikka helluntailaisella olisi kielillä puhumisen lahja, niin hän ei pelastu, jos hän ei ole tehnyt parannusta laittomuudesta. Helluntailaiset eivät yleensä ole tehneet parannusta, joten he eivät pelastu.

        Room 2:18 Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja erottamaan sen, mikä on tärkeää.

        Matt 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        TV7:ltä tuli tällä viikolla "Armon kalliolla" ohjelma, jossa mies todisti parantuneensa Jumalan armosta.

        Miehen puolesta oli rukoillut Pirkko Jalovaara ( ja mahdolisesti rukouspalvelijat tilaisuudessa ), mies parani vaikeista sairauksistaan.

        https://www.tv7.fi/vod/player/69946/

        Nyt joku lainoppinut voi saada ajatuksiinsa jotakin vastustavaa sanomaa.
        Lainoppinut voi ajatella ei Jumala toimi tuollaisten ihmisten kautta tms.

        Jumalan tahtohan ei ole fariseusten tahto, he julistavat lakia omaksi kunniakseen, eivät Kristuksen evankeliumia.

        Pietari ja Johannes rukoilivat halvautuneen puolesta ja Jeesus Kristus vaikuttaman uskon voimasta mies parani.

        14 Ja nähdessään parannetun miehen seisovan heidän kanssansa he eivät voineet mitään vastaansanoa,
        15 vaan käskettyään heidän astua ulos neuvostosta he pitivät keskenänsä neuvoa
        16 ja sanoivat: "Mitä me teemme näille miehille? Sillä että heidän kauttansa on tapahtunut ilmeinen ihme, sen kaikki Jerusalemin asukkaat tietävät, emmekä me voi sitä kieltää.
        17 Mutta ettei se leviäisi laajemmalle kansaan, niin kieltäkäämme ankarasti heitä enää tähän nimeen puhumasta yhdellekään ihmiselle."
        18 Niin he kutsuivat heidät ja kielsivät heitä mitään puhumasta ja opettamasta Jeesuksen nimeen.
        ( Apt 4)

        Vielä tänäkin päivänä, siellä missä Moosesta luetaan, on evankeliumi Herrasta Jeesuksesta peitossa ja peite sydämen päällä pysyy.

        Jumala toimii siellä, missä evankeliumi Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta on esillä, siellä missä Sana rististä, ristiinnaulitusta Kristuksesta on esillä.

        Jostain syystä Jumala ei toimi ihmisten tahdon mukaan, erotellen onko kysymys sellainen taho, jota jokin toinen taho ei hyväksy ja sen vuoksi tuomitsee. Ja miksipä toimisikaan ihmisten kelvottoman arvostelukyvyn mukaan.

        Jos Jumala kerran armahti tuonkin miehen, niin mikä minä olen, tai joku toinen on oikeutettu Jumalaa arvostelemaan Hänen suuresta armostaan.

        Tuo Simon-noitakin halusi kunniaa itselleen, häntähän jo suuresti kunnioitettiin tuolla paikkakunnalla, aivan niin kuin fariseuksetkin olivat mielellään korkeasti kunnioitettuja ihmisten silmissä. He rakastivat ihmiskunniaa eniten.

        On tietenkin väärin hakea kunniaa itselleen Jumalan vaikuttamista hyvistä teoista, kuten sairaan parantumisesta, ja hankkia mammonaa väärydellä evankeliumin työssä.

        Mutta vielä enemmän on väärin luulla julistavansa puhdasta evankeliumia, oppia joka on vain siinä porukassa, joka on oppi-isälleen myötämielinen.

        Nuo Herra, Herra, sanat kaikuvat viimeisellä tuomiolla, niiden suusta, joilla ei ole koskaan ollut sydämen kääntymystä uskosta Herran Jeesuksen Kristuksen puoleen.

        8. Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
        9. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
        10. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
        11. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
        12. Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
        13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
        ( Room 10)

        Usko Toivonen

        Uskoton Toivoton mainostaa Pirkko Jalovaaraa. Tämä on taas kerran uskomatonta.

        Jumala ei ole lähettänyt Pirkko Jalovaaraa mihinkään seurakuntaan saarnaamaa mitään. Jumala on kieltänyt naisen johtamasta, opettamasta tai edes mitään puhumasta seurakunnassa. Jumalan käsky on selvä, nainen vaietkoon seurakunnassa. Jos joku ei tunnusta tätä Jumalan käskyä, niin Jumala ei tunnusta häntä omakseen.

        1 Tim 2:11 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena.
        12 Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.

        Naisella voi olla profetian armolahja ja nainen voi profetoida vaikka naapurilleen, mutta Jumala ei käytä naisia profeetoinaan seurakunnan kokouksessa, koska nainen ei saa puhua seurakunnassa. Huomatkaa miten Paavali sanoo, että profeetat pystyvät hallitsemaan lahjojaan. Nainen ei saa puhua seurakunnan kokouksessa, mutta saa profetoida seurakunnan kokouksen ulkopuolella. Pirkko Jalovaara ei noudattanut tätä käskyä, joten hän ei ollut saanut kehotusta Herralta. Herra ei käske rikkomaan käskyjään vastaan, mutta käärme käskee.

        1 Kor 14:32 Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan,
        33 sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa,
        34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
        35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa.
        36 Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne?
        37 Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky.
        38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.

        Pirkko Jakovaara on myöhemmin kääntynyt ortodoksisen kirkon jäseneksi ja harrastaa siten neitsyt Marian palvontaa. Jalovaara on siis todistetusti harhaoppinen ja syvällä pimeydessä.

        >>>Nuo Herra, Herra, sanat kaikuvat viimeisellä tuomiolla, niiden suusta, joilla ei ole koskaan ollut sydämen kääntymystä uskosta Herran Jeesuksen Kristuksen puoleen.

        9. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;<<<

        Uskoton Toivoton saarnaa taas korvasyyhyyn. Hän ei opettanut kaikkea olennaista pelastuksen ehdoista. Paavali osoittaa ko. sanat niille roomalaisille juutalaisille, jotka kyllä noudattavat lakia, mutta eivät jaksa uskoa Jeesukseen Kristukseen. Heidän tulee sen lisäksi kokosydämisesti uskoaa, että Jeesus on Herra ja Jumala on hänet kuolleista herättänyt. Tämä ei kuitenkaan yksin riitä pelastukseen, koska Jeesus antoi tähän asiaan liittyen erityisehdon. Siis ei kaikki, jotka tunnustavat Jeesuksen Herraksi pelastu, jos he eivät noudata Jumalan tahtoa. Jumalan tahto on noudattaa lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen. Jos joku tekee laittomuutta, vaikka sanoisi uskovansa Jeesukseen, niin hän ei pelastu. Jos joku tekee jopa ihmeitä Jeesuksen nimessä, niin hän ei pelastu, jos hän tekee laittomuutta.

        Room 2:18 Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja erottamaan sen, mikä on tärkeää.

        Matt 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Jeesus varoitti vääristä profeetoista, jotka pystyvät tekemään ihmeitä. Väärät profeetat pystyvät parantamaan ihmisestä esim. kipua aiheuttavia sairauksia ja tekemään muutakin yliluonnollista. Tämän tarkoitus on eksyttää ihmiset uskomaan väärä opetus, mitä väärillä profeetoilla on, jotta heidän seuraajansa joutusivat helvettiin. Sen takia tulee jokainen ihmeteko koetella ja tutkia, opettaako profeetta evankeliumia oikein, vai julistaako hän väärää laittomuuden evankeliumia, kuten tekee Uskoton Toivoton.

        Matt 24:24 Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan.

      • Anonyymi

        Helluntailaisuus ei ole tie taivasten valtakuntaan.

        Toraisti, kun kerran oma synagoogasi on täydellinen ja täydellisesti noudatat lakia, niin miksi et jätä meitä vajavaisia, meitä, jotka turvaamme Jumalan armoon, rauhaan?
        Vaikka noudatat jokaista käskyä mitä ikinä Raamatussa löytyy, niin miksi kuitenkin riehut täällä syyttäjänä ja panettelijana?
        Sana ilmoittaa: Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha." Me hellarit ja muut kristityt, emme kuulu sinun täydelliseen kirkkosi.
        Medän tuomitsijamme ja Herramme on Jeesus Kristus ja vain Hänelle olemme tilivelvollisia, emme toisille kirkkokunnille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskoton Toivoton mainostaa Pirkko Jalovaaraa. Tämä on taas kerran uskomatonta.

        Jumala ei ole lähettänyt Pirkko Jalovaaraa mihinkään seurakuntaan saarnaamaa mitään. Jumala on kieltänyt naisen johtamasta, opettamasta tai edes mitään puhumasta seurakunnassa. Jumalan käsky on selvä, nainen vaietkoon seurakunnassa. Jos joku ei tunnusta tätä Jumalan käskyä, niin Jumala ei tunnusta häntä omakseen.

        1 Tim 2:11 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena.
        12 Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.

        Naisella voi olla profetian armolahja ja nainen voi profetoida vaikka naapurilleen, mutta Jumala ei käytä naisia profeetoinaan seurakunnan kokouksessa, koska nainen ei saa puhua seurakunnassa. Huomatkaa miten Paavali sanoo, että profeetat pystyvät hallitsemaan lahjojaan. Nainen ei saa puhua seurakunnan kokouksessa, mutta saa profetoida seurakunnan kokouksen ulkopuolella. Pirkko Jalovaara ei noudattanut tätä käskyä, joten hän ei ollut saanut kehotusta Herralta. Herra ei käske rikkomaan käskyjään vastaan, mutta käärme käskee.

        1 Kor 14:32 Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan,
        33 sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa,
        34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
        35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa.
        36 Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne?
        37 Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky.
        38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.

        Pirkko Jakovaara on myöhemmin kääntynyt ortodoksisen kirkon jäseneksi ja harrastaa siten neitsyt Marian palvontaa. Jalovaara on siis todistetusti harhaoppinen ja syvällä pimeydessä.

        En ole mainostanut tässä P. Jalovaaraa, enkä mainitsemiani Pietari ja Johannestakaan, vaan
        Jumalaa armonsa rikkaudesta.

        Jos luet tekstini läpi niin huomaat sen.

        Tuo mies parantui Jumalan armosta.

        Usko Toivonen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>Nuo Herra, Herra, sanat kaikuvat viimeisellä tuomiolla, niiden suusta, joilla ei ole koskaan ollut sydämen kääntymystä uskosta Herran Jeesuksen Kristuksen puoleen.

        8. Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
        9. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;<<<

        Uskoton Toivoton saarnaa taas korvasyyhyyn. Hän ei opettanut kaikkea olennaista pelastuksen ehdoista. Paavali osoittaa ko. sanat niille roomalaisille juutalaisille, jotka kyllä noudattavat lakia, mutta eivät jaksa uskoa Jeesukseen Kristukseen. Heidän tulee sen lisäksi kokosydämisesti uskoaa, että Jeesus on Herra ja Jumala on hänet kuolleista herättänyt. Tämä ei kuitenkaan yksin riitä pelastukseen, koska Jeesus antoi tähän asiaan liittyen erityisehdon. Siis ei kaikki, jotka tunnustavat Jeesuksen Herraksi pelastu, jos he eivät noudata Jumalan tahtoa. Jumalan tahto on noudattaa lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen. Jos joku tekee laittomuutta, vaikka sanoisi uskovansa Jeesukseen, niin hän ei pelastu. Jos joku tekee jopa ihmeitä Jeesuksen nimessä, niin hän ei pelastu, jos hän tekee laittomuutta.

        Room 2:18 Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja erottamaan sen, mikä on tärkeää.

        Matt 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Jeesus varoitti vääristä profeetoista, jotka pystyvät tekemään ihmeitä. Väärät profeetat pystyvät parantamaan ihmisestä esim. kipua aiheuttavia sairauksia ja tekemään muutakin yliluonnollista. Tämän tarkoitus on eksyttää ihmiset uskomaan väärä opetus, mitä väärillä profeetoilla on, jotta heidän seuraajansa joutusivat helvettiin. Sen takia tulee jokainen ihmeteko koetella ja tutkia, opettaako profeetta evankeliumia oikein, vai julistaako hän väärää laittomuuden evankeliumia, kuten tekee Uskoton Toivoton.

        Matt 24:24 Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan.

        Miksi pätkit Roomalaiskirjeen kohtaa, siinä on kerrottu kuinka ihminen pelastuu sydämensä kääntymyksen myötä, turvautumalla Vapahtajaan.

        Laista siinä ei puhuta halaistua sanaa.

        8. Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
        9. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
        10. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
        11. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
        12. Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
        13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
        ( Room 10)

        Jos tämä ei olisi täydellinen kirjoitus, niin se olisi tässä mainittuna.

        Usko Toivonen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailaisuus ei ole tie taivasten valtakuntaan.

        >> Helluntailaisuus ei ole tie taivasten valtakuntaan. >>

        Ei olekaan, eikä mikään muukaan suuntaus.

        Ainoastaan Jeesus Kristus on Tie Jumalan valtakuntaan.

        25 jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa.
        ( Hep 7)

        En ole helluntalaisuudessa kuullut kenenkään julistavan, että vain meillä on pelastus.

        Usko Toivonen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pätkit Roomalaiskirjeen kohtaa, siinä on kerrottu kuinka ihminen pelastuu sydämensä kääntymyksen myötä, turvautumalla Vapahtajaan.

        Laista siinä ei puhuta halaistua sanaa.

        8. Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
        9. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
        10. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
        11. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
        12. Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
        13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
        ( Room 10)

        Jos tämä ei olisi täydellinen kirjoitus, niin se olisi tässä mainittuna.

        Usko Toivonen

        >>>>Miksi pätkit Roomalaiskirjeen kohtaa, siinä on kerrottu kuinka ihminen pelastuu sydämensä kääntymyksen myötä, turvautumalla Vapahtajaan. Laista siinä ei puhuta halaistua sanaa.<<<<

        Miksi pätkit itse Uutta testamenttia?

        Väität, ettei Uusi testamentti puhunut lain noudattamisen välttämättömyydesta halaistua sanaakaan, koska vaikenet olennaisesta kohdasta evankeliumia.

        Sinun saarnasi korvasyyhyyn tulee pimeydestä. Paavalikaan ei vaennut asiasta, vaan vaati Roomalaiskirjeessä lain noudattamista sen ehtona, että voi olla vanhurskas.

        Room 3:31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Room 2:18 Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja erottamaan sen, mikä on tärkeää.

        Matt 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        Sellaiset ihmiset pelastuvat, jotka tunnustavat Jeesuksen Herraksi ja uskovat Jumalan herättäneen hänet kuolleista, JOS he ovat tehneet parannuksen ja alkaneet noudattaa lakia. Jos he eivät noudata lakia, niin heidän suun tunnustuksensa on tekopyhyyttä ja uskonsa on kuollut. Sinä Uskoton Toivoton vaikenet koko ajan tästä asiasta, koska olet Saatanan lähettiläs.

        1 Joh 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.

        Room 6:14 Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia.
        15 Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki!
        16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

        Jaak 2:9 Mutta jos te erottelette ihmisiä, te teette syntiä, ja laki osoittaa teidät rikkojiksi.
        ----
        18 Ehkä joku nyt sanoo: "Sinulla on usko, minulla teot." Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani.
        19 Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat.
        20 Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
        ------
        24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.

        Room 2:27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

        Niin, nuo ovat sinun oppisi "valittuja paloja", asiayhteydestään irtireväistyinä.

        En ole väittänyt väittämälläsi tavalla, vaan nyt sanoin, ettei tuossa Roomalaiskirjeen kohdassa, jota lainasin puhuta laista mitään.

        Itseasiassa tuossa Roomalaiskirjeen 10. luvun alussa kirjoitetaan juuri sinun opistasi.

        1. Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.
        2. Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
        3. sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
        4. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
        5. Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta, joka laista tulee, että ihminen, joka sen täyttää, on siitä elävä.

        He eivät alistu sen vanhurskauden alle, joka on Jumalasta.
        Sen vanhurskauden alle, jonka Paavali tahtoi omistaa omalle kohdallensa.

        9. ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
        ( Fil 3)

        Paavali kirjoittaa kahdesta vanhurskaudesta, omasta vanhurskaudesta, mitä sinä julistat ja Jumalan vanhurskaudesta, mikä on lahja eikä ansio.

        Omavanhurskaus on omasta ansiosta, joka sen kykenisi saavuttamaan.
        Sen sijaan Jumaasta tuleva vanhurskaus ei ole omasta ansiosta, vaan Jeesuksen Kristuksen ansiosta.

        Tässä on sinun oppisi laki-evankeliumisi, ja Kristuksen evankeliumin, Armon evankeiumin ero.

        No niin, nyt päästään sitten tuohon aiemmin siteeraamaani uskosta tulevasta Jumalan vanhurskauteen, missä ei mainita lakia.

        6. Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: "Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?" se on: tuomaan Kristusta alas,
        7. tahi: "Kuka astuu alas syvyyteen?" se on: nostamaan Kristusta kuolleista.
        8. Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
        9. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
        10. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
        11. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
        12. Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
        13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
        ( Room 10)

        Pystytkö näkemään nämä kaksi eri vanhurskautta, joista Paavali kirjoittaa?
        Omavanhurskauden ja Jumalan vanhurskauden?

        >>>He eivät alistu sen vanhurskauden alle, joka on Jumalasta. Sen vanhurskauden alle, jonka Paavali tahtoi omistaa omalle kohdallensa.<<<

        Sinä Uskoton Toivoton olet lihassa, koska et alistu vanhurskauden alle. Sinä et alistu noudattamaan lakia, koska sinä Uskoton Toivoton olet erossa Kristuksesta. Paavali opetti, ettei sinun kaltaiset lihalliset eksyttäjät alistu noudattamaan lakia, mikä on vihollisuutta Kristusta vastaan.

        Room 7:14 Me tiedämme, että laki on hengellinen.

        Room 8:6 Lihan pyrkimykset tuottavat kuoleman, Hengen pyrkimykset elämän ja rauhan.
        7 Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua.
        8 Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen.
        ----
        13 Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää.

        Uskoton Toivoton, tätä jaetta sinä et pääse mitenkään pakoon. Yksikään kristitty ei ole vanhurskas, jos hän ei ala noudattaa Mooseksen lakia uskossa Jeesukseen Kristsukseen. Tätä sinä vastustat, koska olet Saatanan lähettiläs, joka yrität kumota Raamattua. Tässä on Paavalin opetusta ja sitä vanhurskautta, mitä Paavali vaati tekemään.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        >>>>Paavali kirjoittaa kahdesta vanhurskaudesta, omasta vanhurskaudesta, mitä sinä julistat ja Jumalan vanhurskaudesta, mikä on lahja eikä ansio.<<<<

        Sinä puhut valhetta, kuten yleensä muutenkin puhut valhetta. Kun Paavali vaati noudattamaan Mooseksen lakia, niin hän ei julistanut omavanhurkautta. Paavali ja Jeesus sanoivat, ettei vanhurskauden lahjaa saa, jos ei tee parannusta laittomuudesta. Tätä sinä vastustat koko ajan, koska sinä Uskoton Toivoton olet Saatanan lähettiläs ja eksyttäjä. Kuten Jaakob sanoi, niin ei ole uskoa ilma lain tekoja ja kuten Paavali sanoi, niin ei ole vanhurskautta, jos ei noudata lakia.

        Jaak 2:24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, nuo ovat sinun oppisi "valittuja paloja", asiayhteydestään irtireväistyinä.

        En ole väittänyt väittämälläsi tavalla, vaan nyt sanoin, ettei tuossa Roomalaiskirjeen kohdassa, jota lainasin puhuta laista mitään.

        Itseasiassa tuossa Roomalaiskirjeen 10. luvun alussa kirjoitetaan juuri sinun opistasi.

        1. Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.
        2. Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
        3. sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
        4. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
        5. Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta, joka laista tulee, että ihminen, joka sen täyttää, on siitä elävä.

        He eivät alistu sen vanhurskauden alle, joka on Jumalasta.
        Sen vanhurskauden alle, jonka Paavali tahtoi omistaa omalle kohdallensa.

        9. ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
        ( Fil 3)

        Paavali kirjoittaa kahdesta vanhurskaudesta, omasta vanhurskaudesta, mitä sinä julistat ja Jumalan vanhurskaudesta, mikä on lahja eikä ansio.

        Omavanhurskaus on omasta ansiosta, joka sen kykenisi saavuttamaan.
        Sen sijaan Jumaasta tuleva vanhurskaus ei ole omasta ansiosta, vaan Jeesuksen Kristuksen ansiosta.

        Tässä on sinun oppisi laki-evankeliumisi, ja Kristuksen evankeliumin, Armon evankeiumin ero.

        No niin, nyt päästään sitten tuohon aiemmin siteeraamaani uskosta tulevasta Jumalan vanhurskauteen, missä ei mainita lakia.

        6. Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: "Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?" se on: tuomaan Kristusta alas,
        7. tahi: "Kuka astuu alas syvyyteen?" se on: nostamaan Kristusta kuolleista.
        8. Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
        9. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
        10. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
        11. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
        12. Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
        13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
        ( Room 10)

        Pystytkö näkemään nämä kaksi eri vanhurskautta, joista Paavali kirjoittaa?
        Omavanhurskauden ja Jumalan vanhurskauden?

        Usko Toivonen

        >>>4. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.<<<

        Tässä kohtaa Room 10:4 on vakava käännösvirhe. Kreikkalainen sana TELOS ei tarkoita tässä asiayhteydessä lain loppua vaan päämäärää tai lopputulosta. Jeesus oli lain Messias profetoiden päämäärä tai lopputulos, eikä tietenkään lopettanut lakia. Jeesus täytti laissa olevat Messias profetiat, eikä tietenkään lakkauttanut profetioita. Jeesus itse sanoi, ettei tullut kumoamaan lakia vaan noudattamaan sitä, joten lakia ei ole lopetettu.

        TELOS esiintyy myös jakeessa 1 Piet. 1:9, jossa sana on käännetty oikein päämäärä. Ei kai usko lopuminen johda sielujen pelastukseen? Ei tietenkään, vaan uskon päämäärä on sielujen pelastus.

        "sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen." (1 Piet 1:9)

        TELOS esiintyy myös jakeessa 1 Tim 1:5, jossa sana on käännetty ihan oikein päämäärä. Ei kai käskyn tarkoitus ole rakkauden lopettaminen? Ei tietenkään, vaan käskyn päämäärä on rakkaus.

        "Kehotuksemme päämääränä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä, hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta." (1 Tim 1:5)

        Uusi liitto ei lopettanut lakia vaan se sisältää vaatimuksen noudattaa lakia.

        "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi." (Matt 5:17-19)

        Uuden liiton aikana lain rikkominen on edelleen syntiä, joten laki ei ole mihinkään loppunut eikä päättynyt.

        "Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista...

        Lapseni, älkää antako kenenkään johtaa itseänne harhaan. Joka tekee Jumalan tahdon, on vanhurskas, niin kuin Kristus on vanhurskas. Joka tekee syntiä, on Paholaisesta, sillä Paholainen on tehnyt syntiä alusta asti. Juuri sitä varten Jumalan Poika tuli maailmaan, että hän tekisi tyhjäksi Paholaisen teot. Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta. Tästä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan, ketkä Paholaisen lapsia: se, joka ei tee Jumalan tahtoa, ei ole Jumalasta, ei siis myöskään se, joka ei rakasta veljeään" (1 Joh 3:4, 7-10)

        Jeesus vanhurskautta ne, jotka uskossa hänen alkavat noudattaa lakia. Jos uskosta ja lain noudattamisesta ottaa toise pois, niin ei voi olla vanhurskas. Omavanhurskaus on lain noudattamista ilman uskoa. Usko ilman lain noudattamista on kuollutta uskoa, mikä sekään ei johda vanhurskauteen. Vanhurskaus edellyttää aina lain noudattamista ja uskoa. Tätä helluntailaiset eivät ole ymmärtäneet, minkä vuoksi he eivät voi pelastua laittomuutensa takia.

        "Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen." (Ilm 14:12)

        "Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella." (Jaak 2:24)

        Helluntailaisuus perustuu siihen valheeseen, että Jeesus lopetti lain. Joka uskoo sellaista valhetta, niin hän ei saavuta vanhurskautta, vaikka kuinka ylistäisi Jeesusta. Jumala haluaa enemmän kuulaisuutta lain käskyille kuin ylistysuhria.

        "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'." (Matt 7:21-23)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>4. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.<<<

        Tässä kohtaa Room 10:4 on vakava käännösvirhe. Kreikkalainen sana TELOS ei tarkoita tässä asiayhteydessä lain loppua vaan päämäärää tai lopputulosta. Jeesus oli lain Messias profetoiden päämäärä tai lopputulos, eikä tietenkään lopettanut lakia. Jeesus täytti laissa olevat Messias profetiat, eikä tietenkään lakkauttanut profetioita. Jeesus itse sanoi, ettei tullut kumoamaan lakia vaan noudattamaan sitä, joten lakia ei ole lopetettu.

        TELOS esiintyy myös jakeessa 1 Piet. 1:9, jossa sana on käännetty oikein päämäärä. Ei kai usko lopuminen johda sielujen pelastukseen? Ei tietenkään, vaan uskon päämäärä on sielujen pelastus.

        "sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen." (1 Piet 1:9)

        TELOS esiintyy myös jakeessa 1 Tim 1:5, jossa sana on käännetty ihan oikein päämäärä. Ei kai käskyn tarkoitus ole rakkauden lopettaminen? Ei tietenkään, vaan käskyn päämäärä on rakkaus.

        "Kehotuksemme päämääränä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä, hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta." (1 Tim 1:5)

        Uusi liitto ei lopettanut lakia vaan se sisältää vaatimuksen noudattaa lakia.

        "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi." (Matt 5:17-19)

        Uuden liiton aikana lain rikkominen on edelleen syntiä, joten laki ei ole mihinkään loppunut eikä päättynyt.

        "Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista...

        Lapseni, älkää antako kenenkään johtaa itseänne harhaan. Joka tekee Jumalan tahdon, on vanhurskas, niin kuin Kristus on vanhurskas. Joka tekee syntiä, on Paholaisesta, sillä Paholainen on tehnyt syntiä alusta asti. Juuri sitä varten Jumalan Poika tuli maailmaan, että hän tekisi tyhjäksi Paholaisen teot. Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta. Tästä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan, ketkä Paholaisen lapsia: se, joka ei tee Jumalan tahtoa, ei ole Jumalasta, ei siis myöskään se, joka ei rakasta veljeään" (1 Joh 3:4, 7-10)

        Jeesus vanhurskautta ne, jotka uskossa hänen alkavat noudattaa lakia. Jos uskosta ja lain noudattamisesta ottaa toise pois, niin ei voi olla vanhurskas. Omavanhurskaus on lain noudattamista ilman uskoa. Usko ilman lain noudattamista on kuollutta uskoa, mikä sekään ei johda vanhurskauteen. Vanhurskaus edellyttää aina lain noudattamista ja uskoa. Tätä helluntailaiset eivät ole ymmärtäneet, minkä vuoksi he eivät voi pelastua laittomuutensa takia.

        "Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen." (Ilm 14:12)

        "Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella." (Jaak 2:24)

        Helluntailaisuus perustuu siihen valheeseen, että Jeesus lopetti lain. Joka uskoo sellaista valhetta, niin hän ei saavuta vanhurskautta, vaikka kuinka ylistäisi Jeesusta. Jumala haluaa enemmän kuulaisuutta lain käskyille kuin ylistysuhria.

        "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'." (Matt 7:21-23)

        Arvasinkin, että et pysy asiassa, tässähän on esillä omavanhurskaus lakiin perustuen ja Jumalsta tuleva vanhurskaus uskoon perustuen.

        Syytät taaskin pelkästään oppinäkemyksestäsi käsin. Ja kuten kaikki voimme lukea, vastoin Raamatun ilmoitusta.

        >> Sinä Uskoton Toivoton olet lihassa, koska et alistu vanhurskauden alle. Sinä et alistu noudattamaan lakia, koska sinä Uskoton Toivoton olet erossa Kristuksesta. Paavali opetti, ettei sinun kaltaiset lihalliset eksyttäjät alistu noudattamaan lakia, mikä on vihollisuutta Kristusta vastaan. >>

        Huomaamme, että röyhkeästi pistät Paavalin palvelemaan sinun oppiasi, joka ei perustu Raamatun ilmoitukseen, juurikin Paavalin kautta tämä käsittelemämme ilmoitus on tullut.

        Nämä ensimmäiset viisi jaetta kertoo omavanhurskaudesta, mikä perustuu lakiin.

        1. Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.
        2. Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
        3. sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
        4. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
        5. Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta, joka laista tulee, että ihminen, joka sen täyttää, on siitä elävä.

        Mooses kirjoittaa laista, joka sen täyttää, elää siitä, mutta se ei perustu uskoon.

        Ja mikä tässä on oleellista on se, että lakiin perustavat eivät alistu Jumalan vanhurskauteen, mikä ei tule laista, vaan uskosta.

        Seuraavista jakeista alkaen puhutaan Jumalasta tulevasta vanhurskaudesta, mikä ei perustu lakiin, vaan uskoon.

        6. Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: "Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?" se on: tuomaan Kristusta alas,
        7. tahi: "Kuka astuu alas syvyyteen?" se on: nostamaan Kristusta kuolleista.
        8. Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
        9. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
        10. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
        11. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
        12. Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
        13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
        ( Room 10)

        Tämä on Paavalin julistamaa Kristuksen evankeliumia, sinun evankeliumisi on toista evankeiumia, joka on tietenkin harhaoppia ja sitä varsinaista korvasyyhyä, mistä Paavalin oppia väärin perustein syytät.

        Paavalin julistama evankeiumi erottaa selkeästi omavanhurskuden laista, ja Jumalan vanhurskauden uskosta.

        9. ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
        ( Fil 3)

        Niin kauan, kun et tätä pysty näkemään, niin olet Kristuksen evankeiumin vastustaja.

        Toivon sydämestäni ja rukoilen puolestasi, että voisit alistua Jumalan vanhurskauden alle, pois omavarskaudestasi.

        >>>>>> Sinä Uskoton Toivoton olet lihassa, koska et alistu vanhurskauden alle. Sinä et alistu noudattamaan lakia, koska sinä Uskoton Toivoton olet erossa Kristuksesta. Paavali opetti, ettei sinun kaltaiset lihalliset eksyttäjät alistu noudattamaan lakia, mikä on vihollisuutta Kristusta vastaan. >>
        Huomaamme, että röyhkeästi pistät Paavalin palvelemaan sinun oppiasi, joka ei perustu Raamatun ilmoitukseen, juurikin Paavalin kautta tämä käsittelemämme ilmoitus on tullut.<<<

        Kirjoitin täsmälleen juuri sitä, mistä Paavali puhui. Lihalliset ihmiset eivät alistu noudattamaan lakia. Vain lain noudattajat ovat vanhurskaita. Tämä lukee täysin selvästi Roomalaiskirjeessä. Sinä Uskoton Toivoton et tunnusta totuutta, koska sinä olet patologinen valehtelija.

        Room 7:14 Me tiedämme, että laki on hengellinen.

        Room 8:6 Lihan pyrkimykset tuottavat kuoleman, Hengen pyrkimykset elämän ja rauhan.
        7 Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua.
        8 Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen.
        ----
        13 Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        >>>Ja mikä tässä on oleellista on se, että lakiin perustavat eivät alistu Jumalan vanhurskauteen, mikä ei tule laista, vaan uskosta.

        Paavalin julistama evankeiumi erottaa selkeästi omavanhurskuden laista, ja Jumalan vanhurskauden uskosta.<<<<

        Vanhan liiton juutalaiset eivät voi olla vahurskaita lain tekojen takia, koska he eivät usko Jeesukseen Kristukseen, mihin laki käskee uskomaan. Omavanhurskaudella Paavali tarkoitti sitä, että lain teoilla yrittää korvata uskoa. Uuden liiton kristityt eivät voi myöskään olla vanhurskaita, jos he eivät uskonsa tähden noudata Mooseksen lakia. Sinä yrität sekoittaa nämä asiat kuin puurot ja vellit sekaisin, koska sinä Uskoton Toivoton olet Saatanan lähettiläs, joka tekee kaikkensa, että seurakunta ajautuisi eroon Kristuksesta tekemällä laittomuutta.

        Uskoton Toivoton, kun ottaa huomioon Paavalin sanat jakeesta Room 2:13, niin yksikään kristitty ei voi olla vanhurskas, jos hän ei hylkää laittomuutta ja ala noudattaa Mooseksen lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen. Jeesus ei armahda laittomuuden tekijöitä, mutta armahtaa laittomuudesta parannuksen tehneitä.

        Room 2:18 Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja erottamaan sen, mikä on tärkeää.

        Room 2:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Room 2:27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arvasinkin, että et pysy asiassa, tässähän on esillä omavanhurskaus lakiin perustuen ja Jumalsta tuleva vanhurskaus uskoon perustuen.

        Syytät taaskin pelkästään oppinäkemyksestäsi käsin. Ja kuten kaikki voimme lukea, vastoin Raamatun ilmoitusta.

        >> Sinä Uskoton Toivoton olet lihassa, koska et alistu vanhurskauden alle. Sinä et alistu noudattamaan lakia, koska sinä Uskoton Toivoton olet erossa Kristuksesta. Paavali opetti, ettei sinun kaltaiset lihalliset eksyttäjät alistu noudattamaan lakia, mikä on vihollisuutta Kristusta vastaan. >>

        Huomaamme, että röyhkeästi pistät Paavalin palvelemaan sinun oppiasi, joka ei perustu Raamatun ilmoitukseen, juurikin Paavalin kautta tämä käsittelemämme ilmoitus on tullut.

        Nämä ensimmäiset viisi jaetta kertoo omavanhurskaudesta, mikä perustuu lakiin.

        1. Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.
        2. Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
        3. sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
        4. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
        5. Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta, joka laista tulee, että ihminen, joka sen täyttää, on siitä elävä.

        Mooses kirjoittaa laista, joka sen täyttää, elää siitä, mutta se ei perustu uskoon.

        Ja mikä tässä on oleellista on se, että lakiin perustavat eivät alistu Jumalan vanhurskauteen, mikä ei tule laista, vaan uskosta.

        Seuraavista jakeista alkaen puhutaan Jumalasta tulevasta vanhurskaudesta, mikä ei perustu lakiin, vaan uskoon.

        6. Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: "Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?" se on: tuomaan Kristusta alas,
        7. tahi: "Kuka astuu alas syvyyteen?" se on: nostamaan Kristusta kuolleista.
        8. Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
        9. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
        10. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
        11. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
        12. Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
        13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
        ( Room 10)

        Tämä on Paavalin julistamaa Kristuksen evankeliumia, sinun evankeliumisi on toista evankeiumia, joka on tietenkin harhaoppia ja sitä varsinaista korvasyyhyä, mistä Paavalin oppia väärin perustein syytät.

        Paavalin julistama evankeiumi erottaa selkeästi omavanhurskuden laista, ja Jumalan vanhurskauden uskosta.

        9. ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
        ( Fil 3)

        Niin kauan, kun et tätä pysty näkemään, niin olet Kristuksen evankeiumin vastustaja.

        Toivon sydämestäni ja rukoilen puolestasi, että voisit alistua Jumalan vanhurskauden alle, pois omavarskaudestasi.

        Usko Toivonen

        >>>Paavalin julistama evankeiumi erottaa selkeästi omavanhurskuden laista, ja Jumalan vanhurskauden uskosta.<<<

        Ongelma on siinä, ettet sinä ymmärrä, mitä Paavali tarkoitti termillä lain alla ja armon alla, mitä tarkoittaa omavanhurskaus ja Jumalan vanhurskaus.

        Paavali noudatti tarkasti Mooseksen lakia ja vaati pakanauskovia noudattamaan lakia. Sinun harhaoppisin mukaan Paavali oli lain alla ja omavanhurskas. Ei muuten ollut.

        1.) Lain alla tarkoittaa sellaista juutalaisuutta, joka ei tunnusta uskoa Jeesukseen Kristukseen. Hän on omavanhurskas, koska hän yrittää korvata lain teoilla uskon Jeesukseen Kristukseen.

        2.) Sellaisen juutalaiset ja pakanat, jotka noudattavat Mooseksen lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen, ovat armon alla. He saavat syntinsä anteeksi, koska he ovat tehneet uskonsa tähden parannuksen laittomuudesta. Heidät Jeesus on vanhurskauttanut ja pyhittänyt.

        3.) Sellaiset pakanauskovat, jotka eivät noudata lakia, he eivät ole armon vaan tuomion alla. He eivät ole missään suhteessa vanhurskaita eivätkä ole pyhiä. He ovat laittomuuden tekijöitä, jotka saavat tuomion helvetin tuleen, vaikka olisivat huutaneet Jeesukselle "Herra, Herra" ja tehneet hänen nimessä ihmeitä.

        1 Joh 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.

        Room 6:14 Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia.
        15 Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki!
        16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

        Heb 10:28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:

        Jeesus ei tullut vapauttamaan ketään velvollisuudesta noudattaa lakia, mutta tuli vapauttamaan ihmiset synnin tekemisestä. Jos joku kristitty ei ole lopettanut lain rikkomista, niin hän ei ole vapautunut vaan synnin orja.

        Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
        18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

        Joh 8:32 Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita."
        33 He vastasivat hänelle: "Me olemme Abrahamin jälkeläisiä, emme me ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka voit sanoa, että meistä tulee vapaita?"
        34 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.

        Room 8:6 Lihan pyrkimykset tuottavat kuoleman, Hengen pyrkimykset elämän ja rauhan.
        7 Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua.
        8 Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen.
        ----
        13 Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää.

        Room 2:27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>>>> Sinä Uskoton Toivoton olet lihassa, koska et alistu vanhurskauden alle. Sinä et alistu noudattamaan lakia, koska sinä Uskoton Toivoton olet erossa Kristuksesta. Paavali opetti, ettei sinun kaltaiset lihalliset eksyttäjät alistu noudattamaan lakia, mikä on vihollisuutta Kristusta vastaan. >>
        Huomaamme, että röyhkeästi pistät Paavalin palvelemaan sinun oppiasi, joka ei perustu Raamatun ilmoitukseen, juurikin Paavalin kautta tämä käsittelemämme ilmoitus on tullut.<<<

        Kirjoitin täsmälleen juuri sitä, mistä Paavali puhui. Lihalliset ihmiset eivät alistu noudattamaan lakia. Vain lain noudattajat ovat vanhurskaita. Tämä lukee täysin selvästi Roomalaiskirjeessä. Sinä Uskoton Toivoton et tunnusta totuutta, koska sinä olet patologinen valehtelija.

        Room 7:14 Me tiedämme, että laki on hengellinen.

        Room 8:6 Lihan pyrkimykset tuottavat kuoleman, Hengen pyrkimykset elämän ja rauhan.
        7 Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua.
        8 Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen.
        ----
        13 Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        >>>Ja mikä tässä on oleellista on se, että lakiin perustavat eivät alistu Jumalan vanhurskauteen, mikä ei tule laista, vaan uskosta.

        Paavalin julistama evankeiumi erottaa selkeästi omavanhurskuden laista, ja Jumalan vanhurskauden uskosta.<<<<

        Vanhan liiton juutalaiset eivät voi olla vahurskaita lain tekojen takia, koska he eivät usko Jeesukseen Kristukseen, mihin laki käskee uskomaan. Omavanhurskaudella Paavali tarkoitti sitä, että lain teoilla yrittää korvata uskoa. Uuden liiton kristityt eivät voi myöskään olla vanhurskaita, jos he eivät uskonsa tähden noudata Mooseksen lakia. Sinä yrität sekoittaa nämä asiat kuin puurot ja vellit sekaisin, koska sinä Uskoton Toivoton olet Saatanan lähettiläs, joka tekee kaikkensa, että seurakunta ajautuisi eroon Kristuksesta tekemällä laittomuutta.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        Uskoton Toivoton, kun ottaa huomioon Paavalin sanat jakeesta Room 2:13, niin yksikään kristitty ei voi olla vanhurskas, jos hän ei hylkää laittomuutta ja ala noudattaa Mooseksen lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen. Jeesus ei armahda laittomuuden tekijöitä, mutta armahtaa laittomuudesta parannuksen tehneitä.

        Room 2:18 Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja erottamaan sen, mikä on tärkeää.

        Room 2:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Room 2:27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.

        Room 2:21 => Matt 7:21

        >> Kirjoitin täsmälleen juuri sitä, mistä Paavali puhui. >>

        Et todellakaan kirjoittanut.

        Tässähän Paavali kirjoittaa kahdesta eri vanhurskaudesta, omavanhurskaudesta ja Jumalan vanhurskaudesta.

        Kysyin kykenetkö näkemään tuon Roomalaiskirjeen sanoman, on kaksi eri vanhurskautta.

        Ja kirjoituksistasi päätellen et pysty näkemään, sitä mistä Paavali tässä kirjoittaa.

        Paavali kirjoittaa selkeästi, omavanhurkaus tulee laista. Siitä laista mistä Mooses kirjoittaa. Mikä ei ole Jumalan vanhurskaus, mikä tulee Jumalasta, vaan oma.

        5. Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta, joka laista tulee, että ihminen, joka sen täyttää, on siitä elävä.

        Mutta se toinen vanhurskaus, Jumalan vanhurskaus tuleekin uskosta.

        6. Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: ..

        Ja teksti jatkuu.

        On täysin selvää, että et oppisi vuoksi voi nähdä näitä kahta eri vanhurskautta, vaikka Paavali sen selkeästi tuo esille.

        Ja kuten Paavali omalle kohdalleen haluaa omistaa Jumalan vanhurskauden, eikä edes pyri omavanhurskauteen lain kautta.

        9. ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
        ( Fil. 3)

        Jos usko olisi laista, niin tokihan Paavali voisi turvautua lakiin, mutta kun usko ei tule laista, niin Paavali ei halua perustaa lakiin, vaan sydämen uskoon.

        Jatkan rukousta puolestasi, että saisit hengelliset silmät, jotta näkisit kaksi eri vanhurskautta ja näin voisit alistua Jumalan vanhurskauden alle, pois omavanhurskaudestasi.

        3. sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle. ( Rm 10)

        Sinä Uskoton Toivoton kiellät koko ajan totuuden. Sen takia sinun kanssa on ihan turha väitellä. Luen sinulle totuutta Uudesta testamentista, kuule tai ole kuulematta.

        Tässä on Pyhässä Hengessä kirjoitettu lause Roomalaiskirjeestä. Sen mukaan kukaan kristitty ei ole vanhurskas, jos hän ei ala noudattaa lakia. Tätä lausetta et voi kumota, eikä tässä lauseessa ole mitään omavanhurkauden opettamista.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        Jaak 2:24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.

        Uudessa testaementissa on säädös, että kadotukseen joutuvat ne, jotka eivät suostu noudattamaan Mooseksen lakia. Siihen tietenkin kuuluu myös velvollisuus uskoa Messiasta. Tässäkään säädöksessä ei ole mitään omavanhurskautta.

        Heb 10:28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:

        Sellainen kristitty, joka on tehnyt parannuksen lain rikkomisesta tulee tuomisemaan Uskottoman Toivottoman kaltaiset laittomuuden tekijät viimeisenä päivänä, vaikka hän olisi kuinka paljon huutanut Jeesukselle "Herra, Herra". Mooseksen lain rikkojat eivät tule koskaan vanhurskaaksi, mutta uskossa Jeesukseen Kristukseen parannuksen tehneet tulevat.

        Room 2:27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.

        Uskoton Toivoton saarnaa koko ajan lakia vastaan, joten hän ei voi pelastua, koska hän on lain purkaja. Jeesuksen valtakunnassa ovat suuria Mooseksen lakia noudattaneet ja opettaneet opettajat.

        Matt 5:19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
        20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

        Kukaan ei voi tehdä Jeesuksen armoa suureksi rikkomalla tahallaan Mooseksen lakia vastaan. Sellainen laittomuus on Kristuksen armon tekemistä halvaksi ja sellainen laittomuus johtaa varmaan tuomioon tuliseen järveen.

        Room 6:1 Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
        2 Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?

        Matt 13:40 Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa.
        41 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta,
        42 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.

        Matt 7:23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Et sinä lue totuutta, vaan omaa oppiasi, mikä ei ole Paavalin ilmoittamaa oppia.
        Kuten olemme tässä keskustelussa kaikki huomanneet.

        Sinun oppisi estää sinua näkemästä, että on kaksi vanhurskautta.

        Omavanhurskaus, mistä sinä kirjoitat.
        Ja Jumaln vanhurskaus, mitä Paavali tahtoo omalle kohdalleen.

        9. ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
        ( Fil. 3)

        Eli oppisi on Paavalin kanssa aivan erilainen.
        Paavali kirjoittaa Kristuksen evankeliumia, sinun oppisi on toista evankeiumia.

        Sinä Uskoton Toivoton jatkat eksyttämistä kuin Saatana.

        Paavali noudatti tarkasti Mooseksen lakia ja vaati pakanauskovia noudattamaan lakia. Sinun harhaoppisin mukaan Paavali oli lain alla ja omavanhurskas. Ei muuten ollut.

        1.) Lain alla tarkoittaa sellaista juutalaisuutta, joka ei tunnusta uskoa Jeesukseen Kristukseen. Hän on omavanhurskas, koska hän yrittää korvata lain teoilla uskon Jeesukseen Kristukseen.

        Room 9:30 Mitä tämä siis merkitsee? Sitä, että vieraat kansat, jotka eivät tavoitelleet vanhurskautta, ovat saaneet sen, nimittäin uskon vanhurskauden.
        31 Sen sijaan Israel, joka tavoitteli vanhurskautta lakia noudattamalla, ei sitä saavuttanut.
        32 Miksi ei? Siksi, että israelilaiset eivät lähteneet uskon tielle vaan tekojen. He ovat kompastuneet siihen kiveen,
        33 josta on kirjoitettu: -- Minä asetan Siioniin kiven, johon he kompastuvat, kallion, johon he loukkaavat itsensä. Mutta joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.

        2.) Sellaisen juutalaiset ja pakanat, jotka noudattavat Mooseksen lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen, ovat armon alla. He saavat syntinsä anteeksi, koska he ovat tehneet uskonsa tähden parannuksen laittomuudesta. Heidät Jeesus on vanhurskauttanut ja pyhittänyt.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        3.) Sellaiset pakanauskovat, jotka eivät noudata lakia, he eivät ole armon vaan tuomion alla. He eivät ole missään suhteessa vanhurskaita eivätkä ole pyhiä. He ovat laittomuuden tekijöitä, jotka saavat tuomion helvetin tuleen, vaikka olisivat huutaneet Jeesukselle "Herra, Herra" ja tehneet hänen nimessä ihmeitä.

        Room 2:18 Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja erottamaan sen, mikä on tärkeää.

        Matt 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        1 Joh 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.

        Room 6:14 Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia.
        15 Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki!
        16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

        Heb 10:28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä Uskoton Toivoton jatkat eksyttämistä kuin Saatana.

        Paavali noudatti tarkasti Mooseksen lakia ja vaati pakanauskovia noudattamaan lakia. Sinun harhaoppisin mukaan Paavali oli lain alla ja omavanhurskas. Ei muuten ollut.

        1.) Lain alla tarkoittaa sellaista juutalaisuutta, joka ei tunnusta uskoa Jeesukseen Kristukseen. Hän on omavanhurskas, koska hän yrittää korvata lain teoilla uskon Jeesukseen Kristukseen.

        Room 9:30 Mitä tämä siis merkitsee? Sitä, että vieraat kansat, jotka eivät tavoitelleet vanhurskautta, ovat saaneet sen, nimittäin uskon vanhurskauden.
        31 Sen sijaan Israel, joka tavoitteli vanhurskautta lakia noudattamalla, ei sitä saavuttanut.
        32 Miksi ei? Siksi, että israelilaiset eivät lähteneet uskon tielle vaan tekojen. He ovat kompastuneet siihen kiveen,
        33 josta on kirjoitettu: -- Minä asetan Siioniin kiven, johon he kompastuvat, kallion, johon he loukkaavat itsensä. Mutta joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.

        2.) Sellaisen juutalaiset ja pakanat, jotka noudattavat Mooseksen lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen, ovat armon alla. He saavat syntinsä anteeksi, koska he ovat tehneet uskonsa tähden parannuksen laittomuudesta. Heidät Jeesus on vanhurskauttanut ja pyhittänyt.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        3.) Sellaiset pakanauskovat, jotka eivät noudata lakia, he eivät ole armon vaan tuomion alla. He eivät ole missään suhteessa vanhurskaita eivätkä ole pyhiä. He ovat laittomuuden tekijöitä, jotka saavat tuomion helvetin tuleen, vaikka olisivat huutaneet Jeesukselle "Herra, Herra" ja tehneet hänen nimessä ihmeitä.

        Room 2:18 Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja erottamaan sen, mikä on tärkeää.

        Matt 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        1 Joh 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.

        Room 6:14 Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia.
        15 Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki!
        16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

        Heb 10:28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:

        Tässähän on kysymys kahdesta eri vanhurskaudesta, mistä Paavali kirjoittaa.

        Joten syytät Paavalia eksyttämisestä, syyttäessäsi Roomaaiskirjeen 10. luvun ilmoitusta.

        Ja väkisin nousee mieleen, että osaatko lukea ja ymmärrätkö lukemaasi.

        Paavali kirjoittaa omavanhurskaudesta, laista tulevana.

        Paavali kirjoittaa sitten Jumalan vanhurskaudesta, uskosta tulevaa.

        Nämä Paavali erottaa toisistaan.

        Mutta käydäämpä nyt tekstiä läpi vuorovaikutteisesti.

        3. sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
        ( Room 10)

        Mistä Paavali todistaa omavarskauden tulevan ( vastaus löytyy luvun jakeista )?

        Usko Toivonen

    • Anonyymi

      Uskooko arkkienkeiihin vai jeesukeen vai Jumalaan?

    • Anonyymi

      Helluntailaisuus on alkujaan Amerikasta. Helluntailaisuus perustuu menestysteologiaan, opetukseen korvasyyhyyn, vieraaseen tuleen, vääriin profetioihin, laittomuuteen ja laittomuuden hyväksymiseen. Helluntailaisuus ei ole tie taivasten valtakuntaan.

      Helluntailaisuus on sitä suurta eksytystä, mistä Raamattu varoittaa. Helluntailaisuuden eksytys on lähtöisin laittomuuden ihmisestä Antikristuksesta. Jos joku uskoo helluntailaisuuden eksytystä, niin hän ei saa armoa Jeesukselta Kristukselta. Jeesus ei pelasta niitä valhetta rakastavia, jotka haluavat elää laittomuudessa.

      Jeesus varoitti, ettei helluntalaisten ihmeet ole varma merkki pelastuksesta eikä Jeesuksen ylitäminenkään. Jeesus sanoo laittomuuden tekijöille menkää pois. Näin käy monelle helluntailaiselle, koska he rakastivat laittomuuden ihmisen valheita.

      Room 2:18 Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja erottamaan sen, mikä on tärkeää.

      Matt 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
      22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
      23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

      Helluntailaiset pastorit opettavat, että laki on kumottu. Jeesus ei tullut kumoamaan lakia vaan noudattamaan sitä. Jeesus luki tuomion sellaisille pastoreille, jotka kumoavat lakia, etteivät he pelastu. Sellainen helluntailaisen seurakunnan jäsenkään ei pelastu, joka uskoo lain kumoajien valheita. Tässä on uuden liiton sääntöjä Uudeta testamentista ja evankeliumista:

      Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
      18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

      Heb 10:28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

      Matt 5:19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
      20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

      Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

      Vanhurskaus tulee sitä, että uskoo Jeeskseen Kristukseen ja noudattaa Mooseksen lakia uskonsa takia. Ota näistä toinen pois, niin et ole pyhä etkä vanhurskas. Mooseksen lain täyttänyt kristitty tulee tuomisemaan sen helluntailaisen, joka ei suostunut noudattamaan lakia.

      Room 2:27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.

      Ilm 14:12 Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen."

      • Anonyymi

        No niin jospa nyt menisit noudattamaan sitä mooseksesi lakia ja annat foorumin hiukan jäähtyä, pese käsiäsi ahkerasti ja laita makuulle pahin kiivaus saattaa mennä ohi ja verenpaineesikin laskee normilukemiin !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No niin jospa nyt menisit noudattamaan sitä mooseksesi lakia ja annat foorumin hiukan jäähtyä, pese käsiäsi ahkerasti ja laita makuulle pahin kiivaus saattaa mennä ohi ja verenpaineesikin laskee normilukemiin !

        Heb 10:28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heb 10:28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:

        On kovaa tekstiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kovaa tekstiä.

        Uuden liiton sääntö Uudesta testamentista. Entä sitten? Luulitko, että rikkomalla tahallaan Mooseksen lakia vastaan tullaan vanhurskaaksi ja Jeesuksen armo tulee suureksi? Ei muuten tulla eikä armokaan siitä kasva. Ikuisesti palava tulinen järvikin on olemaassa niitä varten, jotka tekevät laittomuutta.

        Room 6:1 Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
        2 Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?

        Matt 13:40 Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa.
        41 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta,
        42 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uuden liiton sääntö Uudesta testamentista. Entä sitten? Luulitko, että rikkomalla tahallaan Mooseksen lakia vastaan tullaan vanhurskaaksi ja Jeesuksen armo tulee suureksi? Ei muuten tulla eikä armokaan siitä kasva. Ikuisesti palava tulinen järvikin on olemaassa niitä varten, jotka tekevät laittomuutta.

        Room 6:1 Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
        2 Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?

        Matt 13:40 Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa.
        41 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta,
        42 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.

        Aivan, kuten kirjoitat:

        >> Heb 10.28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman: >>

        Näin Mooseksen laki edellyttää.

        Miten siis pitäisi sinulle tehdä, kun rikot Mooseksen lakia vastaan?
        Eli silloin olet hylännyt Mooseksen lain, koska siitä poikkesit.

        Olet itseasiassa tuominnut Mooseksen lain asettumalla sen yläpuolelle.

        11. Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
        12. Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi?
        ( Jaak 4)

        Kuinka siis on, koskeeko tuo Heprealaiskirjeen kohta sinua itseäsi?

        Usko Toivonen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uuden liiton sääntö Uudesta testamentista. Entä sitten? Luulitko, että rikkomalla tahallaan Mooseksen lakia vastaan tullaan vanhurskaaksi ja Jeesuksen armo tulee suureksi? Ei muuten tulla eikä armokaan siitä kasva. Ikuisesti palava tulinen järvikin on olemaassa niitä varten, jotka tekevät laittomuutta.

        Room 6:1 Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
        2 Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?

        Matt 13:40 Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa.
        41 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta,
        42 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.

        Sanassa on kirjoittettu laittomasta ja laittomuudesta: Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
        Mitään salaista Mooseksen lain rikkomista ei ollut Rooman vallan aikaan, vaan Rooman valtio määräsi juhlat ja sian-ja jäniksenliha oli herkkua. Jos olisit ollut paikalla, niin varmasti olisit nähnyt omin silmin koko Mooseksen lain laiminlyönnin.
        Eiväkä edes juutalaiset ulottaneet lakia muualle kuin omiin yhteisöihinsä.
        Efesossa oli miesnoitia: "Myöskin muutamat kuljeksivat juutalaiset loitsijat rupesivat , kukaan ei edes Paavali vaatinut heitä lain käskyn mukaan kivitettäväksi. "Ja niiden joukossa, jotka näin tekivät, oli myös erään juutalaisen ylipapin, Skeuaan, seitsemän poikaa".
        (Voisitko selittää edes yhden kerran miksi Paavali, jonka väität noudattaneen lakia, ei kivittänyt noitia?)
        Laittomasta on kirjoitettu: tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
        Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen.
        Näetkös laittomuudessa ei ole kyse Mooseksen lain laiminlyönnistä, vaan aivan samasta mitä sinä, toraisti teet kaiket päivät työksesi.
        Laittomuus on valhetta ja eksytyksestä.
        Laittomuus on myös itsensä korottamista asemaan, johon Jumala ei ole asettanut: Julistaa olevansa Jumala.
        Sinä jumalaton ja Jumalan valtakunnan ulkopuolella oleva esiinnyt niin SUURENA Raamatun tuntija, teet sama kuin antikristus; korotat itsesi.

        >>>Näetkös laittomuudessa ei ole kyse Mooseksen lain laiminlyönnistä, vaan aivan samasta mitä sinä, toraisti teet kaiket päivät työksesi.<<<

        Sinä puhut valhetta.

        Uusi testamentti tarkoittaa laittomuudella Mooseksen lain rikkomista. Laittomuus on kreikaksi ANOMIA, joka tulee sanoista A jotain vastaan ja NOMO laki. Laittomuus on siis Mooseksen lain rikkomista.

        1 Joh 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.

        Heb 10:28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

        Ap.t 25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

        Luuk 24:44 Jeesus sanoi heille: "Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu."

        Kun Jeesus sanoi, ettei hän armahda laittomuuden tekijöitä, niin hän tarkoitti niitä häneen uskonsa tunnustaneita, jotka eivät suostu noudattamaan Mooseksen lakia.

        Room 2:18 Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja erottamaan sen, mikä on tärkeää.

        Matt 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Helluntaisten pastorien on mahdoton pelastua, koska he eivät opeta seurakuntaa noudattamaan Mooseksen lakia eivätkä itsekään sitä noudata. Sen sijaan he antavat hyväksyntänsä elää lakia rikkoen. Tämän vuoksi he eivät pelastu eikä edes sellainen helluntaiseurakunta, joka noudattaa heidän laittonta opetusta.

        Matt 5:19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
        20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

        Room 2:13 sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.
        ---
        27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.

        Tie taivaaseen on kapea ja maailmasta pelastuu vain hyvin pieni joukko Jeesukseen uskovia. Suurin osa kristityistä joutuu tuliseen järveen laittomuuden tekijöinä ja lain purkajina.

        Luuk 13:23 Joku kysyi häneltä: "Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?" Jeesus vastasi:
        24 "Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene.
        25 "Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven. Kun te sitten seisotte ulkona, kolkutatte ovelle ja huudatte: 'Herra, avaa meille!', hän vastaa: 'Keitä te olette? En tunne teitä.' [Matt. 7:22,23]
        26 Silloin te alatte selittää: 'Mehän söimme ja joimme sinun kanssasi, ja sinä opetit meidän kaduillamme.'
        27 Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät.'

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanassa on kirjoittettu laittomasta ja laittomuudesta: Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
        Mitään salaista Mooseksen lain rikkomista ei ollut Rooman vallan aikaan, vaan Rooman valtio määräsi juhlat ja sian-ja jäniksenliha oli herkkua. Jos olisit ollut paikalla, niin varmasti olisit nähnyt omin silmin koko Mooseksen lain laiminlyönnin.
        Eiväkä edes juutalaiset ulottaneet lakia muualle kuin omiin yhteisöihinsä.
        Efesossa oli miesnoitia: "Myöskin muutamat kuljeksivat juutalaiset loitsijat rupesivat , kukaan ei edes Paavali vaatinut heitä lain käskyn mukaan kivitettäväksi. "Ja niiden joukossa, jotka näin tekivät, oli myös erään juutalaisen ylipapin, Skeuaan, seitsemän poikaa".
        (Voisitko selittää edes yhden kerran miksi Paavali, jonka väität noudattaneen lakia, ei kivittänyt noitia?)
        Laittomasta on kirjoitettu: tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
        Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen.
        Näetkös laittomuudessa ei ole kyse Mooseksen lain laiminlyönnistä, vaan aivan samasta mitä sinä, toraisti teet kaiket päivät työksesi.
        Laittomuus on valhetta ja eksytyksestä.
        Laittomuus on myös itsensä korottamista asemaan, johon Jumala ei ole asettanut: Julistaa olevansa Jumala.
        Sinä jumalaton ja Jumalan valtakunnan ulkopuolella oleva esiinnyt niin SUURENA Raamatun tuntija, teet sama kuin antikristus; korotat itsesi.

        Korjaus, S-kirjain puuttui sanasta NOMOS:

        Uusi testamentti tarkoittaa laittomuudella Mooseksen lain rikkomista. Laittomuus on kreikaksi ANOMIA, joka tulee sanoista A jotain vastaan ja NOMOS laki. Laittomuus on siis Mooseksen lain rikkomista.

    • Anonyymi

      Aloittajalla on aika vahvat mielipiteet. Näen itsekin hellareissa korjaamisen varaa, mutta en pysty kylllä kaikkeen aloittajan vuodatukseen yhtymään. Suurin osa helluntailaisista ei ole mitään hurmahenkistä porukkaa. Aika sisäänpäin lämpiäviä he kyllä ovat eli viihtyvät vain oman helluntaikansansa parissa. Ylpeys taitaakin olla heidän pahin syntinsä, ainakin niiden kohdalla, jotka pitävät itseään raamatullisempana kuin muita uskovia. Ja hiukan ehkä yhden asian asian liike ovat liikaa, eli kielilläpuhumisen vääränlainen korostaminen ja oppi ovat vallalla.

      Mutta mitä tulee hurmoksellisuuteen, niin äärikarismaatikot ja hellarit sekoitetaan usein keskenään. Eihän nämä ulkomailta tulleet Herzog, Howard-Brown yms. varsinaisia hellareita tietääkseni ole, vaan äärikarismaatikkoja, jotka ovat erkautuneet helluntailiikkeestä omaksi lahkokseen. Muutenkin ne, jotka ovat harhautuneet, tuntuvat vetävän sellaista yhden tai kahden hengen showta ja kiertuetta, joka näkyy olevan aika tunnusomaista eksyneille julistajille. Tavallinen rivihelluntailainen ei kyllä kiertele hurmoshengen vallassa missään.

      Hurmahenkisyyttä on kyllä luterilaisuudestakin levinnyt, niin kuin vaikka nämä kaatajapapit ja petoksesta tuomitut esirukoilijat. Ja nyt ovat tulossa myös mietiskelevät rukoukset ym. new age-henkisyys kirkkoonkin.

      • Anonyymi

        Helluntailaisuus on alkujaan Amerikasta. Helluntailaisuus perustuu menestysteologiaan, opetukseen korvasyyhyyn, vieraaseen tuleen, vääriin profetioihin, laittomuuteen ja laittomuuden hyväksymiseen. Helluntailaisuus ei ole tie taivasten valtakuntaan.

        Luterilaisuudessa on samoja elementtejä, mutta omalla koktaililla. Sen lahkon erityiset ongelmat ovat mm. lapsikaste, mikä tarkoittaa ei raamatullista kastetta ollenkaan, ja Jeesuksen armon väärinkäyttö. Luther ei hyväksynyt mm. Jaakobin kirjaa eikä Ilmestyskirjaa, koska ne kumosivat hänen yksi armosta, yksi uskosta opin. Ilmestyskirjan kieltämisestä saa tuomion kadotukseen, kuten kirjan luvussa 22 on ilmoitettu.

        Menestysteologia on syntynyt vasta helluntailiikkeen syntymisen jälkeen ja on verrattain uusi oppi.

        Helluntailaisuus perustuu nykyään suurelta osin amerikkalaiseen menestysteologiaan.

    • Anonyymi

      >> Olen jonkin verran perehtynyt siihen mitä Azuza kadulla tapahtui. Uskon että se oli samanlaista torontolaistyyppistä hurmahenkisyyttä kuten toronto eksytyksessäkin eli kundaliini käärmevoima sai ihmiset "puhumaan kielillä" yms muita manifestaatioita. Pyhä Henki on rauhan rakkauden ja RAITTIUDEN henki eli ei saa aikaan mitään epämääräistä sekoilua ja ääntelyä ja kääntelyä ja vääntelyä. <<

      En itsekään usko Azuzan tapahtumien olleen ainakaan kokonaan Herrasta. Mitään sellaista ei ole raamatussa koskaan tapahtunut, mitä olen kuullut juttuja Azuzan herätyksestä. Ja eikö kaikki ole käsketty raamatun valossa peilata? Raamattua kun lukee, saa aika paljon karsia nykyseurakuntien toiminnasta pois epäraamatullisena.

      Yli-Vainion toimintaakin ylistetään, mutta Niilo itse välillä epäili, oliko kaikki hänen kokouksissaan tapahtuva sittenkään Herrasta.

      Kuinka Herra sitten oikeasti taustalla on vaikuttanut, jos hänkin on kuitenkin Azuzassakin vaikuttanut, niin siinäpä sitä sitten tarvitaankin raamatun tuntemusta.

      • Anonyymi

        Niilo Yli-Vainio ilmoitti tälle vammaiselle, että nyt hän paranee ja nousee ylös rullatuolista. Niin ei kuitenkaan käynyt.

        https://youtu.be/kpraxxgQXJ0?t=1317

        On ollut paljon erilaista juttua parantumisista. Sen takia on tehty kattava kyselytutkimus yhteistyössä Yli-Vainion kanssa. Tässä tulokset:

        Matti Miettinen julkaisi vuonna 1980 Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisusarjassa väitöskirjan "Uskonnolliset ihmeparantumiset lääketieteellis-psykologisesta näkökulmasta". Yhteistyössä Yli-Vainion kanssa jaettiin vuonna 1980 kyselylomakkeita 2000 kpl, joista 744 palautettiin. Seurannassa karsiutui määrä 611 henkilöön, jotka ilmoittivat 1403 sairautta, oiretta ja vaivaa, joiden kohdalla myönteisiä kokemuksia kertyi 829, pettymyksiä 574. Tutkijan oman arvion mukaan ainoakaan elimellinen sairaus ei parantunut, ja mielenterveyden häiriöissä oli joitakin yksittäisiä enemmän tai vähemmän ohimeneviä myönteisiä vaikutuksia, joista valtaosan kohdalla on aiheellista nähdä ne pelkästään tunnelmointiefekteinä. Kokonaisuutena ei tullut esiin mitään tavanomaisesta ennusteesta poikkeavaa.

      • Anonyymi

        Lumelääke eli plasebo (lat. placebo, suom. ’miellytän’) tarkoittaa sekä lääketieteellistä koetta varten valmistettua tahallisen tehotonta kontrollivalmistetta että lääkevalmistetta, jonka teho perustuu lumevaikutukseen. Lääkekokeissa yleensä noin 30–40 prosenttia lumeryhmän potilaista ilmoittaa oireidensa lievittyneen ainakin jonkin verran lääkekokeilun aikana. Parhaiten lumevaikutus on osoitettu kivun vähentämisessä, jossa lumevaikutuksen on ajateltu koostuvan sekä hoivavaikutuksesta että tilastollisesta sattumasta.[1]

        Aiemmin ajateltiin, että lumelääkkeen hoidollinen vaikutus olisi pelkkää kuvittelua. Useissa tutkimuksissa, joissa on selvitetty lumetoimenpiteiden vaikutuksia aivoihin kuvantamismenetelmien avulla, on kuitenkin havaittu, että lumehoito synnyttää aivoissa todellisia muutoksia aktivoiden samoja neurokemiallisia prosesseja kuin testattava lääke.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Lumelääke

        Jopa puolet lääketieteellisestä hoidosta on turhaa, totesi Helsingin yliopiston ortopedian ja traumatologian professori Teppo Järvinen Helsingin Sanomien haastattelussa (HS 13.9.2017).

        Järvisen mukaan potilaan pitäisi saada vain tarpeellinen hoito. Jos potilaista tulee asiakkaita, lääkäristä tulee myös turhien ja tarpeettomien hoitojen ja lääkkeiden kauppiaita.

        Järvinen on arvostettu tutkija. Hänen ryhmänsä tutkimuksessa polvikivuista kärsineet potilaat satunnaistettiin kahteen ryhmään. Yhden ryhmän potilaita hoidettiin leikkauksella, toista ryhmää lumeleikkauksella, jossa polvi ainoastaan tähystettiin. Vuoden seurantajakson jälkeen merkittäviä eroja tyytyväisyydessä hoidon lopputulokseen ei havaittu. (Sihvonen ym. 2013)

        Tulos kertoo, että leikkaus on turhaa hoitoa – lumeleikkaukseen verrattuna. Mutta sitä tämä tutkimus ei kerro, millainen potilaiden vointi olisi, jos heitä ei olisi hoidettu lainkaan.

        Jos hoito helpottaa potilaan oloa, onko se turhaa?

        Ei pelkkää lumetta

        Tutkimus osoittaa, että monissa tapauksissa lumelääkkeet ja -toimenpiteet parantavat ainakin subjektiivista kokemusta omasta voinnista. Siitä kiistellään enemmän, minkä suuruisia vaikutuksia lumelääkkeellä on ei-subjektiivisen arvion keinoin (eli ”objektiivisesti”) mitattaviin tuloksiin, kuten veriarvoihin.

        Lumelääkkeillä eli plasebolla on tutkimuksissa havaittu vaikutuksia jopa silloin, kun lääkkeen saaja itse tietää sen olevan pelkkää lumetta.

        Miksi niitä ei sitten määrätä enemmän?

        Kysymys on väärä. Plasebolääkkeitä nimittäin määrätään – ja paljon.

        Britanniassa tehdyn laajan kyselytutkimuksen perusteella lähes kaikki lääkärit ovat joskus määränneet ainakin ”epätäydellistä” (impure) plasebolääkettä – siis lääkettä, jolla on kyllä farmakologisia vaikutuksia, mutta ei kyseiseen vaivaan.

        ”Lumelääkkeet” eivät oikeastaan ole lumetta ollenkaan. Niitä määrätään ja monesti ne myös toimivat.

        Parempi kysymys olisi, miksi plaseboiden määräämisestä ei keskustella, vaikka niiden käyttö on melko yleistä.

        https://etiikka.fi/lisaa-turhia-laakkeita/

        Vastaus on se, että plasebolääkkeiden ja -toimenpiteiden käyttöä pidetään eettisesti ongelmallisena. Jo pelkkää keskustelua pelätään.

        menestysteologia kelpaisi kyllä itsellenikin !!
        Vaan: evankeliumissa Jeesus sanoo, menestymisestä/rikastumisesta, täysin päinvastoin, kuten:
        "älkää kootko aarteita maan päälle missä koi ja ruoste raiskaa"
        ja
        "kootkaa aarteita taivaisiin"
        ja
        "ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa"

        - siis kun nuo on vieläpä Jeesuksen itsensä sanat, ja uskon evankeliumiin.

    • Anonyymi

      Kysykää itseltänne mitä eroa on Johanneksen kasteella ja Paavalin opettamalla kasteella . Kysymykseen löytyy vastaus Raamattua lukemalla

    • Anonyymi

      Parhamilaiset karjut parittelivat keskenään vesipaljuissa ja muissa aserakarsinoissaan häpäisten koko kristinuskon perusteet..

      • Anonyymi

        Tuo kirjoitus jo todistaa, minkälaisen riivaaja-hengen vallassa tuo kirjoittaja on.
        Tuollainen tyyli ei häpäise muita kuin kirjoittajaa itseään.

    • Anonyymi

      Eksytys. Näin voi edelleenkin sanoa, sillä herätystä totuuteen ei ole näköpiirissä.

      1234567---

      • Anonyymi

        Numerosarja on paaduttanut itsensä, eikä hänen elämässään ole herätystä totuuteen näköpiirissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Numerosarja on paaduttanut itsensä, eikä hänen elämässään ole herätystä totuuteen näköpiirissä.

        alkaa jo se "hapatus paisuun" siellä . . .

      • Anonyymi

        Sapattipoliisi 1234567--- on nykyisin myös sunnuntaipoliisi.
        Taitaa lääkitys heittää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sapattipoliisi 1234567--- on nykyisin myös sunnuntaipoliisi.
        Taitaa lääkitys heittää?

        Eiköhän se peto tule ajallaan sunnuntaipoliisiksi , vaatimalla tottelevaisuutta.

        1234567--

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän se peto tule ajallaan sunnuntaipoliisiksi , vaatimalla tottelevaisuutta.

        1234567--

        Juutalaiset, messiaaniset ja adventistit eivät ole päässeet sapatin lepoon. Se ilmenee siten että he herjaavat toisen seurakunnan jäseniä 24/7.

    • Anonyymi

      Onhan tähän omia oppejaan korottavien keskusteluketjuun tullut jokin yksittäinen asiallinenkin kommentti:

      >> "Ei meidän pidä olla toisten uskovien varassa"

      Ei pidäkään, mutta yhteydessä kyllä. Tämä sitten onkin vaikeaa, koska tervettä seurakuntaa ei löydy. >>

      Näinhän se on, koska seurakunta koostuu ihmisistä.
      Ja mitä hyvää on ihmisessä, millä hän voisi kerskata Jumalan edessä?

      Joku voi tietenkin luulla itsestään jotakin, farisealaisesti, ulkokultaisesti, mutta ulkokultaisille ei ole tarjolla hyvää osaa.

      Uskovan tuntomerkki on Raamatussa annettu ja se ilmenee siitä, että uskova turvautuu Herraan Jeesuukseen, sydämen uskolla, ei oppien uskomuksilla, eikä oppien vaatimuksilla.

      Opit ovat paholaisen vaikuttamaa eksytystä, joka orjuuttaa koukutetut mantraamaan päivästä toiseen opin harhaa, eikä mantraaja sitä itse huomaa.

      Uskovan tunniste on ilmoitettu Raamatussa, ja se on:

      13 Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
      14 ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
      ( Apt 9)

      Alkuseurakunnan alusta lähtien uskovia on vainottu heidän Herransa nimen vuoksi, Jeesuksen pyhiä on vainottu siksi, koska he turvautuvat sydämen uskolla Herraansa Jeesukseen Kristukseen.

      2 Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
      ( 1Kor 1)

      Ajatelkaapa, mitä siitä tulisi, jos te oppienne lumoamat kokoontuisitte yhteen pyrkimyksenä muodostaa täydellisten seurakunta. Pyrkimyksenä virheettömän opin seurakunta.

      Usko Toivonen

      • Anonyymi

        eikös ne kaikki Amerikasta tulleet, uudesti kastajat ole "alkuseurakuntaa . . .?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eikös ne kaikki Amerikasta tulleet, uudesti kastajat ole "alkuseurakuntaa . . .?

        Juu Amerikanlahkojen perustajat tunsivat ja tiesivät toisensa kun oppejaan rustasivat. Sama henki heillä kuitenkin oli ja on. Kaikilla niilla, myös helluntailaisilla on täysin heidän oppiensa mukaan tilaustyönä tehtyjä kirjoja, joita he eksyttääkseen muita kutsuvat "raamatuksi".

        Lahkolaisen mukaan ei pidä koskaan lähteä tutkimaan heidän "raamattuansa", eikä lahkolaista pidä päästää sisälle asuntoonsa.

        pääsääntö siellä: "syö tai tule syödyksi"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lahkolaisen mukaan ei pidä koskaan lähteä tutkimaan heidän "raamattuansa", eikä lahkolaista pidä päästää sisälle asuntoonsa.

        Ei sisälle, eikä rahaa kouraan. Nythän on liikkeellä kuulemma huijarikeräilijöitä, olisiko ulkomaalaisia keräävät rahaa kuuroille ja muille vähäosaisille. Kyllä huijareita riittää joka lähtöön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sisälle, eikä rahaa kouraan. Nythän on liikkeellä kuulemma huijarikeräilijöitä, olisiko ulkomaalaisia keräävät rahaa kuuroille ja muille vähäosaisille. Kyllä huijareita riittää joka lähtöön.

        Tästä onkin julkisesti varoitettu tekstisivuilla telkkarissa, huijarikeräilijöistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä onkin julkisesti varoitettu tekstisivuilla telkkarissa, huijarikeräilijöistä.

        Huijari uskovaisistakin on varoitettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huijari uskovaisistakin on varoitettu.

        Tuleekin varoittaa.

    • Anonyymi

      Ei kukaan voi palvella kahta herraa. Ei ainakaan samaan aikaan, eihän.

      • Anonyymi

        ihmiset hakee jotain "erikoisuutta" ??
        Pelastushan on jo tehty: PALJON ennen, kuin ensimmäinen Amerikasta tullut bisnessaarnaaja Suomeen . . . järkyttävää edes ajatella, että joku yksittäinen ihminen lähtee "maitse ja meritse" TUOMAAN "pelastusta . . . "ei hyvää päivää !!

        "järkyttävää edes ajatella, että joku yksittäinen ihminen lähtee "maitse ja meritse" TUOMAAN "pelastusta . . . "ei hyvää päivää !!" Paavali kulki nimen omaan maitse ja meritse tuomassa evankeliumia. Et pysty ilmeisesti edes lukemaan apostolien tekoja, sillä "järkyttävää edes ajatella".

        Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut , niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta kertaa pahemman, kuin te itse olette !
        Matt: 23: 15

    • Anonyymi

      Kopsataan erään kirjoittama loistava teksti tänne toisesta ketjusta hieman editoituna.

      "Yleisesti ottaen on niin, että vain aniharva kristitty pelastuu. Siitähän Jeesus kertoo monessa kohtaa UT:tia.

      Helluntailaiset ja luterilaiset eivät voi pelastua, koska he eivät täytä evankeliumin vaatimusta tehdä parannus ja siten eivät täytä armon saamisen ehtoja. Juutalaiset ja kristityt eivät täytä pelastuksen ehtoja, mutta messiaaniset täyttävät. Kristinusko on alun perin ollut messiaanista juutalaisuutta, jonka katoliset, luterilaiset ja helluntailaiset muuttivat antikristillisiksi lahkoiksi.

      Kelvoton omahurskaus tulee siitä, ettei halua uskoa Kristukseen. Oikea vanhurskaus perustuu Jeesuksen opetukseen, missä on selvä vaatimus noudattaa lakia. Ilman lain noudattamista ei ole uskoa, ei pyhitystä eikä vanhurskautta. Oma käsitykseni on, että vain messiaaniset ovat vanhurskaita. Helluntailaiset ja luterilaiset ovat osa Paavalin varoittamaan antikristillistä eksytystä, joka on mittasuhteiltaan raju.

      Kun edellä esittämääni peilaa Jeesuksen profetiaan, että vain harva pelastuu, siis vain aniharva, on loogista, että joku pienen pieni messiaanisten ryhmä on Herran omia, kun suuret valtavirrat mm. helluntailaisuus ja luterilaisuus ovat tie kadotukseen. Tähän minä uskon, enkä ole vakuuttunut sinun jaaritteluistasi. Nyt menen katsomaan tennistä."

      -------------------------------------------------------------------

      Tähän hyvä Raamatunkohta:

      Matt 7:13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
      14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
      ---
      21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
      22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
      23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

      • Anonyymi

        "Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:13)

        "Pietari rupesi puhumaan. Hän sanoi: "Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä. Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja noudattaa hänen tahtoaan, kuului tämä mihin kansaan tahansa." (Ap.t 10:34,35)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

        "Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen." (Ilm 14:12)

        "Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella." (Jaak 2:24)

      • Anonyymi

        Olen tullut vakuuttuneeksi siitä,etteivät nämä hurmoksissa olevat ole oikealla tiellä.Vuosia olen syyttänyt itseäni,tehnyt jatkuvasti parannusta väärästä mielenlaadusta,pyytänyt anteeksi,pitänyt muita itseäni parempana ja viisaana.Nyt tuli päätepiste,en voi hyvin,haluan pois tästä sairastuttavasta joukkosuggestiosta.Jos tunnen rauhaa ja hyvää oloa kaukana näistä,nyt haluan kuunnella itseäni,luottaa itseeni,en anna väärien profeettojen enää manipuloida minua.

    • Anonyymi

      Amerikkalaiset pervot perustivat helluntailiikkeen lihan-rahan-ja hurmoshimon tyydyttämiseksi.

      • Anonyymi

        Sinun lihallinen turmeltuneisuutesi ei ole tainnut parantua, vaikka riehut täällä joka päivä. Ei tainnut se taikavesi tehota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun lihallinen turmeltuneisuutesi ei ole tainnut parantua, vaikka riehut täällä joka päivä. Ei tainnut se taikavesi tehota.

        Olen tuo,joka lähetin kommentin 10.33 ja voin kokemuksesta sanoa,tämä uskonnollisuus sairastuttaa.Voi näitä rahaa ja valtaa rakastavia pappeja.He käyttävät okkultistisia voimia.Youtubessa oli video,missä nimettiin rikkaimpia pastoreita,mikä omaisuus heillä on!!Heitä palvotaan epäjumalina.

    • Anonyymi

      Sayamoure kulki pahvilaatikko päässä kun teki lapsityötä kysyen lapsilta: Kuka pelkää mustaa miestä?

      • Anonyymi

        helluntailaisuuden "juuret" kun tutkii, ymmärtää paremmin, mikä siellä mättää, vaan eihän ne aivopestyt enää . . .
        jos en väärässä ole, niin kaikkia kommentteja mitä heihin kohdistuu, niin siitä sitten joku taas saarnassa että: "paholainen taas hyökkää, häiritsee . . .jne.
        saarnathan on suurinpiirtein "jumala tai paholainen"

        mitään muuta vaihtoehtoahan ei tietenkään ole . . .

        Uskontojen uhrien auttajilla piisaa töitä, kun hellarit painaa päälle oppeineen.

        on muutakin, umpisokea ihminen kuten siinä edellä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskontojen uhrien auttajilla piisaa töitä, kun hellarit painaa päälle oppeineen.

        Raamatusta luemme: Joka ei pidä Hänen käskyjänsä, ei ole Hänen omansa.

        Kuunnellessani TV seiskasta helluntaijulistajien keskustelua Kolossalaiskirjeestä. Niinpä heille tuli keskustelua sapatista, eräs heistä mainitsi: Uuden Liiton sapatti EI OLE edes lauantai, he olivat saman henkisiä. Vuosikymmeniä on tämä sama henki liikkunut heidän keskuudessaan, mitä ole vuosikymmenien aikana heitä kuunnellut.

        Paljon tulee harhautettuja uskonnon uhreja näiden julistajien kautta.

        Jumala kirjoitti omalla sormellaan sapattikäskyn kivitauluihin "MUISTA".

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        helluntailaisuuden "juuret" kun tutkii, ymmärtää paremmin, mikä siellä mättää, vaan eihän ne aivopestyt enää . . .
        jos en väärässä ole, niin kaikkia kommentteja mitä heihin kohdistuu, niin siitä sitten joku taas saarnassa että: "paholainen taas hyökkää, häiritsee . . .jne.
        saarnathan on suurinpiirtein "jumala tai paholainen"

        mitään muuta vaihtoehtoahan ei tietenkään ole . . .

        Sinun juuriasi ei edes tarvitse tutkia. Juuresi ovat pimeydestä ja pahuudesta ja kaiken maailman jumalattomuudesta. Näin sanotaan juuristasi: "Saara näki egyptiläisen Haagarin pojan, jonka tämä oli Aabrahamille synnyttänyt, ilvehtivän". Olet tämän maailman orjattaresta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatusta luemme: Joka ei pidä Hänen käskyjänsä, ei ole Hänen omansa.

        Kuunnellessani TV seiskasta helluntaijulistajien keskustelua Kolossalaiskirjeestä. Niinpä heille tuli keskustelua sapatista, eräs heistä mainitsi: Uuden Liiton sapatti EI OLE edes lauantai, he olivat saman henkisiä. Vuosikymmeniä on tämä sama henki liikkunut heidän keskuudessaan, mitä ole vuosikymmenien aikana heitä kuunnellut.

        Paljon tulee harhautettuja uskonnon uhreja näiden julistajien kautta.

        Jumala kirjoitti omalla sormellaan sapattikäskyn kivitauluihin "MUISTA".

        1234567---

        Eikö Kristus ole vieläkään vapauttanut sinua sapatin orjuudesta?

        Room 14
        "Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään.
        Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma. "

        Jumala ei ole epäjärjestyksen Jumala.

        Mitä tämä on muutakuin epäjärjestystä Esim. perheessä on seitsemän henkilöä, ja jokainen pitää eri päivän pyhäpäivänä. Yksi sunnuntain, toinen maanantain, tiistain, keskiviikon, torstain, perjantain, ja yksi ymmärtäväinen lauantain Jumalan antaman pyhäpäivän.

        Jumalan merkki on sapatti, sunnuntai on vastaavasti pedonmerkki. Kolmas enkeli varoittaa pedon kumartamisesta. Jumalan viha tulee kohtaamaan pedon kumartajia. Pedon kumartajat eivät tule pysymään pystyssä.

        Sinäpäs sen sanoit , Helluntailaisilla epäjärjestys.

    • Anonyymi

      Siinä taas annetaan väärää todistusta lähimmäisistä niin, että raikuu.
      Itsehän olet vastuussa valheistasi Jumalalle, emme me muut.

    • Anonyymi

      Eivät mene itse sisälle taivaaseen ja yrittävät estää jopa lapsia kasteessa pääsemästä sisälle Jumalan valtakuntaan.

      • Anonyymi

        Ei ole mailmassa vielä yhtään kasteessaan mihinkään mennyttä paitsi kotiinsa jos semmoinen on.

        näyttäkää Raamatusta yksi kasteessa sisälle mennyt, katson mieluusti.

        Joo et SINÄ olet mihinkään syntynyt uudesti

        Jeesuksen sanojahan et usko joten se siitä

        Esittelel minulle yksi uudestisyntynyt vauva Raamatusta taikka suomesta, ok !

        Ihan turhaan kun et Jumalan Sanaa usko ok !

        Jumalan sanaa:

        Kristityn uskonelämä on salattu. "Te olette kuolleet", sanoo Paavali, "ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa, kun Kristus, meidän elämämme ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestyttte kirkkaudessa"
        Kol: 3: 3-4

        Eli tahtonet kertoa että suomalaisten kastettujen juoppojen elämä on kätkettyä Kristuksessa ja tulee esiin sitten aikanaan, ok !

        noinkin syviin pimeyksiin näköjään ihmispolo pääsee ilman kaivinkonettakin kunhan vana puristaa kaksin käsin katkismustaan.

        Eli tahtonet sanoa ettet usko Jumalan Sanaa ja sen lupauksia vaan tykkäät mieluumin juopotella ok !

        Noinkin voi toimia kun on uudestisyntymätön ihmispolo

        lapsellista vääntelyä.

        missä sellainen lupaus mahtaa olla että juopot ovat kätkettynä Kristuksessa, olet ihan himmeä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalan sanaa:

        Kristityn uskonelämä on salattu. "Te olette kuolleet", sanoo Paavali, "ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa, kun Kristus, meidän elämämme ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestyttte kirkkaudessa"
        Kol: 3: 3-4

        Eli vauva kuoli kastetempussaan!?

        otan osaa ikävää sellainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        lapsellista vääntelyä.

        missä sellainen lupaus mahtaa olla että juopot ovat kätkettynä Kristuksessa, olet ihan himmeä!

        helluntalaisuus- perusta on, raittiusaate, vapaamuurarit, politiikka, uskonto, niinhän se AA -kerhoissakin .

        ja paljonhan helluntailaisuus puhuukin nimenomaan, - alkoholista . . . semmonen "aate" !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        helluntalaisuus- perusta on, raittiusaate, vapaamuurarit, politiikka, uskonto, niinhän se AA -kerhoissakin .

        ja paljonhan helluntailaisuus puhuukin nimenomaan, - alkoholista . . . semmonen "aate" !

        "puhdistavat vadin ulkopuolen"
        Matt: 23: 25

        "Totisesti, minä sanon heille; publikaanit ja portot menevät ennen teitä Jumalan
        valtakuntaan"
        Matt: 21: 31

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli tahtonet kertoa että suomalaisten kastettujen juoppojen elämä on kätkettyä Kristuksessa ja tulee esiin sitten aikanaan, ok !

        noinkin syviin pimeyksiin näköjään ihmispolo pääsee ilman kaivinkonettakin kunhan vana puristaa kaksin käsin katkismustaan.

        "syviin pimeyksiin"

        se vain kirjoitettu RAAMATTUUN !

        euhän kaikki toki usko Jumalan sanaa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli vauva kuoli kastetempussaan!?

        otan osaa ikävää sellainen.

        Aikuiskastekaan ei ole tae siitä, että kastettu vaeltaisi totuudessa.

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "puhdistavat vadin ulkopuolen"
        Matt: 23: 25

        "Totisesti, minä sanon heille; publikaanit ja portot menevät ennen teitä Jumalan
        valtakuntaan"
        Matt: 21: 31

        Kuitenkin, mene äläkä enää syntiä tee !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esittelel minulle yksi uudestisyntynyt vauva Raamatusta taikka suomesta, ok !

        Moni aikuinen kuvittelee olevansa uudestisyntynyt, vaikka niin ei asian laita ole läheskään aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni aikuinen kuvittelee olevansa uudestisyntynyt, vaikka niin ei asian laita ole läheskään aina.

        hellareitten "uudestisynyminen" = UUDESTI- KASTE !!

        raamatussa: "Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste"
        Gal: 4: 5

    • Anonyymi

      73 maksajaa näkyi eilen jättäneen mekkonsa ja lusikkansa.

      • Anonyymi

        Ehkä hänen mekkonsa kiristää?

    • Anonyymi

      voimat = magia ja animismi

      • Anonyymi

        helluntailailiikkeen kautta, salakuljetetaan jälleen vanha pakanuus, Demonit palaavat takaisin Kristikuntaan, voimat on: magia ja animismi.

    • Anonyymi

      Väitätkö, että persut ovat hukassa? He ovat romanien ohella helluntalaisia.

    • Anonyymi

      Raamatusta on tullut luterilaisen kirkon väännös, joka ei ole uskollinen alkutekstille.

      • Anonyymi

        Haha, taitaa hellarien Raamatut olla pahimpia väännöksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haha, taitaa hellarien Raamatut olla pahimpia väännöksiä.

        Niinpä Luterilaisuudessa on kuitenkin ymmärretty kymmenenkäskyn LAKI.

        1700-Luvun Luterilaiset virret kertovat. Virsi 135. 1. Nää KÄSKYSANAA KYMMENEN, ne meille kautta Mooseksen Jumala ilmoitti ja Siinailla kirjoitti. Ah Herra armahda.

        136. 1. Ken tahtoo olla kristitty ja kristittynä kuolla, ei SILLE OUTO, PEITETTY, SAA HERRAN LAKI OLLA JONK' ANTOI ITSE JUMALA.

        Raamatusta luemme: LAKIIN ja TODISTUKSIIN, ELLEIVÄT HE NÄIN SANO, EI HEILLÄ AAMUN KOITTOA OLE.

        Ei ole jumalattomalla ja paatuneella numerorivillä aamunkoittoa, vaan kuljet pimeyteen.

        Kirkas aamu pian koittaa jälkeen aikojen yön.

      • Anonyymi

        Onhan Luterilaisten Kirkkoraamatussa kaikki Jumalan käskyt ja kymmenen käskyä, joita rippikuolussa pitää osata ulkoa ja niitä kehotetaan noudattamaan.

        Eihän lain piirtokaan katoa, ennen kuin taivas ja maa hajoaa (Jeesus)

        Jehovilla, Mormoneilla ja Hellareilla on ihan omat painoksensa, jotka ovat ihan poikkeavia vanhimpien käsikirjoituksien kanssa. He ovat tehneet omia poistoja, lisäyksi ja muutoksia alkuperäisiin teksteihin, jotta ovat saaneet ne jotenkin sopimaan omiin harhaoppeihinsa.

        Mutta eivät ne pärjää Lutherille, joka yritti sovittaa harhaoppiaan Raamatun sanomaan. Siinä sai mustepullokin kyytiä, kun Luther riehusi oppinsa kanssa.

        Pervo perusti Amerikassa lahkon, joka ei ole kristinuskoa ollenkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta eivät ne pärjää Lutherille, joka yritti sovittaa harhaoppiaan Raamatun sanomaan. Siinä sai mustepullokin kyytiä, kun Luther riehusi oppinsa kanssa.

        Lutheri tunnisti pedon antikristuksen paavin, josta 1700-luvun Luterilaiset virret kertovat. Tämä on erittäin tärkeää tietoa.

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lutheri tunnisti pedon antikristuksen paavin, josta 1700-luvun Luterilaiset virret kertovat. Tämä on erittäin tärkeää tietoa.

        1234567---

        Lopeta tuo typerä jankkaaminen ja kristityn Paavin pilkkaaminen.

        Ellen G.White, Charles Fox Parham, Charles Russell, Joseph Smith heillä ne pedon merkit on joka puolella nähtävissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopeta tuo typerä jankkaaminen ja kristityn Paavin pilkkaaminen.

        Ellen G.White, Charles Fox Parham, Charles Russell, Joseph Smith heillä ne pedon merkit on joka puolella nähtävissä.

        Historian kiistattomat faktat todistaa:
        Apostoli Pietarista tuli Rooman kristittyjen johtajana ensimmäinen Katolisen Kirkon johtaja, jota kutsutaan Paaviksi. Nykyisin Paavai on Vatikaanin valtiossa.
        Lahkot vihaavat Paavia, koska Paavi on oikeasti kristitty, eikä mikään harhaopinen hurmahenkinen lahkolainen.

        Ja tuon samaisen paavin johtama kirkko on tappanut enemmän toisuskoisia, kuin mihin Hitler pystyi!
        Ja pedofilia on yleistä katolisten pappien keskuudessa.

        Pietari ei ole koskaan johjanut porttokirkkoa.

        Pimeä keskiaika, jota kesti 1260 vuotta, noin 50 miljoonaa menetti henkensä.

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pietari ei ole koskaan johjanut porttokirkkoa.

        Olet oikeassa kun sanot noin: Pietari ei ole koskaan johjanut porttokirkkoa.

        Pietari ei ole koskaan ollut helluntailainen. Se on täysin totta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pimeä keskiaika, jota kesti 1260 vuotta, noin 50 miljoonaa menetti henkensä.

        1234567---

        Erehdyt, ne on kaikki kuolleet ja niin me myös kuolemme.

    • Anonyymi

      Amerikasta tulleet lahkolaiset hyökkäilevät jatkuvasti eri kristittyjä kirkkokuntia vastaan hengellisen isänsä saatanan johtamina.

      • Anonyymi

        Jumalan antama sapatti on ollut pyhäpäivä Jumalan pyhittämä ja siunaama paratiisista lähtien. Sapattia vastaa hyökätään monin eri tavoin. esim. Ei kuulu enää Uuden Liiton kristityille.

        1234567---

      • Anonyymi

        niin tekevät, ja korottavat ITSEÄÄN,
        raamatussa: "keitä nyt nuo, jotka itse itseään suosittavat" !!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin tekevät, ja korottavat ITSEÄÄN,
        raamatussa: "keitä nyt nuo, jotka itse itseään suosittavat" !!

        Oletko kuullut että valehteleminen on syntiä?

        jos olet, miksi yhä teet sitä puhumalla roskaa helluntaista, häh?

        kerro miten se korottaminen tapahtuu, kerro muutama esimerkki katsotaan niitä sitten ok!

        lue raamatusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko kuullut että valehteleminen on syntiä?

        jos olet, miksi yhä teet sitä puhumalla roskaa helluntaista, häh?

        helluntailaiset vaan ny kestää totuuden itsestään, - kukaan ei valehdellu :)

      • Anonyymi

        hengellinen ihminen tunnistaa tällaiset eksytykset, vaan heillä itsellään niin kova meteli ja torvet soiden, eivät voi kuullakaan, jos Jumalallakin jotain sanottavaa . . .

        Jumalalla on helluntailaisille sanottavaa. Jumalan pyhitti ja siunasi sapatinpäivän, joka on EHDOTTOMASTI pidettävä pyhänäpäivänä.

        Joka ei pidä Hänen käskyjänsä, ei ole Hänen omansa.

        Etköhän sinä ole jo tarpeeksi kauan yrittänyt levittää harhaoppiasi ja juutalaista lakia, ja esiintyä jumalana.
        Koeta jo vähitellen päästä siihen rauhaan, jonka usko Herraan Jeesukseen antaa.

        Nythän sitä vasta aletaan pitämään sapattia entistä ahkerammin esillä, syystä että vielä löytyy helluntailaisjulistajia, jotka julistavat: Uuden Liiton sapatti EI OLE edes lauantai. Tämä on harhaoppia, jos mikä.

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalalla on helluntailaisille sanottavaa. Jumalan pyhitti ja siunasi sapatinpäivän, joka on EHDOTTOMASTI pidettävä pyhänäpäivänä.

        Joka ei pidä Hänen käskyjänsä, ei ole Hänen omansa.

        1234567---

        Hellareilla on sapatinlepo joka ei pääty. SINÄ NUMERORIVI ET OLE JEESUKSEN OMA!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hellareilla on sapatinlepo joka ei pääty. SINÄ NUMERORIVI ET OLE JEESUKSEN OMA!!!

        Jeesuksen esimerkki. Jeesus meni tapansa mukaan sapattisin synagoogaan, opettamaan ja samalla paransi sairaita. Monet vapaiden suuntien edustajat siivoilevat sapattisin talkoilla rukoushuoneitaan, että sellaista lepoa sapattisin.

        1234567---

    • Anonyymi

      aloitus on kyllä niin totta, että mitään ainakaan pois ottamatta !!

      • Anonyymi

        On tuo Jumalan sanan vastustaminen rankkaa, kun tuokin pelle joutuu valvomaan puoleen yöhön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On tuo Jumalan sanan vastustaminen rankkaa, kun tuokin pelle joutuu valvomaan puoleen yöhön.

        Sinä itse pidät täällä 4-6 päivystysvuoroa joka päivä eli Jumalan Sanan vastustaminen on rankkaa ja säännöllistä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä itse pidät täällä 4-6 päivystysvuoroa joka päivä eli Jumalan Sanan vastustaminen on rankkaa ja säännöllistä

        Jeesuskin raamatussa sanoo: "monta tulee minun nimessäni, ja he eksyttävät monta"

        oliko Jeesuskin raamatun sanan vastustaja !!??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesuskin raamatussa sanoo: "monta tulee minun nimessäni, ja he eksyttävät monta"

        oliko Jeesuskin raamatun sanan vastustaja !!??

        Raamatun ennustus pitää siis paikkansa tuossa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesuskin raamatussa sanoo: "monta tulee minun nimessäni, ja he eksyttävät monta"

        oliko Jeesuskin raamatun sanan vastustaja !!??

        Ei Jeesus itseään vastusta,

        Jeesuksen kuoltua Saatana meni temppeliin ja julisti olevansa Jeesus.

        Tuo lahkojen valejeesus ihmisiä eksyttää.

    • Anonyymi

      Lopun ajan tempauspäivien laskijat ovat varma merkki eksyttäjistä.

      Luuk. 21:8

      Niin hän sanoi: "Katsokaa, ettei teitä eksytetä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen se', ja: 'Aika on lähellä'. Mutta älkää menkö heidän perässään.

      Eksyttäjät näkevät henkijeesuksia istumassa Saalemihuoneen penkissä.

      Teille sanotaan silloin: 'Hän on tuolla', ja: 'Hän on täällä', mutta älkää lähtekö minnekään, älkää juosko perässä.

    • Anonyymi

      Ef.4:5 "yksi kaste" hen baptisma=hen on numeraali yksi, one, uno

      Lahkoihinsa jäseneksi kristittyjä uudestikastavia lahkolaisia Jeesus kutsuu laittomuuden tekijöiksi:
      " Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
      Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät. (Mt.7:22-23)

      • Anonyymi

        Toinen kaste, toinen henki, toinen kieli, toinen tarkoitus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toinen kaste, toinen henki, toinen kieli, toinen tarkoitus

        Taitaa vauvakastefanaatikoilla olla melkoinen hätä ja paniikki, kun tulevat tänne uskovien palstalle levittämään harhaoppiaan.
        He ovat pahempia kuin jehovantodistajat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa vauvakastefanaatikoilla olla melkoinen hätä ja paniikki, kun tulevat tänne uskovien palstalle levittämään harhaoppiaan.
        He ovat pahempia kuin jehovantodistajat.

        ne oli kylläkin helluntailaiset, jotka tulivat tänne muutaman sodomiaa-harjoittavien miesten kesken 1900 -luvulla, että tutki ny ensin, ne lahkos "juuret ja syntysijat" . . .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ne oli kylläkin helluntailaiset, jotka tulivat tänne muutaman sodomiaa-harjoittavien miesten kesken 1900 -luvulla, että tutki ny ensin, ne lahkos "juuret ja syntysijat" . . .

        Pahahenkiset sodomiamiehet perustivat koko Pentecotalismin (=helluntailaisuus) lahkoliikkeen Amerikassa 100 vuotta sitten. Ja se on factaa, jonka jokainen voi tutkia omalta osaltaan ja tehdä tarvittavat johtopäätökset siihen lahkojuureen ryhtymisestä.

    • Anonyymi

      Suomeen 1920-luvulla 40 helluntaiseurakuntaa perustanut Gergard Olsen-Smild sai
      6 kk vankeustuomion ja karkotuksen Norjaan Helsingin raastuvanoikeudessa .1920 "homoseksuaalisen hurjastelun" takia.

      Suosittelen jokaista siihen lahkoon ryhtynyttä tutkimaan itse perinpohjin omalta kohdaltaan uskonlahkonsa henkimaailmaan ulottuvia juuriaan. Kun se pieni hapate...saatikka tuollainen hapate...

      • Anonyymi

        po. sai 6 kk vankeustuomion v.1925
        , karkasi Norjasta karkotuksesta, mies ei katunut tekojaan, vaan meni seuraavaksi Baltian maihin perustamaan lisää helluntaiseurakuntia eli uskonlahkojen kokoontumispaikkoja

        Ei ole totuutta näissä helluntaiseurakunnissa. Maailmaan lähetetty eksytys.

    • Anonyymi

      Totta se on.

      Sotaa edeltänyt aikakausi 1920–1939
      Lauri Hokkanen

      Gerhard Olsen-Smidt järjesti 1920 Helsingissä Helluntaiseurakunnan, jonka kokoontumispaikka oli Ludviginkadulla Helsingin Sanomain salissa 4. kerroksessa ja myöhemmin Liisankatu 17:ssä. Tästä ryhmästä muodostui myöhemmin Filadelfiaseurakunta. Eino I. Manninen valittiin seurakunnan vanhimmaksi joulukuussa 1920. Olsen-Smidt oli valloittava johtaja, ja liike keskittyi vahvasti hänen henkilöönsä. Häntä syytettiin taloudellisista väärinkäytöksistä ja yksinvaltaisesta johtamistavasta.[18]

      Keväällä 1925 Olsen-Smidt pidätettiin Helsingissä ”homoseksuaalisen hurjastelun” takia,[21] ja hänet tuomittiin huhtikuussa 1925 kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen haureudesta,[22] sillä hänellä oli ollut seksuaalisuhteita kahteen nuorukaiseen, jotka toimivat seurakunnassa.[18] Vankeustuomion jälkeen hänet karkotettiin Norjaan.[23]

    • Anonyymi

      Pelkkä lahkolaisen käsien alle meneminen saa synnit siirtymään ihmisestä toiseen.

      Niin ei kannata mennä sodomiamiesten perustaman harhaoppisen uskonlahkon uudestikasteelle, vaikka siitä maksettaisiin.

    • Anonyymi

      En tuohon oikeaoppisuuteen ota kantaa mutta siitä olen varma että yritykseen olla eläväinen ja iloinen vaikuttaa asus kadun mustien jäsenten rooli,on jotenkin teennäistä jäyhän suomalaisen käydä pistämään parastaan vastoin luontoaan.

      • Anonyymi

        Kannattaa pysyä siinä uskossa, johon on jo lapsena kasteessa liitetty.

        Esikoisoikeuttaan ei kannata vaihtaa lahkolaisten höyryäviin hernekeittoihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa pysyä siinä uskossa, johon on jo lapsena kasteessa liitetty.

        Esikoisoikeuttaan ei kannata vaihtaa lahkolaisten höyryäviin hernekeittoihin.

        Välttämättä ei.

    • Anonyymi

      Mustat slummien miehet luulivat saavansa paremman tulevaisuuden kun menivät Parhamin raamattukouluun, Parham kun lupasi sujuvan vieraankielen taidon käymättä päivääkään tavallista koulua.
      Pettymys oli suuri kun Parhamin lupaukset paljastui huijaukseksi. Ja monet erosivat silloin Pentecostalismista lopullisesti.

      • Anonyymi

        Onkohan tuo pelle seonnut lopullisesti?
        Täällä on tarkoitus puhua kasteesta, eikä jonkun mustan kieltenopetuksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan tuo pelle seonnut lopullisesti?
        Täällä on tarkoitus puhua kasteesta, eikä jonkun mustan kieltenopetuksesta.

        Nyt TUO pelle on väärällä palstalla, täällä puhutaan helluntailaisuudesra, ei kasteesta!!!

    • Anonyymi

      Parham oli koulujakäymätön maallikko, vapaamuurari ja käytti raamatun kertomuksia hyväkseen keinona höynäyttää herkkäuskoisia ihmisiä.

      • Anonyymi

        "Sillä vääriä Kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät jopa valitutkin"
        Matt: 24: 24

        monenlaista tapahtuu . . . "jeesuksen" NIMESSÄ !!

      • Anonyymi

        Saymourin kodin uskonto oli Afrikan mustien orjien uskonto. Ei kristinusko.
        The 35-year-old Seymour was an unlikely ambassador of the Pentecostal message: he was the son of slaves,

      • Anonyymi

        niin siis tuo helluntailaisuuden perustaja, Parham & kumppanit !!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin siis tuo helluntailaisuuden perustaja, Parham & kumppanit !!

        Parham taisi periä kymmenykset luonnossa?

      • Anonyymi

        Hyvä kun tunnustit sen. Sehän näkyy noissa sinun päivittäisissä vauvakastepostauksissasi.

    • Anonyymi

      Kastamaton uudestisyntymätön ilman uskoa ja Pyhää Henkeä oleva harhaoppisen lahkolaisen pakanan pääsy Jumalan valtakuntaan ei ole mahdollista Jeesuksen mukaan.

      Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."

      • Anonyymi

        Helluntailaisilta puuttuu Pyhä Henki. Heitä kaatava henki on epäpyhä henki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailaisilta puuttuu Pyhä Henki. Heitä kaatava henki on epäpyhä henki.

        Ylivainiokin ihmetteli, mikä kumman henki ja voima heitä helluntailaisia oikein kaataa maahan, kun se sama henki tai voima ei pysty ketään oikeasti parantamaan yhtään mistään, kun tutkijalääkärin raporttia luki.

      • Anonyymi

        Sen minä ymmärrän, että ihmisen pitää syntyä vedestä ja Hengestä sillä minä olen uudestisyntynyt vedestä ja Hengestä mutta sitä minä en ymmärrä. miksi luterilaiset vääntävät tuon asian muotoon:"...teidän täytyy syntyä vauvakasteesta ja Hengestä...".

        ei luterilaisuudessa ole "VAUVA-kastetta !!

        käytännössä kuitenkin useimmat lapsen vanhemmat, tahtoo että myös lapsi saa kristillisen kasteen.
        luterilaisuudessa kaste annetaan kenenkään iästä riippumatta !!

        Jeesuksen kastekäsky:

        "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä
        Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"
        Matt: 28: 19

        Käskikö Jeesus kastaa opetuslapsia, kansoja vai vauvoja?

        Hyvä pointti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käskikö Jeesus kastaa opetuslapsia, kansoja vai vauvoja?

        "KAIKKI KANSAT" kaikenikäiset, ketä kansoissa on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailaisilta puuttuu Pyhä Henki. Heitä kaatava henki on epäpyhä henki.

        Epäpyhästä hengestä lähtevät nämä sanat: Uuden Liiton sapatti ei ole edes lauantai.

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "KAIKKI KANSAT" kaikenikäiset, ketä kansoissa on.

        Väärin!
        Jeesus käski tehdä kuulijoista ENSIN opetuslapsia ja vasta sitten kastamaan nämä. Niin hän toi itsekin:
        Joh 4
        "Jeesus sai tietää fariseusten kuulleen, että hän kokosi ympärilleen enemmän opetuslapsia ja kastoi useampia kuin Johannes "

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin!
        Jeesus käski tehdä kuulijoista ENSIN opetuslapsia ja vasta sitten kastamaan nämä. Niin hän toi itsekin:
        Joh 4
        "Jeesus sai tietää fariseusten kuulleen, että hän kokosi ympärilleen enemmän opetuslapsia ja kastoi useampia kuin Johannes "

        Väärin!

        Jeesus käski tehdä opetuslapsia kaikista kansoista kastamalla ja opettamalla. Opetuslasten kastamisesta Jeesus ei käskyssään puhunut mitään.

        Jep, tarvii vain luetunymmärtämistä ja ymmärrystä siitä että Kristuksen kuolema toi uuden liiton kasteen

        Kastekäsky

        "Menkää siis tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä
        Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"
        Matt: 28: 19

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kastekäsky

        "Menkää siis tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä
        Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"
        Matt: 28: 19

        Et seuraa Jeesusta, vaan olet maailman ihminen ja sinusta tursuaa maailman hapete, ilkeys ja pahuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin!
        Jeesus käski tehdä kuulijoista ENSIN opetuslapsia ja vasta sitten kastamaan nämä. Niin hän toi itsekin:
        Joh 4
        "Jeesus sai tietää fariseusten kuulleen, että hän kokosi ympärilleen enemmän opetuslapsia ja kastoi useampia kuin Johannes "

        Uuden liiton Jeesuksen kuolemaan kastaminen alkoi vasta helluntaina.
        Kristillinen kaste lapselle vie lapsen Jumalan valtakuntaan.

        Lahkolaisten harhaoppiset uskonaskeleet vie alas tuonelaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep, tarvii vain luetunymmärtämistä ja ymmärrystä siitä että Kristuksen kuolema toi uuden liiton kasteen

        sitä ne ei erota toisistaan, mikä on Vanhan liiton kaste ja mikä Uuden liiton kaste . . . ei ihme, että ovan eksyttäjiä, niinkuin Jeesus sanoo:

        "monta tulee minun nimessäni, ja he eksyttävät monta"
        Matt: 24: 5

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uuden liiton Jeesuksen kuolemaan kastaminen alkoi vasta helluntaina.
        Kristillinen kaste lapselle vie lapsen Jumalan valtakuntaan.

        Lahkolaisten harhaoppiset uskonaskeleet vie alas tuonelaan.

        Vauvakaste on eksytys joka vie porttokirkon jäsenyyteen ja lopulta kadotukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vauvakaste on eksytys joka vie porttokirkon jäsenyyteen ja lopulta kadotukseen.

        Uudestikaste vie porttolakon jäsenyyteeb ja lopulta kadotukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudestikaste vie porttolakon jäsenyyteeb ja lopulta kadotukseen.

        Se on tosiaan eksytys

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on tosiaan eksytys

        Kristillinen kaste taas isältää Kristuksen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristillinen kaste taas isältää Kristuksen

        Uudelleen kaste ei vie kadotukseen, eihän vauvakaste ole Sanan tarkoittama kaste laisinkaan.
        Sanan esimerkissä sanotaan: hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan".
        Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella". Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen".
        Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.

        Ei vauvakastetta olekaan vaan yksi kristillinen kaste johon liittyy Pyhä henki. Kasteen uusiminen on turhaa

        Eipä vauvoja ole kastettukaan kristillisissä seurakunnissa.
        Raamatussaa ei ole yhtään kertaan sanottu vauvoja kastettavan.

    • Anonyymi

      Kristillinen kaste lapselle vie lapsen Jumalan valtakuntaan.

      Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.

      Parhami oli sitä mieltä, että lapsi ei ole ihminen.

      • Anonyymi

        Parhami oli pahan hengen vallassa. Pienikin hapate hapattaa koko taikinan, saatikka sellainen iso hapate.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parhami oli pahan hengen vallassa. Pienikin hapate hapattaa koko taikinan, saatikka sellainen iso hapate.

        Jatkat pahuuden ja ilkeyden hapatuksen levittämistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parhami oli pahan hengen vallassa. Pienikin hapate hapattaa koko taikinan, saatikka sellainen iso hapate.

        Entäs Hitler, joka otti oppinsa Lutherilta.

      • Anonyymi

        Ei tuossa mainittu mitään kasteesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs Hitler, joka otti oppinsa Lutherilta.

        Lutherilla ei ollut mitään sellaisia oppeja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs Hitler, joka otti oppinsa Lutherilta.

        Lutheri ei halunnut perustaa nimelleen kirkkoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lutheri ei halunnut perustaa nimelleen kirkkoa.

        Ei halunnut. Tämä on totta.

    • Anonyymi

      Helluntailaiset eivät taida edes tietää, että heidän uskonlahkon perustaja oli homo eli miehimys, joka pidätettiin ja sai syytteen sodomiasta.

      Sanakirjan mukaan sodomia tarkoittaa homoseksuaalisuuden lisäksi lapsiin ja eläimiin sekaantumista.

      • Anonyymi

        Valehtelet.

      • Anonyymi

        Puhut totta

      • Anonyymi

        Ja nyt lutterit marssii ja liputtaa samojen tolkuttomien asioiden puolesta!

        Ymmärrätkö mitä touhotat pieni lookisuus ei olisi pahaksi.

    • Anonyymi

      Sinulla on väärä nimimerkki, Sillä sinä et puhu totta.

      • Anonyymi

        Voitko perustella väitteesi Raamatulla? Sinun lihallisilla mielipiteilläsi ei ole mitään virkaa, jos et voi perustaa niitä Raamattuun.

    • Anonyymi

      Paljon asiaa !

    • Anonyymi

      Pakanamessiaanisten yksi tärkeimmistä opin kohdista ja heidän uskontonsa perusta on uuden Jerusalemin temppelin rakentaminen ja temppelijumalanpalvelus eläinuhreineen ja Mooseksen laki.

      Ylläpito sabotoi palstaa postaamalla työkseen solvauksia ja hullutuksiaan ja valheitaan palstalle. Ylläpidon tarkoitus on estää kaikki rauhallinen ja oikeamielinen keskustelu palstan aiheesta, helluntailaisuus, ja tuoda tilalle luterilaisuuden pakanalliset opit ja saatanan synagoogan valheet.

      • Anonyymi

        Sinä sabotoit palstaa postaamalla työksesi solvauksia ja hullutuksiaan ja valheitaan palstalle. Tarkoituksesi on estää kaikki rauhallinen ja oikeamielinen keskustelu uskosta ja tuoda tilalle helluntailaisuuden pakanalliset symboliopit ja saatanan synagoogan valheet.

        Joo kastaminen on helppoa.

        Mitä nuorempi kohde sen helpompaa.

        Hätäkaste kaikista helpoin.

        Nyt on vaan niin että mikään kaste ei tuota ainuttakaan opetuslastaja kakkein vähiten jeesuksen seuraajia!

        Luterilaisen kirkon jäsenkunta todistaa sen täydellisesti.
        Sellainen kaste tuottaa vain veronmaksajia ja nekin karkaa järkiinnyttyään jopa tuhat henkeä päivässä.

        Jäi sanomatta että jankuttakaa vastaan nyt kovasti!

        Jankuttanutta ei laiteta eihän.

        Luterilaiset pilkkaavat koko maailman nähden Jumalaa. Luterilaisilla on Jeesuksen rinnalla toinen luoja ja jumala: vesi.
        Luterilaiset julistavat toista evankeliumia ja toista Jeesusta. Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin Jumala, Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti. Luterilaisten toinen jeesus on jopa muuttanut pelastuksen tietä.
        Daavidin virsi: Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani, minun Jumalani, vuoreni, jonka turviin minä pakenen, minun kilpeni, autuuteni sarvi ja varustukseni.
        Sen sijaa luterilaisen pelastaja on vesi, ennen Jeesusta ja Jeesuksen yläpuolella.
        Vanhan Liiton pyhät pelastuivat laittaessaan uskonsa ja toivonsa tulevaa Messiaaseen:
        me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen.
        Luterilaisuudessa kukaan ei pelastu uskomalla Jeesukseen, vaan aina tarvitaan pelastava kolmen vesitipan rituaali.
        Luterilaisten jeesus ei pelasta samalla tapaa kuin seurakunnan alussa: Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.
        Luterilaisilla on toinen jeesus ja toinen evankeliumi, pelastavien pyhittävien sakramenttien evankeliumi.

        helluntailaiset EI USKO ; raamatun Jumalan Sanaan !!!

        ei PELKKÄ VESI , vaan: kasteena.
        helluntailaiset kun ei usko eikä ymmärrä "veden" ja KASTEEN eroa . . .

        "vesi nyt teidät in pelastaa - KASTEENA, ei siksi , että luovuitte saastaisesta
        elämästänne vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON."
        1 Piet: 3: 21

        helluntailaisille kaste on näköjään pelkkää vettä . . . senverran käsittävät kasteesta
        Kristukseen !
        "Kaikki te , jotka olette Kristukseen KASTETUT , olette KRISTUKSEN päällenne
        pukeneet" Gal: 3

        Et ole kastettu Kristukseen. Et ole ristiinnaulinnut lihaasi himoineen ja haluineen eli et ole Kristukseen kastettu!!!! Tuliko selväksi?????????????
        Et ole pukeutunut Kristukseen. Et pidä itseäsi synnille kuolleena!!! Et ole pukeutunut Kristukseen, vainoaja ja herjaaja ja pilkkaaja: Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen..
        Et ole armahtava, et ole ystävällinen, et ole pukeutunut Kristukseen!!!!
        TULIKO SELVÄKSI?????

        Mistä sinä tiedät toisesta? Tekseien perusteella luulen etä hän on Kristukseen pukeutunut ja hänen sanassaan pysyvä

        Sinä et ainakan ole armahtavainen

    • Anonyymi

      Näin on: ei vesi, vaan Sana ja Lupaus Jumalalta Jeesuksen Kristuksen tähden vedessä!
      Ja se on Jumalan käsky niille, jotka uskovat, että Jeesus on Herra.

      • Anonyymi

        Kirkon virallisen opin mukaan kirkko pesee puhtaaksi synnistä kolmella vesitipalla.
        Kirkon virallisen opin mukaan Raamattu valehtelee sanoessaan: uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
        Kirkon virallisen opin mukaan ennen tehdyt synnit ovat sovittamatta ja ennen tehdyt synnit, aina Aadamista asti, sälytetään jokaisen ihmisen kannettavaksi.
        Kirkon virallisen opin mukaan kirkolla on pelastavat sakramentit. Kirkko kykenee siihen, mihin Jumala ei kyennyt: pelastamaan ihmisen.

        Totta, mutta ei kukaan enää usko lut kirkon opetuksiin.
        Papeistakin alle puolet uskoo siihen, joten on ymmärrettävää, että Suomi alkaa olla pakanamaa.

        -tuollaista oppia voi olla heluntailaisilla ,mutta ei luterilaisilla
        Luterilaiset pelastuvat uskon kautta, ja sakramentit kuuluvat evankeliumiin kuten Raamatussakin.

        Niin, sinäkään et usko kirkon opetuksiin Jeesuksesta Jumalana ja synnit sovittaneena vapahtajana. Papeistakaan kaikki eivät usko siihen ja Suomi on pakanamaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -tuollaista oppia voi olla heluntailaisilla ,mutta ei luterilaisilla
        Luterilaiset pelastuvat uskon kautta, ja sakramentit kuuluvat evankeliumiin kuten Raamatussakin.

        Sakramentit kuuluvat porton otsaan. Luterilainen pelastuu sakramenttien kautta. Luterilaisuudessa eli pakanuudessa usko saadaan kirkon viranhaltijan toimittaman sakramentin lautta. Ilman kirkon toimittaman rituaalia ei voi saada saa uskoa ja näin ollen ei myöskään voi pelastua.

        Ei vaan Jeesus itse asetti kasteen ja ehtoollisen ja niitä alkuseurakuntakin käyttö, joten porton kanssa niillä ei ole mitään tekemistä

        Usko tulee Sanan kautta

        Vain epäjumalanpalvoja puhuu kasteesta rituaalina ja pakanuutena

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, mutta ei kukaan enää usko lut kirkon opetuksiin.
        Papeistakin alle puolet uskoo siihen, joten on ymmärrettävää, että Suomi alkaa olla pakanamaa.

        Pakana maa. Maailmaan lähetetty eksytys.

    • Anonyymi

      On ollut hienoa teologista keskustelua, vai onko ollut?
      On kivittämistä , helvettiin tuomiot, yms!
      Mitähän Jeesus opetti?

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe