Miten muut yksinäiset pärjäävät?

Otsikossa se jo tulikin. Miten pärjäätte elämässä, päivästä toiseen? Mikä pitää pinnalla?
Itsellä pamahtaa vuosia kohta taas mittariin ja todella usein mietin, että miten jaksan elämää, kun en enää yhtään jaksaisi. En tiedä mikä minussa on vikana, kun en saa ihmisiä elämääni tai en pysty ihmissuhteita rakentamaan tai ylläpitämään niitä. Lapsena minulla oli yksittäisiä kavereita, mutta nekin päättyivät aina jotenkin, kouluikäisenä olin kaveri lähinnä, kunnes toinen henkilö sai parempaa seuraa ja taas sain jäädä. Teininä olin todella yksin, oma koira oli lähinnä kaveri. Nuorena aikuisena harrastin ja olin yhdistystoiminnassa ja aktiivinen – siitä huolimatta en saanut yhtään kavereita.

Nyt lähes keski-ikäisenä olen yrittänyt miettiä pääni puhki, että miksi en kelpaa kenellekään? Mikä leima mun otsaa koristaa, kun en saa ihmissuhteita luotua. Enää en edes jaksa yrittää. Elämä lähinnä tuntuu todella turhalta, elämäni on koti ja töissä käyminen. Sosiaalisin hetkeni on kaupassa käynti jolloin tervehdin kassahenkilöä tai jos satun naapureita näkemään. Muutoin olen todella yksin. Liikun luonnossa, valokuvaan ja omistan koiria, mutta tuntuu ettei nuokaan asiat enää tuota mitään mielihyvää. Vaikka käyn elokuvissa tai konserteissa niin silti palaan sieltä mieli mustana takaisin. Elämä tuntuu todella turhalta, kun yrityksistä huolimatta ei onnistu missään. Olen monesti joutunut pettymään ihmisiin ja lupauksiin joita ei olla pidetty – ihan lapsuudesta asti. Ehkä se on jättänyt jälkeensä sellaisen leiman, etten kelpaa kenellekään? En tiedä, helpompaa olisi kun tietäisi mikä on vialla niin sitä voisi yrittää korjata.

Millaista teidän muiden yksinäisten elämä on? Miten koette arjen?
Ilmianna
Jaa

52 Vastausta



No raskastahan tämä tuppaa olemaan. Tuntuu, että eipä tämä muuta ole kuin töissä käymistä ja tyhjään kotiin palaamista päivästä toiseen. Töissä välillä tulee surulliseksi kun muut puhuvat lapsistaan ja viikonlopun suunnitelmistaan. Viikonloppuisinkaan ei pahemmin tule yksin mihinkään lähdettyä eikä ole oikeasti ketään ketä voisi seuraksi pyytääkään. Nytkin alkaa joulun tulo jo ahdistaa, joten pitää varmaan keksiä joku piilopaikka kaukaa, ettei tarvitse mennä perinteisiin joulunviettoihin kotiseudulle jonne tulee muitakin perheineen ja lisää omaa kiusallista oloa. Viimeiset muutamat vuodet oltu ilman kumppania, lapsia ei ole. Itselläni ei elukoita ole, mutta tykkään liikkua paljon jalkaisin muuten pitkin metsiä ja polkuja. Se onkin ainut asia mikä jaksaa pitää jollain tavalla järjissään :)
Ilmianna
Jaa
Hankalaa jos joutuu olemaan yksin,. Pettymykset ovat saattaneet lannistaa sinua antautumasta alttiiksi ihmissuhteille. Oletko liian pidättyväinen tai mahdollisesti liiankin tunkeileva ja takertuva. Ystävyys on kahden ihmisen välinen henkinen prosessi. Pitää olla aineksia että molemmat kokevat saavansa siinä jotain., meillä synkkaa, olet kiva ihminen, meillä on kivaa yhdessä, on jokin yhdistävä harrastus, usko ja. Molempien osapuolten on tultava puolitiehen jotta se jokin syntyy ja on tarve pitää yhteyttä vapaaehtoisesti. Jos on synkkä hapan ja väritön ja tylsä ja kireä, valittaja ja narisija, ei houkuta ystävyyteen. Ehkä konsertit eivät ole paikkoja saada ystäviä. Sienne mennessä tai pois tultaessa ei yleisö jää tekemään tuttavuuksia. Olisiko jokin koirakerho, luontoyhdistys, kansanopisto, ryhmämatkailu sinulle hyvä paikka tutustua uusiin ihmisiin. Myös vapaaehtoistyössä tapaa uusia ihmisiä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Nii-i. Sitä olen miettinyt, että mikä on kun en saa kehitettyä ihmissuhteita. Olen harrastanut yhdistysten kautta erilaista, ei niistäkään ystävyyssuhteita ole tullut. Tosin ihmisethän on siellä harrastuksen vuoksi ei sen vuoksi, että tehdäänpäs ihmissuhde. Mainitsin konsertit lähinnä siksi, että en ole mikään neljän seinän sisällä nyhjääjä, vaan menen, teen, on itressejä jossa käyn kuitenkin sen perusarjen lisäksi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Kyllä sen kestää, kun tarkkailee rääkyviä lapsia marketissa. Ei todellakaan tarvitse kadehtia perheellisen elämää. Sitten kun joutuu kuuskymppisenä päivähoitoon eli kuntouttavaan, siellä vasta näkee, miten surkeaa jonkun elämä voi olla. Ikuinen ulosmittaus on monellä päällä ja pikavipit painaa. Silloin yksinäisyys ilman velkakuormaa tuntuu aivan siedettävältä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Itse taas en halua lapsia. Joten omaksi perheekseni riittää, että löytyy se puoliso joskus. Ja mukavaa olisi, jos olisi edes yksi ystävä. Elämä voi aina jollain olla surkeampaa kuin toisella (vakavat sairaudet, riippuvuudet, raha-ongelmat..jne..). Mutta ei sitä vertailemalla pääse yhtään mihinkään, jokaisen ongelma on aina subjektiivinen kokemus. Minun ongelma on omalla tavallaan yksinäisyys, sallittakoon se minulle. Poistaisin sen toki, jos osaisin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ihan itekseen, mitä ihmeelistä se on. Kelasta tulee perustoimeentulotuki perustoimeentuloon hakiessa, vaikkakin osin hyvinvointipalvelut yrittävät tunkea väliin.
Ilmianna
Jaa
Odottaminen, odottaminen ja odottaminen, joka ei toki seurallisille sovi.
Ilmianna
Jaa
Yksinäisyyttä käytetään myös hyväksi. Olen kuullut että "eikö olekkin yksinäistä".Tähän en kiinnitä huomioita, sillä sanojat eivät pärjäisi yksin tuskin 3 päivää enempää.Se siitä.

"Yksin sinä ihminen olet,kaiken keskellä yksin" joku taiteellinen sielu on sanonut.

Minun tieni yksinäisyyteen on johtunut epäonnistuneesta ihmissuhteesta.Eli kyseessä oli rakkauden menettäminen. No siihenkin tottuu, uskon kohtalooni.

Samaa sukupuolta olevat (olen mies) kaverit ovat osoittautuneet piilo homoiksi.Niitä on muuten yllättävän paljon yhteiskunnassamme.Elävät kulissi elämää, mutta ovat ällöttäviä "niitä". Sen takia minulla ei ole "niille" mitään sanottavaa ja olen lopettanut kaiken "kaveruuden" heidän kanssaan.Uusia ihmissuhteita en edes aloita tämän takia.Todella ällöttävää.Samoin olen kuullut että kun ei ole perhettä eikä tyttökaveria, juoruajat alkavat nopeasti nk. pohtimaan että olisinko "niitä" miehiä. Että tämmöisiä ne ihmiset ovat, kuten olette varmasti itsekkin huomanneet.

Naissuhteeseenkaan en enää ala.Jotain seurustelusuhteita on ollut.Ovat olleet vain sitä seksuaalisuutta.Ehkä jotain tunteitakin. Psykologia tässä asiassa on mennyt niin että kun itseni on jätetty olen tehnyt samoin.Tämän "koston" ymmärsin vasta kypsemmällä iällä.

Tässä syitä miksi olen yksin. Yksin pitää vaan viihtyä.Hoitaa jokapäiväiset asiansa ja pärjätä jollain lailla. Kello on 03:09.Olen yökyöpeli, ehkä hieman erakkoluonteinenkin.Luen paljon ja teen historiikkiä meidän perheemme taivalluksesta tässä maailmassa.

Toivon kaikille yksinäisille pelkkää hyvää ja kirjoittaminen tänne helpottaa.Saa sanoa tunteensa nimimerkillä.

T:Eräs yöneläjä
Ilmianna
Jaa
Onhan se aika raskastakin vaikka siihen tottuukin ajan myötä.
Just nuo kaikki, eli yksin menet jos haluat käydä jossain, kotona vastaa kaiku jos sekään, kun tulet sinne töistä tai mistä vaan...
Ei tämä yksinolo tietysti nyt pelkkää tuskaa ole, mutta on se kuitenkin aika kuluttavaa päivästä ja vuodesta toiseen.
Lapsia en kyllä kaipaa, vaikka olenkin lapsirakas. Juuri nuo kauppareissut on sellaisia, missä sen huomaa, kun milloin kenenkin muksut ovat aidoimmillaan....
Ulkoilu on mulle ollut sellainen henkireikä aina, tosin ei sekään enää niin paljon sykähdytä kuin vielä muutama vuosi sitten. Elokuvat on toinen mieluinen, tosin siinäkin isoin into on laantunut, tuntuu vaan jotenkin turhalta nauraa yksinään jollekin komedialle jne, ja kun ei sitten voi jutella kenenkään kanssa nähdystä leffasta jne. Vaikka pääsehän niiden avulla aina hetkeksi pois todellisuudesta, että onhan sekin helpotus. Kait..
Joulut pysyttelen kaikesta erillään, silloin yksinolo on jotenkin kaikkein raskainta tai olo on ainakin jonkin verran ahdistunut. Ja mieli niistä pyhistä on muutenkin sellainen, että minkä ihmeen takia sitten jouluna pitäisi olla isossa porukassa, kun muulloin ei sitten sitä seuraa suoda pätkääkään..?
Tai siis juurikin tämä, että miksi sitten jouluna porukan täytyy olla niin "sosiaalisia" ja "ihmisrakkaita", kun arkena ei sitten olla millänsäkään. Tuntuu aika pinnalliselta. Ja eräänä jouluna kuulinkin, kun eräs tuttavani jutteli puhelimessa, eikä vissiin hoksannut mun olevan kuulomatkan päässä. Sanoi vain juttukaverilleen pyytäneensä mut heille joulunviettoon, kun mulla ei ole mitään eikä ketään. Eli tuntui ihan säälistä heitetyltä armopalalta tämä joulunviettoon pyyntö silloin. Niin ajattelin silloin että antaa olla, en tarvitse sosiaalista hyväntekeväisyyttä ainakaan, jos tosiaan sitä aitoakaan ystävyyttä ei saa.
Mutta muuten, kyllä niitä ilon hetkiäkin on. Juuri nuo ulkoilut, elokuvat ja tällaiset..
Tietysti autollisena joskus on kiva lähteä ajelemaan muuten vain, vaikka kallistahan se on ja saastuttaakin. Mutta onpahan sekin aika sit pois siitä kotona rötväämisestä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Itse en ole jouluja sun muita viettänyt sitten lapsuuden, jollen ole töissä niin vietän normaalia vapaapäivää kotona. Joskin joskus iloiset ihmiset, kaverukset, perheet jne..aiheuttaa sen, että riipaisee sydämestä, kun oma arki on niin yllätyksetöntä ja rutinoitunutta. Varmasti se on monella muullakin rutiinia, mutta äh tässä on oltu jo vuosikausia yksin niin tuntuu vaan turhalta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Minulla on myös ollut hyvin samankaltainen elämä kuin sulla AP.
Olen myös kokenut ilkeitä kommentteja painostani sekä joutunut kokemaan koulu-sekä työpaikkakiusaamista. Voitaisiinko jotenkin keksiä jotain apua tähän yksinäisyyteen? Haluaisiko joku alkaa kirjoittelemaan vaikka sähköpostia ja ehkä tavata livenäkin, jos siltä tuntuu?
Ilmianna
Jaa
Arkiviikot herään aikaisin, pyöräilen töihin, teen fyysistä työtä sen 8 tuntia ja palaan kotiin. Kotona sekä fyysisesti että henkisesti lopen väsyneenä syön jotain mitä jääkaapistani löydän, en todellakaan jaksa alkaa tekemään mitään lämmintä ruokaa vain itselleni. Katselen ehkä vähän televisiota ja surffaan netissä, menen aika pikaisesti nukkumaan, kun en vaan jaksa valvoa pitkään, eikä ole mitään mieltä olla hereillä. Tätä jatkuu koko viikon ja viikonloppuna en sitten jaksa kuin levätä ja nukkua. En käy missään eikä minulla ole mitään erityisiä harrastuksiakaan, että edes vahingossakaan törmäisin potentiaalisiin ystävä- tai seurustelukumppaniehdokkaisiin. Loppujen lopuksi olen vaan niin lopen kyllästynyt elämääni tai ei tätä elämäksi voi edes kutsua, olen ollut kuolleena jo runsaat 20 vuotta, eikä loppua tai mitään valonkajastusta paremmasta ole näkyvissä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Lonelyheart1976! Tekstisi voisi olla kirjoittamani. Niin samanlaista elämää itsekin tällä hetkellä elän.

Ollaankohan me masentuneita vai luovuttaneita?

Itselläni tunne että haluaisin vain käpertyä piiloon peiton alle ikuisiksi ajoiksi, pois ihmisten näkyvistä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Tiedän tuon tunteen todella hyvin. Saman tyyppisiä arkipäiviä on itselläkin jonkun verran kalenterivuoden aikana, kun pakolliset velvollisuudet on hoidettu niin nukkuminen on hyvä idea jollei mikään muukaan nappaa. Oikeastaan on turha katsoa tv:tä - ei sieltä useimmiten mitään tule, muuta kuin ikuiset Uuno Turhapuro/Poliisiopisto/Hot Shots jne,, uusinnat miljoonatta kertaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Suunnitellessani parempaa maailmaa, jos se onnistuu. Elämäni on ainoastaan yksinäistä, mutta tarkoitusta siitä ei ole puuttunut enää vähään aikaan.
Ilmianna
Jaa
Hyvin täällä pärjätään, makuupussissa lämmintä.

Huomenna töitä, etäduunia teen.

Kaikille hyvää.
Ilmianna
Jaa
Kun ei ole edes työpaikkaa missä tapaisi ihmisä, kaikki päivät ovat samanlaisia, ei ole mitään syytä nousta ylös sängystäkään. Mielestäni työssä käyvät eivät ole näin yksinäisiä. Ei puhelin eikä ovikellokaan usein soi. Todella yksinäistä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
samma här.. puolivuotta sitten oli sentään perhe, todella vaikea mutta kuitenkin jotain sisältöä. nyt jokainen päivä samanlainen. ei työ kiinnosta kun deppis niin paha ettei meinaa sängystä meinaa jaksaa nousta. kaikki asiat hoidettu, koti aina kunnossa jne. tekeminen täysin loppu, super tylsää!! ulkona kylmää ja harmaata, pari kaveria jotka asuu kaukana, eikä millään jaksaisi lähteä mihinkään kun maalla asun. emäntäehdokkaita seudulla tasan 0. itse olen kai yksinäisyyteni aiheuttanut olemalla vähän epäsosiaalinen mutta kaikki ei ole laumasieluja ja tarvitse ihmismassoja ympärilleen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Olen onnellisesti onneksi töissä eli näen siellä työkavereita, mutta heitä en voi kutsua ystävikseni. Nyt olen ollut jalkani vuoksi sairauslomalla 4kk ja nyt sitä tajuaa että miten yksin sitä olisikaan jos ei olisi töitä.

Muuten elämä on kyllä : töhin-kotiin-töihin-kauppaan-kotiin...

Samaa mietin että mikä munssa on vikana kun en kaveriksi kellekkään kelpaa. Kumpa joku tähän vastaisi, olisi kiva tietää syy. Yhdistyksen piireissä ei kukaan kyllä sen enempää ole kiinnostunut tekemään tuttavuutta eli ei sieltäkään kaveria ole löytynyt.

Olisi kyllä kiva löytää joku, jonka kanssa luontoretkeillä, valokuvata, käydä luontaiheissa jutuissa, elokuvissa, kansalaiopistossa, kuutamokävelyllä, avantouimassa yms yms.

Joskus mietin että onko tämä tätä samaa sitten seuraavat 40vuotta? Eihän mikään muutu jos ei itse tee asioille mitään, mutta en tiedä mitä tehdä. Ehkä vika itsessänikin kun en osaa ottaa kontaktia toisiin, en osaa smalltalkingia. En etsi kumppania enää, sillä karvaasti niin monta kertaa sain pettyä. Kaipaisin vaan ihan tavallista ystävää jolla olisi samoja kiinnostuksen kohteita.

Juuri tosiaan se, ettei ole ketään kelle asioita kertoisi. Niistä päivän iloista tai surusta. Ei ketään kiinnosta. Facebookissa huomaa hyvin sen että kun joku kaveri päivitää jotain typerää niin johan on heti 100 tykkääjää, mutta kun mä päivitän niin yleensä tykkää 1 tai ei sitäkään :( Lisäksi face tuntuu olevan "hyvien asioiden paikka". Siellä kaikki kehuskelevat tekemisillään, ostamisillaan ja jne. Meneppä sinne laittamaan viestiä raastavasta yksinäisyydestä tai kyselemään jotakuta kahville, niin hiljasta tulee olemaan....

Kampaajani sanoi että mulla on huonoja kavereita kun sanoin että kaveripiiristäni ei ketään halua lähteä kanssani kahville, pizzalle, elokuviin, luontoon,...niin, eihän mulla edes ole kavereita mutta en kehdannut sitä hälle sanoa.

Jaksuja kaikille! Terveisin: lapseton ja yksinäinen sinkku
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Pärjään yksikseni mukavasti. Käyn töissä ja lisäksi huolehdin muutamien vanhusten asiosta. Eräänlaista vapaaehtoistyötä siis. Omalla ajalla harrastan yksin tehtäviä juttuja. Aikaa kuluu paljon ihan lukemiseen ja netissä luuhaamiseen. En hae kontakteja ihmisiin hakemalla. Vastaantulijan kanssa voi vaihtaa muutaman sanan silloin, kun se tapahtuu luontevasti. Nuorena minulla oli ystäviä, jotka hiljalleen katosivat parisuhteiden ja perheidensä pariin. Kuten elämänkulkuun kuuluu, heille muotoutui omat kuvionsa, joihin sinkkututtavat eivät sovi. Ja mitä enemmän ikää tulee, sitä harvemmin syntyy uusia tuttavuuksia.

Ainakin täällä Suomen sydänmailla perheelliset kaveeraavat vain toisten perheellisten kanssa. Yksineläjillä on "leimoja otsassa", kuten mielenterveysongelma, jotenkin outo, työtön, eronnut, huono, epäonnistunut. "Normaaliväen" silmissä keski-ikään ehtineessä yksineläjässä on jotain niin perusteellisesti pielessä, että hänta pitää kartella. Tämän vuoksi työpaikallakin yksineläjä on kakkosluokan kansalainen. Kun asenteet ovat tällaiset, ei yksineläjänkään tee mieli sanoa mitään ylimääräistä.

Jos yksinäiseksi tunteva etsii juttuseuraa ja kavereita, kannattaa mennä jonnekin, missä on samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Lisäksi miesten on helpompi suvaita kaveria, jolla ei ole kumppania, kun taas parisuhteessa olevat naiset usein edellyttävät tuttavapiiriin kuuluviltakin parillisuutta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Tuo on totta, että naiset jotka ovat parisuhteessa eivät halua tyttöystäviään mihinkään mukaan kuten miehet pyytävät sinkkukavereitaan. Ei minua yksinäistä naista pyydetä mihinkään mukaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
https://www.youtube.com/watch?v=Izi-yj6LHI0

Youtube bloggarin tilitys yksinäisyydestään.
Kohdasta 8.35 alkaen voin täysin samaistua bloggarin tunteisiin yksinäisyydestä, kuin puhuisi juuri minun tuntemuksistani yksinäisyydestä.....
Haikea ja koskettava video koskettavan musiikin kanssa.
Ilmianna
Jaa
Nyt kaikki ottakaapa itteenne niskasta kiinni ja tehkää asialle jotakin. Selityksiä löytyy aina ja asioita mistä valittaa, mutta harvemmin kukaan oikeasti yrittää mitään asialle tehdä. Suomessa esimerkiksi sellainen asiakin kun terapia tuntuu olevan yks kirosana, vaikka silläkin saisi varmasti monia näitä kysymyksiä ratkottua ja jos ei muuta niin edes juttukaverin. Koittakaapa huviksenne valittamisen sijaan tehdä jotakin, on se sitten vapaaehtoistyötä, ryhmäliikuntaa, kursseja tai muita aktiviteetteja. Se on varma että jos ei asialle mitään tee niin kukaan ei tule sun oven taakse koputteleen että ootko mun kaveri. Itsekin myönnän yksinäisyydestä silloin tällöin kärsiväni, mutta sitten kärsin siitä sen yhden illan ja seuraavana päivänä teen asialle jotakin ja olo on miljoona kertaa parempi. Sairastan masennusta ja minulla on vakava ahdistuneisuushäiriö eikä lääkitystä, mutta en silti suostu luovuttamaan ja antautumaan sairauksilleni. Haen myös tähän ongelmaani apua, sillä voin aivan rehellisesti myöntää etten tästä yksin yli pääsisi. Yrittäkääpä te muutkin tai sitten epäonnistukaa yrityksissänne ja yrittäkää uudelleen, sillä en usko että luovuttaminen tuntuisi sen paremmalta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Luitko yhtään edellisiä kommentteja, vaikka mitä on koetettu, pyöritty yhdistyksissä ja tapahtumissa, mutta ystäviä ei vaan löydy. Moni ei ymmärrä, että yksinäisyys on pitkä tie, joka vähitellen uuvuttaa ja vie voimat. Sittenpä ei enää oikein huvitakaan enää yrittää ja vähitellen alkaa jo luovuttaa. Joten ihan yhtä tyhjän kanssa tällaiset neuvot.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
joopa.joo1 kirjoitti:
Luitko yhtään edellisiä kommentteja, vaikka mitä on koetettu, pyöritty yhdistyksissä ja tapahtumissa, mutta ystäviä ei vaan löydy. Moni ei ymmärrä, että yksinäisyys on pitkä tie, joka vähitellen uuvuttaa ja vie voimat. Sittenpä ei enää oikein huvitakaan enää yrittää ja vähitellen alkaa jo luovuttaa. Joten ihan yhtä tyhjän kanssa tällaiset neuvot.
Ihmiset ovat erilaisia. Minäkin olen sosiaalinen, mutta en kaipaa erityisiä sydänystäviä joiden kanssa ollaan tekemisissä 24/7. Muutama tällainen ystävyys on osunut kohdalle ja koen tuollaisen tilanteen takertumisena, haluan elää omaa elämää ilman että toimin toiselle ihmiselle kainalosauvana.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Taannoin hämmästyin kun kävin kroonisten sairauksieni vuoksi vuosikäynnillä terveyskeskuksessa. Hoitaja kysy että olenko yksinäinen. Olen eronnut 15 vuotta sitten ja lapset muuttaneet omilleen jo kauan sitten ja asun yksin (lapsetkaan eivät käy kovin usein). Hän siis katsoi vaan perustietojani. Tuumasin hänelle etten ehdi tuntemaan yksinäisyyttä koska teen parina päivänä viikossa vapaaehtoistöitä ja olen useissa yhdistyksissä aktiivitoimijana. Muutama vapaapäivä ihan kotona rauhassa yksin tuntuu vain mukavalta.
Ilmianna
Jaa
Yksinäiset on usein myös masentuneita, joten eipä paljoa kannata heidän oloaan parantaa sanomalla:" tartuppas nyt itseäsi niskasta kiinni ja tee elämällesi jotain". :( Joskus kaupassa käyminenkin on liian haastavaa. Mieti siis ennenkuin sanot nimimerkki yksinäinenkönuori
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Kuten sanoin tuossa viestissäni, minulla on myös itselläni masennus ja on ollut useita päiviä kun en itsekään olisi halunnut sängystä nousta enää koskaan. Ja en viestissäni tarkoittanut pahaa, ehkä hieman typerästikin itse mietin että minua usein auttaa se pieni tai vähän isompikin kannustus ja potku persiille, jonka vuoksi tuolla tavoin kommentoin. Tarkoitus ei ollut loukata ketään, ja pahoittelen jos niin onnistuin tekemään. Totuus kumminkin on, että jos asialle ei MITÄÄN tee, niin mitään ei sille myöskään tapahdu ainakaan positiivisessa mielessä. Näin olen asian itse moneen otteeseen kokenut, itse olen itselleni apua hankkinut ja sitä myöskin onneksi saanut.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Minä olen pirun yksinäinen, sillä muutin tyttäreni takia toiselle paikkakunnalle eikä minulla ole täällä yhtäkään ystävää ja vanhat ovat niin kaukana, että facebookissa vaihdetaan kuulumisia aina silloin tällöin. Olen niin pahasti masentunut, etten jaksa lähteä talosta ulos kuin pakollisille kauppareissuille. Muuten katson telkkaria, nukun, syön, teen jotain tyttäreni kanssa ja itken pahaa oloani. Haluaisin niin kovasti saada elämääni uutta sisältöä, mennä vapaaehtoistyöhön, johonkin uuteen harrastukseen, ihan mitä vain mutta kun en jaksa lähteä mihinkään ja olen niin väsynyt tähän elämään, etten jaksa enää yrittää mitään. Kirjoitin eilen tyttärelleni kirjeen ihan siltä varalta, jos voimani loppuvat kokonaan ja otan pillerit viimeisen kerran esiin. Miten tästä suosta voi nousta? Miten lähteä etsimään seuraa, tekemistä ja sisältöä, kun kaikki toivo ja usko parempaan on mennyt? Elämäni on jo eletty enkä usko tämän tästä enää paranevan. En olisi uskonut 5 vuotta sitten, että nyt 39-vuotiaana olen valmis kuolemaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Hei!
Oletko hakenut apua masennukseesi? Masennuslääkkeet ja terapia ovat auttaneet monia vaikeastikin masentuneita.

Tyttärellesi olet hänen elämänsä tärkeä henkilö, olet hänen äitinsä, jota kukaan muu ei koskaan voi korvata. Vaikutat hyvältä ja avuliaalta ihmiseltä, joka haluaisi auttaa toisia tekemällä vapaaehtoistyötä.

Toivon todella että saat elämääsi voimia, valoa ja toivoa paremmasta. Älä anna nyt kesken kaiken periksi!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Hyvinhän täällä sujuu.
Ilmianna
Jaa
Sattumalta katsahdin telkkariin muutama päivä sitten. Luonto dokumentissa näytettiin, kuinka apina irvistäen näytti teräviä hampaitaan, ja kävi raivokkaasti toisen apinan kimppuun. Nämä eläinvaistot elävät yhä ihmisluonteessa ja sen luomissa rakenteissa.

Joskus nuorena yksinäisyys oli itselleni jonkin verran ongelma, nyt tuntuu olo jo niin monessa liemessä keitetyltä, että nykyisin haluan olla mahdollisimman erakoitunut. Omasta sairastumisesta yläasteikäisenä on jo 25 vuotta. Jos rahavarat soisivat, niin asustelisin erämaan keskelle kaukana ihmisjoukoista.

Jotenkin itselleni on tullut käsitys psyykkisistä ongelmista, että niiden idea tässä ehkä juuri on tuo yksin jääminen. Eli sairastuminen niihin nuorella estää liikaväestön muodostumista, mikä sinällään ihan hyvä juttu, kun miettii että kohta teknologiat tuo massatyöttömyyden ja mahdollisesti euroopan maiden elo mullistuu uusin uskonnoin. Mutta tietenkin lieveilmiönä tuleva kärsimys on ehdottoman väärin.

Ennen vanhaan oli laitoksia ympäri länsimaiden, joihin koottiin nuoria naisia köyhistä perheistä ja pois pääsi vain jos suostui sterilisaation kohteeksi. Nykyajan ongelmat on ehkä jatkumoa tälle systeemille.
Ilmianna
Jaa
Mikäs tässä, kello vetelee 02:52 ja surffailen netissä.Opiskelen teologiaa netin kautta, sain uuden suunnan elämääni ortodoksisuudesta. Työ ja talous tuli opiskeltua, samoin historian yksi osa-alue.

Marraskuun hämärän päiviä elellään. Päivällä kävi joku hiippari ovella,tekemässä mielipidekyselyä.Tosi hämärän oloinen oli. Sanoin ei kiinnosta ja vedin oven kiinni.Mikä lie sekin ollut.

Pikkusen jo väsyttää ja pitäs ruveta nukkumaan.

Semmoista täällä.
Ilmianna
Jaa
yksinäisyys voi olla myös tunne.vaikka kuin ois porukkaa ympärillä.sitä vaan on ihan yksin.ei se ole yksinolemista tietenkään.enkä ketään voi tai saakkaan neuvoa.yksin synnyttiin ja yksin lähdemme.tämä on se.elämä.no näin minä.
Ilmianna
Jaa
Tuntuisi ikävältä olla yksinäinen ilman kumppania jonka kanssa jakaa kokemukset ja näkemykset. Ilman lapsia en ymmärtäisi kuinka hienoa elämä onkaan. Ystäviä on runsaasti ja soi puhelin.
Ilmianna
Jaa
Minulla on seksikumppaneita joita rahastan. Saan siitä seuraa ja rakastan.
Ilmianna
Jaa
onko joku puhunu seksistä?pitäkää kyr...jonnijoutavat loiset.jos ei muuta elämässä ole.olette tosi yksinäisiä!!!me emme ole.teihinverrattuna. tyhjiä tynnyreitä.elostelijat.suututatte minut.paljon tinasit paljo pilasit viime sunki kolvi kylmenee.
Ilmianna
Jaa
Asun isäni kaa, mutta tiedän sen, että tulevaisuuteni on yksinoloa, kun joskus asun omillani/yksin, joten periaatteessa voin vastata tähän AP;n aloitusviestiin.
Elikkä siis pärjään ihan hyvin ilman sosiaalista elämää. Käytännössä mun sosiaalisuus on nollaluokkaa.
En tapaile ketään.
Vain kotona.
Enkä käy työssä vaan eläkepäiviä vietän.
Luonteeni on kuitenki semmone, etten oo ns läheisriippuvainen.
Toiset tarvii ihmistä rinnalleen, minä en tarvi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Lisään vielä sen, että rahallisesti pärjään yllättävän hyvin.
Joku kuukausi oon plussalla.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Taas on yö tullut, kuuntelen netistä ortodoksista liturgiaa. Yöllä on aikaa hiljentyä ja opiskella samalla.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Eikö ortoroksinen jumalanpalvelus oo vähän ku yhellaista räppäämistä.....puuuolusta pelasta aarmahda ja varjele meitä vaaivassa vihassa vaarassa ja hädässä olevia, Jumalansynnyttäjä ainainen neitsyt Maria...taas ja taaskin antakaa itsemme ja toinen toisemme kriistuksen Jumalan haaltuun...herra aarmahdaaaa.....
Siitä on aikaa ku viimeksi kuulin tuota litaniaa mutta pitkiä matkoja siitä muistiutui päähä
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Täällä satoi lunta/räntää.Tosi hieno keli ulkona.

Ihan netissä surffailen. Ei sen kummempaa.
Ilmianna
Jaa
Tyhjä pää pitää pinnalla
Ilmianna
Jaa
En ole ennen ollut kovin yksinäinen, mutta nykyään päivä päivältä enemmän kohti yksinäisyyttä. Ei vaan enää tässä iässä saa ystäviä eikä juurikaan suhteita. Varsinkaan nainen ja ei hyvännäköinen. Täytyy ehkä vaan jäädä yksin vaikka ei haluaisi. En tiedä miten pärjään pitemmän päälle. En hyvin tiedän sen jo.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Näköjään jotkut tulkitsevat yksinäisyyden parisuhteen puuttumisena. Ei se ole sitä. Olin avioliitossa pitkälti yli 30 vuotta ja noin 15 vuotta sitten eronnut. Koen että sain tuosta parisuhteesta mittani täyteen enkä kaipaa enää "palloa jalkaan". Nyt saan elää vapaasti eikä kukaan kysele mihin olen menossa ja mitä tekemässä. Ystäviä löytyy ihan tarpeeksi ilman vakituista parisuhdettakin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Aikayksinäinen, älä nyt. Löydä uusia näkemyksiä elämääsi. Ryhdy sinäkin opiskelemaan ortodoksista teologiaa. Tsasounan suunnalta ja ortodoksina tänään, etsi nuo sivut.

Nyt kattelen rallia youtubesta.
Ilmianna
Jaa
Pienen pienet unelmat...niitä on hyvä olla.
Ilmianna
Jaa
Ehkä pahinta on se, että tuntee ettei omalla elämällä ole mitään merkitystä. Ei ole tärkeä kenellekään, ei ole kellekään tai millekään mitään annettavaa. Ei saa rakkautta eikä hellyyttä mistään, ei ole ketään ketä rakastaa. Ei ole juttukaveria, jolle kertoilisi elämästään, tai vastavuoroisesti olisi muille tukena ja apuna. Muilla on perheensä, puolisonsa, ystäväpiirinsä. Minä vain jotenkin katosin näköpiiristä, mutta täälläpä edelleen olen, henkitoreissaan, yksin ja elämänhalun jo menettäneenä.
Ilmianna
Jaa
Elä itsellesi, älä muille.

Minä viihdyn yksinäni, saa tehdä mitä huvittaa.
Ilmianna
Jaa
Mistä päin te olette? Onko joku pääkaupunkiseudulta? Itsellä paljon samoja tuntemuksia. Yliopisto on pitänyt kiireisenä, mutta yhtään ystävää en ole saanut. Onko muita opiskelijoita? Mietin vaan, että olishan se kiva viettää joulu jonkun kanssa, jos joku löytyisi.
Ilmianna
Jaa
Yksin myös minäkin jo monta vuotta ei ole ketään kelle kertoa mitään en käy töissä ja olen eläkeläinen 39 vuotiaana elämä eletty ei oo enää toivoa paremmasta, koska sairaudet estää kaiken. varmaan myös ihmissuhteiden muodostumisenkin. pidetään outona, kun on mt- ongelmia ja käy psyk. polilla ja hoitajalla jne. joskus oli elämää vaan ei enää ja olen jo luovuttanut. en enää etsi ihmissuhteita enkä mitään muutakaan. lääkkeitä vaan naamaan ja joskus ryyppään. kyllä se siitä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Oletko M vai N? Pääkaupunkiseudulla? Periaatteessa mäkin voisin olla kaveri, jos kelpaisin. Itselläkin psyykkistä taustaa, joskin olen hiukan päässyt jaloilleni ja käyn esim töissä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Miten muut yksinäiset pärjäävät?

Otsikossa se jo tulikin. Miten pärjäätte elämässä, päivästä toiseen? Mikä pitää pinnalla?
Itsellä pamahtaa vuosia kohta taas mittariin ja todella usein mietin, että miten jaksan elämää, kun en enää yhtään jaksaisi. En tiedä mikä minussa on vikana, kun en saa ihmisiä elämääni tai en pysty ihmissuhteita rakentamaan tai ylläpitämään niitä. Lapsena minulla oli yksittäisiä kavereita, mutta nekin päättyivät aina jotenkin, kouluikäisenä olin kaveri lähinnä, kunnes toinen henkilö sai parempaa seuraa ja taas sain jäädä. Teininä olin todella yksin, oma koira oli lähinnä kaveri. Nuorena aikuisena harrastin ja olin yhdistystoiminnassa ja aktiivinen – siitä huolimatta en saanut yhtään kavereita.

Nyt lähes keski-ikäisenä olen yrittänyt miettiä pääni puhki, että miksi en kelpaa kenellekään? Mikä leima mun otsaa koristaa, kun en saa ihmissuhteita luotua. Enää en edes jaksa yrittää. Elämä lähinnä tuntuu todella turhalta, elämäni on koti ja töissä käyminen. Sosiaalisin hetkeni on kaupassa käynti jolloin tervehdin kassahenkilöä tai jos satun naapureita näkemään. Muutoin olen todella yksin. Liikun luonnossa, valokuvaan ja omistan koiria, mutta tuntuu ettei nuokaan asiat enää tuota mitään mielihyvää. Vaikka käyn elokuvissa tai konserteissa niin silti palaan sieltä mieli mustana takaisin. Elämä tuntuu todella turhalta, kun yrityksistä huolimatta ei onnistu missään. Olen monesti joutunut pettymään ihmisiin ja lupauksiin joita ei olla pidetty – ihan lapsuudesta asti. Ehkä se on jättänyt jälkeensä sellaisen leiman, etten kelpaa kenellekään? En tiedä, helpompaa olisi kun tietäisi mikä on vialla niin sitä voisi yrittää korjata.

Millaista teidän muiden yksinäisten elämä on? Miten koette arjen?

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta