Mielelläni jotain kirjoittaisin, pientä, hauskaa asiaa kumminkin, en hirmuhauskaa, suurta.
On runon pienenkin kirjoitus ponnistelu aivon,
Mistäkö minä sen tietäisin kun olen osaamaton.
Jotain kirjoittaisin minäkin
14
169
Vastaukset
- jotain.tässä
Voi tätä kateuden katalaa aikakautta
aaveet hyppivät esiin vuosi satojen takaa
hyppivät pimeässä demonien tanssia
kalvavat kateuden kuoppia kulkijoille
esittävät valoissa enkeliä
pimeässä muuttuvat piruiksi.
Tämä halloweenien aika
naamioituneita perkeleitä pimeissä koloissa
myyrien onkalot tutkivat
vainajat esiin kaivavat
eikä pyhimyskään saa haudan levossa maata.
Ne jotkut juhlivat halloweenia
kun muut kunnioittavat vainajia.
Viattomia muka ovat pahuuksiensakin jälkeen
armottomia kurpitsanaamoineen
kalvavat ja kiusaavat kiristävällä otteella
kun muuta sytyttävät kynttilöitä haudoille.
Ettäkö karkkien ja kepposten kauppaa?
Niihinkin voi vihan naamioida
demonien tanssiessa verkkokalvolla. - pelloillavettä
Pienen pientä pilkutettua
pellosta tai pottumaasta
aikaa sitten jo kerrottua
pois mielestä painamasta.
Pilkuitta paljon parempi
salaojitta koko tienoo
peltokin paljon suurempi
tuulen äänikin vienoo. - hiekan.jyvä
Miks kaikki on niin ääripäätä
sulavedestäkin tulee jäätä
pimeys saa vastaansa valon
syttyvä aine on vaarana palon
paskakasan höyrytkin veteen yhtyy
mutt valita kukin mihin hän ryhtyy. Pykätään oikein runokuoro
ei ole kellään mieli huono
Sellaisen kirjoitan minäkin tässä
Syksyisessä aamuhämärissä.
Tulkaa nyt sitten kaikki mukaan
Paitsioon ei jääne kukaan.
Kirjoita sellainen sinäkin Arska,
Sivuun ei saa jäädä edes Lumperska.- hukassa.mie
Laulun sulle laulaisin
vaan nuotit meni hukkaan.
Sanat lauluun laatisin
vaan kudoinkin ne sukkaan.
- IdafrånVästanfjärd
Se kirjoitta Lumperska
vaikka minä olla Lundbergi
on se senttäs hiema eri
on vielä nätti pikkurilli mun
Vaan kitos Ruuneman kun senttäs sallit
Idan mukaan tulla vaikk ei ole pallit
oon fröken vaan, kai elää saan
minä suomipoiaat oppi karttamaan- Jaahas.Ja
ei ihme ttä suompojat karttaa sunt
Eräs kirjoituskurssin vetäjä antoi pistämättömän neuvon: ÄLÄ JAHKAILE! KIRJOITA!!!
- osaanhan.mieki
Ilman kirjoituskurssejakin tuo tiedetään!
Kaikki vain eivät osaa pukea ajatuksia sanoiksi.
Kun kävit jo kurssinkin, miksi et suolla sanoja ulos, jäi pelkäksi vihjailuksi/v.luksi muiden lyhytsanaisuudelle. - Huuhaaaa
Monen pitäisi kyllä nimemomaan jahkailla eikä sylkeä ulos kaikkea kontrolloimatta. Kaunokirjallisuus on hyvinkin harkittua ja hiottua, samoin asiatekstin pitäisi olla. Ruoriposki on ollut ihan huuhaa kurssilla.
Ruune kirjoitti muutama vuosi sitten useita tarinoita muistaakseni kutemajärveläisesta avio/avopuolisoista, jossa vaimo ei ollut ihan missityyppinen, Teksti ei kuitenkaan loukannut ketään, joka ei pahastunut kertomuksen keskeisistä muutamista ylikiloista. Tekstin juoni sai lukijan hymyilemään.
Viime aikoina ruune on keskittynyt agressiivisempaa tyyliin ja on saanut kileteisiä kannanottoja,
Summa summarum; Ruune osaa kirjottaa sujuvast ,huumorintajuisesti ja toisia loukkaamatta. Miksi siis jahkailla ja kirjoittaa toisarvoista tekstiä?- yksivaanmonista
ruorikoski kirjoitti:
Ruune kirjoitti muutama vuosi sitten useita tarinoita muistaakseni kutemajärveläisesta avio/avopuolisoista, jossa vaimo ei ollut ihan missityyppinen, Teksti ei kuitenkaan loukannut ketään, joka ei pahastunut kertomuksen keskeisistä muutamista ylikiloista. Tekstin juoni sai lukijan hymyilemään.
Viime aikoina ruune on keskittynyt agressiivisempaa tyyliin ja on saanut kileteisiä kannanottoja,
Summa summarum; Ruune osaa kirjottaa sujuvast ,huumorintajuisesti ja toisia loukkaamatta. Miksi siis jahkailla ja kirjoittaa toisarvoista tekstiä?Miksi olet ruoriposki jumittunut ruuneen, koko ajan hän on se jota jauhat ja repostelet ? Onko täällä yhtään läheskään tasoistasi kirjoittajaa, kenestäkään tai kenenkään kirjoituksista et mitään positiivista kommentoi ? Olet kuitenkin ollut palstalla iät ja ajat, milloin milläkin nikillä, luulisi että olisi pohjaa muuhunkin kuin ruunen piikittelyyn.
- pienipaholainen
Jotain pientä.
Se oli piilossa
hukassa kertakaikkiaan
laatikoissa lymysi
liukasteli lattioilla
kolisteli komeroissa
kilisteli kaapeissa
kirjoillekin kiipesi
kahvikuppiin kurkisti
parvekkella poikkesi
piileskeli pusseissa
pureskeli pähkinät
maisteli makeat
ihasteli iltasella
peittoani pehmeää
aikeinansa yllättää
piiloutua peittooni
tunkeutua tyynyyni
kohotteli korviansa
aistejansa tarkensi
kuulosteli katseli
askelia havaitsi
pudottautui pikaisesti
lattialle liukkaalle
avoimelle ovelle
pieni pahalainen
parvekkeelle pakeni
pihanurmelle putosi
pimeyteen katosi.- ei.ainakaan.malla
Pimiässä piilossa peiton alla
makasivat kerran Kalle ja Malla
sipisivät supisivat toisillensa
antautuivat jopa himoillensa
vaari hetekan narinan kuuli
hiiren rapinaksi sitä heti luuli
vaan vällyjen alla lempi Kalle
antoi vauhtia vanhalle hetekalle
siitäpä tykkäsi hyvää Malla
kun lepäsi piilossa Kallen alla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213600
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303413Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513045Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212608Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1142332MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1341370