järkky keittiö

avestiaa

Hyvät ihmiset. Täällä on todella paljon valitettu eri firmojen keittiöiden toimitukseen ja asennukseen liittyvistä ongelmista. Nyt on pakko jakaa yks juttu. Tämän keittiiön asennusvaiheesta en tiedä mitään mutta sen laadusta voin kertoa sitäkin enemmän. Olen muuttamassa asuntoon missä myyjän mukaan on 10 v vanha keittiö. Joo. Avestia on merkki. Kodinkoneet ovat tasokkaita ja arvioisin päältä katsoen, etteivät ole edes sitä 10 vuotta. Papereita ei enää ole. Mutta ne kalusteet. Nyt ei taida ihan merkkimäärävaatimukset riittää. Mistä aloittaisin. Olen elänyt 10 v keittiön kanssa, 7 v. ja 25 v (äidin todella laadukas ja kallis ruotsalainen). Tämä Avestia olikin ihan eri laatua. Kyseessä on aika pieni keittiö ja siitä on tyyliin kaikki mekanismit hajonneet. 2 kaapin saranat, laatikoiden jarrut, ns apteekkihylly uhkaa käydä päälle ulos vedettäessä, kaikki kolisee ja paukkuu. Roskalaatikko on alkeellinen, samoin siivouskaapin sisältö on kuin 80-luvulta (keittiö olevinaan siis 00-luvulta). Vaan ei tässä vielä kaikki. Valkoiset mdf (maalatut) ovet kellastuneet, ja pari kaapistoa on sisältä lähes ruskeat. Asukkaat eivät polttaneet tupakkaa. Yhdestä kohtaa pinnoite on kulunut pois, mutta siihen on saattanut käydä jotain, tuskin ihan normikulutuksessa noin isoa haavaa saa aikaiseksi. Aivan kammottava tapaus. Ikeakin on tähän verrattuna huippulaatua! Ja eikös Avestia ole olevinaan fiini? Siis tästä tulee nyt mieleen että olisikohan saaneet jonkun 80-90-luvun konkkapesän mekanismit ja apteekkihyllyt jonka myyneet myöhemmin? Siltä nimittäin näyttää. Kaiken kaikkiaan oksettava keittiö. Eli kyllä ne huonot toimitukset ym unohtaa kun keittiö on (kuten minulla nyt 7 v.) monen vuoden jälkeenkin uuden veroinen! Meidän kakkosasunnossa pieni Puustellin keittokomero, 20 v. edelleen tätä Avestiaa siedettävämpi. Jos asennus menee nappiin, niin se ei paljon lämmitä kun keittiö kirjaimellisesti kaatuu päälle 10 v. kuluttua. Niin joo se ruskea kohta keittiössä, niillä on ollu mikro siinä kohtaa kaappien alla. Yläkaapit siis "palaneet", hiljaa kärisseet.

3

1485

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • moneksion

      Noinkohan se eri valmistajien keittiöiden laatu voisi vaikuttaa, kun mdf pinnatkin lienee kaikilla samaa laatua ja mekanismejakaan ei kovin erilaisia ole, kaikki saa kyllä rikki kovakouraisella paiskomisella.
      Tiedän keittiöitä, mukaan luettuna koko asunto, jotka on tuhottu parissa vuodessa sähköliettä myöten vaihtokuntoon ja tiedän keittiöitä, joita myyjä on yrittänyt puhdistaa myyntikuntoon, mutta huonolla menestyksellä.

      • jämpti.on.näin

        Pinnoissahan ne suurimmat erot on.


    • leicht

      Tässä asunnossa on asunut akateeminen harmaa virastohiiri. Mutta joo, sanotaan että KAIKKI keittiömekanismit ovat saman valmistajan. Ei pidä paikkaansa, vaan niitä on Euroopassa muutamia. Lähinnä Itävalta-Saksassa ;) Ihan oon omin silmin nähnyt yhden ison valmistajan sielläpäin, työreissun yhteydessä, ja se työ ei liittynyt keittiöihin vaan esiteltiin jotain alueen suuria työllistäjiä/veronmaksajia. Anyway, Ideal-keittiöillä on Grass, Ikealla oli joku B-alkuinen ja tämä mainitsemani oli Leicht joka ei taida edes myydä tännepäin.. tässä ko keittiössä näytti kyllä siltä että osa kamoista oli jostain vanhasta konkurssipesästä... uskokaa pois, keittiöissä on eroja. Esim. Helsingö ja Ykköskeittiöt, jota ei enää ole valmistaa mdf-peiliovet niin että on raami ja peili erikseen, 2 eri kappaletta kun lähes kaikki muut vaan sorvaa kuvion oven etupuolelle, eli ei ole oikea peiliovi. Ja pinnoitteissakin on eroa. Korkeakiiltoiset maalatut mdf-ovet ovat ihan sairaan kalliita ja maksavatkin, harvapa myy, Siematic, Petra, Ykköskeittiöt? Ikealla oli ennen kalvopinnoitettu kiiltävä mdf laakaovi. Oli yllättävän laadukas, muistaakseni poistettiin valikoimasta kun oli vähän hintavampi. Ykköskeittiöt on nykyään Kitzen, en ole tutustunut tähän uuteen kauppaan. Tarpeeksi laadukas pinta vaan niin ei lika tartu eikä valkoinen kellastu.

      Kantsii tosiaan ottaa selvä mistä maksaa koska ilmaa on monessa keittiössä. Esim jos ostat uritetun oven samaan hintaan kuin oikean peilioven, niin silloin maksat tyhjästä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      235
      2614
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      60
      1404
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1197
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1137
    5. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      100
      1102
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      1098
    7. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1068
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1059
    9. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      992
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      985
    Aihe