Jokaisella on kännykässä kamera. Ihan hyvin voi kuvata itse eikä tarvitse kalliita ja huijaavia valo kuvaajia. Esim luokkakuvissa ovat huijanneet potosoppauklsella.
Valonkuvauksesta mitään hyötyä?
13
267
Vastaukset
- Tsuumiko
Yhtä hyvin voisi kysyä, miksi teetät mitään putkimiehellä, kun itselläsi on jakoavain. Tai miksi käyt ravintolassa syömässä, kun osaat keittää puuroa ja kananmunan. Edes tunnissa.
Kuvittelisin, että oikea kamera on monin tavoin parempi ja laadukkaampi kuin kännykän kuvausmahdollisuudet. Ja oikea sanelukone monipuolisempi, laadukkaampikin kuin kännykän sanelutoiminnot.
Monella saattaa olla kuvatessa ajatus, että halutaan itse valita polttovälit ynnä muut tekniikat, ja tehdä omia havaintoja maailmasta sen sijaan, että vain passiivisesti vastaanotetaan muiden tekemää valmista. Sinällään valokuvauksen tiede ja tekniikka voi sekin olla kiinnostava aihepiiri monelle.
- Uutisissa oli juttu, että koulukuvien käsittelyssä oli päitä vaihtunut. Oli ilmeisesti yritetty saada tehtyä ryhmäkuva, jossa kaikilla silmät auki ja siedettävän näköinen ilme. Mutta olivat naamat menneet sekaisin eri henkilöille.
Itse en pidä kuvien jälkikäsittelystä kovin paljon, jos ollenkaan. Osasuurennoksia olen tehnyt kameralla sitä varten, ettei tarvitse aina tsuumailla kameran näyttöruudulla, kun selailee muistiinpanoja.- picasalla_käsittelen
En minäkään pidä kuvien jälkikäsittelystä vaikka se tekeekin kuvista "paremman" näköisiä, joskus enemmän, joskus vähemmän.
Noinhan se on, tunnen yhden opettajan joka kuvasi koulunsa luokkakuvia. Hän otti aina useamman kuvan ja todella vaihtoi päitä sen verran jotta lopullisessa kuvassa kaikilla oli silmät auki ja suu kiinni. En kuitenkaan muista hänen kertoneen vääristä päistä väärillä henkilöillä, joten siinä lienee kyse yksittäistapauksesta ja tilanne lienee korjattavissa kun kuvaajalle esittää tuon ongelman, tuskin hänen kovalevytilansa on niin nirkoinen jotta hän kaikki kuvat on heti deletoinut.
Kuvaaminen on inhimillistä toimintaa ja koska vain muutama ihminen kuvittelee itsensä jumalien joukkoon niin me muut teemme virheitä, useimmiten korjattavissa olevia. Kuitenkin yleensä noiden jumalihmisten virheet tulevat meille todella kalleiksi.
- ei_älypuhelinta
Miksi ostaa kameralla varustettu puhelin kun jokaisella on repussa tai takin rintataskussa tai povitaskussa jonkunlainen kamera aina käyttövalmiina?
- enempää-en-maksa
Joo. Puhelinta ei varsinkaan kannata valikoida kameran perusteella. Puhelin on puhumista/tekstailua varten, ja sellaisen saa eurolla.
- Sole_mio
Valon kuvaaminen voi olla aika haastavaa: kannattaa aloittaa esim hehkulampuista, kuusta ja sitten vaikkapa auringosta jos osaa koska kameran kenno voi kärähtää helposti.
Valokuvaaminen on sitten paljon helpompaa kun noita aiheita riittää loputtomiin. Onko hyötyä? Se riippuu siitä miksi hyödyn määrittelet. Omakohtaisesti olen valokuvaamalla jo -60 luvulta alkaen saanut muistoja talteen ja onhan se hyvä harrastus näin eläkeläisellekin. Ainakin parempi kuin kaljan ja viinan kanssa lotraaminen, minun mielestäni!
- koulunkuvaaja
Otettiisko noi koulukuvat ennen kino vai rullafilmi kameralla? Tuskin känykkä ihan rullafilmin tasoon pääsee. Ryhmäkamera ainakin jalustalla ja naamakuvat käsivaralta peruskuvauksessa ja noita yo kuvia rulla kameralla. Eikä kai niitä paljoo mitään muunneltu jälkikäteen.
Nykyisillä digirungoilla saa vallan hyviä "luokka/ryhmäkuvia" ainakin täyden koon kennolla mutta jos valoa piisaa niin kropillakin.
Arvelen aikoinaan käytetyn isompia negoja kuin kinokoon rullafilmiä mutta en tiedä varmuudella.
Nykyään on kuvien korjaaminen/muuntaminen ohjelmallisesti mahdollista ihan eri tavoin kuin aikoinaan kun negasta valotettiin positiivia. Silloinkin tehtiin pientä säätöä mutta se oli paljon hankalampaa.Extyökkäri kirjoitti:
Nykyisillä digirungoilla saa vallan hyviä "luokka/ryhmäkuvia" ainakin täyden koon kennolla mutta jos valoa piisaa niin kropillakin.
Arvelen aikoinaan käytetyn isompia negoja kuin kinokoon rullafilmiä mutta en tiedä varmuudella.
Nykyään on kuvien korjaaminen/muuntaminen ohjelmallisesti mahdollista ihan eri tavoin kuin aikoinaan kun negasta valotettiin positiivia. Silloinkin tehtiin pientä säätöä mutta se oli paljon hankalampaa.käytetyin koko 1960-luvulla oli kinokoon filmi, mutta alkupuolella paljolti 120 koon filmi. Tämä johtui siitä kun 60-luvun puolivälissä alkoi yleistyä värikuvat. Niitä kehitti monet liikkeet. Tunnetuimpia lienee EIRI. Muistelen , että aluksi ei saanut värifilmiä kehitettyä Suomessa kuin kinokoossa. Myöhemmin kyllä muissakin koissa. Ensimmäiset luokkakuvani kuvaaja otti Leicalla, vähän myöhemmin Contarexillä. Ne olivat kinokoon kameroita.
hexi kirjoitti:
käytetyin koko 1960-luvulla oli kinokoon filmi, mutta alkupuolella paljolti 120 koon filmi. Tämä johtui siitä kun 60-luvun puolivälissä alkoi yleistyä värikuvat. Niitä kehitti monet liikkeet. Tunnetuimpia lienee EIRI. Muistelen , että aluksi ei saanut värifilmiä kehitettyä Suomessa kuin kinokoossa. Myöhemmin kyllä muissakin koissa. Ensimmäiset luokkakuvani kuvaaja otti Leicalla, vähän myöhemmin Contarexillä. Ne olivat kinokoon kameroita.
Minun luokkakuvani varsinaisesta koulusta olivat aina mustavalkoisia!
- EttäSemmosta
Sen verran on valokuvauksesta ollut hyötyä, että viimeiset 40 vuotta olen tienannut nykyrahassa semmoiset 60000€ vuodessa kuvia näpsimällä. Bonuksena vielä kuvauskeikat noin 50 eri maahan, Jemen, Burma, Irak, Kiina, Japani, Brasilia, USA, Namibia, Belize jne jne.
Yhden kuvan olen ottanut kännykällä, muinaisesta presidentti Halosesta. Piti mukamaste olla vaali-iltana nopea ja moterni, kun virkakännykässä oli 2 MPix kamera. Ja paskat, - Tsuumiko
Valokuvausala voi olla monin tavoin poikkitieteellistä:
- Moni päätyy valokuvauksen äärelle jonkin muun harrastuksen kautta, esim. tähtitiede, luonto, matkailu. Tai ammatin kautta. Esim. poliiseilla ja kiinteistövälittäjillä saattaa olla tekemistä valokuvauksen kanssa ilman, että käyttäisivät titteliä valokuvaaja.
- Monelle taiteilijalle valokuvaus on taidelaji sinällään, tai muun taiteen apuväline. Esim. piirtäjälle näköaistin ja -muistin jatke: tuo otus tai tavara näyttää tuollaiselta, tuollaiset mittasuhteet, tuollaisia ominaispiirteitä.
- Jossain mielessä valokuvaus on osa perustuslaillisia oikeuksia, jos sananvapaus sisältää myös vapauden nähdä, kuulla, sanoa, olla sanomatta.
- Valokuvausta käytetään erittäin paljon viestinnässä, kommunikaatiossa. Aikakauslehdet, mainokset, tuotekuvastot, uutiset, jne.
- Valokuvaus liittyy monenlaiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen: häät, hautajaiset, ym. merkkipäivät. Valokuvaukseen liittyy myös valokuvauksen itsensä ympärillä pyörivää sosiaalista toimintaa: on kamerakerhoja, yhdistyksiä, jotka järjestävät matkailua kuvaharrastajille; esim. saaristoon tai muiden nähtävyyksien äärelle.
- Jollekin valokuvaus saattaa olla elämäntapaa tai päiväkirjaa. Valokuviin on tallentunut historiaa.
- Kameraa voi käyttää muistiinpanovälineenä esim. itseopiskelija tai tutkija, joka tekee havaintoja monenlaisista lähteistä, eikä vain yhdestä valmiista oppikirjasta, valmiiksi järjestetyn ja suunnitellun opintojärjestyksen mukaan.
- Valokuvaus voi liittyä moniin tieteenaloihin tutkimusvälineenä.
- Valokuvaukseen itseensä voi nykyään sisältyä monenlaisia tieteenaloja: valo-oppi, optiikka, sähkötekniikka, ATK-tekniikka... Periaatteessa kamera digikennolla ja objektiivilla on eräänlainen tallentava AD-muunnin: analogista kuvaa tallentuu digitaalimuotoon.
Olisi vaikeaa kuvitella, millainen maailma nyt olisi, jos valokuvausta ei olisi koskaan ollut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2844755Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353056Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k512963Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7986Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78971Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52969