Kuolemantuomio

Mielestäni Suomessa pitäisi olla laissa kuolemantuomio rangaistuksena myös rauhanaikana. Henkilö, joka on tappanut suurenjoukon tai vähenmänkin toisia ihmisiä voitaisiin tilanteen mukaan tuomita kuolemaan, esim. "Breivik tyyppisissä tapauksissa".
Perustelunani on se, että mielestäni on yhteiskunnalle turhaa elättää tälläistä henkilöä vankilassa, oli sitten yhteiskunta kuinka ns. sivistynyt hyvänsä, kuten Norjassa vedotaan.
Mitä hyötyä on siitä vaikka joku kärsii vankilassa? Voi olla myös, että tämä tappaja, joka on riistänyt monen elämän, pääsee vapaaksi jostain syystä. Täysin järjetöntä elättää tälläisiä henkilöitä. Tietenkin tapauskohtaisesti olisi aina arvioitava teko.
Suoraviivaista toimintaa pitäisi harjoittaa. Joukkotappaja, joka on tuntemattomia, syyttömiä ihmisiä surmannut, niin elämän oikeus pois tälläiseltä ja odottamaan teloitusta, ei väliä jos kokee henkistä tuskaa, ei se, eikä hänen elämänsä ketään hyödytä. Miksi pitää tuhlata varallisuuksia tälläisten elättämiseen?
6109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kiitos mielipiteestäsi täällä Suoli24:ssä. Katsotaan saako se Suomen irtautumaan kuolemanrangaistuksen kieltävistä KV-sopimuksista, ja ryhtymään jotakuinkin ainoaksi Euroopan maaksi, ainakin ns. länsimaaksi, jossa kuolemanrangaistus on sallittu.

Mitä muuten tarkoitat kirjoittamalla "myös rauhan aikana"? Onko mielestäsi olemassa jokin rauhasta poikkeava aika, jolloin Suomessa olisi kuolemanrangaistus käytössä?

Äänestä

Tietenkin sota-aikana kuolemanrangaistus on käytössä, näin ainakin Suomen historiassa on ollut tapana. Eikö se sota-aika kuitenkin poikkea ns. rauhanajasta, vaikka tietynlaista sotaa monella "rintamalla" käydäänkin Suomessa jatkuvasti, mutta ei nyt kuitenkaan sitä perinteistä armeijoiden, maiden välistä tai kansalaissodan tyyppistä.

Äänestä
  • Kerrotko vielä minkä lainkohdan mukaan Suomessa olisi sota-aikana (tarkoitat varmaankin puolustustilalain mukaista puolustustilaa) voimassa kuolemanrangaistus? Kun sanot "tietenkin", niin pystyt tietenkin väitteesi myös osoittamaan?

    Entä miten tämä pian esittelemäsi lainkohta suhtautuu mielestäsi perustuslain 7.2 §:ään, jossa kielletään tuomitsemasta ketään kuolemaan? Perustuslaki luetaan kun juuri niinkuin siinä sanotaan, eli ketään ei saa tuomita kuolemaan. Piste. Varaumia ei ole.

    Ei se ole "ollut tapana" Suomen historiassa, vaan ihan lainsäädännössä tarjoiltu mahdollisuus siihen aikaan. Nkyään joudut kyllä tosissasi etsiskelemään voimassa olevasta oikeusjärjestyksestä vastaavaa sääntelyä. Toivotan onnea. Odotan tuloksiasi.

    Äänestä

Ei ole aikaa, eikä tarvetta sinunkaltaisille venkoilijoille. Kenttäoikeus on lavea ja antaa vaikeissa tilanteissa, joissa muutoinkin tapetaan joukoittain ihmisiä mahdollisuuden eliminoida haittaa tuottavat yksilöt pois. Lakikirjoja ei lueta korvessa, taistelutantereella, eikä niitä kanneta leipälaukussa.
Eihän Suomessa esim. poliisi puutu moniinkaan laissa kiellettyihin asioihin, lakia pitää noudattaa, mutta ei välttämättä valvoa. Olen sen verran jo katsellut ympärille ja seurannut, että tiedän nämä "teidän" lait ja niiden valvomisen, noudattamisen. Venkoilua kyllä riittää ja luistamista sekä tätä hyväveli systeemiä, johon ehkä jollain tapaa taidat sinäkin venkolakivänkääjä kuulua.

Äänestä
  • Noniin, jos kerran lainsäädännöstä ei tarvitse välittää, niin miksi sitten huutelet siitä, että "kuolemanrangaistus pitäisi palauttaa myös rauhan ajaksi". Senkun rupeat vain soveltamaan laveaa kenttäoikeuttasi. Voit katsoa ovatko poliisit samaa mieltä kanssasi, ja "jättävätkö valvomatta". Mutta jos "laki ja rikos" -palstalla rupeat esittelemään, että tietääksesi sota-aikana meillä on käytössä kuolemantuomio, niin kyllä se sitten pitäisi löytyä voimassa olevasta laista.

    Eikä se löydy. Eikä se sinne ihan heti palaa, kun se vaatisi perustuslain muutoksen ja muutamasta KV-sopimuksesta irtautumisen. Toki nyt kun aloitat lobbaamisen, niin seuraavaan sotaan mennessä ehkä on ehditty.

    Mainittakoon, että talvi- ja jatkosodankin jäljiltä kyllä tuomittiin henkirikoksista useitakin ihmisiä, jotka vain olivat soveltaneet sinun mallisi mukaista "laveaa kenttäoikeutta". Kas kun tuolloinkin niiden kuolemantuomioiden jakaminen ja täytäntöönpano olivat vain tiettyjen ihmisten käsissä, eivät kenen tahansa. Joten vaikka kuolemantuomio kyllä oli mahdollinen, ei se kenttäoikeus kylläkään nyt niin lavea ollut, kuin tunnut kuvittelevan.

    Äänestä

Minäkin kannattaisin ajatusta periaatteessa, jos ei olisi yhtä vakavaa estettä. Nimittäin vääriä tuomioita. Ainakin tuolta Amerikan suunnalta kuuluu jatkuvasti uutisia, miten kuolemaantuomittu onkin todettu syyttömäksi uusien todisteiden perusteella. Kuinkahan monta syytöntä siellä on ehditty valtion toimesta tappaa?

Sikäli voisi kyllä linjaa kiristää, että itse tilanteessa saisi poliisi helpommin ampua kohti pyssy- tai puukkomiehiä. Turha niitä on verekseltään tavattuna pidättämään ruveta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JärkiYhteiskuntaan kirjoitti:

Mielestäni Suomessa pitäisi olla laissa kuolemantuomio rangaistuksena myös rauhanaikana. Henkilö, joka on tappanut suurenjoukon tai vähenmänkin toisia ihmisiä voitaisiin tilanteen mukaan tuomita kuolemaan, esim. "Breivik tyyppisissä tapauksissa".
Perustelunani on se, että mielestäni on yhteiskunnalle turhaa elättää tälläistä henkilöä vankilassa, oli sitten yhteiskunta kuinka ns. sivistynyt hyvänsä, kuten Norjassa vedotaan.
Mitä hyötyä on siitä vaikka joku kärsii vankilassa? Voi olla myös, että tämä tappaja, joka on riistänyt monen elämän, pääsee vapaaksi jostain syystä. Täysin järjetöntä elättää tälläisiä henkilöitä. Tietenkin tapauskohtaisesti olisi aina arvioitava teko.
Suoraviivaista toimintaa pitäisi harjoittaa. Joukkotappaja, joka on tuntemattomia, syyttömiä ihmisiä surmannut, niin elämän oikeus pois tälläiseltä ja odottamaan teloitusta, ei väliä jos kokee henkistä tuskaa, ei se, eikä hänen elämänsä ketään hyödytä. Miksi pitää tuhlata varallisuuksia tälläisten elättämiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu