Potilastietojen luovuttaminen poliisille!

ihmettelevähoitaja

Onko oikein, että terveydenhuollon organisaatiosta on luovutettu poliisille/tutkinnan johtajalle potilaiden tietoja (nimet ja lääkitykset). Kyseessä on ainakin kahdeksan potilaan arkaluontoisten tietojen luovuttaminen. Kyseiset potilaat ovat lääkkeellisessä opioidikorvaushoidossa olevia potilaista. Heitä itseään ei ole epäilty mistään rikoksista. Ovat täysin ulkopuolisia koko asiassa. Tällä tavoin poliisi sai tietää kyseisten ihmisten huumeongelmista.
Tutkinta liittyi terveydenhuollon työntekijän virkavirhe-epäilyyn. Kuuluisteluissa itse kyseinen työntekijä saanut kertoa yhdenkään potilaan nimeä saatikka muitakaan potilaiden tietoja. Kuulusteleva poliisi ohjeisti, että kuulusteltava rikkoo vaitiolovelvollisuuden, jos kertoo yhdenkin potilaan tietoja. Tämä on täysin ymmärrettävää.
Eikö laissa ole, että potilaiden tietoja voidaan luovuttaa poliisille vain siinä tapauksessa, kun kyseessä on rikos, josta tulee 6 vuotta tai sitä enemmän vankeutta.
Kyseinen tapaus ei ollut lainkaan sitä luokkaa.
Miten asiaan pitäsi suhtautua?Jos tekee poliisille tutkintapyynnön tietojen vuotamisesta, niin sama rikoskomisario ottaa ilmoituksen vastaan. Ja on täysin selvää ettei hän vie asiaa mihinkään.

22

1470

    Vastaukset 22

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tässää

      Tietojen luovuttaminen pyydettäessä poliisille, syyttäjälle ja tuomioistuimelle

      Sosiaalihuollon asiakaslain 18 § 2 momentin (Finlex) mukaan sosiaalihuollon järjestäjän ja toteuttajan on pyydettäessä annettava tieto salassa pidettävästä asiakirjasta asiakkaan tai hänen laillisen edustajansa suostumuksesta riippumatta poliisille, syyttäjäviranomaiselle tai tuomioistuimelle, jos se on tarpeen sellaisen rikoksen selvittämiseksi

      josta säädetään ilmoitusvelvollisuus rikoslain 15 luvun 10 §:ssä (Finlex)
      jonka enimmäisrangaistus on vähintään 4 vuotta
      Suomen kansalaisilla ei ole yleistä velvollisuutta ilmoittaa jo tapahtuneesta rikoksesta tai sen epäilystä poliisille tai muulle viranomaiselle. Rikoslain 15 luvun 10 §:ssä (Finlex) on kuitenkin säädetty tilanteesta, jolloin ilmoittamatta jättäminen on rangaistava teko. Säännös koskee vielä suunnitteilla olevan törkeää rikosta, jonka ilmoittamatta jättäminen on rangaistava teko, jos teko tosiasiallisesti tapahtuu.

      Säännöksen perusteella henkilö, joka jättää ilmoittamatta viranomaiselle tai teon kohteelle tiedossaan olevasta suunnitteilla olevasta teosta, joka täyttää esimerkiksi törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön, vielä kun teko olisi estettävissä on tuomittava törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä, jos rikos tai sen yritys tosiasiallisesti tapahtuu.

      Säännöksen mukainen velvollisuus luovuttaa pyydettäessä tietoja poliisille, syyttäjäviranomaiselle ja tuomioistuimelle on myös niiden tekojen osalta, joista säädetty enimmäisrangaistus on vähintään 4 vuotta. Esimerkiksi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön enimmäisrangaistus on 4 vuotta. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön törkeän tekomuodon enimmäisrangaistus on 10 vuotta. Törkeän pahoinpitelyn enimmäisrangaistus on myös 10 vuotta.

    • ujyhtbgfd

      Ajattelitko saavasi parempia vastauksia avaamalla samasta aiheesta monta aloitusta?

      Noh, et saanut. Sait terveydenhuoltoasi koskevaan kysymykseen vastauksia sosiaalihuollon lainsäädännöstä, eli kaukaa metsään meni.

      • klmsyt

        Eihän poliisille saa ilmoittaa edes rattijuoposta tai huumeratista, jos päihtynyt lähtee autolla ajamaan vastaanotolta. Erikoinen asia.
        Lastensuojeluilmoituksen tekemättä jättäminen katsotaan virkavirheeksi.
        Sama pitäisi olla päihderateissa, kun ne jätetään ilmoittamatta.


      • epäselvää

        eikös tuossa jutussa tutkinnan johtaja on sivussa (siirretty sivuun). odotellaan ...


      • mjhgfbv
        klmsyt kirjoitti:

        Eihän poliisille saa ilmoittaa edes rattijuoposta tai huumeratista, jos päihtynyt lähtee autolla ajamaan vastaanotolta. Erikoinen asia.
        Lastensuojeluilmoituksen tekemättä jättäminen katsotaan virkavirheeksi.
        Sama pitäisi olla päihderateissa, kun ne jätetään ilmoittamatta.

        Kerrotko vielä millä perusteella rattijuoposta tai huumeratista ei saisi ilmoittaa poliisille? Ei potilas ole enää potilas poistuttuaan vastaanotolta, ja jos terveydenhuoltohenkilökunnan edustaja sattuu julkisella paikalla näkemään rattiksen lähtevän ajamaan, niin tietenkin hän saa ilmoittaa rikoksesta poliisille siinä kuin kuka tahansa.

        Odotan lakiviitteitä tai oikeustapausesimerkkejä, jos väität muuta.


      • klnstr

        Jos olet hoitosuhteessa potilaaseen, niin hänen tietojaan ei voi paljastaa poliisille.
        Jos potilas lähtee sairaalan tai terveyskeskuksen vastaanotolta autolla. Ei voi soittaa poliisille, että kyseien asiakkaani on humalassa tai hän antoi juuri amfetamiini positiivisen seulavastauksen ja lähti autolla pihasta.
        Tästä asiasta on useampaan kertaan keskusteltu poliisin kanssa.
        Työntekijä voi sanoa jollekin toiselle työntekijälle, että soitatko poliisille, mutta itse ei saa paljastaa potilastietoja.
        Ja jos soitetaan poliisille, niin ei voida kertoa, mistä on kysymys vaan vain kertoa, että tarkistatteko ajokunnon.


      • lmstr
        epäselvää kirjoitti:

        eikös tuossa jutussa tutkinnan johtaja on sivussa (siirretty sivuun). odotellaan ...

        poistatteko tämän tiedon


      • mjhgfbv
        klnstr kirjoitti:

        Jos olet hoitosuhteessa potilaaseen, niin hänen tietojaan ei voi paljastaa poliisille.
        Jos potilas lähtee sairaalan tai terveyskeskuksen vastaanotolta autolla. Ei voi soittaa poliisille, että kyseien asiakkaani on humalassa tai hän antoi juuri amfetamiini positiivisen seulavastauksen ja lähti autolla pihasta.
        Tästä asiasta on useampaan kertaan keskusteltu poliisin kanssa.
        Työntekijä voi sanoa jollekin toiselle työntekijälle, että soitatko poliisille, mutta itse ei saa paljastaa potilastietoja.
        Ja jos soitetaan poliisille, niin ei voida kertoa, mistä on kysymys vaan vain kertoa, että tarkistatteko ajokunnon.

        Mitä osuutta viestissäni et ymmärtänyt? Jos terveydenhuoltohenkilökunnan edustaja näkee parkkipaikalla humalaisen tai selvästi huumausaineiden vaikutuksenalaisena olevan henkilön, joka lähtee auton rattiin, on tällä aivan samanlainen oikeus ilmoittaa havainnostaan kuin kenellä tahansa muulla. Sillä, että potilas oli hetkeä aiemmin asiakkaana, ei ole tilanteessa mitään merkitystä. Ei kyse tuolloin ole potilastietojen paljastamisesta.

        Ja poliisin tietoja pyytäessä on lisäksi voimassa mitä potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992) 4:13.2 § 1-kohdassa ja poliisilain (872/2011) 4:2 §:ssä säännellään.


    • lmstre

      Terveydenhuollossa on paljon olemassa pitkiä, vuosien ajan jatkuvia hoitosuhteita, jotka ovat eivät pääty potilaan poistuessa parkkipaikalle!
      Hoitosuhteessa tietoon tulleita asioita ei saa paljastaa.
      Asian voi tarkistaa Valviran lakimiehiltä.

      • mjhgfbv

        Ei mene perille ei. Jos näet parkkipaikalla humalaisen miehen, vaikkakin potilaasi, nousevan autoon ajamaan, ei kyse ole hoitosuhteessa tietoon tulleesta potilastiedosta. Asian saa aivan rauhassa kertoa poliisille.

        Asian voi tarkastaa vaikka siltä Valviran lakimieheltä. Anna mennä. Kerro sitten mitä hän vastasi, ja millä perusteli.


      • faktojaa

        Sinä et taida tietää terveydenhuollon lainsäädännöistä mitään.
        Suurin osa jättää ilmoittamatta poliisille alko- ja huumeratit vaitiolovelvollisuuden rikkomispelon vuoksi. Tästä asiasta on keskusteltu poliisin kanssa. Joka totesi, että se on viime kädessä "oman tunnon asia" ilmoittaako vai ei!
        Mitään lainsäädäntöä ei ole siihen, että olisi pakko ilmoittaa.
        Itse menin soittamaan piripäisestä joka lähti auton rattiin. Hän sitten teki minusta rikosilmoituksen vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta!!


      • mjhgfbv

        Rikosilmoituksenhan voi tehdä vaikka perunasta. Miten tapaus ratkesi, ja mitkä olivat tuomion perustelut?

        Velvollisuutta ei rattijuopumuksesta ilmoittamiseen tosiaan ole. Oikeus sen sijaan on kenellä tahansa, joka tekee havainnon humalaisesta lähtemässä ajamaan.


      • olnstr
        mjhgfbv kirjoitti:

        Rikosilmoituksenhan voi tehdä vaikka perunasta. Miten tapaus ratkesi, ja mitkä olivat tuomion perustelut?

        Velvollisuutta ei rattijuopumuksesta ilmoittamiseen tosiaan ole. Oikeus sen sijaan on kenellä tahansa, joka tekee havainnon humalaisesta lähtemässä ajamaan.

        tutkinnassa on


      • mjhgfbv
        olnstr kirjoitti:

        tutkinnassa on

        Noniin, odotamme mielenkiinnolla tuloksia. Kerrohan sitten oliko parkkipaikalta silminnähden humalassa ajamaan lähteneen ilmoittaminen poliisille potilastietojen paljastamista vai ei.


      • lkmshfd

        Hoitosuhteessa olevan potilaan tietoja ei saa ilmiantaa poliisille!
        Jos potilaan huumeseulavastaus on amfetamiini positiivinen ja hän lähtee vastaanotoltasi ajamaan autolla. Tätä ei saa ilmoittaa poliisille.


      • Anonyymi
        olnstr kirjoitti:

        tutkinnassa on

        Ja kun nyt tuota Etelä-Pohjanmaan tapausta puidaan uudelleen, niin kysytään nyt sitten, että mitä se Valviran lakimies sanoi, ja mitkä olivat ne ylempänä mainitun tuomion perustelu. Jostain syystä näihin kysymyksiin ei koskaan vastausta saatu.


    • Anonyymi

      Miten tuo aloittajan juttu päättyi Etelä-Pohjanmaalla? Mitä sanktioita perusterveydenhuollon organisaatio sai, kun sairaanhoitaja kopio ilman poliisin virallista pyyntöä (=organisaation ylilääkärille) kahdeksan potilaan lääkitystiedot poliisille ilman, että kyseiset potilaat olisivat millään tavoin osallisia asiaan?

      • Anonyymi

        Perusterveydenhuollon organisaatio kymmeniä tuhansia euroja, että johtajien virheet pysyivät salassa.


    • Anonyymi

      Potilastiedot vanhenevat ts poistuvat järjestelmistä normaalisti 5-10 vuoden katveella, jos epäilee että on jonkun hassuttelun johdosta joutumassa tähän byrokratian oravanpyörään jota hallitsee mielivalta ja kieroilu niin kannattaa
      muuttaa vaikka ulkomaille että vanha historia kuivahtaa.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Kyllä nykyisin lääkärin on ilmoitettava AINA lain mukana eteenpäin, jos potilas on hönen mielestään vaarallinen toisille tai itselleen.Samoin jos alkoholi ongelmia tai huumeongelmia on PAKKO ilmoittaa poliisille ettei ajokortin terveysvaatimukset täyty hänen mielestään.Poliisi tekee siitä sitten omat johtopäätökset. Nykyisin pappikin joutuu anatamaan rippisalaisuudet jos kyseessä olisi uhka terrorrismille tai murhalle.

    • Anonyymi00023

      Poliisille halutaan lisää valtaa urkkia terveystietoja. Näin Orpon hallitus Persukavereineen toimii.

      Esityksessä ehdotetaan, että poliisilla voisi tietyissä tilanteissa olla nykyistä huomattavasti laajempi oikeus saada tietoja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista – myös tietoja asiakkaiden ja potilaiden henkilöllisyydestä ja läsnäolosta palveluiden tiloissa.

      Lääkäriliitto on huolestunut esityksestä. Hoitosuhde perustuu luottamukseen: potilaan on voitava puhua avoimesti tietäen, että hänen läsnäolonsa tai tiedot palveluiden käyttämisestä eivät päädy poliisille.

      Hallitus ei saa murtaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden oikeutta luottamukselliseen hoitoon eikä pakottaa sote-alan ammattilaisia toimimaan ammattietiikkaansa vastaan, vetoavat Lääkäriliitto, Talentia, Tehy, Lääkärin sosiaalinen vastuu ry ja kuusi muuta järjestöä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      76
      1255
    2. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1225
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      83
      1178
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      975
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      7
      968
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      63
      874
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      82
      803
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      672
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      81
      651
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      574
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      557
    13. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      547
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      527
    15. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      518
    16. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      48
      517
    17. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      510
    18. 45
      502
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      88
      487
    20. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      20
      475
    Aihe