T:R:n mielipiteeseen kommentti

Raskaita kohtaloita olet joutunut käsittelemään.
Onneksi kykenet kaikesta huolimatta ottamaan myös käytännön tasolla osaa ystäviesi kohtaloon ja siten kantamaan osan heidän kuormastaa.

Tämä on juuri sellaista parasta auttamista ja empatiaa mitä ihminen toiselle voi antaa.

Liian usein kriiseissä moni henkilö vain esittää osanottonsa ja puhdistaa siten omaatuntoaan jättäen sen tärkeimmän asian hoitamatta.Käytännön toimilla rakkaus ja oikea välittäminen punnitaan.

Onneksi myös tekijöitä löytyy,kuten,Te.
Toivottavasti jaksat uskoa tulevaisuuteen.Toivon sen tuovan korkojen kera positiivisia ja
onnellisia hetkiä elämääsi,koska olet ne kyllä ansainnut.

niitä mustia raitoja elämän kirjavassa matossa. Harvoin meidän koko elämä menee laulun "elämä on kuin silkkiä vaan" sanojen mukaan, voisimmekin olla aika pinnallisia immeisiä ilman surua.

Suru ja sairaus saa meidät pysähtymään ja miettimään sitä, ettemme olekkaan ihan kaikkivoipia. Luulempa että se on koko ihmiskunnallekin tarpeellinen suojakeino.

Onneksi me ihmiset olemme rakennettu semmoisiksi, että aika yleensä kantaa surunkin yli - hiljaa ja hitaasti kylläkin. Lasten surua on vaan kauhea katsoa, siinä auttaa vain läheisyys ja vierellä olo.

Sinunlaisia ystäviä ja lähimmäisiä tarvitaan ja onneksi teitä on - iso halaus.

*Elämässä on tapahtumia joita emme voi hallita. Läheisten kuolemat, sairastumiset, luonnonkatastrofit jne... Mutta, siihen miten tuollaiset tapahtumat hallitsevat elämäämme voimme vaikuttaa ja sitä kautta teemme itse elämämme.*

Tuollaiset tapahtumat, mitä viimeaikoina olet joutunut kokemaan, varmasti hallitsevat elämääsi, kuten koskettavat, satuttavat, riipivät asiat ja tapahtumat aina hallitsevat. Kuinka muuten voisi ollakaan? Enkä missään kohden ole ajatellut, että kieltämällä tai torjumalla tai olemalla välinpitämättömiä, voisimme väistää niitä asioita jotka satuttavat meitä.
Painotukseni tuossa mielipiteessä oli sanssa MITEN... Eli, siihen miten koemme, millaiseksi voimavaraksi kokemamme surun ja epätöivon mielessämme, pitkässä juoksussa, muokkaamme, voimme vaikuttaa.
Surua käsiteltäessä, työstettäessä siedettäväksi elämänkumppaniksi, käymme läpi koko tunneskaalamme kirjon. Epätoivon, vihan, katkeruuden, lamaannuksen.... jne.
Siihen, että annammeko mielemme kiinnittyä noihin katkeriin tunteisiin koska koemme sen, ainakin siinä hetkessä, helpottavan omaa oloamme, vai työstämmekö, revimmekö haavaa auki uudelleen ja uudelleen, niin kauan, että löydämme lopulta myös ne rakentavat ja positiiviset tunteet, jotka jossain ovat olemassa, on oma valintamme.

En ole missään kohden väittänyt, että olisi olemassa helppoja teitä. Olen vain puhunut siitä, että elämänsä elämiseen, on olemassa monenlaisia teitä ja omien teitten valinta on, vaikeinakin aikoina, helpompaa jos on sisäistänyt ja miettinyt arvonsa joiden varaan elämäänsä ja valintojaan rakentaa.

En nyt tarkemmin taas kerro omista vastaavista kokemuksistani,voin vain toivoa ettet jähämdä suruusi vaan suunnittelet elämääsi etenpäin,ammattiauttajia löytyy jollei sinulla ole ystäviä joiden kanssa voi puhua vaikeistakin asioista!
Olen aina ollut muiden auttaja ja tukija,kun itselle yhtäkkiä tapahtui elämää mullistavia asioita en ollut tottunut valittamaan "turhista"!Vähitellen selvisi että minullakin on oikeus olla masentunut ja huolestunut itsestäni ja etten ole mikään koko maailman omatunto vaan oma ja lasteni henkinen kunto on tällaisissa tilanteissa tärkein!
Valoisaa jatkoa sinulle!

Tapahtuneet tosiasiat täytyy hyväksyä, ja käsitellä pois. Muuten ne vievät järjen, ja ihminen haaskaa voimiaan noidankehässä josta on aina vain vaikeampi päästä ulos.
Aivan liian usein mielestäni surua peitetään esim. lääkityksellä, jolloin se jää käsittelemättömänä ihmisen mieleen koteloitumaan.
Voimattomuuden tunne on luonnollista, samoin viha ja katkeruus tai jopa itsesyytökset. Kaikista näistä täytyy päästä eroon työstämällä niitä.
Vaikeudet myös vahvistavat meitä, antavat voimia kohdata uusia vaikeuksia.
Myrskyluodon Maija joutui ennen Myrskyluodolle pääsyään kohtaamaan läheisen ihmisen kuoleman. Hän joutui valvomaan kuolevan isoäitinsä vuoteen äärellä vain siksi, että oppisi käsittelemään surua - tulevaisuutta varten.
Kyllä sinäkin voitat surusi, sen jälkeistä muistoa läheisestä ihmisestä on helppo vaalia.