Media paapoo USA:ta, lyö Venäjää

On suorastaan koomista, kuinka kauan jankataan siitä, että Venäjä häiritsi USA:n pressanvaaleja. Sehän pn ihan normaalia toimintaa kaikkien suurvaltojen taholta.

USA häiritsi Wikileaksin mukaan muutama vuosi sitten Ukrainan sisäistä tilannetta, tavoitteenaan kaaoksen synnyttäminen, ja saikin aikaan vallankaappauksen, mikä johti siihen, että Venäjä miehitti Itä-Ukrainan, mikä johti siihen, että suomalaiset maidontuottajat joutuivat taloudelliseen ahdinkoon.

(Tämä kaaoksen synnyttäminen eri valtioiden sisälle on USA:n vanha taktiikka, sillä se sai mm. tuhottua Chilen kansanvallan kehittämisen 1970-luvulla ja tilalle pyöveli Pinochetin.)

Amerikkalaisten kannattisi panostaa lukutaidon ja medialukutaidon opettamiseen kansalaisilleen (14 % kansalaisista lukutaidottomia), sillä propagandaa on ja tulee olemaan. Amerikkalaisten propaganda on vain paljon paremmin tehtyä ja siitä tahkotaan miljoonavoittoja elokuvateattereissa. Myös TV.propagandaa esiintyy laajasti, ,esim. amerikkalainen sarja Rouva Ministeri on tosi paksua mutta taitavasti tehtyä propagandaa.

Nuorten miesten aivot on jo vuosia pesty amerikkalaisten pelifirmojen sotapeleillä, joissa amerikkalaiset voittaa aina.

Amerikkalainen propaganda on kuin ilma, jota hengitämme. Oletteko nähneet yhtään amerikkalaista sarjafilmiä, jossa päähenkilä asuisi jossain hikisessä kerrostaloyksiössä lähiössä, tai olisi jopa asunnoton? Valtaosassa elokuvia ja sarjoja henkilöt asuvat hulppeassa omakotitalossa tai hienossa kerrostaloasunnossa.Yhdessä elokuvassa päähenkilö oli ammatiltaan komeroitten järjestelijä ja oli yksinhuoltaja, mutta kuinka ollakaan, asui isossa ok-talossa hienolla alueella. Jotkut ottaa sen tosissaan: noin Amerikassa asutaan!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

eitrolli kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu