Vihapuhepoliisien kalifiksi nimitettiin vihreä puolueaktiivi, joka haastattelussa totesi, ettei arabiankielinen vihapuhe kiinnosta, vaan pelkästään vähemmistöihin kohdistuva, suomalaisten tekemänä. Twitterissä tämä sama urho puolusti puoluesisartaan, joka omassa twiitissään nimitti maalla asuvia ( erittelemättä viljelijöitä ja muuten vaan asuvia), omiin lapsiinsa sekaantujiksi ja vaimon hakkaajiksi. Ylikonstaapelin mielestä kyseessä ei ole vihapuhe, koska maalla asuvat eivät ole vähemmistö, eli maalaisia ja maalla asuvia saa vapaasti nimitellä, jos nimittely lähtee oikeasta puolueesta. Mikäli nimittely olisi lähtenyt vaikkapa perussuomalaisista, olisi se epäilemättä ollut vihapuhetta.
Viime aikoina on poliisin politisoituminen ollut esillä tavan takaa mutta nyt minäkin sen myönnän. Näin on tapahtunut, eikä siitä ole epäilyksen häivääkään. Mikäli tämän nimityksen tekijöillä on ollut tieto nimitetyn henkilön poliittisista sidoksista, on koko nimitysruljanssi vähintäänkin epäilyttävällä pohjalla ja nimittämisen vastuuhenkilöitten toiminta ja motiivit pitäisi tutkia tarkoin. Politiikan lonkeroitten tunkeutuminen poliisin virkarakenteeseen on lopun alkua virkavallan puolueettomuudelle.
Jos kysymys sen sijaan on, että henkilö on hakuprosessin aikana jättänyt kertomatta näinkin tärkeän, viranhoitoon läheisesti vaikuttavan asian, on hänet ilman selittelyjä siirrettävä syrjään tehtävästään.
Nyt olisi sellaisilla henkilöillä, jotka osaavat lakitekstikoukerot, oiva tilaisuus tutkituttaa nimitysprosessin ja lopputuloksen laillisuus- ja yleinen hyväksyttävyys oikeuskanslerilla. Ei pidä unohtaa, että poliittisilla puolueilla on oma intressinsä saada omat henkilönsä "sisäpiiriin", niin poliisissa, kuin oikeuslaitoksessakin, varmistaakseen itselleen oikeat lopputulokset.
Vihreän liikkeen juuret, kuten tiedetään, ovat lujasti entisessä stalinismi-kommunismissa, eli ei liene ihan sama, minkälainen poliisi meillä vahtii "vihapuhetta".

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä ylikonstaapeli Hokkanen on pykälät lukenut. Suomessa noudatetaan nykyään ns. positiivista syrjintää kantasuomalaisten kustannuksella.
Lain puitteissa se ilmenee mm. rikoslain 6:nnesta luvusta. Suomalaisen tekijän rangaistusta kovennetaan silloin, jos pakolaiseen kohdistuneen rikoksen motiivina on ihonväri, syntyperä, jne, mutta ei toisin päin.