Onko meillä oikea kristillisyys?

Onko esikoislestadiolainen kristillisyys oikea ja paras.

Niin pitää meidän siis tässä tutkisteleman Pyhän raamatun ja Pyhän Hengen valkeudessa onko meillä oikea ja riittävä kristillisyys, vai pitääkö meidän parempaa etsimän.

Jotta kristillisyys olisi oikea ja riittävä, tulisi sen olla samanlainen kuin oli apostolien aikana. Tutkimme siis ensiksi millainen oli kristillisyys ja kristittyjen elämä apostolien aikana ja toiseksi millainen on kristillisyys ja kristittyjen elämä tänä aikana.

Apostolien tekojen ensimmäisestä luvusta löydämme seurakunnan, joka muistuttaa nykyistä es.lest. Seurakuntaa. Nimittäin piiloutuvat he ihmisiltä peläten ja kokoontuvat keskenään yläsalissa, jossa oli heillä tapana kokoontua.

Apostolien tekojen toisesta luvusta löydämme seurakunnan, joka täytetään Pyhällä Hengellä ja alkavat he puhua uusilla kielillä sekä astuvat rohkeasti esiin ihmisten keskelle julistaen evankeliumia ja runsaasti ihmisiä tuli uskoon, ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.
Nykyinen es.lest srk sanoo, ettei kielillä puhumista enää tapahdu ja väittää olevansa täynnä Pyhää Henkeä ilman uusilla kielillä puhumista. Nykyiset es.lest uskovat pelkäävät muita ihmisiä, he eivät uskalla mennä ihmisten sekaan kertomaan uskostaan, heidän joukkonsa kasvaa vain lasten synnyttämisen kautta.

Apostolien tekojen kolmannesta luvusta löydämme seurakunnan, jonka jäsenet rukoilevat sairaiden puolesta ja nämä tulevat terveeksi...
Nykyinen es.lest srk sanoo ihmisen sairastaessa, että se on tarkoitettu hänen sairastaa, se on hänelle sallittu...

Lienee tarpeetonta meidän jatkaa vertailua Apostolien tekojen pohjalta?
Näemme kaikki selvästi, että es.lest srk voi olla osa oikeaa seurakuntaa, mutta jos se on, niin se on jäänyt ensimmäisen luvun kohdalle, aikaan ennen kuin seurakunta sai Pyhän Hengen voiman.
Niin hullulta kuin se tuntuukin, he itse eivät sitä näe eivätkä myönnä. Päinvastoin he hirmuisessa hengellisessä ylpeydessä ja sokeudessa väittävät omistavansa Pyhän Hengen ja yrittävät estää kaikkia muita pääsemästä taivaaseen.

Onko se sitten riittävä? On ja ei.

Sikäli riittävä, että jokainen joka uskoo Jeesukseen Kristukseen omana henkilökohtaisena vapahtajanaan pääsee kerran taivaaseen.
Mutta uskovan ihmisen elämä ilman Pyhän Hengen voimaa on tuskaista ja vaikeaa. Niin tulisi siis jokaisen es.lest uskovan ja koko seurakunnan huutaa Jumalan puoleen, että Hän armossaan armahtaisi ja antaisi anteeksi heidän tyhmyytensä ja ylpeytensä ja vuodattaisi heille Pyhän Hengen täyteyden ja voiman.
33785
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Joo, jos jää itkemään ja parkumaan lukittujen ovien taakse, se on paha se.

Äänestä
  • "aloittajalle"
    -
    ei ollut tarkoitus, mitenkään mollata, anteeksi...
    -

    Äänestä

Oikein hyvä kirjoitus.
Vai mitä sanotte?
Kirjoitin sen ihan itse -omasta PÄÄSTÄ.

1Äänestä
  • "onnitelkaa"
    -
    Kyllä se Kallekin sanoi että minä tein Veturin omasta päästä,
    hänellä oli rautaa niin paljon päässä. ja tietoa ja taitoa...
    -

    Äänestä

  • Ihan ok. Kaikki neljä riviä mitä sinä kirjoitit.
    Mutta koska ei liity avaukseen mitenkään olisit voinut kirjoittaa ne omaan avaukseesi.

    Äänestä

  • toki se tuntuu (itsestä) hyvältä kun saa melestään hyvä tekstin aikaiseksi,
    saitkin!

    Äänestä

  • UPDATE_11636396 kirjoitti:

    "onnitelkaa"
    -
    Kyllä se Kallekin sanoi että minä tein Veturin omasta päästä,
    hänellä oli rautaa niin paljon päässä. ja tietoa ja taitoa...
    -

    tää teuta01 on niin hauska että halkean
    osasi Kallenkin kirjoittaa isolla alkukirjaimella, ei ole oppi mennyt ihan hukkaan

    Äänestä

  • Aloittaja varmaankin esikoiset ry:stä heille on tullut vaivaksi elävä ja oikeaHerran seurakunta.

    Äänestä

Kiitos,aina pilkkaajia löytyy kristityn matkaan.
Hulluimmatkin ovat heitä jotka normaalisti toimivat.
Kellä on siis oikea kristillisyys,ei kenelläkään sillä kukaan ihminen ei sitä omista,ei omista ryhmä tai yhteisö,ei kirkko vaan ainoastaan Jeesus joka ei alistu ihmisen alaisuuteen, missään,vaan Hän tekee mitä tahtoo ,Hän pelastaa kenet tahtoo ilman että ihminen sanoisi juuta tai jaata.
Onko siis ihmisen osa kohtalossa,ehei sillä hän saa ja voi tehdä,sanoa ja ajatella mitä tahtoo ,kuollessaan hän kuitenkin maksaa elämästään.

Äänestä

Mutta hän on käynyt suomen kieliopin kursseilla jo tovin aikaa,
pisteet ja pilkut,niissä vielä harjoittelua ja hyvä tulee!

1Äänestä
  • eikä se kristillisyyteen tietenkään miteeenkään liity, miten paljon on kirjoitusvirheitä noin kieliopillisesti
    huvittavaa se voi silti olla, liittymättä vakauteen tai vakavuuteen kirjoitusten sisällöstä

    Äänestä

  • "Hyvin "
    -
    Minusta heti pilkun jälkeen kirjoitus on liian ahdasta,
    joten on ilmavampi tyyli jättää yksi tyhjä väliin. . .
    -

    Äänestä

  • UPDATE_11636396 kirjoitti:

    "Hyvin "
    -
    Minusta heti pilkun jälkeen kirjoitus on liian ahdasta,
    joten on ilmavampi tyyli jättää yksi tyhjä väliin. . .
    -

    tämä on näiden palstojen parasta antia ,
    kun tämä teuta 01 antaa ohjeita oikeikirjoituksesta
    huumorinsa kullakin

    Äänestä

Kristillisyys on oikea,mutta kun me ihmiset olemme niin 'viisaita'!

Äänestä
  • Juu ja teuta01: kin saattaaa olla vaikka kuinkakin vakaa kristitty.
    Hauskoja hänen kommenttinsa silti usein on.
    Eihän siinä ole mitään ristiriitaa, eihän.

    Äänestä

  • uunomomento kirjoitti:

    Juu ja teuta01: kin saattaaa olla vaikka kuinkakin vakaa kristitty.
    Hauskoja hänen kommenttinsa silti usein on.
    Eihän siinä ole mitään ristiriitaa, eihän.

    Mikäs siinä mittää, haaska hän on miehiänsä.
    Antaa paljon aihetta näille palstoille.

    Äänestä

  • eisyntäsenkään kirjoitti:

    Mikäs siinä mittää, haaska hän on miehiänsä.
    Antaa paljon aihetta näille palstoille.

    Haaska mieheks ollu koko kristillissyydelle Taitais äitikin itkeä haudassa ku näkis poikas kirjoitukset

    Äänestä

Kristinuskossa ei tunneta kristillisyyttä ollenkaan. Jo siitä pitäisi jokaisen taivaaseen pyrkivän tajuta olevansa hyvin kaukana taivaaseen johtavalta tieltä Jeesuksesta Kristuksesta.

Äänestä
  • Totta. Ensimmäinen askel on erota luterilaisesta kirkosta. Se on kristinuskoa pahimmillaan, sieltä ei tietä taivaaseen enää saarnata. Puhutaan vain kasteesta ja armosta.

    Äänestä

Alkuperäisen Lestadiolaisuus oli paljon parempi kuin nykyaisia ryhmät (jos saamme ottaa esimerkki Raamatusta). Valitettavasti emme kiinnostaa...

Äänestä

Jotkut yrittävät näköjään taas paeta leikin taakse.
Aloituksessa on kuitenkin kyse vakavasta asiasta.
Kysymyksen onko meillä oikea ja riittävä kristillisyys, esitti sananpalvelija saarnassaan.
Niin on se siis meidän kuulijoiden velvollisuus tutkia kysymystä, eikä tutkiminen saa tapahtua musta tuntuu periaatteella, vaan on meidän syytä ottaa vertailupohjaksi raamatun teksti.
Nyt taas joku sanoo, ettei yksittäisen saarnan perusteella... mutta mehän kuulemmekin jatkuvasti oppia siitä, kuinka tämä on ainoa alkuperäinen ja paras ja autuaaksi tekevä kristillisyys.
Tällainen väite on niin kovin vahva, että se vaatisi kiistattoman raamatullisen näytön, jota emme ikävä kyllä löydä mistään.

Äänestä
  • Totta, mitään perusteita evankeliumin ja Kristuksen yksityisomistukseen ei ole olemassa.

    MInkään niminen yhdistys ei hallitse eikä omista Pyhää Kolmiyhteista Jumalaa, ei hänen seurakuntaansa, eikä evankeliumin lupauksia.

    Heikkoudestahan tämä sairas omistamisen halu tulee, kertoo myös siitä ettei tunneta Raamatun opetusta.

    Ap. t. 10:42 Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi.
    *) Ap. t. 10:43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."

    Ap. t. 10:44 Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.
    Ap. t. 10:45 Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,
    Ap. t. 10:46 sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
    Ap. t. 10:47 "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"

    1Äänestä

  • Ei_vain_juutalaisille kirjoitti:

    Totta, mitään perusteita evankeliumin ja Kristuksen yksityisomistukseen ei ole olemassa.

    MInkään niminen yhdistys ei hallitse eikä omista Pyhää Kolmiyhteista Jumalaa, ei hänen seurakuntaansa, eikä evankeliumin lupauksia.

    Heikkoudestahan tämä sairas omistamisen halu tulee, kertoo myös siitä ettei tunneta Raamatun opetusta.

    Ap. t. 10:42 Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi.
    *) Ap. t. 10:43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."

    Ap. t. 10:44 Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.
    Ap. t. 10:45 Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,
    Ap. t. 10:46 sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
    Ap. t. 10:47 "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"

    Ja siinä oli Corneliuksen perhekunta läsnä, kaikki
    saivat PH: päällensä kuten siitä on kirjoitettu myös
    pienet lapset, ja kaikki saattoväki joka oli Pietarilla mukana
    palua varten, .
    Kun Cornelius pyysi häntä jäämään muutamaksi päiväksi
    oli Pietari siellä 2 pv. ennen kuin palasi... Jappeen ...
    -
    Siellä oli kastettu noin 18 henkilöä .

    pitääkö teuta sinun aina laittaa omiasi Raamattuun, miksi ?

    1Äänestä

  • etkövoipysyäasiassa kirjoitti:

    pitääkö teuta sinun aina laittaa omiasi Raamattuun, miksi ?

    Mikähän meni ohi, siis mitä en kertonut kuten selitys
    Raamatussa on ? Haluaisin tietää. ? Me too ...
    -

    Äänestä

  • UPDATE_11636396 kirjoitti:

    Mikähän meni ohi, siis mitä en kertonut kuten selitys
    Raamatussa on ? Haluaisin tietää. ? Me too ...
    -

    sinä olit siis paikalla kun laskit 18 henkilöä kastetun?

    ja puhuit pienistä (kuinkas muuten ) lapsista muistatko nimetkin?

    Äänestä

  • älälisääomiasi kirjoitti:

    sinä olit siis paikalla kun laskit 18 henkilöä kastetun?

    ja puhuit pienistä (kuinkas muuten ) lapsista muistatko nimetkin?

    Niin , siellä kastettiin isä ja äiti ja heidän isät ja äidit ,
    lapset kaksi. kaksi sotilasta, jotka haki Pietarin Jopesta
    ja ne neljä saattajaa saivat pyhän henken kuten Pirtari
    ja muutamat palvelijat kastettiin ...
    -

    Äänestä

Matt. 28:18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

***) Matt. 28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

Evankeliumin lupaukset kuuluvat KAIKILLE. Yhdistykseen uskovaiset ovat eksyneet pois oikeasta uskosta

Äänestä
  • Jos joku haluaa yhdistykseen uskoa, niin uskonnonvapauslaki suojaa sitäkin uskoa.
    Kirkasta Kristusta, äläkä keksi noita uusia uskomusmahdollisuuksia- miksi niitä julistaisimme? Kaikki turha on pois tärkeämmästä tutkimisesta.

    Äänestä

Teutalla on taas uusi ystävä,tämä Pirtari,kukahan lienee?

Äänestä
  • taitaa olla röf röf
    kuka näistä selvän ottaa
    kunhan punoittaa pakkasella se

    Äänestä

  • Eikös se ole joku naapuripitäjän pirtutrokari, olen kuullut?

    Äänestä

Nyt koko porukka nukkumaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kulkutautinen kirjoitti:

Onko esikoislestadiolainen kristillisyys oikea ja paras.

Niin pitää meidän siis tässä tutkisteleman Pyhän raamatun ja Pyhän Hengen valkeudessa onko meillä oikea ja riittävä kristillisyys, vai pitääkö meidän parempaa etsimän.

Jotta kristillisyys olisi oikea ja riittävä, tulisi sen olla samanlainen kuin oli apostolien aikana. Tutkimme siis ensiksi millainen oli kristillisyys ja kristittyjen elämä apostolien aikana ja toiseksi millainen on kristillisyys ja kristittyjen elämä tänä aikana.

Apostolien tekojen ensimmäisestä luvusta löydämme seurakunnan, joka muistuttaa nykyistä es.lest. Seurakuntaa. Nimittäin piiloutuvat he ihmisiltä peläten ja kokoontuvat keskenään yläsalissa, jossa oli heillä tapana kokoontua.

Apostolien tekojen toisesta luvusta löydämme seurakunnan, joka täytetään Pyhällä Hengellä ja alkavat he puhua uusilla kielillä sekä astuvat rohkeasti esiin ihmisten keskelle julistaen evankeliumia ja runsaasti ihmisiä tuli uskoon, ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.
Nykyinen es.lest srk sanoo, ettei kielillä puhumista enää tapahdu ja väittää olevansa täynnä Pyhää Henkeä ilman uusilla kielillä puhumista. Nykyiset es.lest uskovat pelkäävät muita ihmisiä, he eivät uskalla mennä ihmisten sekaan kertomaan uskostaan, heidän joukkonsa kasvaa vain lasten synnyttämisen kautta.

Apostolien tekojen kolmannesta luvusta löydämme seurakunnan, jonka jäsenet rukoilevat sairaiden puolesta ja nämä tulevat terveeksi...
Nykyinen es.lest srk sanoo ihmisen sairastaessa, että se on tarkoitettu hänen sairastaa, se on hänelle sallittu...

Lienee tarpeetonta meidän jatkaa vertailua Apostolien tekojen pohjalta?
Näemme kaikki selvästi, että es.lest srk voi olla osa oikeaa seurakuntaa, mutta jos se on, niin se on jäänyt ensimmäisen luvun kohdalle, aikaan ennen kuin seurakunta sai Pyhän Hengen voiman.
Niin hullulta kuin se tuntuukin, he itse eivät sitä näe eivätkä myönnä. Päinvastoin he hirmuisessa hengellisessä ylpeydessä ja sokeudessa väittävät omistavansa Pyhän Hengen ja yrittävät estää kaikkia muita pääsemästä taivaaseen.

Onko se sitten riittävä? On ja ei.

Sikäli riittävä, että jokainen joka uskoo Jeesukseen Kristukseen omana henkilökohtaisena vapahtajanaan pääsee kerran taivaaseen.
Mutta uskovan ihmisen elämä ilman Pyhän Hengen voimaa on tuskaista ja vaikeaa. Niin tulisi siis jokaisen es.lest uskovan ja koko seurakunnan huutaa Jumalan puoleen, että Hän armossaan armahtaisi ja antaisi anteeksi heidän tyhmyytensä ja ylpeytensä ja vuodattaisi heille Pyhän Hengen täyteyden ja voiman.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu